Clark Ashton Smithin elämäkerta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli on artikkelin Clark Ashton Smith tytärartikkeli.
Clark Ashton Smith
Smith vuonna 1912.
Smith vuonna 1912.
Henkilötiedot
Syntynyt13. tammikuuta 1893
Long Valley, Kalifornia, Yhdysvallat
Kuollut14. elokuuta 1961 (68 vuotta)
Pacific Grove, Kalifornia
Kansalaisuus yhdysvaltalainen
Ammatti kirjailija, puutarhuri
Puoliso Carol Emily Jones Dorman (1954–1961)[1]
Kirjailija
SalanimiKlarkash-Ton
Äidinkielienglanti
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Clark Ashton Smith (13. tammikuuta 1893 – 14. elokuuta 1961) oli yhdysvaltalainen proosakirjailija, runoilija ja kuvataiteilija. Hän on tullut tunnetuksi pääasiassa novellimuotoisesta tuotannostaan, joka koostuu lähinnä kauhu-, fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta. Suurin osa teksteistä julkaistiin maineikkaassa pulp-lehti Weird Talesissa. Smith itse katsoi olevansa ensisijaisesti runoilija.

Smith eli suurimman osan elämäänsä vanhempiensa mökissä Kalifornian syrjäseuduilla. Hänellä oli vain lyhyt muodollinen koulutus, mutta hän luki ja opiskeli itsekseen paljon. Kirjallisen uransa Smith aloitti Tuhannen ja yhden yön innoittamilla itämaisilla seikkailutarinoilla. Myöhemmin hän kiinnostui englanninkielisestä gotiikasta ja ranskalaisesta dekadenssista. Vuonna 1912 ilmestyi hänen ensimmäinen runokokoelmansa. Runot saivat kiittäviä arvioita, mutta paineet olivat liikaa Smithille, joka koki henkisen romahduksen ja vetäytyi julkisuudesta. Seuraavina vuosina hänen suosionsa laski nopeasti.

Vuodesta 1925 alkaen Smith palasi proosan pariin. Syynä oli lähinnä rahan tarve, sillä Smith oli vastuussa itsensä lisäksi myös sairaista vanhemmistaan. Tuotteliaimmillaan hän oli vuosina 1929–1937, jolloin hän kirjoitti noin sata novellia ja kymmeniä runoja. Vanhempiensa kuoltua Smith lopetti kirjoittamisen kolmeksi vuodeksi, mutta vuodesta 1940 lähtien hän kirjoitti jälleen novelleja harvakseltaan. Hän jatkoi myös runojen kirjoittamista, maalaamista ja kuvanveistoa. Vuonna 1954 Smith avioitui, ja kolme vuotta myöhemmin hän muutti vaimonsa luo Pacific Groveen. Naimisiinmenon jälkeen Smith kirjoitti vain vähän.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smithin isä Timeus Smith syntyi Englannissa ja äiti Mary Frances Smith (”Fanny”, o.s. Gaylord) Yhdysvaltain Keskilännessä. Timeus ja Fanny avioituivat 1891 ja asuivat alkuun Fannyn suvun maatilalla Kalifornian Long Valleyssä. Tienoo sijaitsee Sierra Nevadan aluskukkuloilla ja oli vanhaa kultaryntäyksen sydänmaata.[1] Timeus Smith oli luonteeltaan synkkä ja vähäpuheinen, kun taas Fanny Smith oli iloinen ja perheelleen omistautunut.[2] Perheen ainoa lapsi Clark Ashton syntyi tammikuussa 1893.[1] Nuori Smith asui isovanhempiensa luona teini-ikään saakka.[2]

Smith oli herkkä lapsi, joka näki jatkuvasti painajaisia. Nelivuotiaana hän sairastui vakavaan tulirokkoon, josta toipuminen vei vuosia. Vuonna 1902 Timeus osti hotellivirkailijan palkasta säästämillään rahoilla 44 eekkeriä metsää läheltä Auburnin pikkukaupunkia. Seuraavina vuosina Timeus rakensi poikansa avustuksella nelihuoneisen talon ja kaivoi kaivon. Vuonna 1906 tai 1907 koti oli siinä kunnossa, että perhe saattoi muuttaa sinne asumaan.[1] Maaperä oli kuitenkin hedelmätöntä ja kuivaa,[3] ja perhe pysyi köyhänä.[1]

