Ihmisen seksuaalisuus

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Herkules ja Omfale. François Boucherin öljyvärimaalaus vuodelta 1735.

Ihmisen seksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen kyky ja valmius reagoida fyysisesti ja psyykkisesti aistimuksiin ja virikkeisiin kokemalla eroottista ja seksuaalista mielihyvää, sekä valmius pyrkiä näihin kokemuksiin.[1]

Ihmisen seksuaalisuus palvelee sekä ihmislajin biologista säilymistä että psyykkistä nautintoa. Seksuaalisuus on ominaisuus, joka on osa ihmisyyttä koko elämän ajan. Ihmisen seksuaalisuuteen kuuluu seksuaalinen kehitys, biologinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli-identiteetti ja sen mukainen rooli, seksuaalinen suuntautuminen, eroottinen mielenkiinto, nautinto ja intiimiys sekä suvunjatkaminen.[1]

Ihminen voi kokea ja ilmaista seksuaalisuuttaan esimerkiksi ajatuksin, fantasioin, haluin, uskomuksin, asentein ja arvoin sekä käyttäytymisessä, rooleissa ja suhteessa itseensä ja toisiin. Seksuaalisuuteen ja sen ilmaisuun vaikuttaa monen tekijän vuorovaikutus, kuten biologisten, psykologisten, sosiaalisten, taloudellisten, poliittisten, kulttuuristen, eettisten, oikeudellisten, historiallisten, uskonnollisten ja henkisten.[1]

Seksuaalireaktiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksuaalinen reaktiosarja jaetaan Mastersin ja Johnsonin mallin (1966) mukaisesti neljään osaan: kiihottumisvaiheeseen, tasannevaiheeseen, orgasmiin ja laukeamiseen. Näitä edeltäväksi vaiheeksi voidaan lisätä seksuaalinen halukkuus, jonka täytyy edeltää seksuaalista kiihottumista.[2] Rosemary Bassonin naisten seksuaalisuutta ajatellen kehittämän kehämäisen mallin mukaan seksuaalinen reaktio voi alkaa mistä tahansa vastesyklin kohdasta, joita ovat tunnetason läheisyys, seksuaalinen ärsyke, seksuaalinen herääminen, seksuaalinen kiihottuminen ja halu, sekä emotionaalinen ja fyysinen tyydytys.[3]

Seksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Seksi

Seksi on ihmiselle hänen oman seksuaalisuutensa toteuttamista, tekoja tai ajatuksia, jotka antavat seksuaalista hyvän olon tunnetta ja fyysistä nautintoa. Seksiä voi harrastaa yksin esimerkiksi haaveilemalla, fantasioimalla, eroottisten virikkeiden käyttämisellä tai itsetyydytyksellä. Toisen ihmisen kanssa seksiä voi harrastaa esimerkiksi flirttailemalla, hyväilemällä kiihottavasti, rakastelemalla tai yhdynnällä.[4]

Seksuaalinen suuntautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksuaalinen suuntautuminen kertoo siitä, kehen ihminen ihastuu, rakastuu tai tuntee emotionaalista tai eroottista vetovoimaa. Vastakkaisesta sukupuolesta kiinnostuva on heteroseksuaali, omasta sukupuolestaan kiinnostuva homoseksuaali, ja sekä miehistä että naisista kiinnostuva on biseksuaali tai panseksuaali. Aseksuaali on ihminen, jolla ei ole seksuaalista kiinnostusta tai halua.[5]

Sukupuolielimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Sukupuolielin

Miehen sukupuolielin siitin toimii tärkeänä elimenä miehen seksuaalisen mielihyvän aikaansaamiseksi. Mies saa kiihottuessaan erektion, kun siittimen paisuvainen täyttyy verestä ja siitin paisuu. Kiihotuksen saavuttaessa huippunsa mies saa yleensä siemensyöksyn ja orgasmin, minkä jälkeen siitin veltostuu jälleen.[6]

Naisen sukupuolielinten osia ovat esimerkiksi häpykukkula, isot ja pienet häpyhuulet, klitoris ja emätin. Naisen ulkoisissa sukupuolielimissä on paljon vaihtelua.[7]

Ihoa voidaan pitää niin naisen kuin miehenkin suurimpana sukupuolielimenä. Ihossa on erogeenisia alueita, joiden hyväileminen ja koskettelu tuottavat mielihyvää.[8]

Seksuaalisuuteen vaikuttavat hormonit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tärkeimpiä ihmisen seksuaalisuuteen vaikuttavia hormoneja ovat androgeenit, testosteroni, estrogeenit, oksitosiini ja prolaktiini.[9]

Seksuaalisuus ja ikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seksuaalisuus on ihmisyyden olennainen ja erottamaton osa, joka on olemassa koko eliniän. Seksuaalisuus kehittyy portaittain yksilön psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen kehityksen osina ja rinnalla, eikä sitä voi irrottaa erilleen muusta kasvusta ja kehityksestä.[10]

Lapsuuden seksuaalisuus poikkeaa selvästi aikuisuuden seksuaalisuudesta. Lapsen seksuaalisuus on esimerkiksi uteliaisuutta ja ihmettelyä, omaan kehoon tutustumista, läheisyyden opettelua sekä hauskanpitoa.[11]

