Brian Wilson

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo muusikosta. Samannimisestä baseballpelaajasta on oma artikkelinsa.
Brian Wilson
Brian Wilson vuonna 2012.
Brian Wilson vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt 20. kesäkuuta 1942 (ikä 77)
Inglewood, Kalifornia
Ammatti laulaja, lauluntekijä, tuottaja
Muusikko
Laulukielet englanti
Aktiivisena 1961–
Tyylilajit popmusiikki
Soittimet laulu, bassokitara, kosketinsoittimet ym.
Yhtyeet The Beach Boys
Levy-yhtiöt Capitol RecordsView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
www.brianwilson.com

Brian Douglas Wilson (s. 20. kesäkuuta 1942 Inglewood, Kalifornia) on yhdysvaltalainen muusikko, laulaja, lauluntekijä ja tuottaja, joka tunnetaan parhaiten The Beach Boys -yhtyeen perustajana ja pääasiallisena säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana. Häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä ja vaikutusvaltaisimmista pop-säveltäjistä.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brian Wilson syntyi Inglewoodissa Kaliforniassa 20. kesäkuuta 1942 keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen isänsä Murry oli heikohkosti menestynyt lauluntekijä ja lapsiaan ankarasti kurittava isä, ja myös äiti Audreen alkoholinkäyttö vaikutti perheen elämään.[1]

Wilsonin veljekset Brian, Dennis ja Carl sekä heidän serkkunsa Mike Love esiintyivät yhdessä yksityistilaisuuksissa 1950-luvulla. Kun heidän koulukaverinsa Al Jardine liittyi mukaan, pojat perustivat yhtyeen The Pendletones, joka vaihtoi myöhemmin nimekseen The Beach Boys. Brian soitti yhtyeessä bassokitaraa ja lauloi.[1]

Kultakausi 1961−1966[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilson soittamassa bassokitaraa The Beach Boyssa vuonna 1964.

Wilson ohjasi The Beach Boysin kansainväliseen suosioon. Hän sävelsi ja tuotti yhtyeelle vuosina 1962−1967 sarjan pop-klassikoita: "Surfin' USA", "Fun, Fun, Fun"," "I Get Around," "Help Me, Rhonda," "California Girls," "Wouldn’t It Be Nice," "God Only Knows", "Good Vibrations" ja "Heroes and Villains.".[1] Samaan aikaan hän tuotti ja sävelsi myös muille yhtyeille ja artisteille.

Wilson alkoi 1960-luvun puolivälin tienoilla viedä yhtyeensä kevyttä surffi- ja hauskanpitomusiikkia uuteen suuntaan. Hän oli jättäytynyt yhtyeen kiertueilta vuoden 1964 lopussa saatuaan hermoromahduksen. Samalla hän pystyi keskittymään täysin sävellys- ja studiotyöhönsä. Tuloksena oli vuoden 1966 Pet Sounds -albumi, jonka musiikin Wilson teki sanoituksia lukuun ottamatta lähes kokonaan yksin. Albumi on musiikillisesti hyvin monimutkainen ja tuotannoltaan innovatiivinen. Levy-yhtiö ja muut Beach Boysin jäsenet vastustivat Wilsonin uutta suuntaa, eikä albumi omana aikanaan ollut suuri menestys. Sitä pidetään kuitenkin nykyisin The Beach Boysin parhaana albumina, ja esimerkiksi The Beatlesin Paul McCartney on kutsunut sitä omaksi suosikkialbumikseen, joka toimi myös tärkeimpänä innoituksena The Beatlesin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumille.[1]

Pian Pet Soundsin julkaisemisen jälkeen Wilson viimeisteli jo Pet Soundsin aikaan alkunsa saaneen kappaleensa, klassikoksi nousseen "Good Vibrations" (1967). Se nousi listaykköseksi ja rohkaisi Wilsonia jatkamaan samalla tyylillä seuraavallekin albumilleen.[1]