Smithin koulunkäynti jäi vähiin.[1] Hän kävi kolme vuotta paikallista pikkukoulua ja sen jälkeen viisi vuotta Auburnin yläkoulua.[2] Hän pyrki ja tuli hyväksytyksi Auburnin high schooliin mutta lopetti opinnot muutaman päivän jälkeen.[4] Vanhempiensa suostumuksella Smith alkoi opiskella yksin ja luki Encyclopædia Britannican kahdesti. Hän oli kiinnostunut myös sanojen etymologioista ja luki sanakirjoja aakkosjärjestyksessä läpi.[1] Hän opetteli latinaa ja myöhemmin myös ranskaa ja espanjaa.[5] Itseopiskeluun uskonut Smith jopa kieltäytyi Guggenheim-stipendistä. Smithin vanhemmat suhtautuivat hänen itseopiskeluunsa ja kirjailijahaaveisiinsa kannustavasti ja tukivat hänen uravalintaansa.[2] Muodollisen koulutuksen puutteesta huolimatta Smith kartutti aikaa myöden laajan yleissivistyksen.[4]

Smith aloitti kirjoittamisen 11-vuotiaana, vuoden 1904 tienoilla. Hänen ensimmäiset tarinansa olivat Tuhannen ja yhden yön innoittamia satuja ja itämaisia kertomuksia.[1] Tarinoiden aiheita olivat esimerkiksi maharadžat, tiikerit, norsut ja oudot jumalat.[2] Vaikka Smith tunnetaan erityisesti novellikirjailijana, hänen varhaiset yritelmänsä olivat pitkää proosaa.[1] Koulunsa kirjastosta[2] Smith löysi 13-vuotiaana Edgar Allan Poen runot,[1] ja 15-vuotiaana hän luki William Beckfordin goottilaisen romaanin Hirmuvaltias.[6] Beckfordin tyyli vaikutti Smithiin jopa lauserakenteiden tasolla.[1] Samoihin aikoihin Smith tutustui runoilija George Sterlingin tuotantoon.[2] Esikuviin kuului myös Thomas Lovell Beddoesin näytelmä Death’s Jest-Book[1]

Vuonna 1910 teini-ikäinen Smith julkaisi kaksi novellia Overland Monthly -lehdessä ja vuosina 1911–1912 kaksi tarinaa bostonilaisessa The Black Cat -lehdessä. Kaikki neljä novellia olivat itämaisia conte cruel -seikkailuja.[1][7] Jo ensimmäisissä tarinoissaan Smith viljeli paljon eksoottista kuvastoa, josta myöhemmin tuli tunnetuksi.[2]

Ainoat romaaninsa Smith kirjoitti vuoden 1907 tienoilla: The Black Diamonds oli 100 000 sanaa pitkä ja The Sword of Zagan hieman lyhyempi.[4] The Black Diamonds valmistui vuoteen 1910 mennessä mutta julkaistiin vasta 2002.[8] Teksteissä ei ole juurikaan yliluonnollisia tapahtumia, mutta niiden tunnelma muistuttaa Tuhannen ja yhden yön tarinoita sekä Hirmuvaltiasta.[4]

”Sierra Nevadan lapsinero”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smithin esikoiskokoelma vuodelta 1912.

Vuodesta 1911 alkaen Smith keskittyi runouteen.[1] Tärkeitä esikuvia olivat Ambrose Bierce, Edward Markham ja George Sterling sekä muut Yhdysvaltain länsirannikon boheemikirjailijat.[9] Erityisen suuri vaikutus oli Sterlingin fantastisella runolla ”A Wine of Wizardry” (1907). Smith oli jo aiemmin vienyt runouttaan kosmiseen suuntaan,[10] ja Sterlingin kiinnostus tähtitieteeseen rohkaisi häntä hylkäämään Poe-pastissit. Vuoden 1912 tienoilla Smith tutustui Charles Baudelairen Pahan kukkiin ja Pieniin proosarunoihin, joiden pohjalta hän kehitti oman Proosarunotyylinsä. Smith luki Baudelairea ensin englanniksi, mutta opetteli myöhemmin ranskaa.[2] Kielen opittuaan hän käänsi useita dekadenttien ja parnassolaisten runoja englanniksi.[8][11] Smith asettui osaksi Yhdysvaltain länsirannikolla vaikuttanutta romanttista suuntausta, johon kuuluivat Biercen ja Sterlingin ohella muun muassa Joaquin Miller ja Nora May French.[1]

