Käyttäjä:J Hokkanen/HL33

Skandinaavinen pronssikausi

• en:Nordic Bronze Age
• pitkätalot
• veneet
• pronssiesineet
• ilmasto
• uskonto yleiskatsaus
• ilmasto

Yleistä

Pronssin esittely

Euroopassa alettiin valmistamaan tina-sekoitteista pronssia Vinčan kulttuurissa Balkanin niemimaalla noin 4500 eaa. Kyseisellä alueella tunnettiin myöhemmin useita metalleja ja niiden käsittelytaidon kehittyessä alettiin niistä tuottamaan erityyppisiä polymetallisia esineitä. Idea valmistaa metalleja oli tullut sinne Lähi-Idän tai idän suunnalta. Metalliesineiden tuotanto oli ollut hidasta ja esineitä levisi ensin vain Balkanin lähiympäristöön, myöhemmin niitä levisi kauemmaksi itään ja länteen. Esineiden leviämisen myötä levisi myös pronssin valmistustaito ja silloin alueiden välinen kauppa kasvoi suuresti. Únětice-kulttuuri on todennäköisesti esitellyt pronssin skandinaaveille, kun sen asuinalue laajeni sinne idästä päin Saksan pohjoisosiin noin 2000–1700 eaa. Tämän kulttuurialueen seuraaja tumuluskulttuuri jatkoi pronssikauppaa, jolloin sekä pronssiesineitä että pronssimetallia virtasi Etelä-Skandinaviaan runsaasti.

Pronssin valmistamiseksi tarvitsee sulaan kupariin sekoittaa 10–20 % tinaa, mutta vaikka kuparia esiintyi Euroopassa yleisesti, oli siellä tinaa erittäin vähän. Pronssia käyttävän yhteisön tuli tämän vuoksi vaihtoehtoisesti joko ostaa valmiita pronssiesineitä, ostaa molempia tai toista raaka-ainetta ja valaa esineet itse, tai hallita käytössään olevaa kupari- ja tinamalmiota ja samalla kontroloida sillä käytävää kauppaa muualle. Skandinavian pronssikulttuurissa hankittiin tarvittavat pronssiesineet aluksi valmiina, mutta myöhemmin niitä kierrätettiin sulattamalla ne uudelleen ja valamalla niistä hankitun lisämetallin kanssa uusia esineitä. Esineiden metallista tehdyt tutkimukset osoittavat, että näin toimittiin Etelä-Skandinavaissa koko pronssikauden ajan, vaikka Ruotsissa on useita kuparimalmioita ja esimerkiksi Britanniasta oli viety tinaa Välimeren maihin yli 1 000 vuotta. Verrattaessa Skandinavian pronssikulttuuria muihin eurooppalaisiin samanaikaisiin kuttuureihin, erottuu se muista arkeologisesti rikkaana pronssiesineiden löytöalueena. Usein kysytäänkin, miten skandinaaveilla oli varaa niin suureen määrää kalliita pronssiesineitä?

Periodit

Pronssikausi opittiin tuntemaan vuoden 1836 jälkeen, kun tanskalainen Christian Thomsen julkaisi kuuluisaksi tulevan kolmen aikakauden jaottelunsa. Siinä kaivauksien löydöt liitettiin kivikauteen, mikäli löydöt eivät sisältäneet metalliesineitä, tai pronssikauteen, mikäli löytöjen metalleissa ei esiintynyt rautaesineitä, tai sitten rautakauteen, mikäli rautaesineitä esiintyi eivätkä ne olleet historialliselta ajalta. Tämä jaottelu sopi erityisesti tanskalaisiin arkeologisiin löytöihin ja sillä voitiin ajoittaa löydöt karkeasti oikein. Kaivauksissa oli havaittu, että rautakauden esineet olivat lähellä maanpintaa, pronssikauden esineet syvemmällä kuin rautaesineet ja kivikauden esineet kaikista syvimmällä. Jaottelu ilmaisi myös yhteisöjen kehitystilaa ”darwinistisella” tavalla. Löytöjen määrän kasvaessa, voitiin esinetyyppien avulla jaotella aikakauset tarkemmin. Oscar Montelius julkaisi vuonna 1885 kuusiperiodisen jaottelun skandinavisen pronssikauden eri vaiheista ja se perustui tiettyjen esinetyyppien historialliseen kehittymiseen esimerkiksi niiden muotoilussa ja koristelussa.

Periodeja kutsutaan roomalaisilla numeroilla. Varhaiseen eli vanhimpaan pronssikauteen kuuluvat periodit I, II ja III, ja myöhäisen eli nuorempaan pronssikauteen periodit IV, V ja VI. Toisinaan kutsutaan viimeisintä periodia VI myöhäisimmäksi pronssikaudeksi, koska se oli Skandinaviassa myllerryksen aikaa kauppa- ja liittolaissuhteiden katkettua ja raudan korvatessa pronssin tärkeimpänä metallina. Nykyään tarkastellaan periodejakin kaksiosaisina aikakausina. Esimerkiksi periodi IIa tarkoittaa toisen periodin alkupuoliskoa ja IIb sen loppupuoliskoa.

Radiohiiliajoituksen avulla voitiin periodit kiinnittää kalenterivuosiin. Niiden aikarajoja oli jo spekuloitu ennen menetelmän käyttöönottoa ja siinä oli onnistuttu niin hyvin, etteivät periodit siirtyneet aikajanalla kovinkaan paljon. Kirjallisuudessa esiintyy priodien vaihtumisajoista hieman erilaisia arvioita, mutta pääsääntöisesti ne ovat melko samanlaisia. On huomattava, ettei skandinavisen pronssikauden periodit seuraa esimerkiksi keski-eurooppalaisten pronssikausien periodeja. Seuraavalla aikajanalla on periodien rajat merkitty lähimpään sataan vuoteen pyöristettyinä. Negatiiviset vuosiluvut tarkoittavat aikaa ennen ajanlaskun alkua (eaa.)

