Mälarin kirves

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mälarin kirves tai myös Akozino–Mälarin kirves on eräs putkikirveen eli onsikirveen tyyppi, jota valmistettiin ja käytettiin pronssi- ja rautakaudella Skandinaviassa, Itä-Baltian maissa, Suomessa ja Venäjällä. Niitä esiintyy kaikissa Skandinavian maissa Skandinavian pronssikauden yhteydessä. Venäjällä se liitetään Ananjinon kulttuuriin ja sen keskuspaikkojen kalmistojen soturihautoihin. Nykyään Mälarin kirveiden leviäminen Fennoskandiaan on yleisemmin alettu liittämään itäisten vaikutuksien leviämiseen länteen päin.[1][2][3]

Nimityksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kielessä käytetään ylätyypistä kahta nimitystä: putkikirves ja onsikirves (onsikeltti) [4]. Mälarin kirves on saanut nimensä Uplannin Mälarenlaaksosta, mistä niitä on löydetty kymmeniä ja josta suomalaiset tutkijat ovat niistä ensimmäiseksi kuulleet. Niitä oli toki löytynyt myös Itä-Venäjältä Tatarstanin monista kalmistoista paljon Ruotsia enemmän, mutta niistä kuultiin rautaesiripun vuoksi vasta myöhemmin. Mälarin kirveistä käyteään muissa kielissa omia nimityksiä: ruots. Mälaryxa, Mälardalsyxa (harvoin mellansvensk yxa), ven. kelty Akozino-Melarskie, Melarsko-Akozinskie kelty, melarskie kelty (KAM) ja engl. Mälardal-celt, Mälar axe. Venäjällä käytetty nimi on peräisin Akozinossa sijaitsevasta kalmistosta.[1][5][3]

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mälarin kirveet ovat pienikokoisia ja niiden putkiosa on suhteellisen pitkä teräosaan verrattuna. Ne on koristeltu putkensuun ja teräosan välisellä osuudella holkkia kiertävillä muutamalla poikittaisella kohoharjalla. Putken varressa on sivulla yksi silmukka kiinnitysnauhan kiinnitystä varten. Silmukalla ja narukiinnityksellä on estetty terän irtoaminen tai sen hukkuminen tämän irrottua. Kirves vartetaan putkikirveille aikaisemmin hyväksi havaitulla tavalla. Varsi on taivutetun polven muotoinen keppi, jossa terä kiinnitetään varteen nähden viistosti alas lyöntisuuntaan osoittavan varren päähän.[1]

Ruotsissa ja Venäjällä kirveiden muotoilussa on eroja. Keski-Ruotsissa kirveet ovat sirompia ja pienikokoisempia kuin venäläiset kirveet. Mälarinlaakson kirveissä terä on suhteellisen kapea putkimaiseen varteen verrattuna. Pituuden ja leveyden suhde on 7:2, ja niiden koristeena on poikittain neljä tai viisi kohoharjaa silmukan kohdalla. Myös putken suuntaisesti kulkee kapeat kohoharjat leviten säteittäisesti kohti leveämpää teräosaa. Venäjällä kirveellä on enemmän variaatioita.[2]

Ajoitus ja leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperä ja sen levintäalue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mälarin tyypin kirveitä on löydetty pääasiassa kahdelta alueelta, joissa niitä esiintyy varsin tiheästi. Keski-Ruotsin Uplannista ja muualla Etelä-Ruotsissa tunnetaan noin 80 kirvestä ja Itä-Venäjän metsäalueella Volgan ja Kaman yhtymäkohdassa tunnetaan noin 265 kirvestä kalmistolöytöinä. Näiden keskittymien ympärillä ja niiden välisellä alueella kirvestyyppiä on löydetty yhteensä noin 450, mikä on ihmetyttänyt tutkijoita syystäkin. Kirveen alkuperästä on käyty pitkä ja hedelmätön tieteellinen debatti. Ruotsalaiset ovat pitäneet sitä omana tuotantona, jota oli viety myös Venäjälle. Venäläiset tutkija olivat sitä mieltä, että se on volgalainen kirvestyyppi ja että sitä oli viety länteen päin.[1][6][2][7][3]

Venäläiset ja skandinaaviset kirvesmuodot ovat niin samanlaiset, että niillä voidaan ajatella olevan yhteisiä esikuvia, joista oma tuotanto olisi ottanut mallia. Venäjällä kirveitä tunnetaan moninkertainen määrä Skandinavian löytöihin nähden. Mälarin kirveen kanssa samanaikainen kirvestyyppi on Ananjinon kirves. Se liitetään Venäjällä Ananjinon kulttuuriin, josta sitä on löydetty runsaasti Ananjinon-, Akozinon- (ven. Акозинский могильник) ja Achmylovon kalmistoista (ven. Старший Ахмыловский Могильник). Koska ruotsalaisia esineitä ei Venäjän kalmistoista juurikaan tunneta, kallistuvat useimmat tutkijat sille kannalle, että kirveet kehitettiin Volgan rannoilla ja ne tulivat Skandinaviaan tuontitavarana.[1][6][2]