Smith julkaisi muutamia runoja paikallisissa aikakauslehdissä vuonna 1911.[1] Auburnilaisissa lehdissä julkaistut runot saivat hyvän vastaanoton, ja high schoolin äidinkielen opettaja ehdotti, että Smith lähettäisi tekstejään ihailemalleen George Sterlingille.[1]

Sterling innostui Smithin runoista, joita piti tämän 18 vuoden ikään nähden hämmästyttävän kypsinä. Hän antoi Smithille myös korjausehdotuksia ja lukusuosituksia ja pyysi tämän teksteistä kopioita itselleen. Sterling alkoi mainostaa Smithin runoja haastatteluissa ja esitteli niitä esikuvalleen Ambrose Biercelle, joka myös vaikuttui Smithin ”arvokkuudesta ja voimasta”. Sterling kutsui Smithin luokseen Carmel-by-the-Sean kaupunkiin, jonne rahapulasta kärsinyt Smith pääsi lähtemään vasta kesäkuussa 1912. Matkan maksoi lopulta Sterling, joka arvasi Smithin haluttomuuden syyn. Hän myös osti nuorelle suojatilleen hienon puvun, joka tällä on yllään tunnetuimmassa muotokuvassaan (tämän artikkelin alussa).[1]

Komea ja lahjakas Smith sai Carmelissa vaikutusvaltaisia ihailijoita ja suojelijoita, joiden seurassa hän matkusti San Franciscoon. Paikalliset lehdet julkaisivat Smithin novelleja ja jopa haastattelivat häntä. Pian häntä ylistettiin lehtien etusivuilla ”Sierra Nevadan ihmelapseksi” (The Boy Genius of the Sierras). Sterlingin kustantaja A. M. Robertson ehdotti Smithille runokokoelman julkaisua. Sterlingin avustuksella Smith valitsi ja viimeisteli joukon parhaita runojaan. Sterling myös auttoi vedosten oikoluvussa ja kirjoitti teokseen saatesanat. The Star-Treader and Other Poems ilmestyi marraskuussa 1912 ja sai ristiriitaisen vastaanoton. Myönteisissä arvioissa Smithin tyyliä verrattiin Percy Bysshe Shelleyyn ja John Keatsiin, kielteisissä arvosteltiin hänen makaaberia tyyliään. Sekä Sterling että Bierce ryhtyivät puolustamaan Smithiä julkisesti. Kohu toi kirjalle ilmaista näkyvyyttä, ja kirjaa myytiin yli tuhat kappaletta,[1] mikä oli esikoiskirjailijalle hyvä tulos.[12] Kirja itse asiassa menestyi paremmin kuin Sterlingin omat teokset, ja sen ylistäjiin lukeutui esimerkiksi englantilais-walesilainen Arthur Machen.[13] Smithistä tuli Auburnissa paikallinen suuruus, ja kaupunkilaiset ostivat hänen kirjaansa satamäärin.[2] Tekijänpalkkiota hän sai kuitenkin vain noin 50 dollaria.[1]

Matkoillaan Smith liikkui länsirannikon boheemeissa piireissä, mutta enimmäkseen hän asui edelleen vanhempiensa mökissä. Sterling olisi halunnut esitellä Smithin ja Biercen toisilleen, mutta tapaaminen ei koskaan toteutunut.[2] Vuoden 1912 lopulla Bierce julkaisi avoimen kirjeen, jossa hän varoitti, että liika ja ennenaikainen kehuminen voisi vahingoittaa Smithin uraa ja aiheuttaa vastareaktion. Arvio osoittautui sittemmin aivan oikeaksi.[14]

Sairastuminen ja suosion lasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esikoisensa julkaisun jälkeen Smith katosi nopeasti julkisuudesta. Syynä oli ujon ja herkän kirjailijan saama hermoromahdus,[1][2][13] sillä Smith ei kestänyt julkisuuden paineita eikä sopeutunut suurkaupungin älykköjen boheemiin elämäntyyliin. Smithin ystävän Hal Rubinin mukaan kokemukset länsirannikon suurkaupungeissa mursivat Smithin henkisesti ja synnyttivät pakkomielteen kuolemaan.[1]

