Boeing F/A-18E/F Super Hornet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Boeing F/A-18E/F Super Hornet
081102-N-0000C-002.jpg
Tyyppi hävittäjä
Alkuperämaa  Yhdysvallat
Valmistaja McDonnell Douglas (Boeing)
Ensilento 29. marraskuuta 1995
Tila käytössä
Pääkäyttäjät Yhdysvaltain laivasto
Yhdysvaltain merijalkaväki
Kehitetty mallista McDonnell Douglas F/A-18 Hornet
Muunnelmat Boeing EA-18G Growler

Boeing F/A-18E ja F/A-18F Super Hornet ovat kaksimoottorisia, tukialuskykyisiä monitoimihävittäjäversioita, jota perustuvat McDonnell Douglas F/A-18 Hornetiin. Yksipaikkainen E- ja kaksipaikkainen F-versio ovat suurempia ja edistyksellisempiä kuin Hornetin C- ja D-versiot.[1]

Super Hornetissa on sisäinen 20 mm:n kiertäväputkinen M61-tykki, ja se voi kantaa ilmataisteluohjuksia ja ilmasta maahan -aseita. Polttoainetta voidaan tankata enintään viiteen lisäpolttoainesäiliöön, jolloin kone voidaan varustaa myös ilmatankkauskoneeksi lisäämällä ulkoinen tankkausjärjestelmä.[2]

McDonnell Douglasin alun perin suunnittelema ja tuottama Super Hornet teki ensilentonsa vuonna 1995. Konetyypin hidas tuotanto alkoi vuoden 1997 alussa ja täysivauhtinen tuotanto syyskuussa 1997 McDonnell Douglasin ja Boeingin fuusion jälkeen.[3] Yhdysvaltain merivoimat otti Super Hornetin käyttöön vuonna 1999. Se korvasi Grumman F-14 Tomcatit, jotka poistuivat käytöstä vuonna 2006.[4] Super Hornet on ollut palveluskäytössä Hornetin rinnalla. Australian kuninkaalliset ilmavoimat, jonka päähävittäjäjärjestelmä on ollut F/A-18A Hornet, tilasi vuonna 2007 F/A-18F Super Horneteja korvatakseen ikääntyneet General Dynamics F-111C -koneensa. Super Hornetit tulivat käyttöön Australiassa joulukuusta 2010[5] ja Super Hornetin elektronisen sodankäynnin versio EA-18G Growlerit huhtikuusta 2019 lähtien.[6]

Super Hornet ja Growler ovat ehdokkaina Suomen HX-hävittäjähankkeessa, jonka tarkoituksena on korvata Suomen ilmavoimien käytössä olevat F/A-18C/D Hornetit.[7]

Kehitys ja tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1987 Yhdysvaltain puolustusministeriö määräsi Yhdysvaltain laivaston ja ilmavoimien edustajat tutkimaan F/A-18 Hornetin ja F-16 koneiden mahdollisuuksia täyttää aukko, jonka laivastolle muunnetun F-22 (NATF) ja A-12 koneiden käyttöönoton viivästyminen aiheutti. McDonnell Douglas esitti ratkaisunaan Hornet 2000 -ohjelmaa, jossa korjattaisiin alkuperäisen koneen lyhyt toimintamatka ja pienehkö asekuorma. Koneeseen asennettaisiin suuremmat siivet ja vakaimet, sisäiset lisätankit sekä voimakkaammat moottorit. A-12-koneen peruuntuminen aiheutti laivaston ilmavoimissa tarpeen A-6F:n suunnitelmien esiin nostamisen ja F-14D-koneiden valmistamisen.[8]