Pronssikautta edelsi neoliittinen kivikausi. Kivikauden loppuvaiheessa olivat skandinaavit tutustuneet jo ennen 2000 eaa. kupariin, mutta sitä oli liikkeellä niin vähän, ettei tutkijat katso sen vaikuttaneen yhteisöjen elämään merkittävästi. Tuon vuosiluvun jälkeen tuli alueelle pronssia, jonka määrä lisääntyi koko ajan. Noin 1700 eaa. voidaan katsoa pronssikauden alkaneen Etelä-Skandinavian keskusalueilla. Pronssikautta seurasi sitten rautakausi, jonka alkua kutsutaan esiroomalaiseksi rautakaudeksi.

Eteläiset rinnakkaiset kulttuurit

Skandinavinen pronssikausi, vaikka jaotellaankin periodeihin, on sisältänyt monenlaisia ilmiöitä. Sen kulttuuri on saanut vaikutteita eteläisiltä naapurikulttuureiltaan, joiden kaupankäynnistä se on ollut riippuvainen. Pronssikauden alku periodiin Ia asti oli samamaikainen Únětice-kulttuurin kanssa (2300–1600 eaa.) ja se kehittyi sitten tumuluskulttuurin (1600–1200 eaa.) rinnalla periodien Ib–II ajan. Kun naapurien kulttuuri vaihtui uurnakenttäkulttuuriksi (1300–700 eaa.), elettiin Skandinaviassa periodeja III–V ja viimeinen periodi VI, jonka aikana pronssikausi alkoi hiipua kohti rautakauden alkua, elettiin rinnakkain rautakautisen ajan mahtikulttuuriksi kasvaneen Hallstattin kulttuurin (loppuvaihe 700–500 eaa.) kanssa.

Yhteistöt

Maatalousyhteisöt

Tanskassa arkeologit ovat tutkineet pronssikauden maakerroksien siitepölyä. Koska se säilyy huomattavan pitkään hapettomissa oloissa tunnistettavana, on eri kasvilajien suhteellisia osuuksia pystytty helposti ja luotettavasti tutkimaan. Niiden avulla on selvitetty käytettyjen viljelykasvien lajikkeet, asuinalueen aluskasvillisuuden ja puuston välinen suhde. Tanskan rannikot ovat olleet avointa pelto- ja laidunaluetta ja sisämaassa asuinalueet ovat muodostaneet metsiköiden sisälle peltoaukeita ja niiden ympärille avoimia puistoja laidunmaiksi. Pellot olivat pieniä soikean muotoisia palstoja, jotka jäivät (ehkä aidattuina) laidunalueen sisälle. Asuinapikkojen kaivaukset ovat paljastaneet maasta paalurivistöjä, joiden perusteella talot (pitkätalo) olivat 50–400 neliömetrin kokoisia. Joissakin kohteissa talonperustuksia on löytynyt paljon, mutta kysessä on tuskin ollut kylät, sillä rakennukset eivät ole olleet samanaikaisia. Varsinaisia kyliä ei pronssikaudella esiintynyt Tanskassa. Pronssikauden Tanskassa yhteisöt muodostuivat hajallaan sijaitsevista maataloista, jossa talon omistava väki asui yhdessä työväkensä perheiden kanssa samaa taloa ja ylläpitivät kotieläimiä ja viljelivät maata. Arvellaan, että myös kotieläimen yöpyivät samassa talossa ihmisten kanssa. Kotieläinten luulöydöt sisältävät jäänteitä enimmäkseen naudoista, lampaista ja hevosista. Hevosilla oli tärkeä merkitys liikkumisen ja työnteon kannalta. Naudan lantaa käytettiin peltojen lannoitukseen, joten karjanhoito ja viljely tukivat toisiaan. Koska Suurin osa Skandinavian pronssikauden viljelijöistä asuivat meren- tai järvenrantojen läheisyydessä, on kalastuksella ollut merkitys suuri ravinnonhankinnassa.

Sosiaalinen rakenne

Maanomistus lienee ollut merkittävä yhteisön sosiaalinen rakenne. Maattomat asuivat maanomistajien kanssa tehden heille työtä. Pronssikauden taevkalut valmistettiin yleensä puusta, luusta, kivestä tai pronssista. Näistä kaikista on tehty löytöjä, mutta arvostetuimmat lienevät metallikirveet ja -veitset. Metalliesineiden valmistajat, sepät, eivät kuitenkaan näy merkittävästi arkeologisessa löytöaineistossa. Vaikka he käsittelivät kallista pronssia, eivät he itse hyötyneet siitä merkittävästi. Toki oli sepissäkin eroja. Taitavimmat saivat tehtäväkseen tehdä taidokkaita töitä, joista osa päätyi eliitin käsiin. Joidenkin seppien hautauksia on löydetty, mutta ei siinä määrin, mitä tehtävän erityisyys olisi edellyttänyt.

Kun yhteisöissä kaikki osasivat tehdä itse kaiken ja valmistaa tai rakentaa arjen puitteet itse, olivat metalliin liittyvät toimet olleet säädeltyjä. Ensinnäkin metallin hankinta edellytti kauppasuhteita naapuriyhteisöjen kanssa pitkien matkojen taakse. Paikallinen organisoija hankki myytäviä tuotteita ympäristöstään ja kauempaakin, ja vaihtoi niitä toisiin tuotteisiin, jotka tuotiin toisilta suunnilta. Metalliesineet ja raaka-aine itsekin oli kauppahyödyke, mutta arvellan myös, että metalliesineitä ja raaka-ainetta käytettiin kuin nykään rahaa. Raha oli niin sanottu vaihdon väline, joka on helppo varastoida ja jonka suosio takaa, että se voidaan vaihtaa kaikkiin hyödykkeisiin milloin tahansa. Taitavimmat kauppiaat saivat korkean statuksen ja valtaa, mutta he tarvitsivat myös yhteisönsä suojaa muita vastaa. Vaikka sotilasluokan olemassaolo on epävarmaa, on kuitenkin löydetty paljon pronssimiekkoja, -tikareita ja -kriveitä sekä myös taisteluissa syntyneitä traumoja esiintyy merkittävästi tutkituissa luissa. Yhteisöihin syntyi siten elitti, joka alkoi näkyä arkeologisessa löytöaineistossa selvästi II periodin aikana. Eliitin vaurastuminen lisääntyi kaiken aikaa, mutta viimeisessä VI periodissa alkoi näkyä pronssikaupan hiljenemisen aiheuttama laskusuunta.