Kotiin palattuaan Smith kieltäytyi heikkoon taloustilanteeseensa vedoten sekä Sterlingin että Jack Londonin kutsuista. Masentunut ja neuroottinen Smith uskoi saaneensa San Franciscon kosteassa ilmastossa jonkin tartunnan.[1] Paikallislääkäri määritteli sairauden tuberkuloosiksi, mutta toisaalta myöhemmissä lääkärintarkastuksissa sairautta ei Smithillä havaittu.[14] Sairauden oireita olivat nivelkivut, ruuansulatusvaivat[1] sekä korkean kuumeen ja alilämmön vuorottelu. Tuskalliset oireet ja kuolemanpelko olivat Smithille kammottava kokemus, vaikka tauti lopulta väistyikin.[2] Todennäköisesti tauti parani itsestään.[2][15] Sterling tarjoutui rahoittamaan Smithin hoidon, mutta tämä kieltäytyi.[1] Smith palasi San Franciscoon vasta kesällä 1914. Kotiinpaluun jälkeen hän pysytteli vanhempiensa luona, missä hänen ajatuksensa keskittyivät pakkomielteisesti kuolemaan.[1]

Smith julkaisi vuosina 1912–1913 kirjallisuuslehdissä muutamia runoja.[1] Vuodesta 1913 vuosikymmenen vaihteeseen hän oli osittain työkyvytön,[14] ja hänen tuotteliaisuutensa väheni huomattavasti. Smithin toinen kokoelma Odes and Sonnets ilmestyi vasta 1918. Lyhyessä kirjassa oli vain 15 runoa ja lisäksi Sterlingin esipuhe, jossa Smithiä kiitettiin elävistä amerikkalaisrunoilijoista parhaaksi. Lyhyydestään huolimatta teos sai myönteisiä arvosteluja, ja Edwin Markham yhtyi Sterlingin arvioon.[1]

Arvovaltaisista suojelijoista huolimatta Smithin maine laski, ja perheen talousvaikeudet jatkuivat. Vuonna 1917 Smith pyysi Sterlingiä keräämään ystäviltään 1 500–2 000 dollaria, joiden avulla Smithit voisivat perustaa kanatilan. Sterling piti summaa epärealistisen suurena, mutta onnistui löytämään joukon seurapiiri-ihmisiä, jotka alkoivat maksaa Smithin perheelle kuukausittaista avustusta. Eräs heistä oli kaivospohatan vaimo Celia Clark, joka maksoi Smithille kuukausittain 75 dollaria. Maksut jatkuivat kevääseen 1920 saakka, jolloin Clark ilmeisesti unohti asian.[16]

Kuntonsa salliessa Smith teki perheensä maatilalla erilaisia ruumiillisia töitä. Seuraavina vuosina hän toimi kiertelevänä työläisenä ja teki lähistön maatiloilla erilaisia aputöitä. Hän esimerkiksi pilkkoi puita ja poimi hedelmiä. Ruumiillinen työ vahvisti hänen hintelää ruumiinrakennettaan, ja ulkoilma auttoi tuberkuloosia paranemaan.[1][15] Vuonna 1916 Smith alkoi maalata vesiväreillä ja harjoitteli säännöllisesti myös piirtämistä.[1]

Smithin kolmas runokokoelma Ebony and Crystal ilmestyi 1922. Teos oli omakustanne ja painos 500 kappaletta. Auburn Journalin kirjapainossa painettu kirja vilisi kirjoitusvirheitä, joita Smith korjasi kappaleisiin lyijykynällä. Kirjassa oli 29 proosarunoa ja 85 runoa. Erityisesti The Hashish-Eater sai aikalaisilta myönteisiä arvosteluja ja on sittemmin kohonnut Smithin arvostetuimmaksi runoksi. Sterlingin kiittävästä esipuheesta huolimatta Smithillä oli vaikeuksia saada omakustanteelleen levitystä, ja monet kirjoista hän lopulta lahjoitti pois.[1] Arvostelut olivat aiempaa huonompia: Smithille ominainen fantastinen romantiikka oli mennyt muodista ja modernistinen, realistinen proosa hallitsi kirjamarkkinoita. 1910-luvun mittaan Smith alkoikin käsitellä teksteissään rakkauden ja luonnon kaltaisia aiempaa arkisempia aiheita. Sterling piti kehitystä myönteisenä ja auttoi Smithiä saamaan tekstejään erilaisiin aikakauslehtiin.[17]

Smithillä oli 1923–1926 vakituinen kolumni Auburn Journalissa. Hänen tekstinsä olivat lähinnä lyhyitä runoja. Niistä parhaat hän kokosi vuonna 1925 julkaistuun Sandalwood-kirjaan. Sekin oli omakustanne, jota Smith painatti vain 250 kappaletta. Myös Sandalwoodin virheet hän joutui korjaamaan käsin.[1]