Neuvostoliiton hajoaminen ja kylmän sodan päättyminen aiheutti Yhdysvaltain asevoimien uudelleen järjestelyjä sekä budjettileikkauksia, mikä lopullisesti lakkautti A-12- sekä NATF-ohjelman. Laivasto esitti tukensa Hornet 2000 -hankkeelle, josta kehittyi F/A-18E Super Hornet. Laivasto vahvisti hankkeen rahoituksen 12. toukokuuta 1992, jolloin hankkeen kustannusarvioksi esitettiin 63 090 miljoonaa dollaria.lähde? Operatiivinen kyvykkyys piti saavuttaa vuoteen 2000 mennessä ja lentotukialus operaatiot ensimmäisellä laivueella 2003. Kongressi hyväksyi hankkeen kesäkuussa 1992 mahdollistaen suunnittelu ja kehityshanke aloittamisen. Rahoituksesta 3,7 miljardia meni McDonnell Douglasille ja loput moottorivalmistaja General Electricille F-414-moottorin valmistamiseksi. Kongressi asetti katon konemallin hinnalle, mikä ei saisi ylittää 125 prosenttia F/A-18C-mallin hinnasta. Laivasto allekirjoitti lopullisen sopimuksen 7. joulukuuta 1992, mihin sisältyi kolmen maakoekoneen valmistus. Näistä ST-50 staattisia testejä, DT-50 pudotuskokeita ja FT-50 vauriotestausta varten. Sopimukseen kuului lisäksi viisi yksipaikkaista F/A-18E ja kaksi kaksipaikkaista F/A-18F-konetta.[8]

Alustavat suunnitelmat tarkistettiin onnistuneesti 28. kesäkuuta – 2. heinäkuuta 1993, vaikka olikin kaikkiaan 53 löydöstä. Kattavampi kriittinen tarkastelu oli 13.–17. kesäkuuta 1994, jolloin suunniteltu kone läpäisi kaikki laivaston asettamat aikataulu, hinta, tekniset, luotettavuus ja ylläpito vaateet. Northrop/Grumman aloitti E1:n (BuNo 165164) keski/takarungon valmistamisen 24. toukokuuta 1994 Hawthornessa Kaliforniassa ja McDonnell aloitti työt eturungon kanssa St. Louisissa 23. syyskuuta. Kone valmistui 18. syyskuuta 1995 St. Louisissa Missourissa ja Fred Madenwald teki koneella ensilennon 29. marraskuuta.[8]

Kone lähti helmikuussa 1996 Patuxent Riverin koelentokeskukseen koelentoja varten.[9]

EA-18G Growler[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boeing EA-18G Growler on yhdysvaltalainen lentotukialuksille tukeutuva elektronisen sodankäynnin lentokone, kaksipaikkaisen F/A-18F Super Hornetin erikoisversio.[10] EA-18G korvasi Borthrop Grumman EA-6B Prowlerit Yhdysvaltain merivoimien palveluskäytössä.[11] Growlerin elektronisen sodankäynnin kyvystä vastaa pääasiassa Northrop Grumman.[12] EA-18G:n tuotanto aloitettiin vuonna 2007 ja se tuli operatiiviseen käyttöön Yhdysvaltain merivoimissa loppuvuodesta 2009.[13][14] Yhdysvaltain lisäksi Growleria on Australian kuninkaallisten ilmavoimien käytössä vuodesta 2017 lähtien yhteensä 12 konetta.[15]

Growler vastaa lentosuoritusarvoiltaan F/A-18E/F:ää. Sen vuoksi Growler voi toimia häirintäkoneena sekä saattotehtävissä että perinteisesti taustalta. Growlerit pystyvät seuraamaan F/A-18-koneita kaikissa hyökkäystehtävän vaiheissa.[16] Lisätäkseen Growlerin lennon vakautta elektronisen sodankäynnin tehtävissä Boeing muutti sen siiven johtoreunan sekä taittosaranoiden profilointia ja lisäsi siipiaidat.[17]

Growlerissa on enemmän kuin 90 % yhteistä Super Hornetin kanssa. Niillä on sama lentoranka, sama Raytheon AN/APG-79 AESA-tutka ja samoja asejärjestelmiä, kuten AN/AYK-22 ripustinpaikkojen hallintajärjestelmä. Suurin osa elektronisen hyökkäyksen laitteistosta on asennettu levylle, joka on poistetun 20 mm:n tykin paikalla, sekä siiven kärjissä. Yhdeksän ripustinta on käytettävissä aseistukselle tai häirintäsäiliöille.[18] Lisätty elektroniikka sisältää siivenkärkien AN/ALQ-218-laajakaistavastaanottimet sekä ALQ-99 korkean ja matalan taajuuskaistan taktiset häirintäsäiliöt. Ne muodostavat yhdessä täyden spektrin elektronisen sodankäynnin laitteiston, joka pystyy löytämään kaikki tunnetut ilmatorjuntauhat ja häiritsemään niitä.[16] Nykyiset säiliöt eivät välttämättä riitä tulevia uhkia vastaan.[19]

