The Zombies

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Zombies vuonna 2008.

The Zombies oli vuonna 1961 St Albansissa perustettu brittiläinen rockyhtye, joka yhdisteli musiikissaan muun muassa psykedeelisiä vaikutteita. Yhtyeen johtohahmot olivat kosketinsoittaja ja pianisti Rod Argent sekä laulaja Colin Blunstone. Yhtyeen tuotannon merkittävin saavutus on vuoden 1968 albumi Odessey and Oracle, joka on myöhemmille vuosikymmenille tultaessa saavuttanut kriitikoiden ylistystä ja vahvaa kulttimainetta. Yhtyeen tunnetuimmat kappaleet ovat ”She’s Not There” ja ”Time of the Season”. Ensin mainittu on albumilla Begin Here ja toinen albumilla Odessey and Oracle. Ensimmäinen albumi julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä The Zombies.

Santana on tehnyt ”She’s Not There” -kappaleesta version 1977 albumilleen Moonflower.

Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1961–1968[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2004–2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.