Edvard Nyqvist

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuomas Mäkelä, Edvard Nyqvist (keskellä) ja Jali Joutsen Suomenlinnan vankileirillä lokakuussa 1918.

Edvard Nyqvist (14. lokakuuta 1882 Hämeenlinna12. syyskuuta 1948)[1][2] oli suomalainen muurari, joka toimi vuoden 1918 Suomen sisällissodan aikana Helsingin miliisipäällikkönä. Hän vastasi Helsingin puolustuksesta kaupungin valtauksen yhteydessä huhtikuussa 1918, vaikka olisi halunnut antautua saksalaisille ilman taistelua.

Vaiheet ennen sisällissotaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyqvist työskenteli muurarina Helsingissä vuodesta 1901. Hän liittyi Helsingin muurarien ammattiosastoon vuonna 1905 ja hänet valittiin sen puheenjohtajaksi vuonna 1907. Hän toimi myös järjestysmiehenä Helsingin Työväenyhdistyksen iltamissa. Hän asui vuodesta 1912 rakentamassaan huvilassa Helsingin maalaiskunnan Pukinmäessä. Nyqvist valittiin keväällä 1917 työväen edustajana Helsingin viralliseen järjestyskuntaan ja saman vuoden marraskuussa Suomen Muurarien Liiton puheenjohtajaksi. Poliittisilta mielipiteiltään hän oli hyvin maltillinen ja liittyi syksyllä 1917 jopa Pukinmäen paikalliseen suojeluskuntaan, koska se huolehti yleisestä järjestyksestä yöaikaan.[3]

Sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan puhjettua tammikuussa 1918 Nyqvist valittiin Helsingin miliisipäälliköksi Kustaa Rovion tilalle. Maaliskuun alussa Nyqvist nimitettiin lisäksi Helsingin komendantiksi ja järjestyslaitoksen komissaariksi, tehtävänään järjestyksenvalvonta sekä kaupungin puolustuksen kehittäminen, minkä jälkeen myös kaupungin punakaartit olivat hänen alaisuudessaan.[3][4] Hän oli myös punakaartin yleisesikunnan jäsen.[5] Hän pyrki parhaansa mukaan turvaamaan kaupunkilaisten turvallisuuden ja kohtelemaan pidätettyjä inhimillisesti. Huhtikuun alussa hän määräsi punakaartin tiedusteluosaston vangittavaksi erilaisista rikkeistä, mutta toiset punakaartilaiset vapauttivat omavaltaisesti vangitut tiedustelumiehet.[3]

Saksan Itämeren divisioonan lähestyessä Helsinkiä Viipuriin paennut kansanvaltuuskunta määräsi aamulla 10. huhtikuuta Nyqvistin hallitsemaan pääkaupunkia ”täysillä diktaattorinvaltuuksilla”, mistä Nyqvist yritti kieltäytyä.[3] Yhdessä eräiden tunnettujen maltillisten sosiaalidemokraattien ja puolueettomien porvarien kanssa hän valmisteli antautumista saksalaisille, mitä myös Helsingin punakaartin päällikkö F. E. Johansson ja työväentalon komissaari Robert Hurskainen kannattivat. Vielä samana iltana Nyqvistin piiri päätti Helsingin antautumisesta ja hän allekirjoitti sitä koskevan julistuksen, jonka painattamisen eräät punakaartilaiset kuitenkin estivät. Seuraavana päivänä Kullervo Manner kielsi sähkeessään ehdottomasti antautumisen ja punakaartin yleiseen kokoukseen Viipurista saapunut oikeusasiain kansanvaltuutettu Antti Kiviranta sai puhuttua kaartilaiset taistelun jatkamisen kannalle saksalaisten ollessa jo melkein kaupungin porteilla.[4][3] Kahden päivän taistelujen jälkeen Helsingin punaiset antautuivat 13. huhtikuuta, jolloin Nyqvist piti viimeisille punakaartilaisille puheen Haapaniemen kentällä.[4] Antautumisen jälkeisenä päivänä hän onnistui kävelemään kenenkään estämättä kotiinsa Pukinmäkeen, josta valkoiset vangitsivat hänet.[3]

Sisällissodan jälkeen Nyqvist oli vangittuna Helsingissä ensin Sörnäisten kuritushuoneella, sitten Isosaaren vankileirillä ja myöhemmin Suomenlinnan vankileirillä Susisaaressa.[3][6] Valtiorikosoikeus tuomitsi hänet elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen. Hän luultavasti säästyi kuolemantuomiolta, koska lukuisten todistusten mukaan hän oli Helsingissä pyrkinyt estämään punakaartien rikoksia.[7] Useat suojeluskuntalaiset antoivat hänestä myönteisiä lausuntoja, joiden mukaan hänen toimintansa oli pelastanut ihmishenkiä. Nyqvistin elinkautinen lievennettiin myöhemmin kymmenen vuoden kuritushuonerangaistukseksi. Presidentti K. J. Ståhlberg armahti hänet vuoden 1921 alussa.[3]

Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nyqvist toimi uudelleen Suomen Muurarien Liiton puheenjohtajana vuosina 1922–1929. Hän oli puolueeton, mutta ilmeisesti lähempänä sosiaalidemokraatteja kuin kommunisteja. Hän osallistui 1930-luvun lopulla muurarien ammattijärjestöjen yhteispohjoismaisiin kongresseihin, oli muurarien liiton edustajana SAK:n vuoden 1940 liittokokouksessa ja SAK:n valtuuston varajäsenenä vuosina 1943–1947. Nyqvist liittyi vuonna 1940 Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seuraan, mutta erosi siitä myöhemmin samana vuonna. Hän kuoli vuonna 1948 ja hänet haudattiin Malmin hautausmaalle.[3]

Edvard Nyqvistin puoliso oli Selma Nyqvist (1885–1974). Heillä oli kaksi lasta. Nyqvistien huvila Pukinmäessä tuhoutui tulipalossa vuonna 1975.[3]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. kuva Nyqvistin hautakivestä Malmin hautausmaalla Helsingissä (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 23.8.2018.
  2. virkatodistus, osa valtiorikosylioikeuden aktia Kansallisarkiston digitaaliarkisto. Viitattu 22.8.2018.
  3. a b c d e f g h i j Tuomisto, Tero: ”Annoin nostaa valkoisen lipun... Muurari Edvard Nyqvistin elämänvaiheita”, Helsingin pitäjä 1999, s. 36–43. Vantaa: Vantaa-seura ry, 1999.
  4. a b c Nyström, Samu: Poikkeusajan kaupunkielämäkerta : Helsinki ja helsinkiläiset maailmansodassa 1914–1918, s. 220, 256–257, 262. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2013. ISBN 978-952-10919-4-0. Teoksen verkkoversio.
  5. Esikunnan tiedusteluosasto: Esikunnan tiedusteluosaston Luettelo A 25.4.1918. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 13.11.2016.
  6. Suomenlinnan Susisaaren vankileiri 1918 1918. Arjen historia. Viitattu 13.11.2016.
  7. Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 495. Opetusministeriö, Helsinki 1986.