Advanced Super Hornet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Advanced Super Hornet (ASH) on Boeingin esitys parannetulle mallille.[20] Muutoksina aiempaan ovat muun muassa rungon muotojen mukaiset yläpuoliset lisäpolttoainesäiliöt (engl. conformal fuel tanks).[20] Mallissa ulkoinen asekuorma voidaan sijoittaa häiveominaisuuksia parantaviin säiliöihin.[20]

Boeing paljasti vuonna 2014 Super Hornetin hybridikonseptin, joka oli varustettu EA-18G Growlerin signallintunnistuskyvyillä, jotka mahdollistivat hyökkäyskyvyn vastaanotinta käyttäen. Konsepti ei sisältänyt ALQ-99-häirintäsäiliötä. Kehitysversioihin voitaisiin lisätä pitkän matkan infrapunamaalinosoitussensori ja uusia maalinseurantamoodeja ilmauhkia vastaan.[21]

Vuonna 2019 Boeing sai 4 miljardin dollarin sopimuksen Yhdysvaltain merivoimilta 78:n Block III Super Hornetin toimittamiseksi vuoden 2021 loppuun mennessä. Merivoimat suunnittelee vuosittaisia sopimuksia Boeingin kanssa kaikkien Block II -koneiden konvertoimiseksi Block III -versioiksi vuoteen 2033 mennessä.[22]

Yhdysvaltain merivoimien tilaamien 110 Block III -koneen tuotanto alkaa vuonna 2020.[23] Block III -koneiden ominaisuuksiin kuuluu aktiivinen elektronisesti keilaava tutka (AESA).[23]

Erot C/D -malliin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C/D-mallin ja E/F-mallin ilmanottoaukkojen ja johtoreunan jatkeen eroavaisuudet.

Super Hornet on kookkaampi kuin aiempi malli (suluissa C/D-malli):

  • Pituus: 18,31 m (17,1 m)
  • Kärkiväli: 13,62 m (12,3 m)
  • Korkeus: 4,88 m (4,7 m)
  • Siipipinta-ala: 46,5 m² (38 m²)

Super Hornet suuremman kokonsa puolesta mahdollistaa suuremman polttoainekuorman kantamisen sisäisesti sekä ulkoisesti useamman lisäsäiliön käyttämisen samanaikaisesti.

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • F/A-18E Super Hornet: yksipaikkainen versio.
  • F/A-18F Super Hornet: kaksipaikkainen versio.
  • NEA-18G: kaksi F/A-18F:ää EA-18G:n prototyypeiksi muokattuina.[24]
  • EA-18G Growler: elektronisen sodankäynnin versio F/A-18F:stä korvaamaan Yhdysvaltain merivoimien Northrop Grumman EA-6B Prowlerin.
  • Advanced Super Hornet: F/A-18E/F Super Hornetin versio, jossa on rungonmyötäiset lisäpolttoainesäiliöt ja vielä pienennetty tutkapoikkipinta-ala sekä lisämahdollisuuksina häiveasesäiliö sekä sisäänrakennettu IRST21-sensorijärjestelmä.

Käyttäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F/A-18E/F Super Hornetin käyttäjät vuonna 2021.
A VFA-11 F/A-18F Super Hornet näytöslennolla vuonna 2007.
A VFA-122 F/A-18F näytöslennolla vuonna 2004.
Yhdysvaltain merivoimien F/A-18F Super Hornet
Australia Australia
  • Australian kuninkaalliset ilmavoimat
    • No. 1 Squadron RAAF|No. 1 Squadron (F/A-18F)
    • No. 6 Squadron RAAF|No. 6 Squadron (EA-18G)
    • No. 82 Wing Training Flight RAAF|No. 82 Wing Training Flight (F/A-18F)
Kuwait Kuwait
Yhdysvallat Yhdysvallat
  • Yhdysvaltain merivoimat
    • Tyynenmeren laivaston laivueet
      • VFA-2 "Bounty Hunters" (F/A-18F)
      • VFA-14 "Tophatters" (F/A-18E)
      • VFA-22 "Fighting Redcocks" (F/A-18F)[26]
      • VFA-25 "Fist of the Fleet" (F/A-18E)
      • VFA-27 "Royal Maces" (F/A-18E)
      • VFA-41 "Black Aces" (F/A-18F)
      • VFA-86 "Sidewinders" (F/A-18E)
      • VFA-94 "Mighty Shrikes" (F/A-18F)
      • VFA-97 "Warhawks" (F/A-18E)
      • VFA-102 "Diamondbacks" (F/A-18F)
      • VFA-113 "Stingers" (F/A-18E)
      • VFA-115 "Eagles" (F/A-18E)
      • VFA-122 "Flying Eagles" (Täydennyslaivue, F/A-18E/F)[27]
      • VFA-136 "Knighthawks" (F/A-18E)
      • VFA-137 "Kestrels" (F/A-18E)
      • VFA-146 "Blue Diamonds" (F/A-18E)
      • VFA-151 "Vigilantes" (F/A-18E)
      • VFA-154 "Black Knights" (F/A-18F)
      • VFA-192 "Golden Dragons" (F/A-18E)
      • VFA-195 "Dambusters" (F/A-18E)
    • Atlantin laivaston laivueet
      • VFA-11 "Red Rippers" (F/A-18F)
      • VF-31/VFA-31 "Tomcatters" (F/A-18E)
      • VFA-32 "Swordsmen" (F/A-18F)
      • VFA-34 "Blue Blasters" (F/A-18E)[28]
      • VFA-37 "Ragin Bulls" (F/A-18E)
      • VFA-81 "Sunliners" (F/A-18E)
      • VFA-83 "Rampagers" (F/A-18E)
      • VFA-87 "Golden Warriors" (F/A-18E)
      • VFA-103 "Jolly Rogers" (F/A-18F)
      • VFA-105 "Gunslingers" (F/A-18E)
      • VFA-106 "Gladiators" (Fleet Replacement Squadron, operates F/A-18A/B/C/D/E/F)
      • VFA-131 "Wildcats" (F/A-18E)
      • VFA-143 "Pukin' Dogs" (F/A-18E)
      • VFA-211 "Fighting Checkmates" (F/A-18F)
      • VFA-213 "Black Lions" (F/A-18F)
    • Koelentolaivueet
      • VX-9 "Vampires" (F/A-18E/F ja muita konetyyppejä)
      • VX-23 "Salty Dogs" (F/A-18E/F ja muita konetyyppejä)
      • VX-31 "Dust Devils" (F/A-18E/F ja muita konetyyppejä)
    • Ilmasodankäynnin kehityskeskukset
      • NSAWC/NAWDC (Naval Aviation Warfighting Development Center, F/A-18E/F ja muita konetyyppejä)
    • Näytöslentolaivueet
      • U.S. Navy Flight Demonstration Squadron / Blue Angels (F/A-18E/F)

Jokaisella Yhdysvaltain merivoimien VFA-laivueella on standardin mukaisesti 12 hävittäjäkonetta.

Potentiaaliset käyttäjät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Espanja

Espanja etsii 68‒72:ta hävittäjää korvaamaan EF-18A+/B+ Hornetit. Tarjouksen mahdollisia osallistujia ovat Eurofighter Typhoon, Dassault Rafale, Boeing F/A-18E/F Block III ja Lockheed F-35 Lightning II.[29]

 Intia

Lokakuussa 2016 Intia otti tiettävästi vastaan kolme pyytämätöntä tarjousta MiG-21- ja MiG-27-koneiden korvaamiseksi. Tarjousten joukossa oli myös Super Hornet.[30] Helmikuussa 2018 Intian merivoimien ilmoitettiin olevan kiinnostuneita Super Hornetista tukialushävittäjäksi kehitteillä olevaan Vishal-luokan lentotukialukselle.[31] Super Hornet kilpailee nyt kuuden muun konetyypin kanssa Intian mediassa MMRCA 2.0:na tunnetussa hankintakilpailussa, jossa on tarkoitus hankkia 114 monitoimihävittäjää Intian ilmavoimille.[32] Joulukuussa 2020 Boeing ilmoitti Super Hornetin onnistuneesta startista hyppyristä huomauttaen, että konetyyppi sopii Intian merivoimien STOBAR-lentotukialuksille.[33]

