Einsteinium

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalifornium ← Einsteinium → Fermium
Ho
↑
Es
↓
-  
 
 


Yleistä
Nimi Einsteinium
Tunnus Es
Järjestysluku 99
Luokka aktinoidi
Lohko f-lohko
Ryhmä -
Jakso 7
Tiheys8,84 · 103 kg/m3
Kovuus- (Mohsin asteikko)
Värihopeanvalkoinen tai metallinharmaa
Löytövuosi 1952
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)(252)
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)- pm
Kovalenttisäde- pm
Van der Waalsin säde245[1] pm
Orbitaalirakenne[Rn] 5f117s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 29, 8, 2
Hapetusluvut+II, +III[1]
Kiderakenne-
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 133 K (860[1] °C)
Kiehumispiste- K (- °C)
Moolitilavuus- · 10−3 m3/mol
Höyrystymislämpö- kJ/mol
Sulamislämpö- kJ/mol
Höyrynpaine- Pa - K:ssa
Äänen nopeus- m/s - K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,3 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus- S/m
Lämmönjohtavuus- W/(m·K)
CAS-numero7429-92-7
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Einsteinium on alkuaine numero 99, ja sen kemiallinen merkki on Es (lat. einsteinium) sekä CAS-numero 7429-92-7. Yhdysvaltalainen tutkijaryhmä löysi sen samoin kuin fermiuminkin Eniwetokin vetypommiräjäytyksen jälkeen vuonna 1952, mutta turvallisuussyistä tietoa salattiin aina kesään 1955 asti.[2] Tutkijat päättivät nimetä alkuaineen einsteiniumiksi kunnianosoituksena samana vuonna kuolleelle Albert Einsteinille. Kyseistä ainetta voidaan valmistaa muun muassa hiukkaskiihdyttimissä säteilyttämällä erästä uraanin isotooppia typpi-ioneilla. Punnittavia määriä einsteiniumia saatiin ensi kerran tuotettua vuonna 1961, aluksi vain 0,01 µg[1][3]. Pysyvimmän isotoopin (252Es) puoliintumisaika on noin 472 päivää.[4]

253Es-isotooppia. Voimakas alfahajoaminen aiheuttaa intensiivisen säteilyn.

Toistaiseksi einsteiniumille ei ole keksitty mitään kaupallista tai tieteellistä käyttötarkoitusta puhtaan perustutkimuksen ulkopuolella.[2]

Kemialliset ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vain muutamia einsteiniumyhdisteitä on valmistettu. Einsteiniumin kemian selvittämistä vaikeuttaa syntetisoinnin hankaluus ja radioaktiivisuuden aiheuttama nopea hajoaminen sekä lämmöntuotto. Kuten kaikki aktinoidit, einsteinium on sangen reaktiivistä ainetta. Ensimmäisten yhdisteiden joukossa opittiin tuntemaan einsteiniumoksidi Es2O3 ja einsteiniumin halidit. Kiderakenne tunnetaan yhdisteille EsCl3, EsOCl, Es2O3, EsBr3, ja einsteinium(III)jodidille EsI3.[5]

Einsteinium esiintyy yleensä hapetusluvulla +III, varsinkin kiinteissä yhdisteissä ja liuoksissa. Toisin kuin useimmilla muilla aktinoideilla, sillä on lisäksi hapetusluvun +II yhdisteitä, varsinkin kiinteässä olomuodossa. Hapetusluku +IV on ennustettu, mutta näiden yhdisteiden olemassaolo on epävarmaa.[6]

Isotoopit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Einsteiniumin kaikki isotoopit ovat radioaktiivisia. Sen pitkäikäisin isotooppi on 252Es (puoliintumisaika 472 päivää), mutta tämän valmistaminen on vaikeaa. Yleensä einsteiniumin kemiallisia tai fysikaalisia ominaisuuksia tutkittaessa käytetään isotooppeja 253Es ja 254Es.[1]

Isotooppi Puoliintumisaika Hajoamistyyppi
241Es 8 s α
242Es 13,5 s α
243Es 21 s α
244Es 37 s EC (96%), α (~4%)
245Es 1,1 min EC (60%), α (~40%)
246Es 7,7 min EC (90%), α (10%)
247Es 4,55 min EC (~93%), α (~7%)
248Es 27 min EC (99,7%), α (~0,3%)
249Es 1,7 h EC (99,4%), α (~0,57%)
250m*Es 8,6 h EC
250m*Es 2,22 h EC
251Es 33 h EC (99,5%), α (~0,49%)
252Es 472 d α (78%), EC (22%)
253Es 20,47 d α, SF
254Es 275,7 d α, SF
254mEs 39,3 h β− (99,6 %), α (0,33%), EC (0,08%), SF
255Es 39,8 d β− (92,0 %), α (8,0%), SF (4·10-3%)
256m*Es 25,4 min β−
256m*Es ~7,6 h β−

Lähde:[7]

 

EC = Elektronisieppaus
SF = Spontaani fissio
α = Alfahajoaminen
β+ = Beeta-plus-hajoaminen
β− = Beeta-miinus-hajoaminen
IT = Isomeerinen transitio
m = Välitila tai virittynyt atomi
m* = Ei tiedetä, onko välitila tai virittynyt atomi vaiko perustila

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Haire, Richard G.: ”luku 12”, Einsteinium, s. 1577–1620. (Teoksessa: Morss, Lester R. et al. (toim.) The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements, 3. painos) Dordrecht: Springer, 2006. ISBN 1402035985. Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Periodic Table of Elements: Los Alamos Laboratory: Einsteinium periodic.lanl.gov. Arkistoitu 23.8.2007. Viitattu 20.1.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b Marko Hamilo: Einsteinium, aine vailla ominaisuuksia 30.8.2005. Helsingin Sanomat. Arkistoitu Viitattu 14.7.2010.
  3. ↑ Haire s. 1577–1578
  4. ↑ Audi, G., Bersillon, O., Blachot, J. & Wapstra, A.H. (2003): The Nubase2003 evaluation of nuclear and decay properties. (Arkistoitu – Internet Archive) Nuc. Phys. A 729, s. 3–128.
  5. ↑ Haire s. 1594–1603
  6. ↑ Haire s. 1578
  7. ↑ Haire s. 1581

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Einsteinium.
Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Einsteinium&oldid=22264798”