Tämä on lupaava artikkeli.

Bibliothèque orientale

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Bibliothèque orientale
Vuonna 1776 julkaistun laitoksen nimiösivu.
Vuonna 1776 julkaistun laitoksen nimiösivu.
Alkuperäisteos
Kirjailija Barthélemy d’Herbelot
Antoine Galland
Kieli ranska
Genre tietosanakirja
Julkaistu 1697
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Bibliothèque orientale (”Itämainen kirjasto”) on islamia ja Lähi-itää käsittelevä ranskankielinen tietosanakirja, joka julkaistiin neliosaisena laitoksena 1697. Teoksen pääasiallinen kirjoittaja ja toimittaja oli ranskalainen orientalisti Barthélemy d’Herbelot (1625–1695). Vuodesta 1692 alkaen häntä avusti Antoine Galland (1646-1715).

Bibliothèque orientale oli ensimmäinen tieteellisyyteen pyrkinyt itämaita kuvaava eurooppalainen teos, joka sai laajaa näkyvyyttä myös akateemisten piirien ulkopuolella, ja sitä pidetään orientalismin lähtölaukauksena. Se toi populaariin tietoisuuteen monia Lähi-idän kulttuurin keskeisiä ilmiöitä ja käsitteitä. Erityisesti kuvaukset henkiolennoista ja niiden lankeemuksesta syntiin kiehtoivat eurooppalaista yleisöä. Teoksella oli huomattava vaikutus myös Euroopan kaunokirjalliseen kulttuuriin, joka itämaiden kuvauksessa oli suuressa määrin riippuvainen d’Herbelot’sta.

Bibliothèque orientale pysyi itämaita käsittelevänä standardilähteenä pitkälle 1800-luvulle. Sittemmin jotkut jälkikolonialistisesti suuntautuneet tutkijat ovat kuitenkin arvostelleet teosta eurooppakeskeisestä maailmankuvasta, jossa tieteellinen tutkimus valjastetaan stereotypisoinnin ja alistamisen välineeksi. Nykytiedon valossa monet d’Herbelot’n totena esittämistä väitteistä ovatkin yksiselitteisen virheellisiä. Oman aikansa mittapuulla Bibliothèque orientalen alkukielisestä kirjallisuudesta koostunut aineisto oli kuitenkin kattava ja monipuolinen.

Kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itämaisten kielten tuntija ja kuningas Ludvig XIV:n tulkki Barthélemy d’Herbelot (1625–1695) työskenteli Bibliothèque orientalen parissa suurimman osan aikuisikäänsä.[1] Hänen tavoitteenaan oli levittää tietoa islamista ja Lähi-idästä akateemisten piirien ohella myös suuremmalle yleisölle. Teosta varten kerätty aineisto käsittää sekä kaunokirjallisuutta, kronikoita että hakuteoksia. D’Herbelot’n avustajaksi tuli vuonna 1692 nuorempi orientalisti Antoine Galland.[2]

D’Herbelot’n ja Gallandin pääasiallinen lähdeaineisto koostuu arabian-, persian- ja turkinkielisestä kirjallisuudesta.[2][3] D’Herbelot’n elinaikana islamilaisesta maailmasta tiedettiin Euroopassa varsin vähän ja siihen suhtauduttiin eksoottisena mutta sisäisesti homogeenisenä alueena.[3] Vain harva eurooppalainen oli käynyt Lähi-idässä, ja siksi uteliaisuutta tyydytettiin erilaisilla tietokirjoilla ja käännöksillä itämaisesta kirjallisuudesta.[4] Huomionarvoista on, että negatiivinen stereotypia takapajuisesta ”kolmannesta maailmasta” ei ollut vielä syntynyt, vaan Osmanien valtakunta oli päinvastoin eräs maailman johtavista valtioista ja varteenotettava haastaja eurooppalaisille suurvalloille.[2] Monikielisen lähdeaineiston johdonmukainen analyysi antoikin d’Herbelot’lle ja Gallandille poikkeuksellisen monipuolisen kuvan Lähi-idästä.[3]

D’Herbelot kuoli 1695, minkä jälkeen Galland saattoi työn loppuun[2] ja lopulta julkaisi sen neliosaisena laitoksena vuonna 1697.[3]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen koko nimi kuuluu Bibliothèque orientale, ou dictionnaire universel contenant tout ce qui regarde la connoissance des peuples de l’Orient – ”Itämainen kirjasto, eli yleinen tietosanakirja sisältäen kaiken Idän kansojen tapoihin liittyvän”.