 Kanada

Vuoden 2015 Kanadan liittopäivävaalien tuloksena uusi Liberaalipuolueen muodostama hallitus ilmoitti, että se aloittaa kilpailun CF-18-laivaston korvaamiseksi. Vaalitaiston aikana puolueen johtaja Justin Trudeau sanoi, että hänen hallituksensa ei osta F-35:tä.[34] Hallitus ilmoitti 22.11.2016 aikomuksestaan hankkia 18 Super Hornetia väliaikaisratkaisuksi.[35] Kanada lähetti 14.3.2017 tarjouspyynnön 18 Super Hornetista.[36] Syyskuussa 2017 Yhdysvaltain ulkoministeriö antoi Kanadalle luvan ostaa 10 F/A-18E- ja 8 F/A-18F- (tai EA-18G-) -konetta tukivarusteineen, varaosineen ja aseineen. Sovittu hinta 18 koneesta oli yhteensä 1,5 miljardia Kanadan dollaria tai noin 83,3 miljoonaa Kanadan dollaria koneelta. Tukivarusteiden, varaosien, aseiden ja koulutuksen hinta nosti kokonaishinnan 6,3 miljardiin Kanadan dollariin.[37]

 Malesia

Boeing tarjosi Super Horneteja Malesialle vuonna 2002 osana käytössä olevien Hornetien takaisin ostoa. Koneiden hankinta kuitenkin pysäytettiin vuonna 2007, kun hallitus päättikin ostaa Suhoi Su-30MKM-koneita. Mutta Malesian kuninkaallisten ilmavoimien komentaja kenraali Jen Datuk Nik Ismail Nik Mohamaedin mukaan ilmavoimat ei ollut suunnitellut Super Hornetien hankinnan lopettamista. Hänen mukaansa puolustushaara tarvitsee sellaisia koneita.[38]

 Saksa

Saksa tarvitsee korvaajaa ikääntyvälle Panavia Tornado -laivastolle, joka sisältää sekä Tornado IDS- (rynnäkkökone) että ECR- (elektronisen sodankäynnin ja kohdetiedustelun erikoiskone) versiot. Saksa teki valintansa neljän konetyypin joukosta: F-35, Eurofighter, Super Hornet ja Growler.

Huhtikuussa 2020 Saksan puolustusministeri ilmoitti suunnitelmasta korvata Tornado-koneet 30 Super Hornetilla, 15 Growlerilla ja 55 Eurofighterilla.[39] Puolustusministeriön mukaan kauppa ei kuitenkaan ole selvä ja siitä kiistellään.[40] Super Hornet ei ole sertifioitu laukaisemaan B61-ydinpommeja, mutta Boeingin Super Hornet -ohjelman johtajan mukaan yhtiö toimii Yhdysvaltain hallituksen kanssa, jotta Saksan vaatimukset voidaan täyttää sen esittämässä aikataulussa.[41]

 Suomi

Kesäkuussa 2015 puolustusministeriön asettama työryhmä ehdotti HX-hävittäjähankintaohjelman aloittamista Ilmavoimien nykyisen F/A-18C/D Hornet -laivaston korvaamiseksi, koska niiden käyttöikä päättyy 2020-luvun lopussa. Suomi sai tietopyyntövastaukset viidestä konetyypistä: Boeing F/A-18E/F Super Hornet, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon, Lockheed Martin F-35 Lightning II ja Saab JAS 39 Gripen.[42][43] HX-hävittäjähankkeessa on ollut kolme tarjouskierrosta, ensimmäinen vuosina 2018-2019, [44][45] toinen vuosina 2019-2020[46][47] ja kolmas vuonna 2021. [48][49] Kaikki tietopyyntöön vastanneet ehdokkaat jättivät myös lopullisen tarjouksen.

F/A-18E, F/A-18F ja EA-18G osallistuivat yhden viikon ajan Tampere-Pirkkalan lentotukikohdasta HX-hävittäjähankintaohjelman todentamistapahtumaan helmikuussa 2020.[50] Arviointi päättyi 28. helmikuuta.[51]

Tekniset tiedot (F/A-18E)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleiset ominaisuudet

  • Miehistö: 1 (F/A-18E), 2 (F/A-18F)
  • Pituus: &&&&&&&&&&&&&018.038000018,38 m
  • Kärkiväli: &&&&&&&&&&&&&013.062000013,62 m
  • Korkeus: &&&&&&&&&&&&&&04.08800004,88 m
  • Siipipinta-ala: &&&&&&&&&&&&&046.045000046,45 m²
  • Tyhjäpaino: &&&&&&&&&&013835.&&&&0013 835 kg
  • Suurin lentoonlähtöpaino: &&&&&&&&&&029938.&&&&0029 938 kg
  • Polttoainemäärä: 6559
  • Voimalaite: &&&&&&&&&&&&&&02.&&&&002 × General Electric F414-GE-400 jälkipolttavaa ohivirtausmoottoria; &&&&&&&&&&&&&062.030000062,3 kN per moottori kuivana, &&&&&&&&&&&&&097.090000097,9 kN jälkipolttimella