Ikkuna eliitin elämään aukeaa heinän hautoja tutkimalla. Euroopasta pohjoiseen levinnyt tapa haudata eliitti laajoihin kumpuhautoihin loi haudatuille jäännöksille hyvät olosuhteet säilyä nykypäiviin asti. Jo hautakummin työläs rakentaminen ja ympäristöön kauaksi näkyvä habitus viestittää ihmisen suuruutta ja erityisyyttä muihin nähden. Vainajien asusteita, koruja, työkaluja ja aseita tutkimalla on luotu kuva vauraamman kansanosan puitteisiin. Hautakummut rakennettiin yleensä maatilan alueelle, mutta joskus ne ovat sijoittuneet teiden varsille linjaan, tai myöhäisellä pronssikaudella joskus erityiselle hauta-alueelle, missä kumpuja on runsaasti.

Yksilöt

Köyhien ja maattomien haudat eivät näy arkeologisessa aineistossa. Niiden yksilöiden haudat, joita yhteisö arvosti korkealle, tulevat näyttävyytensä takia helpommin tutkittavaksi. Vainajien vaatetus, työvälineet, aseet ja korut ovat koristeellisia ja mahtailevia. Tällainen yksilö halusi varmasti tulla huomatuksi ja hänen asemansa yhteisössä tunnustetuksi. Erityisesti eliitti ja heidän perheensä ovat nähnyt asiassa paljon vaivaa. Yhteisöt ovatkin olleet hierarkisia kaikilla tasoilla ja tason sisälläkin he ovat muodostaneet erilaisia luokkia. Luokkia muodostui maatiloilla sen mukaan, omistiko vai eikö omistamut maata. Luokkia muodostui maatalouteen kuulumattomista ammattikunnista, joita olivat ainakin kauppiaat, sepät ja ehkä sotilaat. Osa viimeksi mainituista saattoivat muodostaa eliitin, mutta heistäkin osa on voinut olla vapaa jatkuvista arjen velvollisuuksista. Naissukupuoli näkyi yhteisön komeissa hautauksissa periodin II aikana ja jälkeen. Yksilöiden vaatetukseen, muotiin ja hautaan mukaan annettuihin esineisiin voi tutustua esimerkiksi Skrydstrupin naisen ja Egtvedin tytön, sekä Guldhøjn ja Mulbjergin miesten haudoissa.

Elinkeinot

Peruselinkeinot

Kulttuuripiirin peruselinkeinot muodostuvat maanviljelyn, kotieläinet kasvatuksen ja kalastuksen ympärille. Kalastus on perua ikiaikaisesta traditiosta, joka kehittyi heti jääkauden jälkeen. Kalojen lisäksi hyödynnettiin myös raakkuja. Maanviljely ja karjankasvatus opittiin Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa myöhäisellä kivikaudella, kun nuorakeraaminen kulttuuri ja kellopikarikulttuuri levittäytyivät peräkkäin eteläiseen Skandinaviaan ja eräisiin Norjan vuonoihin, jossa ilmanala oli otollinen viljelylle. Tärkeimmät viljeykasvit olivat vehnä, hirssi ja ohra. Kotieläiminä oli eniten nauta, lammas ja sika. Vetoeläimiä olivat härkä ja joskus hevonen. Koira oli yleinen apueläin.

Peruselinkeinojen rinnalla kuitenkin metsästettiin ravintotäydennykseksi ja turkisten ja nahkojen hankkimiseksi. Suuria saaliseläimiä olivat kauris, peura ja hirvi. Eteenkin Ruotsissa ja Norjan rannikolla tämä tapa hyödytti kaupankäyntiä, jonka kautta saatiin hankittua myös pronssia. Kaupankänti mahdollisti käsitöiden vaihdon meren yli tapahtuvassa kaupassa. Sepät valoivat raaka-aineesta ja hajonneista pronssiesineistä työkaluja, aseita ja koruja.

Kauppa

Pronssikauppa käynnistyi Balkanin ja Alppien vuoristojen kupari- ja tinakaivosten seppien sekoittamista pronssilaaduista. Pronssi leveisi niistä eri ilmansuuntiin ja Pohjois-Euroopassa vaihtoartikkeleista tärkeimmät olivat meripihka ja turkikset. Kauppaa Euroopan ja Pohjois-Euroopan välillä kävivät erityisesti Skanian, Tanskan ja Pohjois-Saksan alueet. Kauppa koski kuitenkin kaikkia alueita, mistä on löydetty pronssia, sillä sen välittämien esineiden kautta syntyi aluksi tavaroiden suhteen yhtenäiskulttuurinen alue. Tavaroiden yhtenäisyyden rinnalla tunnetaan myös monia kulttuurisia ja uskonnollisia yhteispiirteitä, joten ehkä myös ihmiste liikkuivat yhteisöjen välillä ideoiden ja tavojen kanssa.

Uskonto

Kuppikivet

Kiviin tai kallioon hakatut kuppimaiset syvennykset eli kupit ovat yleisiä eripuolilla maailmaa. Euroopassa ne liittyvät maanviljelyyn tuntemattomalla tavalla ja ne ovat levinneet Skandinaviaan jo myöhäiskivikaudella, mutta niitä tehtiin lisää pronssikauden ja rautakauden aikana. Niitä on tehty myös skandinavisen kulttuurin reuna-alueilla vielä rautakaudella ja keskiajalla. Näitä tehtiin kunkin maatalon läheisyyteen ja niiden esiintyminen kertoo maatilan sijainnista.

Tanskassa kuppikivien kulhoja hakattiin kaikenlaisiin maakiviin, dolmeneihin, kivilatomuksiin ja siirtolohkareisiin. Ne sijaitsivat maatilojen läheisyydessä. Niitä tunnettiin vuonna 2009 Tanskan Jyllannin itäpuoliskossa ja pohjois-osissa ja isoilla saarilla 1 225 kohteessa ja Bornholmilla 425 kohteessa (yhteensä noin 1 650). Skandinaviassa on kuppien osuus noin kaksi kolmasosa kaikista kalliopiirroksien kuvioista.

