Siirtymäliike

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Totnes, Devon: siirtymäkaupunki

Siirtymäliike (myös nimellä siirtymäkaupunkiliike, engl. Transition Towns tai Transition Movement) on aatteellinen liike, joka on perustettu permakulttuurin periaatteille.[1] Liikkeen käynnisti vuonna 2005 irlantilaisen Kinsalen kaupungin korkeakoulun opettaja Rob Hopkins yhdessä oppilaidensa kanssa. Kinsalesta tuli maailman ensimmäinen siirtymäkaupunki ja liike levisi pian Totnesiin, Englantiin.[2] Siirtymäliikkeen tavoitteena on tarjota yhteisöille välineitä vastata ilmastonmuutoksen sekä öljyhuipun asettamiin haasteisiin. Sen jäsenet suosivat kulutuksen vähentämistä, lähiruokaa ja yhteisöllisyyttä. Liike tarjoaa teollisen yhteiskunnan romahduksen vaihtoehdoksi pehmeää siirtymää fossiilisten polttoaineiden jälkeiseen maailmaan.[3] Vuonna 2007 Britanniassa aloitti toimintansa hyväntekeväisyysverkosto Transition Network, jonka tavoitteena on levittää siirtymäliikkeen ideoita ja tukea eri puolilla maailmaa sijaitsevia yhteisöjä, jotka ovat omaksuneet sen mallin pyrkien lisäämään ympäristönsä resilienssiä ja vähentämään riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista.[4] Siirtymäliikkeeseen on liittynyt satoja yhteisöjä eri puolilla maailmaa, erityisesti englanninkielisissä maissa.[5]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtymäliikkeen perustaja Rob Hopkins toimi Kinsalessa, Irlannissa permakulttuurin opettajana ja suunnitteli ekokylän perustamista, kun hän osallistui vuonna 2004 öljyhuippua koskevalle luennolle. Häneen vaikutti merkittävästi ajatus siitä, kuinka riippuvaisia modernit yhteiskunnat ovat maaöljystä ja kuinka lyhytkin katkos öljyntuonnissa saattaa romahduttaa valtion ruokahuollon. Muun muassa Richard Heinbergin kirjaan The Party’s Over perustaen hän myös oletti öljyhuipun olevan jo lähellä. Yhdessä oppilaidensa kanssa hän ryhtyi kehittämään kaupungille toimintasuunnitelmaa energian saatavuuden heikkenemisen varalta. Suunnitelma jakoi yhteisön tarpeet neljään kategoriaan – energia, ruoka, liikenne ja asuminen – ja sisälsi omat ratkaisunsa jokaiselle kategorialle. Resilienssiä oli tarkoitus lisätä etenkin kehittämällä paikallista ruoantuotantoa.[6] Kaksi Hopkinsin oppilaista, Louise Rooney ja Catherine Dunne, esittelivät vuonna 2005 suunnitelman Kinsalen kaupunginvaltuustolle, joka teki merkittävän päätöksen hyväksyä se ja ryhtyä pyrkimään kohti energiaomavaraisuutta.[7]

Hopkins halusi jatkaa ideansa kehittelyä suuremmassa yhteisössä ja siirtyi pian Totnesiin, entiseen kotikaupunkiinsa Englannissa. Kaupungista tuli toinen siirtymäkaupunki maailmassa. Liike lähti leviämään nopeasti ja vuonna 2011 maailmassa oli 350 virallista siirtymäkaupunkia, joista 200 sijaitsi Britanniassa ja muut muun muassa Irlannissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Yhdysvalloissa, Saksassa, Italiassa ja Chilessä.[6][8]

Siirtymäliikkeen yhdysvaltalaisella haaralla on läheiset suhteet Post Carbon -instituuttiin, joka rahoitti vuonna 2009 siirtymäkaupunkien verkoston Transition US:n perustamista. Rob Hopkins on Post Carbon Instituten jäsen.[9]

