Tämä on lupaava artikkeli.

Öljyhuippu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

M. King Hubbertin ennuste maailmanlaajuisen öljyntuotannon kehittymisestä:
  Vuoteen 1956 mennessä toteutunut tilanne.
  Vuonna 1956 tunnettujen öljyvarantojen riittävyys.
  Löytämättömät varannot.

Öljyhuippu (engl. peak oil)[1] on hetki, jolloin maaöljyn tuotannon maksimi saavutetaan ja tuotantomäärä kääntyy pysyvään laskuun. Marion King Hubbert esitti 1956 hypoteesin, jonka mukaan öljyn tuotantomäärien kasvu ja lasku seuraavat normaalijakaumaa. Koska maaöljy on uusiutumaton luonnonvara, tuotettavissa olevan öljyn määrä on rajallinen.

Öljyhuippu oli 2000-luvun alussa suosittu puheenaihe. Huipun väitettiin joko odottavan lähitulevaisuudessa tai tapahtuneen jo. Halvan öljyn loppumisen pelättiin johtavan taloudelliseen ja poliittiseen epävakauteen. Toistaiseksi kaikki öljyhuippua koskevat ennusteet ovat osoittautuneet ennenaikaisiksi, ja 2010-luvun mittaan öljyhuippukeskustelu laantui.

”Kysyntähuippu” (engl. peak oil demand)[2] poikkeaa perinteisestä öljyhuipun käsitteestä siinä, että tuotannon laskua ei aiheuta varantojen hupeneminen vaan öljyn kysynnän pysyvä väheneminen. 2020-luvun julkinen keskustelu onkin enimmäkseen keskittynyt kysyntähuippuun. Taustalla on halu vähentää kasvihuonepäästöjä ottamalla käyttöön aiempaa ympäristöystävällisempiä energianlähteitä.

Öljyn tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanlaajuinen öljyntuotanto 1965–2018:

Maaöljyn hinta maailmanmarkkinoilla määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan.[3] Koska öljy on uusiutumaton luonnonvara, sitä ei voida tuottaa lopullista öljyvarantoa enempää.[2] Öljyhuipuksi nimitetään hypoteettista hetkeä, jolloin tavanomaisiin raakaöljyn varantoihin perustuvaa tuotantoa ei enää pystytä lisäämään. Tavanomaisilla lähteillä viitataan helposti saavutettaviin öljylähteisiin, joista öljy poistuu paineensa ansiosta tai yksinkertaisilla pumppausmenetelmillä. Öljyhiekka, syvänmeren esiintymät ja muut epätavalliset maaöljyn lähteet eivät kuulu öljyhuippuhypoteesin piiriin, sillä ne vaativat tavanomaisia esiintymiä suurempia taloudellisia ja työvoimapanostuksia.[4]

Perinteisessä öljyhuippuskenaariossa tuotannon lasku johtuu uusien esiintymien käyttöönoton kasvavista kustannuksista. Kun uusia varantoja otetaan käyttöön hitaammin kuin vanhat ehtyvät, on öljyhuippu saavutettu.[2] Käytännössä kuitenkin juuri uusilla tekniikoilla tuotettu ”epätavanomainen öljy”, niin sanottu liuskeöljy eli vesisärötyksen avulla öljyliuskeesta tuotettu öljy teki Yhdysvalloista öljyomavaraisen, maailman suurimman öljyn tuottajan ja öljynviejämaan 2010-luvun puolivälissä.[5] Tuotantohuippu ei väistämättä johdu esiintymien hupenemisesta, vaan sen voi aiheuttaa jokin öljyä kustannustehokkaampi korvaava tuote, joka tekee uusien varantojen etsimisestä taloudellisesti kannattamatonta.[2]

Öljyn tuotantomäärien ennustaminen on osoittautunut vaikeaksi. Menneistä tuotantoluvuista on saatavilla tarkat tiedot, mutta löytämättömien öljyvarantojen suuruus on arvailun varassa. Lisäksi Saudi-Arabia ja muut suuret öljyntuottajamaat pitävät tunnettujen varantojensa suuruuden salassa. Epäselvää on sekin, kuinka nopeasti tuotantomäärät huipun jälkeen laskevat.[4] Toistaiseksi kaikki öljyhuippua koskevat ennusteet ovat osoittautuneet ennenaikaisiksi,[2] ja öljyn hinta on 2000-luvulla kokenut sekä voimakkaita nousuja että laskuja.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuotantohuipun ennustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

