Holmium

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
DysprosiumHolmiumErbium
-

Ho

Es  
 
 
Ho-TableImage.png
Yleistä
Nimi Holmium
Tunnus Ho
Järjestysluku 67
Luokka Lantanoidit
Lohko d-lohko
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys8,79 · 103 kg/m3
Kovuus- (Mohsin asteikko)
Värihopeanvalkoinen
Löytövuosi, löytäjä 1878, Marc Delafontaine ja Jacques-Louis Soret
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)164,93033(2)[1]
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)175 pm
Orbitaalirakenne[Xe] 4f116s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 29, 8, 2
Hapetusluvut+III
Kiderakenneheksagonaalinen tiivispakkaus (HCP)
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1747 K (1474 °C)
Kiehumispiste2873 K (2600 °C)
Höyrystymislämpö265 kJ/mol
Sulamislämpö27,0 kJ/mol
Äänen nopeus2760 m/s 293 K:ssa
Muuta
Elektronegatiivisuus1,23 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,165 kJ/kg K
Sähkönjohtavuus1.1×106 S/m
CAS-numero7440-60-0
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Holmiumia

Holmium on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Ho (lat. holmium) ja järjestysluku 67. Holmium on lantanoidien sarjaan kuuluva suhteellisen pehmeä ja taipuisa hopeanvalkoinen metallinen harvinainen maametalli[2], joka on vakaa kuivassa ilmassa huoneenlämpötilassa. Tiheys on 8,79 g/cm3. Sulamispiste on 1 474 °C ja kiehumispiste 2 600 °C.[3] Puhtaana holmium heijastaa valoa lähes yhtä hyvin kuin hopea, mutta se tummenee ilmassa nopeasti keltaiseksi holmium(III)oksidiksi Ho2O3.[2][4]

Holmiumilla on suurin magneettinen permeabiliteetti kaikista luonnollisista alkuaineista ja sillä on myös muita epätavallisia magneettisia ominaisuuksia.[4] Yttriumin kanssa seostettuna se muodostaa hyvin magneettisia seoksia. Magneettisten ominaisuuksiensa takia holmiumia on käytetty voimakkaimpien kestomagneettien materiaalina.[2] Holmiumia on käytetty myös ydinreaktoreiden säätösauvoissa.[2] Lisäksi sitä käytetään lasereissa[2] ja eräitä sen yhdisteitä keltaisena värjäysaineena lasituotteissa.

Holmiumin, joka on saanut nimensä Tukholman latinankielisen nimen (lat. Holmia) mukaan[2], löysivät Marc Delafontaine ja Jacques-Louis Soret vuonna 1878 spektristä. Myöhemmin samana vuonna Per Teodor Cleve riippumattomasti löysi alkuaineen oksidimuodossa.[5]

Holmiumia ei esiinny vapaana, vaan yhdistyneenä muihin alkuaineisiin gadoliniitissa ja monatsiitissa sekä muissa harvinaisissa maametallimineraaleissa. Holmium on hyvin harvinaista maankuoressa, tyypillisesti monatsiittihiekka sisältää vain 0,05 % holmiumia.[6] Kaiken luonnossa esiintyvän holmiumin muodostaa sen ainoa vakaa isotooppi Ho-165, mutta sille tunnetaan 35 radioisotooppia joista pysyvin on Ho-163, jonka puoliintumisaika on 4 570 vuotta.[3]

Suuret määrät holmiumsuoloja voivat olla elimistölle vaarallisia. Kuitenkin muiden harvinaisten maametallien tavoin holmiumin akuutti myrkyllisyys näyttäisi olevan suhteellisen vähäinen. Holmiumilla ei ole mitään tunnettua biologista roolia.[4][7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Meija, Juris et al.: Atomic Weights of the Elements 2013 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2016, 88. vsk, nro 3, s. 272-274. IUPAC. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 17.12.2016. (englanniksi)
  2. a b c d e f Marko Hamilo: Tukholman nimikkoaine on magneettisin metalli Helsingin Sanomat 4.4.2006. Viitattu 31.10.2015.
  3. a b Holmium Encyclopædia Britannica Online. Viitattu 8.1.2018. (englanniksi)
  4. a b c Holmium Element Facts / Chemistry Viitattu 31.10.2015. (englanniksi)
  5. John Emsley: Nature's building blocks: an A-Z guide to the elements, s. 181-182. Oxford University Press, 2001. ISBN 0198503415. Teoksen verkkoversio.
  6. It's Elemental: The Element Holmium Viitattu 31.10.2015. (englanniksi)
  7. http://nautilus.fis.uc.pt/st2.5/scenes-e/elem/e06740.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Holmium.