Vuosina 1921–1925 Smith kirjoitti puolenkymmentä rakkausnovellia ja vuonna 1930 vielä kolme. Hän sai niistä myydyksi vain kaksi, ja tarinoiden jälkimaine on ollut sangen kielteinen.[1]

Smith opetteli 1920-luvun puolivälissä ranskaa.[2] Hän käänsi englanniksi ainakin 14 Baudelairen runoa ja yhden Paul Verlainen runon, jotka julkaistiin Weird Talesissa.[18] Smith kirjoitti myös muutamia omia runoja ranskaksi.[1] Sandalwoodin jälkeen Smith ei enää kirjoittanut laajoja runokokonaisuuksia, vaikka pysyikin lajityypin harrastajana kuolemaansa saakka.[2]

Kioskikirjailija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Smithiä esittävä piirros. Wonder Stories, 1930.

Smith oli vuodesta 1915 alkaen kirjeenvaihdossa Ambrose Biercen tuttavapiiriin kuuluneen runoilijan Samuel Lovemanin kanssa.[2] Vuonna 1922 Loveman näytti Smithin kirjeitä ja runoja kauhukirjailija H. P. Lovecraftille.[14] Elokuussa 1922 Lovecraft lähestyi Smithiä ihailijakirjeellä, jossa hän kehui tämän tekstin kauneutta ja mielikuvitusta.[19] He olivat sen jälkeen kirjeenvaihdossa Lovecraftin kuolemaan saakka. Lovecraft kannusti Smithiä kirjoittamaan proosaa ja ehdotti, että tämä lähettäisi töitään Weird Tales -lehteen.[1] Vuonna 1923 perustettu pulp-lehti keskittyi yliluonnollisiin ja ”outoihin” tarinoihin. Smith alkoikin lähettää runojaan lehteen pian sen perustamisen jälkeen.[20] Keskeinen motiivi proosan kirjoittamiselle oli perheen jatkuva rahan tarve.[1] Yliluonnollinen kirjallisuus oli tuohon aikaan äärimmäisen marginaalinen lajityyppi, joten fantasiasta kiinnostuneiden kirjailijoiden oli tyydyttävä julkaisemaan huonosti maksavissa kioskilehdissä.[21]

Lovecraftin vaikutuksesta Smith siirtyi kirjoittamaan ”weird fictionia”. Ensimmäinen lajityyppiä edustanut tarina oli ”The Abominations of Yondo”, jonka Smith kirjoitti 1925 ja julkaisi seuraavana vuonna Overland Monthly -lehdessä. Sen proosaa ja runoutta yhdistellyt tyyli muistutti Poen novellista ”Punaisen kuoleman naamio”. Vuonna 1926 Weird Tales julkaisi häneltä kolme proosarunoa ja novellin. Tämän jälkeen Smith siirtyi yhä enemmän proosaan. Smith ei mielellään työskennellyt muille, joten kirjoittaminen oli luonteva tapa ansaita perheelle rahaa.[1]

Marraskuussa 1926 George Sterling teki itsemurhan,[1] jolloin Smith menetti arvovaltaisimman suojelijansa ja kannustajansa.[14] Smith itse kiisti Sterlingin tehneen itsemurhan ja spekuloi tämän ottaneen myrkkyä vahingossa. Hän myös kirjoitti ystävänsä muistoksi runon ”A Valediction to George Sterling”.[2]

Smith ryhtyi päätoimiseksi proosakirjailijaksi vuonna 1929, jolloin hänen naisystävänsä Genevieve Sully mainitsi, että proosa todennäköisesti myisi runoja paremmin. Osasyynä aktiivisuuteen oli lokakuun 1929 pörssiromahdus ja yleinen talouden syöksykierre. Vuoteen 1937 mennessä Smith oli kirjoittanut noin sata novellia. Niistä yli puolet julkaistiin Weird Talesissa, ja 1930-luvun alussa lähes joka numerossa oli Smithin tarina. Hänen novellejaan julkaistiin myös Wonder Stories- ja Amazing Stories -lehdissä sekä useissa muissa pulp-lehdissä.[1] Lehdet tarjosivat Smithille säännöllisen julkaisukanavan ja tulonlähteen, mikä motivoi häntä kirjoittamaan säännöllisesti ja paljon.[2] Hän kirjoitti jokaisesta novellistaan neljä tai viisi versiota, joiden tekstiä hän hioi huolellisesti. Kirjoittaessaan hän asettui usein vanhempiensa mökin lähellä sijainneiden puiden alle.[1]