Siirtymäliikkeen piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtymäprojektien tarkoituksena on yleisesti ottaen lisätä tietoisuutta kestävästä elämisestä ja kehittää paikallista ekologista resilienssiä. Yhteisöt etsivät tapoja pienentää ekologista jalanjälkeään ja vähentää energian kulutusta sekä riippuvutta fossiilisten polttoaineiden varaan rakennetuista ruokahuoltojärjestelmistä. Ruoka onkin liikkeen keskeisimpiä toiminta-alueita. Tähän astiset aloitteet ovat koskeneet muun muassa siirtolapuutarhojen perustamista, teollisuusjätteiden kierrättämistä sekä hajonneiden esineiden korjaamista niiden korvaamisen sijasta. Liike pitää kirjaa aloitteista sivuillaan.[10]

Vaikka eri siirtymäkaupunkien tavoitteet ovat samat, niiden hyödyntämät keinot tavoitteiden saavuttamiseksi vaihtelevat. Totnes on ottanut käyttöön oman valuuttansa (Totnesin punta), jota voi käyttää paikallisissa kaupoissa ja jonka tarkoituksena vähentää kaukaa tulevaa tuontia ja tukea paikallisia yrityksiä.[11] Samaa ideaa on suunniteltu hyödynnettyäväksi lisäksi kolmessa walesilaisessa kaupungissa sekä yhdessä australialaisessa kaupungissa.[12] Siirtymäkaupungit pyrkivät noudattamaan ns. energian alenemisen toimintasuunnitelmaa (Energy Descent Action Plan, EDAC), joka on vastaus öljyhuipun aiheuttamiin haasteisiin.[13]

Keskeinen osa siirtymäliikkeen ideologiaa on ajatus siitä, että elämä ilman öljyä saattaisi olla paljon nautittavampaa ja tyydyttävämpää kuin elämä teollisuusyhteiskunnissa: "muuttamalla ajatusmaailmaamme voimme itse asiassa nähdä tulevan halvan öljyn jälkeisen maailman mahdollisuutena eikä uhkana, ja suunnitella tulevan vähähiilisen kauden menestyväksi, resilientiksi ja runsaaksi – paikaksi, jossa on paljon parempi elää kuin nykyisessä vieraannuttavassa kulutuskulttuurissa, joka rakentuu ahneudelle, sodalle ja ikuisen kasvun myytille."[14][15]

Rob Hopkins katsoo siirtymäliikkeen nopeasti kasvaneen suosion perustuneen sen myönteiseen sävyyn. Liikkeen ideologiassa painotetaan, että paikallisuus, yhteisöllisyys ja ekologinen elämäntapa ovat parannuksia ihmisten elämään, eivät huononnuksia. Hopkinsin mukaan siirtymäliike "tuntuu enemmän juhlalta kuin protestimarssilta".[16]

Julkaisuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyväntekeväisyysjärjestö Transition Network, jonka tarkoituksena on "inspiroida, rohkaista, yhdistää, tukea ja valmentaa yhteisöjä niiden omaksuessa/sopeutuessa siirtymämalliin vastauksena ilmastonmuutokseen, öljyhuippuun ja talouden supistumiseen", on toimittanut useita julkaisuja. Ne on suunniteltu auttamaan yhteisöt käynnistymisensä eri vaiheiden yli.

Järjestön oma sivusto listaa seuraavat julkaisut:[17]

  • The Transition Handbook: from oil dependency to local resilience – Rob Hopkins
  • The Transition Timeline: for a local, resilient future – Shaun Chamberlin
  • Local Food: how to make it happen in your community – Tamzin Pinkerton ja Rob Hopkins
  • Local Money: how to make it happen in your community – Peter North
  • Local Sustainable Homes: how to make them happen in your community – Chris Bird
  • Local Communities and Local Councils: working together to make things happen – Alexis Rowell

Hopkinsin Transition Handbook oli vuonna 2008 Iso-Britannian parlamentin jäsenten viidenneksi yleisin kesälukemisekseen valitsema kirja.[18]

Stauntonin siirtymäkaupunki Virginiassa, Yhdysvalloissa julkaisee omaa verkkolehteään Transition Voice, jonka artikkeleita ilmestyy säännöllisesti myös EnergyBulletin-sivustolla.