Suoritusarvot

  • Suurin nopeus: &&&&&&&&&&&01915.&&&&001 915 km/h (Mach &&&&&&&&&&&&&&01.06000001,6)
  • Lentomatka: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton (-operaattori.0Virhe lausekkeessa: odottamaton (-operaattori2 346 (2xAIM−9) km
  • Taistelusäde: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton (-operaattori.0Virhe lausekkeessa: odottamaton (-operaattori722 (4x450 kg pommit ja 2xAIM−9) km
  • Siirtolentomatka: &&&&&&&&&&&03330.&&&&003 330 km
  • Lakikorkeus: &&&&&&&&&&015000.&&&&0015 000 m
  • Nousukyky: &&&&&&&&&&&&0228.&&&&00228 m/s
  • Siipikuormitus: 0Virhe lausekkeessa: odottamaton (-operaattori.0Virhe lausekkeessa: odottamaton (-operaattori620 (suurin lentoonlähtöpaino) kg/m²
  • Teho-painosuhde: &&&&&&&&&&&&&&00.09300000,93

Aseistus

Avioniikka

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Perttula, Pentti: Superimpi Super Hornet Siivet.fi. 18.2.2020 (alkuperäinen huhtikuu, 2017). Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  2. Cenciotti, David: Cockpit view: F/A-18F Super Hornet Refuels from another Super Hornet The Aviationist. 10.6.2012. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  3. Suciu, Peter: Why the Navy's F/A-18 Super Hornet Is Still One Dangerous Fighter The National Interest. 23.3.2020. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  4. A U.S. Navy F-14 Tomcat aircraft sits on the flight line after completing its final flight at Naval Base North Island, San Diego, Calif., Sept. 29, 2006. After 36 years of service, the Tomcat was replaced by the F/A-18E/F Super Hornet aircraft. U.S. Dept of Defense. 29.9.2006. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  5. Pittaway, Nigel: Ten years of RAAF Super Hornets Australian Defence Magazine. 26.3.2020. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  6. EA-18G Growler Royal Australian Air Force. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  7. F/A-18 BLOCK III SUPER HORNET & EA-18 GROWLER Boeing Finland page. Viitattu 21.5.2021. (englanniksi)
  8. a b c Elward, Brad: Focus Aircraft: Boeing F/A-18E/F Super Hornet. International Air Power Review, 2004, nro 11, s. 36–73. AIRtime publishing. ISBN 1-880588-60-9. (englanniksi)
  9. Hornetin seuraajahankkeen tarjouspyyntö lähetetään kaikille hävittäjäkandidaateille defmin.fi. Viitattu 17.2.2018.
  10. EA-18G GROWLER Boeing. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  11. Cloer, Lee: From Prowl to Growl: The Last Squadron of the EA-6Bs is Deactivated Duotech. 8.3.2019. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  12. EA-18G Growler Electronic Attack Aircraft Naval Technology. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  13. First Production EA-18G Growler in Flight Boeing images. 10.9.2007. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  14. EA-18G Growler Airborne Electronic Attack Aircraft America’s Navy. 27.10.2020. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  15. Growler full fleet arrive in Australia Australian Government, Department of Defence. 7.7.2017. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  16. a b EA-18G Airborne Electronic Attack Aircraft Boeing. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  17. Croft, John: EA-18G “Growler”: New platform and capabilities set to un-level the SEAD playing field Flightglobal. 8.7.2008. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  18. EA-18G Growler (pdf) Boeing. toukokuu 2011. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  19. Thompson, Loren: Navy Steps Up New Jammer Effort; First New System in 40 Years AOL Defense. 26.7.2012. Viitattu 24.6.2021. (englanniksi)
  20. a b c Hornetin seuraaja saa stealth-ominaisuuksia - Boeing Advanced Super Hornet -koekone Lentoposti. Viitattu 3.3.2017.
  21. Trimble, Stephen: Boeing plots hybrid Super Hornet/Growler future Flightglobal. 25.6.2014. Viitattu 4.7.2021. (englanniksi)
  22. Wolfe, Frank: Boeing Super Hornets Receiving Block III Avionics Upgrades Aviation Today. 11.2.2020. Viitattu 4.7.2021. (englanniksi)
  23. a b Stew Magnuson: Boeing Pursues New Customers with Super Hornet Upgrades 23.5.2018. National Defense. Viitattu 16.6.2019. (englanniksi)
  24. DOD 4120.15-L – Addendum Designation Systems. syyskuu 2009. Viitattu 3.8.2021. (englanniksi)