Pulp-lehdet osoittautuivat epäluotettaviksi maksajiksi. Amazing Stories oli eräässä vaiheessa Smithille velkaa lähes tuhat dollaria, ja hän joutui karhuamaan saataviaan asianajajan avulla.[22] Taloushuoliensa vuoksi Smith joutui tekemään myönnytyksiä julkaisijoidensa toiveille. Hän oli valmis muokkaamaan tarinoidensa tyyliä toiminnallisempaan suuntaan, mikäli julkaisija sitä edellytti.[23] Lukijoiden parissa Smith tunnettiin tuotteliaana ja suosittuna mutta mielipiteitä jakavana hahmona. Vastustusta herättivät tarinoiden irvokkaat aiheet ja poikkeaminen perinteisistä kioskikirjallisuuden kaavoista.[24] Smithin proosa ei sanottavasti muuttunut hänen elinaikanaan, vaan hänen ensimmäiset ja viimeiset tekstinsä olivat tyylillisesti hyvin samankaltaisia.[1]

Smith kävi kirjeenvaihtoa muiden Weird Tales -kirjailijoiden kanssa, tunnetuimpina H. P. Lovecraft ja Robert E. Howard.[1] Niin sanotussa Lovecraftin piirissä Smith oli Lovecraftin jälkeen arvostetuin ja vaikutusvaltaisin jäsen.[24] Lovecraft ihaili Smithiä suuresti ja kirjoitti tästä jopa ylistävän sonetin, jossa Smith katselee ”muille näkymättömiä unten kuiluja”.[2] Novellissaan ”Pickmanin malli” (1927) Lovecraft mainitsee ohimennen Smithin ”vertahyytävät” avaruusmiljööt.[25] Tutkijat ovat erimielisiä Smithin proosan esikuvista. Elämäkerturi Donald Sidney-Fryer kiisti Lordi Dunsanyn ja H. P. Lovecraftin vaikuttaneen Smithin kirjallisuuteen merkittävästi. Päinvastaista mieltä on Lovecraft-tutkija S. T. Joshi, jonka mukaan Dunsany antoi esikuvan kuvitteellisille maille ja Smithin ivalliselle huumorille. Lovecraftin tuotanto puolestaan osoitti Smithille, että weird fictionia oli mahdollista kirjoittaa vakavana kirjallisuudenlajina.[23]

Farnsworth Wright perusti vuonna 1930 Oriental Stories -nimisen lehden, johon Smith kirjoitti useita itämaisia seikkailuja.[2] 1930-luvun mittaan Smith vei tyyliään tieteiskirjallisuuden suuntaan, koska lajityyppi myi fantasiaa paremmin.[26] Vuonna 1934 Smith nimitettiin yhdeksi vastaperustetun Science Fiction Leaguen toiminnanjohtajista.[1]

Smithin omakustanteena julkaisema novellikokoelma The Double Shadow and Other Fantasies ilmestyi 1933. Se kävi heikosti kaupaksi, ja vei vuosia ennen kuin Smith pääsi viimeisistä kappaleista eroon. Hän joutui myös jälleen kerran korjaamaan painovirheitä lyijykynällä.[1] Omakustanteen avulla hänen oli kuitenkin mahdollista julkaista sellaisia novelleja, joita sensuuriin taipuvaiset ja kaupalliset pulp-lehdet eivät helposti hyväksyneet.[2]

Vuonna 1935 Smith vieraili sukulaismiehensä kuparikaivoksessa, missä hän totesi talkin niin pehmeäksi, että sitä pystyi muovaamaan taskuveitsellä. Kokemuksen myötä hänestä tuli innokas amatöörikuvanveistäjä.[1]

Vuonna 1933 Smith keskeytti kirjoittamisen väliaikaisesti, koska hänen vanhempiensa kunto oli heikentynyt. Fanny Smith kuoli syyskuussa 1935. Seuraavana vuonna Robert E. Howard teki itsemurhan, ja vuonna 1937 H. P. Lovecraft kuoli luonnollisiin syihin.[1] Smith kirjoitti hänen muistokseen tunteikkaan runon, joka julkaistiin Weird Talesissa.[2] Myöhemmin samana vuonna myös kuoli Timeus Smith.[1] Isänsä kuoleman jälkeen Smithillä oli keskittymisvaikeuksia,[27] ja hän joi paljon.[22] Vuodesta 1940 alkaen hän kirjoitti jälleen, mutta harvakseltaan. Valmiiksi hän sai loppuelämänsä aikana vain runsaat kymmenen tarinaa. Lisäksi Weird Talesissa ja muissa lehdissä ilmestyi joitakin hänen vanhemmista, julkaisematta jääneistä novelleistaan.[1]

Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Proosasta luovuttuaan Smith palasi runojen pariin.[2] 1940-luvulla hän opetteli espanjaa ja sekä käänsi että kirjoitti joitakin espanjankielisiä runoja.[1]

1930-luvun lopulla Smith aloitti kirjeenvaihdon Lilith Lorrainen kanssa.[2] Smith harrasti myös piirtämistä, maalaamista ja kuvanveistoa. Monet kuvista ja veistoksista esittivät erilaisia groteskeja hahmoja ja mielikuvituksellisia maailmoja. Useimmat teoksensa Smith myi muutaman dollarin hintaan, lahjoitti pois tai postitti kirjeystävilleen. Hän järjesti taidenäyttelyitä ainakin Auburnissa, San Franciscossa, Sacramentossa, Los Angelesissa ja New Yorkissa. Montereyssä pitämässään näyttelyssä hän myös luki runojaan ääneen.[1]

Vuonna 1942 Smith aikoi vierailla ystäviensä luona New Yorkissa, mutta matka peruuntui.[2] Samana vuonna August Derlethin ja Donald Wandrein Arkham House -kustantamo julkaisi Smith-kokoelman Out of Space and Time, joka oli omistettu Genevieve Sullylle. Seuraavina vuosina Arkham House julkaisi Smithiltä useita novelli- ja runokokoelmia,[1] mikä ilahdutti kirjailijaa suuresti.[28] Derleth kävi Smithin luona elokuussa 1953. Ajoittain hänen luonaan kävi muitakin ihailijoita.[2] Vuonna 1958 Smith luki auburnilaiselle ystävälleen Robert Elderille muutamia runojaan.[1] Necronomicon Press julkaisi Elderin äänitteen vuonna 1995 C-kasetilla. Taltiointi on noin 30 minuuttia pitkä.[29] Yksityiskokoelmissa on Smithin runonlausunnasta säilynyt muitakin äänitteitä.[1]

Vuoden 1945 tienoilla Smith suunnitteli The Scarlet Succubus -nimistä romaania.[30] Kirjan oli tarkoitus käsitellä seksuaalimagiaa, mutta hanke ei edennyt suunnitelmia pitemmälle. Vuosina 1952–1956 Smith kirjoitti runomuotoiseen dialogiin pohjautuvat näytelmän The Dead Will Cuckold You, jota piti eräänä pääteoksistaan.[31]

Vuoteen 1954 mennessä Smith oli myynyt lähes kaiken vanhemmiltaan perimänsä maan. Samana vuonna hän avioitui Pacific Grovessa asuneen Carolyn Dormanin kanssa. Paikallisen liikemiehen painostuksesta huolimatta Smith kieltäytyi myymästä kotitaloaan ja sitä ympäröivää maatilkkua. Vuonna 1955 Smith vietti aikaa Pacific Grovessa, ja poissaolon aikana hänen kotiinsa murtauduttiin. Tunkeilijat jopa rikkoivat hänen vanhempiensa tuhkauurnat, mistä järkyttyneenä Smith alkoi siirtää omaisuuttaan Pacific Groveen. Kotitalo paloi vuonna 1957.[1] Joidenkin arvioiden mukaan kyseessä oli tuhopoltto.[3] Tulipalossa tuhoutui suuri määrä Smithin käsikirjoituksia, joukossa mahdollisesti jokunen julkaisematon teksti. Tämän jälkeen Smith myi loputkin maastaan ja muutti Pacific Groveen.[1]

Smithin viimeisinä elinvuosina hänen parhaat työnsä pysyivät saatavilla Arkham Housen pienilevikkisinä kokoelmina.[22] Hän elätti itsensä hoitamalla muiden Pacific Groven asukkaiden puutarhoja. Avioliiton solmittuaan Smith ei juurikaan kirjoittanut proosaa[1] mutta jatkoi edelleen kuvanveistoa.[2] Hän kirjoitti rakkausrunoja, joista osan hän omisti vaimolleen.[2]