SMiLE ja romahdus 1966−1971[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Odotusten ja paineiden alaisena Wilson rupesi työstämään teosta, josta hän suunnitteli "Teinioopperaa jumalalle". Yhdessä lyyrikkonsa Van Dyke Parksin kanssa hän rupesi kuumeisesti toteuttamaan teosta, jossa heidän oli tarkoituksena porautua syvälle Amerikan historiaan ja kokeilla pop-taiteen rajoja. Levyä äänitettiin useissa studioissa yhtä aikaa, ja lopputuloksena oli valtava määrä erilaisia muunnelmia, ottoja ja versioita teemoista, jotka olivat välillä hyvinkin lyhyitä palasia kokonaisuudesta. Kasautuvat paineet levy-yhtiön ja muun yhtyeen, erityisesti Mike Loven suuntaan, raskas huumeiden käyttö yhdistettynä mielenterveysongelmiin ja lohduton aikataulujen venyminen sai lopulta Wilsonin epäilemään koko hanketta. Valtavan ennakkomainonnan saanut levy pantiin lopulta jäihin toukokuussa 1967. Tämä oli Wilsonille valtava henkilökohtainen ja ammatillinen pettymys, mistä hän ei mitä ilmeisimmin koskaan täysin selvinnyt.

Epäonnistumisen jälkeen hän luopui Beach Boysien levyjen tuottajan roolistaan ja syöksyi seuraavina vuosina vuosikymmeniä kestäneisiin huumeiden ja skitsoaffektiivisen häiriön varjostamiin henkilökohtaisiin ongelmiin. Tämän jälkeen The Beach Boysit äänittivät Wilsonin kotistudiossa erittäin sekavan kokoelman Smilen kappaleista tehtyjä versioita, joista päällimmäisenä kuuluu ryhmän huumeiden sekoittama mielentila ja taiteellisen määränpään puute. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa hän osallistui vaihtelevalla roolilla The Beach Boysien levyjen sävellystyöhön, mutta suunnan menetys näkyi töissä. Iloisen Kalifornian tulkin sijaan lauluissa kuultiin synkän henkilökohtaisen murheen raastamaa yksinäistä kulkijaa, kuten Surf´s Up levyltä löytyvässä laulussa "Till I Die" vuodelta 1971: "I´m a leaf on a windy day, pretty soon I´ll be blown away".

Synkät vuodet 1972−1989[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilson tuottajanpöydän takana vuonna 1976.

1970-luvun alun studioyritykset hiipuivat lopulta täysin, ja Wilson käytti lopulta kaiken aikansa ylensyöntiin, nukkumiseen ja huumeiden käyttöön. Hänen lähipiirinsä kutsui apuun ristiriitaisen maineen saaneen terapeutti Tohtori Eugene Landyn saadakseen Wilsonin työskentelemään ja ylipäätään nousemaan yläs aamuisin. Wilson piristyi hoidosta siinä määrin, että vuonna 1976 hän osallistui ensimmäistä kertaa yhtyeen konsertteihin sitten vuoden 1964. Hän myös äänitti muutamia uusia levyjä, tosin välttävällä menestyksellä. Landy diagnosoi Wilsonilla paranoidisen skitsofrenian, joka myöhemmin korjattiin skitsoaffektiiviseksi häiriöksi[2]. Vuoteen 1982 mennessä Wilsonin huono mielenterveys ja kokaiinin käyttö saivat monet epäilemään hänen henkensä olevan vaarassa. Tohtori Landyltä pyydettiin jälleen apua. Hän laittoi Wilsonin rajummalle kuntoutusohjelmalle, jossa Wilson joutui erkanemaan perheestään ja yhtyeestään ja toteuttamaan tiukkaa ruokavaliota. Kuntoutusohjelma sekä äärimmäiset ja pitkälliset terapiaistuntonnot saivat Wilsonin palaamaan maan pinnalle.

Live Aid -konserttiesiintymisessä 1985 Wilson näytti terveemmältä kuin pitkään aikaan. Toisaalta Landy hallitsi potilaastaan aina manageroinnista hänen taiteellisena yhteistyökumppaninaan toimimiseen. Tätä jatkui yhteensä noin kahdeksan vuotta, kunnes Wilsonin veli Carl ryhtyi toimenpiteisiin vapauttaakseen veljensä. Tällöin huomattiin Landyn pitäneen Wilsonia huumattuna ja taloudellisesti lähes orjuutettuna ja täysin riippuvaisena Landyn "hoito-ohjelmasta". Landyn todettiin lääkinneen Wilsonia väärin, ja hänen huomattiin olleen myös kouluttamaton ammattiinsa.lähde?