  25. Reim Garrett: Boeing awarded contract to deliver 28 Super Hornets to Kuwait Flight Global. 2.4.2018. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  26. Buliavac, Joseph M.: The aircrew of an F/A-18F Super Hornet, assigned to the "Fighting Redcocks" of Strike Fighter Squadron (VFA) 22 America’s Navy. 2.12.2007. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  27. VFA-122 'Flying Eagles' Seaforces-online. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  28. Mitchell, Becca: VFA 34 ‘Blueblasters’ return to NAS Oceana after historic deployment WTKR. 10.4.2018. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  29. El Eurofighter, principal candidato para sustituir a los F-18 españoles Infodefensa.com. 11.2.2018. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  30. Bedi, Rahul: India renews search for MiG replacement IHS Jane’s 360. 14.10.2016. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  31. Park, Kyunghee: Boeing in Talks With Indian Navy to Sell F/A-18 Fighter Jets Bloomberg Quint. 5.2.2018. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  32. Chopra, Anil: MMRCA 2.0 CONTENDERS SP’s aviation. syyskuu 2018. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  33. Peri, Dinakar: F/A-18 operation on Indian carriers successfully demonstrated: Boeing The Hindu. 21.12.2020. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  34. Berthiaume, Lee: Liberals planning to buy Super Hornet fighter jets before making final decision on F-35s, sources say National Post. 5.6.2016. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  35. Brewster, Murray: Liberals to buy 18 Boeing Super Hornet fighter jets to fill 'capability gap' CBC News. 22.11.2016. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  36. Giangreco, Leigh: Canada sends letter of request to US for interim F/A-18s Flight Global. 14.3.2017. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  37. Brewster, Murray: Super Hornet deal still up in the air despite green light in Washington CBC News. 12.9.2017. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  38. Super Hornets, Awacs may feature in RMAF modernisation plans Utusan Online. 15.4.2004. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  39. D’Urso, Stefano: German MoD Confirms The Intention To Buy a Mixed Fleet of 45 F/A-18 Super Hornet and EA-18G Growler Aircraft The Aviationist. 21.4.2020. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  40. Luck, Alexander: Squaring the circle: the replacement of the German Luftwaffe’s Tornado Foreign Policy Research Institute. 26.5.2020. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  41. Trevithick, Joseph: Here's Where Boeing Aims To Take The Super Hornet In The Decades To Come The Warzone. 3.4.2019. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  42. Esiselvitysryhmä ehdottaa Hornetin seuraajaksi monitoimihävittäjää Julkaisu = Puolustusministeriö defmin.fi. 11.6.2015. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  43. Puolustusvoimien logistiikkalaitos sai vastaukset Hornetin seuraajahankkeen tietopyyntöihin Puolustusministeriö. 22.11.2016. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  44. HX-hankkeen tarjouspyyntö lähetettiin Puolustusministeriö. 27.4.2018. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  45. HX-hävittäjähankkeen tarjouspyynnön vastaukset saapuivat Puolustusministeriö. 31.1.2019. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  46. HX-hävittäjähankkeen tarkennettu tarjouspyyntö lähetettiin Puolustusministeriö. 1.11.2019. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  47. HX-hävittäjähankkeen tarkennetun tarjouspyynnön vastaukset saapuivat Puolustusministeriö. 31.1.2020. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  48. HX-hävittäjähankkeen lopullinen tarjouspyyntö lähetettiin Puolustusministeriö. 29.1.2021. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  49. HX-hävittäjähankkeen lopulliset tarjoukset saapuivat defmin.fi. 29.4.2021. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)
  50. McCurdy, Christen: U.S., Boeing send 3 Super Hornets to Finland for aircraft upgrade UPI. 18.2.2020. Viitattu 2.8.2021. (englanniksi)
  51. Keränen, Juha-Pekka: HX Challenge on saatu onnistuneesti päätökseen Ilmavoimat. 28.2.2020. Viitattu 2.8.2021. (suomeksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Boeing F/A-18E/F Super Hornet.