Nuoruusiässä ihminen alkaa tutustua kehossaan voimistuviin seksuaalisiin tuntemuksiin itseä kiihottavin ajatuksin, materiaalein ja kosketteluin itse tai ystävän kanssa. Nuori alkaa kokea erektioita tai kostumista. Omaa muuttuvaa ulkonäköä tutkitaan ja vertaillaan toisiin, ja ulkonäköä aletaan korostaa joskus seksuaalisesti. Kiinnostus seksuaalisuuteen kasvaa, ja nuori etsii tietoa eri lähteistä. Rakkauden tunteet alkavat herätä, ja omaa seksuaalista identiteettiä aletaan pohtia. Nuori voi alkaa saada seurustelussaan seksuaalisia kokemuksia kuten koskettelua ja kiihottumista. Ensimmäisen yhdynnän tytöt kokevat keskimäärin 17 ja pojat 18 vuoden iässä, mutta seksuaalisuuden edistymisessä vaihtelua myöhäismurrosikäisissä on huomattavan paljon.[12]

Kehitysvammaisen seksuaalinen kehitys on tavallisesti samanlaista kuin muidenkin ihmisten, ja hän käy läpi samat psykoseksuaalisen kehityksen vaiheet, tosin joskus viivästyneesti.[13]

Ikääntyminen vaikuttaa ihmisyksilöiden seksuaalisuuteen eri tavoin. Hormonitoiminnan vähentyessä seksuaalisen kiihottumisen saavuttaminen voi naisilla kestää aiempaa kauemmin, mutta orgasmin saanti helpottuu. Miesten libido heikkenee iän myötä ja erektiohäiriöt lisääntyvät. Seksuaalisuuden muutokset ikääntyessä johtuvat vahvasti ulkoisista tekijöistä, kuten parisuhteesta tai sen puutteesta, sairauksista tai lääkityksestä. Osa pareista jatkaa ikääntyessään seksielämäänsä mahdollisimman pitkään, mutta osa siirtyy suhteessaan vaiheeseen, johon ei enää kuulu seksuaalista läheisyyttä.[14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Apter, Dan & Kaimola, Kari & Väisälä, Leena (toimittaneet): Seksuaalisuus. Duodecim, 2006. ISBN 978-951-656-215-8.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Ilmonen, Tuisku & Nissinen, Jussi (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 450–451.
  2. Väisälä, Leena (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 123–127.
  3. Väisälä, Leena (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 127.
  4. Seksi 30.12.2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 8.6.2017.
  5. Seksuaalinen suuntautuminen 24.3.2017. THL. Viitattu 9.6.2017.
  6. Lukkarinen, Olavi (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 116–122.
  7. Kajan, Maija (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 104–105.
  8. Kajan, Maija (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 104.
  9. Apter, Dan (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 95–103.
  10. Cacciatore, Raisa (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 205.
  11. Cacciatore, Raisa (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 205.
  12. Cacciatore, Raisa (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 207–208.
  13. Kehitysvammaisuus ja seksuaalisuus: Oikeus seksuaalisuuteen Kehitysvammaisten Tukiliitto. Viitattu 9.6.2017.
  14. Rautiainen, Hilkka (teoksessa Seksuaalisuus 2006), s. 226–230.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brusila, Pirkko (toim.): Seksuaalisuus eri kulttuureissa. Helsinki: Duodecim, 2008. ISBN 978-951-656-253-0.
  • Buss, David M.: Halun evoluutio: Ihmisen pariutumisstrategiat. (The evolution of desire: Strategies of human mating, 1994.) Suomentanut Susanna Tuomi-Giddings. Kerava: Sitruuna, 2006. ISBN 952-99366-6-4.
  • Diamond, Jared: Miksi seksi on hauskaa?. (Why is sex fun? The evolution of human sexuality, 1997.) Suomentanut Tiina Ohinmaa. Tieteen huiput. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22375-1.
  • Gregersen, Edgar: Seksuaalisuuden maailma. (Sexual practices: The story of human sexuality, 1983.) Käännös: Pirkko Huhtanen. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18854-9.
  • Heusala, Kari: Naisen seksuaalisuus. Helsinki: Like, 2001. ISBN 951-578-847-1.
  • Heusala, Kari: Miehen seksuaalisuus. Helsinki: Like, 2003. ISBN 952-471-021-8.
  • Kontula, Osmo: Halu & intohimo: Tietoa suomalaisesta seksistä. Kuvitus: Sirkka-Liisa Lonka. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22680-2.
  • Suomela, Anu (toim.): Seksi: Kaikki mitä tulee tietää. Koottu Sexpo-säätiön kotisivuille lähetetyistä kysymyksistä ja niiden vastauksista. Helsinki: Ajatus, 2009. ISBN 978-951-20-7835-6.
  • Tammisalo, Osmo: Rakkauden evoluutio: Ihmisen parinvalinnan biologiaa. Helsinki: Terra cognita, 2005. ISBN 952-5202-89-5.
  • Vilkka, Hanna: Sukupuolen ja seksuaalisuuden kohtaaminen. Jyväskylä: PS-kustannus, 2010. ISBN 978-952-451-462-0.
  • Virtanen, Jukka: Kliininen seksologia. Helsinki: WSOY, 2002. ISBN 951-0-24863-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]