Figuratiiviset kalliopiirrokset

Tanskan, Ruotsin ja Norjan alueilta on löydetty 22 000 piirroskenttää, jotka sisältävät 200 000 yksittäistä kuviota kivi-, pronssi- ja rautakaudelta. Suurin osa kuvioista kuuluvat pronssi- ja rautakaudelle. Kun kupit aloitettiin tehdä myöhäiskivikaudella, aloitettiin laivakuvioita tekemään mesoliittisella kivikaudella. Kuitenkin pronssikaudella alkanut figuratiivisten piirroksien piirtäminen alkoi pronssikauden keskivaiheessa noin 1600 eaa. ja niiden tekeminen loppui noin 300 eaa. eli eriroomalaisella rautakaudella. Tanskassa kalliopiirroksia on vähiten ja Ruotsissa ylivoimaisesti eniten. Kalliopiirrosten kuvioista vähintään 15 000 esittävät laivaa, joka on muutenkin tärkeä motiivi pronssikauden kuvastossa. Tanumin kalliopiirrosalueella niitä on noin 2000. Esimerkiksi Tanskassa pronssiesineistä tunnetaan 800 venekuviota yli 420 esineestä. Venekuviot kiinnostavat tutkijoita myös siksi, että ne otaksutaan piirretyn vesirajaan, ja siitä on kehitetty laivakuvioiden ajoitusmenetelmä.

Tanskassa, eli Jyllannissa, Sjællannissa, Fynissä ja muilla saarilla, mukaan lukien Bornholmissa, sekä Skånen Scaniassa, on Ruotsiin verrattuna vähän kalliopiirroksia. Niitä tunnettiin vuonna 2009 noin 280 kuvakenttää, joista Bornholmilla sijaitsi 85. Kuvakentät sijaitsevat Jyllannin itäpuoliskossa, saarilla ja Bornholmilla. Vaikka useimmat kuvakentät oli tehty vesistöjen vesirajaan, on osa niistä piirretty myös sisämaahan peltomaiseman yhteyteen. Tanskassa kalliopiirroksia piirrettiin varhaisella pronssikaudella, mutta siellä traditio päättyi ennen muita skandinavisen pronssikulttuurin alueita. Niitä hakattiin megaliittisiin dolmeneihin, hautakumpujen reunuskiviin tai arkkujen paasikiviin, siirtolohkareisiin, megaliittien kammioihin ja muihin hautauksiin. Hieno esimerkki tästä on Sagaholmin hautakumpu. Siellä, missä on paljasta kalliopintaa, kuten esimerkiksi Bornholmilla, piirrokset tehtiin siihen. Piirrosten aiheena olivat laivat, mutta yleisiä olivat myös jalankuviot, kämmen- tai kädenkuviot ja pyöräkuviot.

Suurin osa Ruotsin piirroskentistä sijaitsevat Etelä-Ruotsissa. Yhtenäisin vyöhyke alkaa Oslonvuonosta ja se seuraa länsirannikkoa etelään Scaniaan asti. Meren ja Vänernin välinen alue sekä Vänernin eteläpuoli on piirroksien suhteen tiheää aluetta. Koko Scania, Öölanti ja Gotlanti muodostavat erilliset piirrosalueet. Uplannissa Mälarinlaaksossa ja sen eteläpuolella Södermanlandissa on suuri piirroskeskittymä. Tihein kuvakenttäalue sijaitsee Vätternin ja Norrköpingin itä-länsi-suuntaisella kaistaleella. Merkittävä osa ruotsalaistenkin kalliopiirroksista on piirretty pronssikauden merenrannikolle. Erityisesti laivakuviot on Johan Lindin mukaan piirretty rantakallion vesirajaan. Myös Norjan merenrannikolla ja sen vuonoissa sijaitsee pronssikauden asutuskeskittymiä, joissa esiintyy kalliopiirroksia. Niiden kuvallinen traditio on samantapainen kuin ruotsalaisilla asuinpaikoilla.

Yleisimpiä ruotsalaisia ja norjalaisia piirroskuvioita ovat viljelyyn, taisteluun ja kalastukseen liittyvät aiheet. Myös mytologiset aiheet ovat suosittuja. Huomiota herättävät laivat, vaunut ja rattaat, mutta myös aseet, työvälineet, aatrat ja soittimet ovat tunnistettavia. Ihmiset voidaan tunnistaa sotilaiksi, akrobaateiksi, adoranteiksi, luur-soittimen soittajiksi tai antropomorfisiksi olioiksi. Eläimistä on piirretty ainakin härät, naudat, hevoset, vesilinnut, kauriit tai peurat, koirat ja sudet, vuohet ja lampaat. Kuvioiden väliin on usein lisätty kuppeja, joita on ylivoimaisesti eniten, sekä esimerkiksi aurinkopyörät, ristit ja samankeskeisiä ympyröitä. Joskus kuvista voi tunnistaa tapahtumia tai tilanteita. Sellaisia voivat olla hevonen tai härkä kytkettynä aatraan, ympyrään tai veneeseen, muu viljelyyn liittyvä toiminta, rattaiden vetäminen, veneily, kakastaminen, metsästys, paimentaminen, taistelu tai yhdyntä antropomorfisen olion ja eläimen kesken tai olioiden kesken.

On jo kauan arveltu, että kalliokuvien luona olisi toimitettu yhteisöllisiä riittejä. Kuppikivillä sen saijaan olisi käyty yksinään tai talon perheen kesken. Kaivaukset kalliokuvien luona on joissakin paikoissa paljastanut talon perustuksia tai poltettuna haljenneiden kivien keskittymiä. Kuvien edestä on löytynyt keramiikan sirpaleita ja palautta savea. Kun kuppikivet ovat sijainneet asutuksen keskellä, ei kalliokuvien vieressä ole asuttu. Asutus on sijainnut yleensä 400–800 metrin etäisyydellä kuvakentästä.

