Beetahajoaminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Radioactive.svg

Radioaktiiviset prosessit

Radioaktiiviset prosessit:


Ydinsynteesi

n  k  m
Beetahajoaminen

Beetahajoaminen on ydinfysiikassa radioaktiivinen hajoaminen, jossa vapautuu beetahiukkanen (elektroni tai positroni). Elektronin, negatiivisesti varatun hiukkasen tapauksessa puhutaan beeta-miinus-hajoamisesta, (β), positronin tapauksessa taas beeta-plus-hajoamisesta (β+). Myös elektronin sieppaus on sukua beetahajoamiselle.

Vuonna 1911 Lise Meitner ja Otto Hahn tekivät kokeen, jossa beetahajoamisessa vapautuneiden elektronien energiaspektri oli jatkuva eikä diskreetti. Tämä oli selkeästi ongelmallista energian säilymislain kannalta. Vuonna 1930 Wolfgang Pauli ehdotti ongelman ratkaisuksi, että kenties olisi olemassa sähköisesti neutraali hiukkanen, jota siihenastiset kokeet eivät kyenneet havaitsemaan. Pauli nimitti tätä spekuloimaansa hiukkasta ”neutroniksi”, mutta hiukkasen nimeksi vakiintui pian Enrico Fermin ehdottama sana neutriino.

Beeta-miinus-hajoamisessa ytimen neutroni muuttuu protoniksi ja samalla vapautuu elektroni ja antineutriino. Beeta-plus-hajoamisessa ytimen protoni puolestaan muuttuu neutroniksi ja samalla vapautuu positroni ja neutriino. Koska neutroni on protonia raskaampi, vapaa neutroni hajoaa protoniksi, mutta vapaa protoni ei voi hajota neutroniksi.

Modernin hiukkasfysiikan kannalta beetahajoamisessa on kyse heikon vuorovaikutuksen välittämästä reaktiosta.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]