Hannu Huuska

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hannu Huuska lokakuussa 2016.

Hannu Ilmari Huuska (s. 24. helmikuuta 1949 Toijala)[1] on suomalainen näyttelijä, lausuja ja teatteriohjaaja.[2][3]

Huuska on vaikuttanut muun muassa Mainostelevision MTV-teatterissa[2]. Huuska on näytellyt muun muassa elokuvissa Aleksis Kiven elämä, Hurmaava joukkoitsemurha ja televisiosarjoissa Tummien vesien tulkit ja Salatut elämät. Hän toimi 1990-luvulla usean vuoden ajan Kajaanin runoviikon taiteellisena johtajana[2]. Vuonna 2010 Huuska ohjasi Nurmijärven Kivi-juhlille Aleksis Kiven näytelmän Selman juonet. Näytelmä on esitetty 1984 myös televisiossa, jolloin Huuska näytteli Konradin roolin.

Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuska opiskeli lukioaikoinaan lausuntaa ja puheilmaisua Tuulikki Pohjolan johdolla sekä aloitti balettiopinnot, joissa hänen opettajiaan myöhemmin olivat muiden muassa Kari Karnakoski, Anna Northcote ja Ritva Kuusinen. Päästyään ylioppilaaksi Toijalan yhteislyseosta 1968 Huuska kävi Drama Centre Londonin kolmivuotisen näyttelijälinjan ja jatkoi sen ohessa puheilmaisun opiskelua Gretel Daviesin johdolla.[2]. Suomeen palattuaan hän jatkoi opettajanaan Niilo Kuukka. Syyslukukauden 1985 Huuska opiskeli Varsovan teatterikorkeakoulussa.

Kiinnitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hannu Huuskan pisin teatterikiinnitys oli MTV-teatteriin 1974–1989. Sitä ennen hän oli vuoden Suomen Kansallisteatterissa ja MTV-uran jälkeen näyttelijävierailijana Kansallisbaletissa 1989–1990 ja toimi vuodesta 1991 freelancerina. Vuosina 1995–2000 hän toimi Kajaanin Runoviikon taiteellisena johtajana.[2]

Tehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Omat illat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2009 Aleksis Kivi: Kootut runot, äänikirja
  • 2010 Ilmari Kianto: Punainen viiva
  • 2010 Aleksis Kivi: Rakkaimmat runot
  • 2011 Eino Leino: Alla kasvon kaikkivallan
  • 2012 Eino Leino: Hymyilevä Apollo (40-vuotisrunojuhlaäänite)
  • 2013 Eino Leino: Helkavirsiä

Opetustyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuska on opettanut vuodesta 1978 Helsingin suomenkielisessä työväenopistossa, vuodesta 1999 Sibelius-Akatemiassa ja Turun taideakatemiassa sekä vuodesta 1989 Suomen lausujain liiton kesäkursseilla. Lisäksi hän on pitänyt viikonloppukursseja teattereille ja lausuntakerhoille.

Luottamustehtäviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huuska toimi Suomen lausujain liiton hallituksen puheenjohtajana 1990–2000 ja nimitettiin sen kunniapuheenjohtajaksi 2013. Hän on toiminut myös Uudenmaan läänin taidetoimikunnassa, He!singin kirjasto- ja kulttuurilautakunnassa, Helsingin suomenkielisen työväenopiston johtokunnassa sekä Veikko Sinisalo -kilpailun ja Nuorten taidetapahtuman tuomaristoissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 217. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-629-1.
  2. a b c d e Leena Pallari, Legendan prinsessapuku vierailee Teatterimuseossa, Helsingin Sanomat 17.2.2012 sivu C 8
  3. Hannu Huuska: Polttava tahto - taiteilijan muistelmat. Kustannusliike Robustos, 2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]