• erot etelässä ja pohjoisessa

Hautakummut ja -röykkiöt

Myös Skandinavisen pronssikauteen kuuluvat erottamattomasti hautakummut ja hautaröykkiöt, joita kutsutaan Suomessa myös hiidenkiukaiksi. Ne otettiin Pohjois-Euroopassa käyttöön tumuluskulttuurin mallin mukaan alkaen Pohjois-Saksasta, Tanskasta ja Etelä-Ruotsista, mutta tapa levisi kulttuurin sisällä kaikkialle eri puolille. Siellä, missä hautaukset voitiin korostaa maa-aineella, kasattiin kumpuun multaa, hiekkaa ja turvetta. Tämä alue muodostuu Pohjois-Saksan, Jyllannin, Tanskan saarien ja Skånen länsiosa eli Scaniaa. Siellä, missä näitä oli käytettävissä vähemmän, rakennettiin kummut maan ja kivien sekoitteesta. Pohjoisessa, missä hautakummut koottiin kivistä ja sorasta, puhutaan mielummin hautaröykkiöistä. Tämä alue muodostuu Etelä-Ruotsin alueesta ja Norjan rannikoasta. Näiden välillä on tuskin mitään ideologista eroa, vaan se on seuraus ympäristön erilaisesta maaperästä tai yhteisten tapojen levinnäisyydestä. Hautakumujen ja kiviröykkiöiden väliin jää päällekkäinen alue, missä kumpikin traditio on voimissaan. Päällekkäisyydet sijaitsevat Skånen eteläosassa, Bornholmin saarella ja Norjan lounaispäässä, missä tanskalaisten vaikutus on ilmeisesti suurinta. Hautaröykkiöitä rakennettiin myös siellä, minne skandinaavit perustivat siirtokuntia. Näitä alueita olivat Suomen Itämeren rannikkoseudut ja Viron Suomenlahden rannikko ja suurten saarien alue.

Yksistään Tanskasta on tunnettu arviolta 85 000 hautakumpua, jotka on rakennettu enimmäkseen periodien I–III aikana (1600–1100 eaa.). Näistä vain 18 000 on säilynyt nykypäiviin asti ja lukumäärä pienenee koko ajan. Näistä muutama sata on tutkittu arkeologisesti, mutta hautauksen sisältö on kompostoitunut vuosisatojen aikana, joten kovinkaan paljon tietoa niistä ei ole saatu. Arvokkaita tutkimuskohteita ovat olleet ne parikymmentä tammiarkkuun tehtyä hautausta, sillä ne ovat säilyttäneet vainajasta ja heidän vaatetuksestaan tutkijoille paljon tutkittavaa. Arkkuhautaukset ajoittuvat lyhyelle ajanjaksolle periodin II aikana.

Hautakumpuihin ja -röykkiöihin hadattiin vain yhteisön eliittiä. Hautaan pääsivät maatilojen omistajasuku, seudun merkkihenkilöt tai sotilaat ja yhteisöjen päälliköt. Hauta-antimet myötäilivät uskonnollista kontekstiä, mutta ne olivat yleensä myös vauraiden yhteisöjen tasoa. Henkilön vaatetus ja henkilökohtainen varustus osoittaa myös tämän. Tämä tiedetään niistä pronssikauden periodien I–III ruumishaudoista, joiden sisältöä on pystytty tutkimaan. Erityisesti periodin I–II puuarkkuhautaukset, jotka ovat säilyneet hyvin, vahvistavat näitä olettamuksia. Tällainen on esimerkiksi Skrydstrupin hautaus. Kun Euroopasta levisi Pohjois-Euroopasta tapa polttaa vainaja ja kerätä polttohautauksen jäänteet uurnaan, sulkeutuu tämä arkeologinen ikkuna. Uurnat haudattiin samoihin hautakumpuihin kuin esi-isätkin oli haudattu. Uurnia käytettiin periodien III, IV ja V aikana ja tapa levisi hiljalleen etelästä pohjoiseen.

Laivalatomukset

Pääartikkeli: Laivalatomus

Laivalatomus on hautausrakennelma, jonka tekeminen aloitettiin pronssikaudella. Tanskassa ja Scaniassa muutamat latomukset haudattiin hautakummun sisään ja muualla joskus hautaröykkiöön, mutta yleensä ne jätettiin avoimen taivaan alle. Niitä on tiheimmin Ruotsin pääkaupunkiseudulla ja Gotlannissa, missä niiden yhteismäärä on yli tuhat. Tapa on kuitenkin levinnyt koko skandinavisen pronssikauden asutusalueelle, vaikka niitä on Norjan rannikolla vähemmän kuin muualla. Tapa alkoi pronssikaudella ja jatkui myös vielä esiroomalaisen rautakauden alussa, mutta se yleistyi sitten uudelleen viikinkiajalla. Sen vuoksi on hyvä ensin varmistaa laivalatomuksen ikä.

Joakim Wehlin on tutkinut laivalatomuksia ja hänen tilastojensa mukaan pronssiaikaan liittyviä laivalatomuksia on (susluissa pronssi- ja rautakausi yhteensä) Mälarinlaaksossa paljon, Södermanlandissa 66 (yli 200), Kalmarin läänissä alle 80 (80), Öölannissa yli 20 (lähes 40), Gotlannissa on yli 400, Bornholmissa yli 19 (30), Saarenmaalla ja Kuurinmaalla on yhteensä 13 ja Ahvenanmaalla yli 14 (37).

Wehlin teetätti tutkimuksissaan 19 aikasemman ajoituksen lisäksi 25 uutta radiohiiliajoitusta lisää. Näiden kaikkien ajoitusten mukaan laivalatomuksia tehtiin pronssikaudella 1100–800 eaa. eli periodeilla IV–V. Kun otetaan tarkasteluun Ahvenanmaalla, Virossa ja Latviassa oleva laivalatomuksien ajoitukset, huomataan näiden olevan samanaikaisia kulttuurin keskusalueilla olevien laivalatomuksien kanssa. Myöhemmin hautaukset, jotka viittasivat veneeseen, muuttuivat veneen muotoisiksi paasiarkkuhaudoiksi. Tämä tapahtui 500–200 eaa. eli esiroomalaisella rautakaudella. Nämä eivät kuulu enää pronssikauden tarkastelun piiriin.