Wilsonin muistelmat "Wouldn't It Be Nice – My Own Story" (1991) vedettiin myöhemmin markkinoilta Wilsonin todistettua sen olleen laajalti Landyn tekele, jossa käytettiin sekaisin Wilsonin oikeita sekä tekaistuja haastattelunpätkiä. Saatuaan oikeanlaista hoitoa Wilsonin tila rupesi pikaisesti paranemaan 1990-luvun myötä.

Toipuminen ja sooloura 1988−[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilson aloitti soolouransa albumilla Brian Wilson (1988), jolta julkaistiin single "Love and Mercy". Albumi ja single eivät myyneet yhtä hyvin kuin samaan aikaan julkaistu The Beach Boysin "Kokomo", joka nousi singlelistan ykköseksi.[3]

Wilsonin toista sooloalbumia Sweet Insanity ei koskaan julkaistu, sillä Wilsonin evy-yhtiö Sire torjui sen. Wilson aloitti seuraavaksi uudelleen yhteistyön 1960-luvun lauluntekijäpartnerinsa Van Dyke Parksin kanssa. Kaksikko julkaisi albumin Orange Crate Art (1995), jonka laulut ovat Parksin tekemiä ja Wilsonin laulamia. Wilsonista tehtiin dokumenttielokuva, jonka soundtrackin Wilson julkaisi albumilla I Just Wasn’t Made for These Times (1995). Sitä seurasi vuonna 1998 albumi Imagination.[3]

Wilson alkoi tehdä soolokiertueita taustayhtyeensä kanssa 2000-luvun alussa. Häneltä julkaistiin livealbumit Live at the Roxy Theatre (2000) ja Pet Sounds Live (2002), jolla hän esitti Beach Boysin Pet Sounds -albumin kappaleita. Wilsonin seuraava studioalbumi oli Gettin' In Over My Head (2004). Samana vuonna Wilson vihdoin esitti Beach Boysin julkaisemattoman SMiLE-albumin musiikin konsertissa Lontoon Royal Festival Hallissa. Hän äänitti laulut studiossa huhtikuussa 2004 albumille Smile, joka voitti Grammy-palkinnon. Albumin julkaisun jälkeen Wilson teki maailmankiertueen.[3]

Wilsonin seuraava albumi oli joulualbumi What I Really Want for Christmas (2005), jota seurasi covereita sisältäv konseptialbumi That Lucky Old Sun (2007). Seuraavalla albumillaan Brian Wilson Reimagines Gershwin (2010) Wilson tulkitsee George Gershwinin lauluja, joista kaksi oli Wilsonin viimeistelemiä Gershwinin perikunnan luvalla. Albumilla In the Key of Disney (2011) Wilson esittää 11 klassista Disney-laulua.[3]

Wilson liittyi väliaikaisesti takaisin The Beach Boysiin vuonna 2012 yhtyeen kiertueelle ja uudelle studioalbumille That's Why God Made the Radio. Sen jälkeen Wilson ei ole osallistunut Mike Loven ja Bruce Johnstonin ylläpitämän yhtyeen toimintaan.[3]

Wilson esiintymässä vuonna 2017.

Wilsonin seuraavalla studioalbumilla No Pier Pressure (2015) esiintyy useita vierailevia artisteja, mukaan lukien kolme Beach Boysin entistä jäsentä. Vuonna 2016 Wilson teki Pet Sounds -albumin 50-vuotisjuhlakiertueen ja julkaisi livealbumin Brian Wilson and Friends. Seuraavana vuonna Wilsonilta julkaistiin hänen 30-vuotisen soolouransa ajalta kokoelmalevy Playback: The Brian Wilson Anthology, jolla on myös kaksi aiemmin julkaisematonta kappaletta.[3]

Wilsonin muistelmateos I Am Brian Wilson julkaistiin vuonna 2016.[1]