Vuonna 1953 hän sai sydänkohtauksen ja vuonna 1961 useita aivoinfarkteja. Niiden seurauksena hänen puheensa hidastui pysyvästi. Smith kuoli nukkuessaan elokuussa 1961. Hän oli 68-vuotias.[1] Kuolema huomioitiin lyhyesti muutamissa kalifornialaisissa lehdissä, mutta ei maanlaajuisissa julkaisuissa. Myöskään tieteis- ja fantasialehdet eivät maininneet Smithin kuolemaa.[2] Hänen ruumiinsa tuhkattiin, ja muutamaa vuotta myöhemmin tuhkat levitettiin lähelle hänen vanhempiensa mökin paikkaa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb bc bd be bf Gullette, Allan: Clark Ashton Smith Biography Eldritch Dark. 19.9.2006. Viitattu 19.12.2020. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad Connors, Scott & Hilger, Ron: A Biography of Clark Ashton Smith The Miscellaneous Writings of Clark Ashton Smith. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b Sadelehto 1994, s. 7.
  4. ↑ a b c d Joshi 2014, s. IX.
  5. ↑ Joshi 2014, s. IX, XIX.
  6. ↑ Connors & Hilger 2009 (luku: ”The Third Episode of Vathek”).
  7. ↑ Lupoff, Richard A.: A Note on the Texts The Collected Fantasies, Volume 5: The Last Hieroglyph. 2010. Baen Books. Viitattu 16.12.2020. (englanniksi)
  8. ↑ a b Clute, John & Nicholls, Peter: Smith, Clark Ashton The Encyclopedia of Science Fiction. Päivitetty 30.7.2020. Viitattu 18.12.2020. (englanniksi)
  9. ↑ Stableford 2009, s. 321.
  10. ↑ Joshi 2014, s. X.
  11. ↑ Stableford, Brian: Smith, Clark Ashton. Teoksessa Clute, John & Grant, John (toim.): The Encyclopedia of Fantasy. London: Orbit, 1997. ISBN 0-312-15897-1. Artikkelin verkkoversio (viitattu 18.12.2020). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Sadelehto 1994, s. 8.
  13. ↑ a b Joshi 2014, s. XI.
  14. ↑ a b c d e Sadelehto 1994, s. 9.
  15. ↑ a b Joshi 2014, s. XII.
  16. ↑ Joshi 2014, s. XI–XII.
  17. ↑ Joshi 2014, s. XII–XIII.
  18. ↑ Sadelehto 1994, s. 9–10.
  19. ↑ Joshi 2014, s. XIII–XIV.
  20. ↑ Ashley, Mike: Weird Tales. Teoksessa Clute, John & Grant, John (toim.): The Encyclopedia of Fantasy. London: Orbit, 1997. ISBN 0-312-15897-1. Artikkelin verkkoversio (viitattu 17.12.2020). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  21. ↑ Joshi 2014, s. XIV–XV.
  22. ↑ a b c Joshi 2014, s. XIX.
  23. ↑ a b Joshi 2014, s. XVI–XVII.
  24. ↑ a b Bleiler 1983.
  25. ↑ Lovecraft, H. P.: Pickman’s Model. Kirjoitettu syyskuussa 1926, julkaistu alun perin Weird Talesin lokakuun 1927 numerossa. The H. P. Lovecraft Archive. Viitattu 9.1.2021. (englanniksi)
  26. ↑ Joshi 2014, s. XVIII.
  27. ↑ Sadelehto 1994, s. 10.
  28. ↑ Sadelehto 1994, s. 11.
  29. ↑ Clark Ashton Smith ‎– Live From Auburn: The Elder Tapes Discogs. Viitattu 20.12.2020. (englanniksi)
  30. ↑ Murray, Will: Introduction to ’Tales of Zothique’ (Esipuhe Tales of Zothique -kokoelmaan) Eldritch Dark. 1995. Viitattu 24.4.2017. (englanniksi)
  31. ↑ Harvey, Ryan: The Fantasy Cycles of Clark Ashton Smith Part III: Tales of Zothique Black Gate. 2006. Viitattu 8.4.2017. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Clark Ashton Smith. The Emperor of Dreams. Dokumenttielokuva. New York: Hippocampus Press, 2018. ISBN 978-1-61498-232-6. (englanniksi) (DVD)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Clark_Ashton_Smithin_elämäkerta&oldid=21268320”