Waldemar Schauman
| Fredrik Waldemar Schauman | |
|---|---|
 Schauman vuonna 1900 (kuva Daniel Nyblin). |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. elokuuta 1844 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 16. syyskuuta 1911 (67 vuotta) Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kansalaisuus | Suomi |
Fredrik Waldemar Schauman (10. elokuuta 1844 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta – 16. syyskuuta 1911 Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta) oli suomalainen salaneuvos, valtiopäivämies ja kenraaliluutnantti.
Ura armeijassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schauman aloitti opinnot 1855 Suomen kadettikoulussa Haminassa ja valmistui luutnantiksi 1862, minkä jälkeen hän palveli 7. tarkk’ampujapataljoonassa ja osallistui Puolan kapinan kukistamiseen muiden venäläisten joukkojen kanssa 1862–1863. Hänet ylennettiin alikapteeniksi 1864 ja siirrettiin 85. Viipurin jalkaväkirykmenttiin 1865. Kapteeniksi hänet ylennettiin 1867, kun hän oli suorittamassa Nikolain yleisesikunta-akatemian yleisesikuntaupseerikurssia 1866–1868 ja majuriksi 1868 kurssin tultua suoritetuksi. Majurina hänet komennettiin Suomen sotilaspiirin esikuntaan kapteenin vakanssille. Hänet määrättiin Suomen sotilaspiirin paikallisjoukkojen esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi Helsinkiin 1869 ja 1870 23. jalkaväkidivisioonan esikunnan vanhemmaksi adjutantiksi.
1872 Schauman ylennettiin everstiluutnantiksi ja määrättiin Harkovan sotilaspiirin esikuntaan. Siellä hän sai sotilaspiiriin päälliköltä erityistehtäviä 1875 ja hänet ylennettiin everstiksi. Everstinä hänet määrättiin 7. jalkaväkidivisioonan esikuntapäälliköksi Rodomiin Puolaan 1878. Vuonna 1885 hänestä tuli Venäjän sotaministerin Suomen sotilasasiain esittelijä, kenraalimajuriksi hänet ylennettiin 1886. Vuonna 1888 hänestä tuli Suomen sotaväen esikunnan esikuntapäällikkö ja vuotta myöhemmin Suomen Ylisotaoikeuden puheenjohtaja. 1894 hänestä tuli Vaasan kuvernööri, 1896 hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.
Muu toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Schauman edusti aatelissukuaan valtiopäivillä 1888, 1891, 1894, 1897, 1900[1] ja 1905–1906. Vuonna 1898 Schaumanista tuli Suomen senaatin talousosaston jäsen ja sotilastoimikunnan päällikkö, seuraavana vuonna hänelle myönnettiin ero armeijan palveluksesta. Schauman vastusti senaatissa helmikuun manifestin julkaisemista pitäen sitä laittomana. Hän sai eron senaattorin virasta 1900. Vuodesta 1906 alkaen Schauman toimi Suomen kaupunkien yleisen paloapuyhtiön taloudenhoitajana.
Kun Schaumanin poika Eugen Schauman oli ampunut Nikolai Bobrikovin, suoritettiin kotitarkastus, jonka yhteydessä löydettiin suunnitelma yleisen ampumaseurajärjestön perustamiseksi lakkautetun Suomen sotaväen tilalle. Schauman vangittiin valtiopetoksesta epäiltynä ja vietiin tutkintavankeuteen Pietariin. Ministerivaltiosihteeri von Plehwen murhan jälkeen asia kuitenkin palautettiin Suomeen Turun hovioikeuden käsiteltäväksi, josta hän sai vapauttavan tuomion ja hänet vapautettiin 1905.
Waldemar Schaumanin tytär oli taidemaalari Sigrid Schauman. Schaumanin ja hänen toisen puolisonsa Charlotte Ramsayn poika, eversti Carl-Gustaf Schauman (s. 1892) oli talvisodassa II armeijakunnan tykistönkomentaja; hän joutui auto-onnettomuuteen helmikuussa 1940 ja kuoli saamaansa vammaan saman vuoden toukokuussa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Schauman, Fredrik Waldemar. Suomalaiset kenraalit ja amiraalit Venäjän sotavoimissa 1809–1917. Biografiakeskus, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Förteckning öfver Finlands till landtdagen i Helsingfors år 1900 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen år 1900. Tredje häftet. Helsingfors: Helsingfors Centraltryckeri, 1900, ss. 1117-1125.
- ↑ Isänmaan puolesta: Talvisodassa 1939–1940 kaatuneiden upseereiden elämäkerrasto, s. 496–497. WSOY, 1949.
| ||||||||||||||||
|