Ruumis-, arkku- ja uurnahautuas

Skandinavisen pronssikulttuurin hautaustavat vaihtelevat osin ajallisesti ja osin maantieteellisesti. Voidaan ajatella, että skandinaavit olivat hautaustraditioissaan vaikutteille alttiita. Kun pronssikausi alkoi, jatkuivat myöhäisen neoliittisen kivikauden hautaustavat ruumishautoina. Haudat ovat varsin huomaamattomia, mutta kun yhteisöihin syntyi eliitti, alkoivat hautaukset saada nykypäivänäkin näkyvät näyttävät muotonsa. Merkittävä henkilö haudattiin aluksi ruumishautaan, mutta se voitiin merkitä haudan päälle kasatulla hautakummulla. Tapa on opittu Keski-Eurooppaan levinneestä Tumuluskulttuurista, jonka yhteisöt toimittivat skandinaaveille pronssimetallia ja -esineitä. Vainaja voitiin sijoittaa hautakumpuun tammitukin puolikkaisiin korverretussa tammiarkussa tai paasikivien avulla rakennetussa paasiarkussa. Kun skandinaaveilla yleistyi rakentaa laivalatomuksia, sijoitettiin vainaja latomuksen keskelle ruumiskuoppaan tai paasiarkkuhautaan. Myös hautaröykkiöiden tapauksessa toimittiin samalla tavalla. Niissä tiedetään olleen paasiarkkuja, mutta epäillään myös, että hautaröykkiöissä olisi käytetty puuarkkua tai -kammiota. Suomalaisissa hiidenkiukaissa on joskus keskellä painauma, joka on voinut syntyä puukammion romahdettua. Toisaalta on huomioitava sekin mahdollisuus, että painauma on syntynyt haudan ryöstelyn seurauksena.

Kun Tumuluskulttuuri muuttui Keski-Euroopassa Uurnakenttäkulttuuriksi, levisi skandinaviaan uusi tapa polttaa vainaja. Ruumisrovion jätteet saattoivat sisältää tuhkaa, hiiltä, vainajan luita ja hauta-antimia. Toisinaan hauta-antimia ei poltettu vainajan mukana. Ruumisrovion jäänteet otettiin jossakin määrin talteen ja nille suoritettiin sekundäärihautaus. Talteen otetut hauta-antimet saatettiin haudata myös. Tradition alkuaikoina poltetun vainajan jäännökset laitettiin vanhaan ruumihautaukseen tarkoitettuun arkkuun. Arkku muuttui myöhemmin pienemmäksi arkuksi, puulaatikoksi tai puunkuorilaatikoksi (tuohi?). Mikään ei myöskään sulje pois vaihtoehtoa, että kuoppaan heitettiin tuhkat sellaisenaan tai kangasnyytissä. Nämä haudattiin pieneen kuoppaan hautakumpujen sivuille, paasiarkkuihin, laivalatomuksiin tai tasaiseen maahan. Orgaaniset arkut tai laatikot lahosivat maassa jäljettömiin, mutta laatikkoihin kasattujen rovion jäänteet tulevat arkeologisessa kaivauksessa näkyviin. Jäänteet voivat olla luukerros, jos talteen otettiin poltetut puhdistetut luut, tuhkakerros, jos talteen saatiin paljon tuhkaa mutta vain vähän luusirpaleita ja hiiltä, palokerros, jos jäänteet sisälsivät paljon nokea, hiilikerros, jos tuhkaa ja luita oli hiiliin nähden vähemmistönä. Myöhemmin skandinaviaan levisi Keski-Euroopsasta tapa kerätä poltetun vainajan tuhkat ja luuiden jäänteet saviuurnaan, joka sitten haudattiin sekundäärisesti samalla tavalla kuin orgaaninen astia. Uurnan muotoilussa noudatettiin keski-eurooppalaisia perinteitä, mutta esikuvien mukaisesti saatettiin käyttää myös pronssiastioita. Keski-Euroopassa oli tapana kaivaa uurna tasaiselle maalle tehtyyn kuoppaan, joten sellaisen huomaaminen ja löytäminen on ilman maamerkkejä hankala. Onneksi myös skandinaviassa yleistyi tapa kerätä uurnat hautausmaalle, mistä juontaa nimitys uurnakenttähautaus.

Siirtyminen ruumishautauksesta polttohautaukseen tapahtui vaivihkaa ja pitemmän ajan sisällä. Se voidaan katsoa alkaneen periodin II alussa, yleistyen periodin III aikana, ollen yleisimmillään periodien IV ja V aikana ja loppuneen vasta esiroomalaisella rautakaudella. Polttohautausta suosittiin uudestaan roomalaiselta rautakaudelta viikinkiaikaan asti.

Aarteet, uhraukset ja kätköt

Jos arkeologien tulkinta yksinäisinä löytyneille hienoille ja käyttämättömille kivityökaluille on oikea, niin silloin ovat ihmiset jo kivikaudella uhranneet kallisarvoisia esineitä jumalille tai luonnon haltioille. Niitä on löydetty järvistä, lammista, soista, joista tai koskista, tai maahan kaivettuina rituaaleille varatuilta paikoilta. Sama vallitseva tapa jatkui myös skandinavisella pronssikaudella ja vuosisatoja tämänkin kauden jälkeen. Esineiden uhraaminen näyttää kiihtyneen ja saaneen suuremmat mittasuhteet ainakin Tanskan alueella. Tiedetään monia löytöjä, jossa yksittäisten esineiden sijasta on uhrattu suuri määrä pronssi- ja muita metallineitä samalla kertaa. Tällaisesta on esimerkkinä Borgbjergin aarre 1000–800 eaa, mutta pronssiajalta näitä tunnetaan Tanskasta yli tuhat.

Kaikki aarrekätköt eivät ole olleet uhrauksia, koska sen on voinut piiloittaa henkilö, joka aikoi noutaa sen myöhemmin. Ero kätkön ja uhrauksen välillä ei ole selvä, joten aarteen löytäjälle ei ehkä milloinkaan selviä, kummasta on ollut kyse. Jos aarre löytyy vesistöstä tai suosta paikalta, missä on aikoinaan sijainnut suonsilmä, voidaan kallistua uhrauksen puolelle. Kukaan ei ehkä hakisi suonsilmäkkeestä esineitä, vaikka niitä sieltä tarvitsisikin.

