Helmikuun vallankumous (Ranska)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hullu vuosi
Horace Vernet-Barricade rue Soufflot.jpg
Brasilia
Ranska
Saksa
Habsburgien valtakunta ja Unkari
Italia ja Sisilia
Puola
Valakia
Ranskan historia
Varhaishistoria
  Ranskan esihistoria
  Gallia
  Rooman Gallia (50 eaa. – 486)
  Frankit
      Merovingit (481–751)
Ranska keskiajalla
  Karolingit (751–987)
  Kapetingit (987–1328)
  Valois-dynastia (1328–1498)
Esimoderni Ranska (1492–1792)
  Valois-Orléans (1498–1515)
  Valois-Angoulême (1515–1589)
  Bourbon-suku (1589–1792)
  Ranskan suuri vallankumous (1789)
Ranska 1800-luvulla
  Ensimmäinen tasavalta (1792–1804)
      Kansalliskokous (1792–1795)
      Direktorio (1795–1799)
      Konsulaatti (1799–1804)
  Ensimmäinen keisarikunta (1804–1814)
  Restauraatio (1814–1830)
  Heinäkuun vallankumous (1830)
  Heinäkuun monarkia (1830–1848)
  Helmikuun vallankumous (1848)
  Toinen tasavalta (1848–1852)
  Toinen keisarikunta (1852–1870)
  Kolmas tasavalta (1870–1940)
      Pariisin kommuuni (1871)
Nyky-Ranska
  Vichyn Ranska (1940–1944)
  Väliaikainen hallinto (1944–1946)
  Neljäs tasavalta (1946–1958)
  Viides tasavalta (1958–)

Helmikuun vallankumous oli Ranskassa vuonna 1848 tapahtunut kansannousujen sarja, joka lopetti heinäkuun monarkian (1830–1848) ja johti toiseen tasavaltaan (1848–1852).

Vallankumouksen taustana oli kuningas Ludvig Filipin taantumuksellinen politiikka, hänen johtavan ministerinsä François Guizot´n epäsuosio sekä laaja talouslama ja työttömyys. Kumouksen aloittivat Pariisissa radikaalit sosialistisia vaikutteita saaneet poliitikot ja työläiset. Vallankumouksen seurauksena kuningas syrjäytettiin ja Ranskasta tuli tasavalta, jonka presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Ludvig Napoleon.[1]

Vallankumoushallituksen johtoon nousivat aluksi maltillisen tasavaltaisen liikkeen edustaja Alphonse de Lamartine ja sosialistijohtaja Louis Blanc. Työttömyyden poistamiseksi valtio otti vastuuta teollisuustuotannosta, markkinatalous pyrittiin rajaamaan ja työllisyyttä parantamaan perustamalla erityisiä työpajoja. Miesten yleinen äänioikeus otettiin käyttöön. Talouspolitiikka kuitenkin epäonnistui ja työpajat jouduttiin sulkemaan. Tämä johti kesäkuussa 1848 laajoihin levottomuuksiin, mikä johti marraskuuhun mennessä uuteen perustuslakiin ja Ludvig Napoleonin nousemiseen maan presidentiksi.[1]

Helmikuun vallankumous aiheutti levottomuuksia ympäri Eurooppaa, kun ihmiset nousivat kapinaan taantumusta vastaan. Yhteisesti näitä nimitetään Euroopan hulluksi vuodeksi. Vaikka vallankumoukset kukistettiin, ne saivat aikaan tärkeitä uudistuksia eri maissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 823. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

la Soufflot-kadun barrikadi, Pariisi, helmikuussa 1848, Horace Vernet'n maalaus.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.