Bibliothèque orientalessa on yli 8 000 aakkosellisesti järjestettyä hakusanaa, ja sitä pidetään ensimmäisenä yrityksenä luoda kattava islam-tietosanakirja.[2][3] Teoksen runkona on laaja ja johdonmukainen katsaus itämaiseen kirjallisuuteen.[3] Bibliothèque orientale on tyylillisesti varsin kaunokirjallinen, ja sen hakusanoja elävöitetään itämaisesta kirjallisuudesta otetuilla viihdyttävillä anekdooteilla. Esipuheessa Galland pohdiskelee retorisesti, miksi eurooppalaiset ovat kiinnostuneita itämaista mutta itämaiden asukkaat eivät Euroopasta. Selitykseksi hän tarjoaa islamilaisen kirjallisuuden rikkautta, mikä hänen mukaansa tekee siitä ulkoisista vaikutteista riippumattoman. Galland tulikin myöhemmin kuuluisaksi Tuhannen ja yhden yön tarinoiden ensimmäisenä eurooppalaisena kääntäjänä.[2]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bibliothèque orientalen vastaanotto oli välittömästi myönteinen, ja sitä pidetään modernin orientalismin syntysijana.[2][3] Heti tuoreeltaan Charles Perrault ylisti teoksen esittelevän lukijalleen ”uuden taivaan ja uuden maan”.[2] Teoksen viehätystä lisäsivät islamilaisen mytologian paralleelit sellaisiin kristillisen kansanperinteen keskeisiin tarinoihin kuin syntiinlankeemus. Erityisen viehättynyt aikalaisyleisö oli kapinallisesta enkeli Eblisistä, joka kieltäytyi palvelemasta ”savesta muovattuja olentoja” (ihmisiä), sekä häntä palvelevista langenneista hengistä, kuten džinneistä ja ifriteistä.[3] Bibliothèque orientale pysyi useiden sukupolvien ajan tärkeimpänä islamia ja Lähi-itää käsittelevänä eurooppalaisena tietolähteenä.[2] Samalla teos toi ensimmäistä kertaa yleiseen länsimaiseen tietoisuuteen sellaisia käsitteitä kuin minareetti, muessin, fakiiri ja dervissi.[3]

Bibliothèque orientalen vaikutus oli huomattava myös kaunokirjallisuudessa, jossa itämaiset aiheet nousivat 1700-luvun alussa suoranaiseksi villitykseksi.[5] D’Herbelot’n kirjoitukset persialaisesta runoudesta ja mytologiasta saivat huomattavaa näkyvyyttä, kun kirjailija William Beckfordin orientalistinen romaani Hirmuvaltias (1786) viittasi toistuvasti Bibliothèque orientaleen sekä tietolähteenä että hyödyntämällä sen kuvaamia tapahtumia ja ilmiöitä osana tarinaa. Hirmuvaltias puolestaan sisälsi suuren määrän d’Herbelot’sta riippuvaisia selittäviä nootteja, jotka edelleen innoittivat Lordi Byronin (The Giaour, 1813), Thomas Mooren (Lalla-Rookh, 1817), Benjamin Disraelin (Alroy, 1833) ja Nathaniel Hawthornen (Tulipunainen kirjain, 1850) kaltaisia kirjailijoita.[3] Suoremmin Bibliothèque orientale vaikutti esimerkiksi Robert Southeyn Thalaba the Destroyeriin (1801).[2]

Tuoreemmat lähteet korvasivat Bibliothèque orientalen vähitellen 1800-luvun mittaan.[3] J. E. Heseltinen mukaan teosta ei voi kuitenkaan pitää varsinaisena tietosanakirjana vaan kyseessä on pikemminkin romanssi.[6] Jälkikolonialistista tutkimussuuntaa edustavan Edward Saidin mielestä d’Herbelot’n pyrkimys tuottaa koko ”orientin” kattava aakkosellinen hakemisto oli osaltaan luomassa eurooppakeskeistä orientalismia, jossa Eurooppa pyrki hallitsemaan itää ja asettumaan sen yläpuolelle. Saidin tulkinnassa d’Herbelot asettaa tieteen arvovallan imperialismin tueksi.[7] Niin ikään jälkikolonialistisesti suuntautunut tutkija Muna Al-Alwan on puolestaan huomauttanut, että useimmissa Bibliothèque orientalen hakusanoissa on räikeitä ja loukkaavia asiavirheitä ja että se esittelee ilmeisen fiktiivisiä tarinoita aitoina Lähi-idän asukkaiden uskomuksina.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Al-Alwan, Muna: The Orient “Made Oriental”: A Study of William Beckford’s Vathek. Arab Studies Quarterly (ASQ), syksy 2008, 30. vsk, nro 4, s. 43–52. (englanniksi)
  • Chisholm, Hugh (toim.): ”Herbelot de Molainville, Barthélemy d'”, Encyclopædia Britannica. Yhdysvallat: Horace Everett Hooper, 1911. Wikisource (viitattu 5.11.2019). (englanniksi)
  • Ikonen, Teemu: 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset. Helsinki: Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-080-0.
  • Irwin, Robert: The Arabian Nights: A Companion. Lontoo & New York: Tauris Parke Paperbacks (2017), 1994. ISBN 978-1-86064-983-7. (englanniksi)
  • Moti Gharib Shojania: ”Herbelot de Molainville, Barthélemy D’”, Encyclopædia Iranica. Yhdysvallat: Encyclopædia Iranica Foundation, 2003 (päivitetty 2012). verkkoversio (viitattu 6.11.2019). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Encyclopædia Britannica.
  2. a b c d e f g h i j Irwin 1994, ss. 14–15.
  3. a b c d e f g h i j k Encyclopædia Iranica.
  4. Ikonen 2010, s. 93.
  5. Irwin 1994, ss. 9–41, 237–292.
  6. Heseltine, J. E.: ”The Royame of Perse”, The Legacy of Persia, s. 359–387. Toim. A. J. Arberry, Oxford 1963. (Encyclopædia Iranican mukaan.)
  7. Said, Edward: Orientalism, s. 63–67. Pantheon Books, New York 1978. (Encyclopædia Iranican mukaan.)
  8. Al-Alwan 2008.