Tollundin mies on kuuluisa esimerkki toisenlaisesta uhrauksesta, jossa ihminen tapetaan ja työnnetään suolampeen tai suonsilmään. Tollundin mies on rautakaudelta, mutta vastaavia uhreja annettiin myös pronssikaudella. Tanskan Borremosenin suoruumiista osa on pronsikaudelta, mutta loput suoruumiista siellä ovat rautakaudelta. Tanskasta, Norjasta ja Ruotsista tunnetaan suoruumiita sekä kivikaudelta että rautakaudelta. Egtvedin tytön haudassa oli mukana astia palaneita lasten luita. Tätä hauta-antia on epäilty lapsiuhriksi, sillä lapsi on ollut tytön lapseksi liian vanha.

Levinneisyys: ydinalueet

Mälarinlaakso ja sen ympäristö

Itäisessä Etelä-Ruotsissa Mälarinlaaksossa Upplannissa ja sen lähiympäristössä Södermanlannissa on sijainnut voimakas pronssikautinen alue. Sieltä löytyy yli 80 piirroskenttää ja niissa 2 000 laivakuviota. Ne on piirretty kalliopintoihin periodin II alkaen.

Bohuslänin ja Østfoldin alueet

Vaikka lähes koko Etelä-Ruotsin rannikolla on merkkejä pronssiajan asutuksesta, on asutus ollut tiheintä ja rikkaimpaa Bohusläänin ja Østfoldin alueella Oslonvuonon rannikolla. Tästä kertoo myös alueilta löydettyjen 5 000 kalliopiirroskentän sisältämien 75 000 piirroksen todistusvoima. Näistä kuuluisimmat ovat Tanumin kalliopiirrokset. Seudun varhaisin venekuvio, joita tunnetaan siellä noin 10 000, on periodilta II ja niiden vilkkain piirtoaika oli periodin III aikana, mutta osa piirroskenttien vanhimmista kuvioista tehtiin jo ennen pronssikautta. Piirroksia lisättiin samoinin kenttiin myöhemmin ja viimeiset piirrokset tehtiin esiroomalasella rautakaudella.

Levinneisyys: provinssit

Lista

Lista

Boknavuonon ympäristö

Boknavuono on leveä ja lyhyt, mutta hyvin saaristoinen vuono. Sieltä tunnetaan jo myöhäiseltä kivikaudelta merkkejä vakiintuneesta viljelystä. Vollin saarelta on kaivettu esiin rakennuksen jäänteet, jota on varovaisesti tulkittu riiheksi. Myös Ystabøn ja Sørbøn saarilta on löydetty viljan käsiittelyyn liittyviä merkkejä. Seutu oli pronssikauden kaupalle otollinen ympäristö. Etelästä tulleet kauppiaat olisisvat voineet tarjota tänne viljaa, pronssiesineitä ja muita maanviljelyyn sopivia tavaroita. Kaupankäynnistä on merkkejä heti periosta I alkaen. Tänne kehittyikin yksi Norjan suurimmista pronssikauden keskuksista.

Hardangerinvuono

Hardangerinvuonon suulla aukeaa laaja saaristo, missä on alavaa viljelyyn kelpaavaa aluetta.

Sognevuono

Sognevuono

Nordfjord

Nordfjordin

Storfjord

Storfjord

Romsdalsfjorden

Romsdalsfjorden

Trondheiminvuono

Trondheiminvuono ja sen lähiympäristö oli tiheästi asutettu pronssikauden seutu, jossa sijaitsi suurin osa Pohjois-Trøndelagin kalliopiirroksista.

Beitstadinvuono

Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi ja Ala-Satakunta

Suomi kuuluu skandinavisen pronssikulttuurin reuna-alueisiin ja täällä kohtasivat idän suunnalta tulevat pronssikauppiaat skandinavisiin kauppiaisiin. Pronssiesineitä on löytynyt vain noin 150, mikä on muihin pohjoismaihin verrattuna vähän. Täällä ei esiinny kalliopiirroksia, kuten esimerkiksi Ruotsissa, mutta hauttaröykkiöt eli hiidenkiukaat ovat yleisiä. Suomen pronssikauden asutus oli vanhemmalla pronssikaudella eli noin 1600–1500 eaa. ainakin aluksi siirtolaisuutta. Asukkaita ylitti Itämeren Ruotsin puolelta ja asettui aluksi asumaan Ahvennanmaalle ja Varsinais-Suomeen, ja siellä erityisesti Perniön lähikuntien alueille. Tämän alueen huippuaikaa olivat periodit IIb–III ja asutuksen vakiinuttua se myös levisi rannikkoa myöten itään. Myös Varsinais-Suomesta pohjoiseen syntyi tiheä asuamisto periodien III–VI aikana. Rauman, Euran, Harjavallan ja Nakkilan alueilla oli suojaisa Panelianlahti ja Kokemäenjoen suisto. Tämän alueen huippuaikaa oli periodi V. Täältäkin asutus levisi rannikoita pitkin pohjoiseen Etelä-Pohjanmaalle asti. Tunnettuja kohteita ovat Raumalla Kylmäkorvenkallion röykkiöalue, Lapissa sijaitseva Unescon maailmanperintökohde Sammallahdenmäki, jonka alueella sijaitsee 36 hautaröykkiötä, ja Kodisjoen alueelta 68 hiidenkiuasta. Panelianlahden alueella hautaröykkiöitä on laskettu olevan noin 100, joista Kuninkaanhauta on kuuluisin. Koekäenjoen muinaisessa suistosta on löytyneet Kaunismäen ja Kuumoonmäen hiidenkiukaat, Rieskaronmäen ja Kaunismäen pronssikautiset talot, Nakkilan Viikala Selkäkankaan talo ja röykkiö.

