Janne Kivivuori (Täällä Pohjantähden alla)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo henkilöhamosta Väinö Linnan romaanissa Täällä pohjantähden alla. Sosiologi Janne Kivivuoresta on eri artikkeli.
Janne Kivivuori
Luoja(t) Väinö Linna
Näyttelijä(t) Esa Saario
Ensiesiintyminen Täällä Pohjantähden alla -romaanit
Henkilötiedot
Sukupuoli mies
Asuinpaikka Pentinkulma
Suhteet
Vanhemmat Otto Kivivuori
Anna Kivivuori
Sisarukset Oskari
Elina Koskela (o.s. Kivivuori)
Puoliso(t) Sanni Kivivuori (o.s. Silander)
Lapset Allan
Lastenlapset Jouko
Sisarusten lapset

Janne Kivivuori on hahmo Väinö Linnan romaanitrilogiassa Täällä Pohjantähden alla. Hän on torpparipariskunta Otto ja Anna Kivivuoren vanhin poika, joka kohoaa kirjasarjan aikana sosiaalidemokraattiseksi poliitikoksi. Edvin Laineen ohjaamissa elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) sekä Akseli ja Elina (1970) Janne Kivivuorta näytteli Esa Saario.

Janne oppii isältään muurarintaidot, ja hän perustaa myöhemmin oman yrityksenkin. Janne on nuoremman veljensä Oskarin tavoin naisissa juoksija, kuten oli heidän isänsäkin nuoremmalla iällä. Janne kuitenkin tasaantuu iän myötä ja hän menee naimisiin osuuskaupan perustaja Kalle Silanderin tyttären, entisen sentraalineidin, Sannin kanssa. He saavat yhden pojan, Allanin.

Janne ottaa osaa Pentinkulman työväenyhdistyksen toimintaan. Torppari Anton Laurilan häädön yhteydessä hän tutustuu lakiin Aadolf Halmeen pyynnöstä, jotta yhdistys voisi järjestää laillisen mielenosoituksen häätöpaikalla.

Työväenyhdistys Riennon innostuessa aseellisesta vallankumouksesta Venäjän malliin Janne jättäytyy pois yhdistyksen toiminnasta isänsä Oton ja Halmeen tavoin – tosin Halme suostui hoitamaan Riennon asioita velvollisuudentunnosta. Valkoisten jakaessa Pentinkulmalla kenttätuomioita Kivivuori joutuu isänsä kanssa paikalliselle vankileirille sosialistisen taustansa vuoksi. Myöhemmin hänet siirretään Tampereen vankileirille.

Janne luopuu perintöoikeudestaan Kivivuoren torppaan sisarensa Elinan ja tämän miehen Akselin hyväksi, koska hän itse ei ole kiinnostunut maanviljelystä. Ehdoiksi hän asettaa, että Elina ja Akseli huolehtivat Annasta ja Otosta näiden kuolemaan saakka, ja että he huolehtivat Oton lunastusvelasta, ellei tämä pysty siitä itse suoriutumaan. Tähän Akseli suostuu.[1]

Sodan jälkeen Jannesta tulee kunnanvaltuutettu, sosiaalilautakunnan puheenjohtaja ja lastenvalvoja. Viimeksi mainittu tekee hänestä varsin inhotun, koska terävällä kielellään ja ovelilla kysymyksillään hän puristaa isyystunnustuksen monelta huolimattomalta pojalta, joka kauhukseen joutuukin maksamaan elatusapua eli tuolloisena terminä ruokkomaksua.

1930-luvun alun pula-aikana Janne joutuu sosiaalilautakunnan puheenjohtajana kantamaan "ajan hengen" paineen. Hänen poliittiset vastustajansa ovat työntäneet hänet puhtaasti kiusallaan sellaiseen tehtävään, jossa joutuu vastuuseen työttömyyden aiheuttamasta pulasta ja hädästä. Hänestä levitetään tahallisesti ilkeitä juoruja, ja varsinkin pitäjän syrjäkulmilla häntä alkavat suorastaan vihata sellaisetkin, joita hän yrittää auttaa. Pahat puheet Janne kuittaa katkeralla naurahduksella: "Kirkukoot. Jos se edes helpottas."[2] Pula-aika on koskenut Janneen henkilökohtaisestikin, sillä rakennustöiden vähennyttyä olemattomiin hän on joutunut antamaan lopputilin omille työmiehilleen.[3]

Lapuanliikkeen aikoihin hän joutuu kyyditetyksikin, tekijöinä Ensio Töyry, Päkki ja Pentti Rautajärvi ja kaksi ulkopaikkakuntalaista. Häntä hakataan ensin katajakepeillä ja istutetaan sen jälkeen muurahaispesään. Janne vie asian oikeuteen, mutta näyttöä syyllisiä vastaan ei löydy.