M. King Hubbertin ennuste (punainen) ja toteutunut (vihreä) öljyntuotanto Yhdysvalloissa 1900–2020.

Öljyhuipusta kirjoitti ensimmäisenä Marion King Hubbert, joka työskenteli vuosina 1943–1964 öljy-yhtiö Shellin tutkijana ja opetti Stanfordin yliopistossa geofysiikkaa. American Petroleum Instituten kokouksessa 1956 hän esitteli artikkelin, jossa esitti Yhdysvaltain maaöljyn tuotannon normaalijakaumaa noudattelevana käyränä. Hubbertin kaaviossa tuotantoa ei 1800-luvun lopulla ollut lainkaan, mutta vuosien 1965–1975 välillä hän ennusti sen kohoavan jo 2,5–3 miljardiin barreliin vuodessa. Tämä olisi Yhdysvaltain öljyntuotannon huippu, minkä jälkeen tuotanto kääntyisi nopeaan laskuun. Maailman öljyhuippu saavutettaisiin Hubbertin mukaan vuoden 2000 tienoilla, jolloin maailmanlaajuinen tuotanto olisi 12 miljardia barrelia vuodessa. Tuolloin vielä käyttämättömien öljyvarantojen kooksi Hubbert arvioi 1,25 biljoonaa barrelia, ja hän oletti öljyntuotannon lakkaavan kokonaan 2100-luvun aikana. Korvaavaksi energianlähteeksi Hubbert esitti ydinvoimaa.[4]

Hubbertin ennuste osoittautui Yhdysvaltain suhteen tarkaksi, sillä vuonna 1970 maan öljylähteistä pumpattiin enemmän öljyä kuin koskaan aiemmin tai koskaan sen jälkeen. Päivittäinen tuotanto oli 9,64 miljoonaa barrelia päivässä eli noin 3,5 miljardia barrelia vuodessa.[4] Vuoden 1973 öljykriisi lisäsi huolta öljyn riittävyydestä. Toisaalta se johti uusien esiintymien johdonmukaiseen etsintään ja aiempaa tehokkaampien tuotantomenetelmien kehittämiseen.[2] Parantunut teknologia on nostanut vanhojen, periaatteessa jo ehtyvien esiintymien tuottavuutta.[4] Siksi öljyhuippua koskevia ennusteita on jatkuvasti lykätty yhä kauemmas tulevaisuuteen.[2] Hubbert myös aliarvioi Arktiksen, Etelä-Amerikan ja Saharan eteläpuolisen Afrikan öljyesiintymien suuruuden.[4]

2000-luvun ensikymmenellä öljyhuipun arvioitiin yleisesti jo tapahtuneen tai olevan aivan käsillä.[4][6] Cambridge Energy Research Associates (CERA) arvioi 2005, että nykyisen tuotantokapasiteetin huippu saavutetaan vuonna 2020 tai myöhemmin. Toisaalta Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) julkaisu World Energy Outlook arvioi 2010, että öljyhuippu oli ohitettu neljä vuotta aiemmin. Entinen IEA:n taloustieteilijä Olivier Rech arvioi 2011, että päivittäinen öljyntuotanto tulisi laskemaan 1–2 miljoonalla barrelilla joka vuosi. Sekä Rech että Royal Dutch Shellin toimitusjohtaja Jeroen van Veer ennustivat, että helposti hyödynnettävien öljy- ja kaasuvarantojen väheneminen johtaisi pullonkauloihin vuoteen 2015 mennessä. Useimmat öljy-yhtiöt suhtautuvat kuitenkin optimistisesti varantojen riittävyyteen.[4] Vuonna 2018 tunnettujen öljyvarantojen koko oli arviolta 1,73 biljoonaa barrelia, mikä riittäisi tuolloisen tuotantotason ylläpitämiseen 50 vuoden ajan.[7]