Levinneisyys: marginaalialueet

Saarenmaa ja Tallinnan seutu

Viron Saarenmaan lähisaaret ja Suomenlahden etelärannikko Tallinnan ympäristössä olivat skandinaavien vaikutus piirissä erityisesti myöhäisellä pronssikaudella. Merkkejä läntisestä pronssikaupasta on jo periodista II alkaen, mutta täältä löytyy myös idän pronssialueen esineitä. Sinne saapui Etelä-Skandinaviasta väkeä, jotka perustivat sinne kauppa-asemia ja siirtokuntia viimeistään 1100 eaa. eli periodlta IV alkaen. Siirtokuntien huippukausi on kattanut periodit IV–VI. Saarenmaalla sijatsee kolmen linnoitetun kauppa-aseman jäännökset. Yksi sijaitsee Kaalin kraaterissa, kaksi muuta Asvan mäkilinna ja Ridalan mäkilinna sijaitsevat Saarenmaan itäpäässä. Neljäs asema sijaitsee Narvajoen penkereellä Joaorussa. Asemat eivät muodostaneet kyliä, sillä niiden ympärillä ei ollut peltoja ja asutusta. Maanviljelijät levittäytyivät tasaisesti rannikon tuntumassa lähiympäristöön. Koko nykyinen Saarenmaa, Muhu ja mantereella Virtsun ympäristö oli skandinavien asuttamaa. Tallinnan ympäristössä Keilan jõen Loobun jõen välinen seutu ja idässä Kundan jõen ja Purtsab jõen laaksot olivat skandinavien tiiviisti viljelemää seutua. Täältä on löydetty asuinpaikkoja, skandinavistyyppisiä peltoja, hautaröykkiöitä (paasiarkkulatomuksia), kuppikiviä (määrä 1 750) ja neljä laivalatomustakin. Pronssiesineitä on säilynyt vain muutama kymmen.

Latvian Kuurinmaa ja Liettua

Kuurinmaan pohjoiosiin ja Väinäjoen alajuoksulle asettui skandinavista väkeä, koska sieltä tunnetaan muutama röykkiöhautaus pronssikauden lopulta ja rautakauden alusta. Väinäjoen varresta on tutkittu Ķivutkalnsin mäkilinnaa, jonka rakentaminen osuu 950 eaa. eli periodille IV. Se on ollut tuotteliain pronssinvalmistus paikka Latviassa ja sen strateginen asema kulkuväylän varressa on tenyt siitä tärkeän. Vaikka ajoitus on samanaikainen ja osa löydetyistä esineistä ovat skandinavisia, ei sen kuuluminen skandinaveille ole vielä todistettu varmaksi. Latvian Staldzenesta löytyneestä kätkössä oli runsaasti gotlantilaisia pronssiesineitä. Liettuassa on tutkittu myös Narkūnain mäkilinnaa, missä on valmistettu valaamalla Mälarin tyypin kirveitä, jotka olivat Ruotsissa yleisiä periodilla V.

Kuurinmaan pohjoisrannoilta tunnetaan 11 laivalatomusta, jotka sijaitsevat kaikki yhdellä seudulla 15 kilometrin matkalla.

Norjan rannikko

Jo ennen pronssikauppaa oli Norjan vuonojen asukkailla kauppayhteyksiä rannikon suuntaisesti pohjoiseen, itään Suomeen, kaakkoon ja etelään Ruotsiin ja meren yli Tanskaan. Näiltä kauppareittien varsilta ja vuonojen maassa löytyy näiltä kaukaisilta alueilta tullutta kivimateriaalia, jota on vaihdettu omiin tuotteisiin, joita on löytynyt sieltä. Erityisen voimakasta oli kivitikarien kauppa Ruotsin ja Tanskan suunnilta.

Norjan vuonorannikoilta on löytynyt muutamia pronssiesineitä periodin Ia ajalta ja ne lisääntyvät hieman periodilla Ib. Ne on kuljetettu sinne Etelä-Ruotsin ja Tanskan kautta, mutta esinetyypit ovat Pohjois-Saksan alueelta.

Lähteet

• Engedal, Ørjan: The Bronze Age of Northwestern Scandinavia (PDF) (väitöskirja tohtorin arvoa varten) 5.1.2010. Bergen, Norja: University of Bergen. Viitattu 29.3.2018. (englanniksi), 545 sivua
• Wehlin, Joakim: Östersjöns skeppssättningar - Monument och mötesplatser under yngre bronsålder. väitöskirja arkeologiassa. Göteborg: Göteborgs universitet, 2013. ISBN 978-91-85245-51-8. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.3.2013). (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

• Luukkonen, Ismo: Muinaisen jälkiä
• Kristiansen, K.: Catalogues of Nordic Late Bronze Age hoards, periods IV-V, Denmark, Sweden, Norway, Germany and Polen, 2018
• https://www.svt.se/nyheter/vetenskap/sa-slutade-bronsaldern
• https://www.diva-portal.org/smash/get/diva2:609291/FULLTEXT02.pdf
• https://books.google.fi/books?id=eVS0DgAAQBAJ&lpg=PA21&ots=fRBsbi5geu&dq=brons%C3%A5lder%20%C3%A5land&hl=fi&pg=PA23#v=onepage&q=brons%C3%A5lder%20%C3%A5land&f=false
• http://old.stockholmslansmuseum.se/site_media/files/bronsalder-seminarierapport.pdf
• https://collectiveaccess.murberget.se/media/ylm_ca_system/images/3/9/8/56897_ca_object_representations_media_39828_original.pdf
• http://www.prehistoricsociety.org/files/reviews/Wehlin_final_review2.pdf
• http://www.archaeology.su.se/polopoly_fs/1.271046.1455711849!/menu/standard/file/Eriksson_Karoliina-Strimmig_keramik_och_hojdbosattningar.pdf
• http://www.academia.edu/909559/Approaching_the_Gotlandic_Bronze_Age_from_Sea._Future_possibilities_from_a_maritime_perspective
• http://www.pdfrapporter.se/pdf/2006/2006-070%20rapport.pdf
• http://jultika.oulu.fi/files/isbn9514268024.pdf
• http://kirj.ee/public/Archaeology/2013/issue_1/arch-2013-1-3-23.pdf
• https://kalmistopiiri.wordpress.com/2017/05/03/pistoaseista-partaveitsiin-metalliesineet-suomen-pronssikauden-hautaloydoissa/
• https://kalmistopiiri.wordpress.com/2015/07/02/suomen-pronssikautiset-roykkiot-moninaisia-hautaustapoja-ja-merkityksia/