Siirtymäliike Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jupiter Cormier toi siirtymäliikkeen Suomeen vuonna 2009.[19][20] Hämeenkyrö on listattuna Transition Network -sivustolla siirtymähankkeeksi maailmanlaajuisella järjestysnumerolla 180, mutta liike ei ole saanut kunnallista asemaa.[21] Liikkeellä on ollut suomenkielinen sivusto.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Transition Town Ashland. Permaculture (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ The Guardianin artikkeli siirtymäkaupungeista
  3. ↑ Ted Trainer: The Transition Towns Movement: Its Huge Significance and a Friendly Criticism, viitattu 22.9.2011.
  4. ↑ Transition Network -sivuston infosivu, viitattu 22.9.2011.
  5. ↑ Transition Network, luettelo jäsenyhteisöistä, viitattu 22.9.2011.
  6. ↑ a b The Guardian, Totnes: Britain's town of the future, viitattu 22.9.2011.
  7. ↑ The Southern Star, Kinsale Council Supports Transition Town Venture (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 22.9.2011.
  8. ↑ Who we are and what we do (Arkistoitu – Internet Archive), Rob Hopkins ja Peter Lipman.
  9. ↑ FAQs, Post Carbon Institute, viitattu 22.9.2011.
  10. ↑ Aloitelista Transition Network -sivustolla, viitattu 22.9.2011.
  11. ↑ BBC — The Totnes Pound
  12. ↑ ABC – Money worries:town prints its own
  13. ↑ Energy Descent Action Plan (EDAP) Primer, Eat The Suburbs -sivusto (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 22.9.2011.
  14. ↑ Transition Town Westcliff website (Arkistoitu – Internet Archive)
  15. ↑ Who we are and what we do (Arkistoitu – Internet Archive), Rob Hopkins ja Peter Lipman. Transition Network.
  16. ↑ Chris Martenson & Adam Taggart, 'Rob Hopkins: Making the Red Pill Taste Good', EnergyBulletin, viitattu 27.9.2011.
  17. ↑ http://www.transitionnetwork.org/support/publications/books (Arkistoitu – Internet Archive)
  18. ↑ 'Beyond Westminster's bankrupted practices, a new idealism is emerging', Madeleine Bunting, The Guardian, 31.5.2009
  19. ↑ Vihreä lanka, Siirtymäliike on täällä, viitattu 22.9.2011.
  20. ↑ Jupiter Cormierin kotisivu (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 22.9.2011.
  21. ↑ Transition Network: Siirtymäliike Hämeenkyrö (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 27.9.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Öljyhuippu
Ydinaiheet

öljyhuippu · Hubbertin teoria · öljykriisi · Olduvai-teoria

Liittyviä aiheita
Öljy: maaöljy · fossiilinen polttoaine · öljyntuotanto · Hubbertin käyrä · vaihtoehtoisia energianlähteitä öljylle · öljykausi · vesisärötys
Energia: energia · energiaorja · energiantuotanto · maailman energiankulutus ja energiavarat · polttoaine
Muita: degrowth · ilmastonmuutos · lama · Malthusin väestöteoria · siirtymäliike · talouskasvu · yhteiskunnallinen romahdus
Henkilöitä

Albert Bartlett · Colin Campbell · William R. Catton, Jr. · Kenneth S. Deffeyes · Richard C. Duncan · Richard Heinberg · Rob Hopkins · M. King Hubbert · Jeremy Leggett · Dmitry Orlov

Kirjoja

Beyond Oil · Kasvun rajat · Overshoot · The Party’s Over · Powerdown · Reinventing Collapse

Järjestöjä

ASPO · EIA · IEA · OPEC · Post Carbon Institute

Muita huippuja

kivihiilihuippu · kuparihuippu · maakaasuhuippu

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Siirtymäliike&oldid=21179471”