Kunnanvaltuustossa Janne on napit vastakkain pitäjän mahtimiehiin kuuluvan sahanomistaja Päkin kanssa; kun Päkki vaatii suojeluskunnan määrärahojen lisäämistä, Jannen mielestä olisi pula-aikana paljon tärkeämpää suunnata rahaa köyhäinhoitoon. Osana poliittista taistelua sosialidemokraatteja ja nimenomaan Jannea yritetään savustaa ulos kunnanvaltuustosta.[4]

Jannen vasemmistolaisuus leimaa myös hänen poikansa Allanin, vaikka tämä muutoin on mielipiteiltään täysin epäpoliittinen henkilö. Ollessaan suorittamassa asevelvollisuuttaan Allan on ollut Mäntsälässä piirittämässä kapinallisia. Hänen äitinsä Sanni on toivonut pojastaan reservin upseeria, koska tämä on ylioppilas ja muutoinkin mitat täyttävä nuori mies. Allanin sotilasura on kuitenkin saanut lopullisen päätepisteensä, kun hän on Mäntsälässä kehottanut tovereitaan pysymään uskollisina hallitukselle, ja sen vuoksi hänet on vapautettu aliupseerikoulusta korpraalina.[5]

1930-luvulla Jannesta tulee kansanedustaja ja hän muuttaa Helsinkiin asumaan. Hän tukee rahallisesti poikaansa Allania tämän opinnoissa ja perhe-elämän alussa. Hän maksaa jopa poikansa perheen asunnon vuokran ja saa siitä hyvästä asua heidän huoneistossaan. Käydessään puhetilaisuuksissa kotiseudullaan hän todistelee kiivaalle oikeistolaiselle opettajalle Pentti Rautajärvelle, kuinka oikeistoradikalismi oli lyönyt päänsä seinään Mäntsälässä.[6]

Jannen äiti Anna kuolee talvisodan alkamista edeltävänä yönä. Sodan sytyttyä eduskunta on siirtynyt evakkoon Kauhajoelle, eikä Janne pääse äitinsä hautajaisiin.[7] Hänen poikansa, lakimieheksi valmistunut Allan on nimitetty divisioonan oikeusupseeriksi, mikä on hyvitys hänen kokemuksistaan lapualaispäiviltä.[8]

Jatkosodan päätyttyä Janne valitaan kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi ja hänelle myönnetään kunnallisneuvoksen arvonimi, jota hänelle ovat ehdottaneet Päkki ja Yllön Uolevi: "Kun se on niin monessa hommassa ollu."[9]

Sarjan viimeisen osan lopussa 1950-luvulle sijoittuvassa epilogissa Janne palaa juuri ylioppilaaksi kirjoittaneen pojanpoikansa Joukon kanssa katsastamaan Pentinkulmaa. Isoisän ja pojanpojan seisoessa Kivivuoren asuinrakennuksen raunioilla Jouko toteaa, ettei hän lainkaan tunne seisovansa esi-isiensä maatilkulla, mihin Janne vastaa vilkaistessaan Joukon kenkiä, joissa on vahvat solukumipohjat: "Et kai, kun sinulla on noin hyvät eristimet."[10]

Janne Kivivuorelle voidaan osoittaa ainakin kaksi paikallista esikuvaa. Urjalalaisen Huhdin työväenyhdistyksen puheenjohtajana toimi kirvesmies Oskari Härmä, joka oli 1930-luvulla myös Urjalan kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Härmä asui kirkonkylässä, kuten Jannekin, mutta eduskuntaan hän ei noussut. Kansanedustajaksi Urjalasta valittiin sosialidemokraattien Otto Toivonen, tosin jo vuoden 1917 eduskuntavaaleissa eli huomattavasti ennen Jannea. Väinö Linna tunsi Toivosen henkilökohtaisesti ja haastatteli tätä useaan otteeseen.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 1. 1. painos 1959. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-03509-5-9.
  • Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 2. 1. painos 1960. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-03509-6-6.
  • Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 3. 1. painos 1962. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-03509-7-3.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 692.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 887–888. WSOY, 2009.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 844.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 862.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 923.
  • TäälläPohjantähden alla 1-2-3, s. 924.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 955.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 951.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 1027.
  • Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, s. 1032.
  • Jukka Halonen: Linnan romaani avasi hävinneiden todellisuuden. Punaiset 1918: Iltalehden erikoislehti, s. 65–66. Alma Media Finland.