Kysynnän lasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öljyhuippu oli kiihkeä puheenaihe vuosituhannen alussa. Esimerkiksi Greenpeacen Rex Weyler väitti vuonna 2012, että ”öljyhuippu on todellinen ja luonamme jo nyt”; väitteitä suurista käyttämättömistä varannoista hän piti öljy-yhtiöiden propagandana. Muutamaa vuotta myöhemmin oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa ei enää pohdittu öljyn riittävyyttä vaan sen kysynnän vähenemistä. 2010-luvun loppuun mennessä öljyhuippu oli kadonnut julkisesta keskustelusta lähes kokonaan.[6] Esiintymien hupenemisesta aiheutuva tuotantohuippu on edelleen teoreettinen mahdollisuus, mutta kysyntähuipun vuoksi on mahdollista, ettei öljyhuippua sanan perinteisessä merkityksessä koskaan saavuteta.[2] Yle haastatteli vuonna 2016 kolmeatoista taloustutkijaa. Heistä vain neljä piti öljyhuippua ajankohtaisena, muiden mukaan öljyvarannot riittävät pitkälle tulevaisuuteen. Osa tosin uskoi öljyn tuotannon ja kulutuksen kääntyvän laskuun melko pian, kun korvaavia energianlähteitä otetaan käyttöön ja fossiilisten polttoaineiden kysyntä laskee.[8]

Vuonna 2019 öljyä tuotettiin lähes 95 miljoonaa barrelia päivässä, mikä oli kaikkien aikojen ennätys. Vuonna 2020 tuotanto laski kuitenkin noin seitsemällä prosentilla,[9] ja esimerkiksi Yhdysvalloissa romahdus oli kaikkien aikojen suurin. Syynä olivat öljyn matalat hinnat sekä koronaviruspandemia.[2] Vuonna 2020 öljybarrelin hinta kävi Venäjän ja Saudi-Arabian ylituotannon sekä pandemian vuoksi hetkellisesti nollassa dollarissa. Kesällä 2021 se oli kuitenkin noussut jo 75 dollariin barrelilta.[10]

Kansainvälisenä pyrkimyksenä on jo pitkään ollut kasvihuonepäästöjen pienentäminen. Käytännössä tämä vaatii öljyn käytön (ja siten sen kysynnän) radikaalia vähentämistä. Kun öljyllä tuotettiin 1970-luvun alussa noin puolet kaikesta maailman energiasta, vuonna 2018 osuus oli selvästi alle 40 prosenttia. Öljy-yhtiö BP arvioi 2019, että kysynnän huippu saavutetaan 2030. Seuraavana vuonna julkaistu ennuste arvioi, että tuotantohuippu oli jo ohitettu 2019. Kun öljyä kulutettiin vuonna 2020 noin 100 miljoonaa barrelia päivässä, tulee se BP:n ”nopean” ennusteen mukaan laskemaan noin 30–55 miljoonaan barreliin vuoteen 2050 mennessä. Toisen ennusteen mukaan kysyntä laskee vieläkin nopeammin. On kuitenkin epäselvää, tuleeko kysynnän pieneneminen nostamaan vai laskemaan öljyn hintaa.[10]

Öljyhuipun seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinteisen skenaarion mukaan öljyn tuotanto kääntyy huipun jälkeen voimakkaaseen laskuun. Hypoteesin kannattajien mukaan öljyhuippu ei välttämättä johda öljykriisiin ja öljyn kertakaikkiseen loppumiseen. Olennaista on, että hinta asettuu pysyvästi aiempaa korkeammalle tasolle,[4] mikä vaikuttaa kielteisesti öljyriippuvaiseen talouteen. Esimerkiksi maatalous, kuljetus- ja matkailuala sekä monet teollisuudenalat ovat riippuvaisia polttoaineesta ja muista öljypohjaisista tuotteista. Synkimmissä ennusteissa öljyhuipun on jopa väitetty johtavan nälänhätiin, kun ihmisillä ei enää ole varaa maksaa ruuasta.[2]

Hubbertin ennustetta tuotantomäärien nopeasta romahduksesta ei nykyään pidetä uskottavana. World Energy Outlookin (2010) mukaan tuotanto on mahdollista pitää entisellään ”näköpiirissä olevan tulevaisuuden ajan”: perinteisten lähteiden osuus kaikesta tuotetusta öljystä laskee, mutta tämä on mahdollista korvata epätavanomaisella öljyllä niin, ettei tarjonta ratkaisevasti muutu. CERA:n mukaan on epämielekästä erottaa erilaisin menetelmin tuotettu öljy. Koska tekniikka kehittyy jatkuvasti, öljyntuotanto on mahdollista pitää 2000-luvun alun tasolla ”pitkälle tulevaisuuteen”.[4]