Wilsonin oli tarkoitus tehdä konserttikiertue kesällä 2019, mutta sitä lykättiin Wilsonin mielenterveysongelmien johdosta.[4]

Vaikutteet ja tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilsonin varhaisimpia vaikuttimia olivat muun muassa lauluyhtye The Four Freshmen sekä Chuck Berry. Ihailemaansa Phil Spectoria Wilson piti sekä oppi-isänään että kilpailijanaan. Hieman myöhemmin, kun Wilson oli ottanut jo täyden taiteellisen kontrollin Beach Boysien levytyksistä, hän koki Beatlesit suurimmiksi vaikuttajikseen sekä kilpailijoikseen.

Hyvin varhain todettu lahjakkuus auttoi Wilsonia kehittymään nopeasti taitavaksi laulajaksi, säveltäjäksi sekä studiotuottajaksi huolimatta oikean korvan täydellisestä kuuroudesta. Hänen musiikkinsa ominaispiirteitä on tapa käyttää moniäänisiä lauluosuuksia, orkesterille sovitetut teokset, sekä varsinkin 1960-luvun puolenvälin jälkeen kokeilevat rakenteet. Piirteet ovat erityisen selkeästi kuultavissa Wilsonin SMILE-kauden sävellyksissä.

Wilsonin täydellisyydenkaipuu studiotilanteissa on usein ajanut muut yhtyeen jäsenet sekä Wilsonin käyttämät studiomuusikot läkähdyksen ja turhautumisen partaalle. Osittain tästä syystä alun perin julkaisematta jäänyttä levyä "Smile" äänitettiin pahimmillaan kolmessa studiossa yhtä aikaa, ja lopputuloksena levy oli tuhansien eri äänitysten ja ottojen sekava palapeli, jonka Wilson lopulta viimeisteli vasta 38 vuoden jälkeen vuonna 2004. Phil Spectorin tavoin Wilson käyttää stereokuvan sijasta levyillään yhä monomiksausta, mikä ei hänen mukaansa liity kuurouteen.

Wilson Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brian Wilson on esiintynyt Pori Jazz -festivaaleilla 2017, jolloin hän esitti yhtyeineen Pet Sounds -äänilevyn kokonaisuudessaan sekä Beach Boys -yhtyeen tuotantoa. Wilsonin lisäksi yhtyeessä oli mukana toinenkin Beach Boysin alkuperäinen jäsen, Al Jardine [5], sekä yhtyeessä 1970-luvulla kitaraa soittanut Blondie Chaplin.[6]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wilsonin ensimmäinen vaimo oli Marilyn Rovell. He menivät naimisiin vuonna 1964 ja saivat kaksi tytärtä ennen eroaan vuonna 1979.[1] Tyttäret Carnie Wilson ja Wendy Wilson esiintyvät Wilson Phillips -triossa, joka ylsi vuonna 1990 ilmestyneellä ensialbumillaan Wilson Phillips jättimenestykseen USA:ssa ja muualla maailmassa. Yhtye esiintyy yhä.

Wilsonin toinen vaimo on Melinda Ledbetter, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1995.[1]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Brian Wilson Biography Biography.com. 17.4.2019. A&E Television Networks. Viitattu 20.9.2019.
  2. Beach Boys singer Brian Wilson misdiagnosed as paranoid schizophrenic dailymail.co.uk. Viitattu 3.9.2016.
  3. a b c d e f William Ruhlmann: Brian Wilson Biography AllMusic. Viitattu 20.9.2019.
  4. Dave Lifton: Brian Wilson Is Ready to Resume Touring Ultimate Classic Rock. 30.7.2019. Viitattu 20.9.2019.
  5. Turunen, Joonas: Brian Wilson huipensi kitaramusiikin unelmapäivän – puolityhjällä Kirjurinluodolla tanssittiin torstaina koleudesta ja sateesta huolimatta Helsingin Sanomat. 14.7.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 15.7.2017.
  6. http://porijazz.fi/fi/ajankohtaista/50-kaikkien-aikojen-pop-nero-brian-wilson-ensimmaeistae-kertaa-suomeen

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]