Encyclopædia Britannican artikkelissa Christopher O’Leary (2013) esittää kaksi mahdollista skenaariota. Öljyhuippu voi johtaa aiempaa edistyneempien öljyntuotantomenetelmien nopeaan kehittämiseen ja käyttöönottoon. Lisäksi käyttöön voidaan ottaa aiemmin hyödyntämättömiä öljyvarantoja, joita sijaitsee paljon varsinkin arktisella alueella, joka ilmastonmuutoksen myötä on aiempaa helpommin saavutettava. O’Learyn mukaan hintojen pysyvä nousu on todellinen mahdollisuus, mikäli öljyn kysyntä Intian ja Kiinan kaltaisissa kehittyvissä talouksissa jatkaa kasvuaan. Toisaalta on mahdollista, että riippuvuus öljystä vähenee ja sen sijaan käyttöön otetaan uusiutuvia ja muita vaihtoehtoisia energiamuotoja.[4]

Forbesin Michael Lynchin (2018) mukaan koko öljyhuippukeskustelu oli aiheeton paniikki, joka perustui väärään oletukseen, että maailman ”poliittinen ja taloudellinen vakaus” oli riippuvainen halvasta öljystä. Uusia esiintymiä löytyy jatkuvasti ja epätavanomaista öljyä hyödynnetään aiempaa tehokkaammin. Lynchin mukaan tuotantomäärät eivät yleensä noudata normaalijakaumaa, mutta silloin kun näin on, se johtuu eksponentiaalisesta kasvusta tai laskusta. Öljyn tuotantoa sen sijaan säätelevät monet tekijät, kuten hinnan muutokset, talouden suhdanteet ja esiintymien vaihteleva saatavuus. Lynchin mukaan kaikki yritykset ennustaa öljyhuipun ajankohta ovat epäonnistuneet. Silti monet tutkijat ja aktivistit ovat eri vuosikymmeninä olleet vakuuttuneita siitä, että öljyhuippu on jo ohitettu.[6]

Investopedian Will Kentonin (2021) mukaan on mahdollista, ettei vuoden 2019 tuotantotasoa koskaan ylitetä, mikä tekee öljyhuipusta jälleen ajankohtaisen. Toisin kuin 1970-luvulla arveltiin, syynä ei ole öljyn vaan kysynnän loppuminen. Kentonin mukaansa öljyhuipulla on merkitystä myös ympäristön kannalta, sillä se johtaa kasvihuonepäästöjen laskuun ja ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen hidastumiseen.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. öljyhuippu. TEPA-termipankki (IATE 10.08.2021, Euroopan unioni.) Viitattu 19.8.2021.
  2. a b c d e f g h i j k Kenton, Will: Peak Oil. Investopedia, 12.8.2021. Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  3. a b What drives crude oil prices: Spot Prices. U.S. Energy Information Adminstration. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  4. a b c d e f g h i j k O’Leary, Christopher: Peak oil theory Encyclopædia Britannica. 7.10.2013. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  5. Tobben, Sheela & Merrill, Dave: Exporting the U.S. Shale Boom Has Changed Oil Markets Forever Bloomberg News. 7.1.2021. Bloomberg. Viitattu 18.8.2021.
  6. a b c Lynch, Michael: What Ever Happened To Peak Oil? Forbes. 29.6.2018. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  7. Chen, James: Oil Reserves. Investopedia, 15.5.2021. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)
  8. Richt, Jyrki: Kysely: talousviisaat eivät usko romahdusteorioihin, mutta edessämme on vakavia uhkia. Yle, 17.10.2016. Viitattu 19.8.2021.
  9. Sönnichsen, N.: Oil production worldwide from 1998 to 2020. 'Statista, 14.7.2021. Viitattu 19.8.2021. (englanniksi)
  10. a b Palmer, Ian: Will The Price Of Oil Keep Rising If Demand Declines: OPEC+ And Other Deliberations. Forbes, 12.7.2021. Viitattu 18.8.2021. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paul Roberts, Kun öljy loppuu: uuden energiatalouden vaihtoehdot, Edita, 2006, ISBN 951-37-4575-9