Pronssi valmistettiin sekoittamalla suureen määrään kuparia pieni osa tinaa. Joidenkin pronssiesineiden kuparin sisältämistä muiden metallien pitoisuuksia tutkimalla on kyetty osoittamaan, mistä muinaisesta kuparikaivoksesta pronssin kupari on ollut peräisin. Skandinaavisista pronssiesineistä on vasta hiljattain alettu tutkia näitä jälkiä. Joitakin analyysejä on toki tehty, ja niillä on kyetty osoittamaan pronssiesineen kuparin alkuperäksi Kyproksen tai Sardinian kaivokset. Joidenkin Mälarin kirveiden osalta on saatu ristiriitaisia tuloksia. Se viittaisi muutaman kirveen osalta epämääräiseen suuntaan.[7][3]

Suomen löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Mälarin tyypin kirveet ovat muotoilultaan sekä läntisiä että itäisiä. Suomen kaksitoista löytöä ovat useimmiten kotimaista valmistetta, mutta neljä löydetyistä kirveistä on valmistettu joko Ruotsissa tai Itämeren kaakkoisosissa. Todisteena kotoperäisestä tuotannosta ovat valinmuotit, joita on löytynyt kolme (Rovaniemeltä, Suomussalmelta ja Kemistä). Niiden piirteet muistuttavat enemmän venäläisiä malleja kuin ruotsalaisia malleja. Suomesta tunnetaan myös 15 samanaikaisena pidetyn Ananjinon kirveen valinmuottia. Muita kirveiden valinmuotteja kuin nämä ei Suomessa esiinny. Niiden mukaan Kainuun alueella vaikuttaisi olleen pronssikaudella tuotantokeskus. Suomen rannikolla ei tiedetä yhtään kirveiden valinmuotteja.[1][8][9]

Jepualta, mistä on löytynyt viimeisin Mälarin kirves, tunnetaan epäsuorasti sen ajoitus. Kirves löytyi tutkittaessa röykkiötä, jossa esiintyi myös tasakantaisia kivisiä nuolenkärkiä. Jos röykkiö rakennettiin veden äärelle, oli se mahdollista noin 900 eaa. Tämä antaa aikaisimman ajankohdan, milloin kirves olisi voitu kaivaa maahan. Kirves voidaan ajoittaa aikaisintaan pronssikauden periodille IV, mikä sopii yhteen ruotsalaisten määrittämän Mälarin kirvestyypin ajoituksen kanssa.[1][10][11]

Norjan löydökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Norjan länsirannikolla tunnetaan monia Mälarin kirveitä, joilla on ruotsalaisista kirveistä eroava tyyli. Näiden lisäksi on löytynyt kolme vuolukivistä valinmuottia (kaksi niistä on Tjesseimista ja Randabergista), joten tiedetään varmasti, että osa kirveistä oli kotoperäisiä. Yksi norjalainen vuolukivimuotti tunnetaan Rovaniemeltä. Norjalaiset arvelevat kirvesmallin tulleen joko suoraan Suomen läpi Venäjältä tai sitten Uplannin kautta. Norjalaisia kirveitä ei ole ajoitettu.[3]

Ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa kirveiden esiintyminen ajoittuu Oscar Monteliuksen mukaan pronssikauden periodille V eli 950–750 eaa. Sikäläistä ajoittamista on hankaloittanut niiden löytyminen hajalöytöinä. Monet muutkin ruotsalaiset tutkijat, kuten Baudau, Arne, Lindqvist ja Almgren, ovat ajoittaneet kirveitä vaihtelevasti periodeille III–V. Yksi Mälarin kirveistä on löytynyt itäisen tekstiilikeramiikan yhteydestä ja yhdestä toisesta kirveestä on löydetty varrenjäänteitä holkin sisältä. Tämä on ajoitettu radiohiiliajoituksena 2 330 vuotta vanhaksi eli kalibroituna ajanjaksolle 550–350 eaa. On jopa ehdotettu, että Mälarin kirveet tulivat käyttöön vasta rautakauden alussa. Voi kuitenkin olla niinkin, että kyseinen kirves on ollut käytössä paljon terän valmistamisen jälkeenkin. Suomessa Carl Meinander ajoittaa kirvestyypin periodeille V–VI eli 900–500 eaa.[6][1][2][12]

Venäläisten kirveiden ajoitusta on myös selvitetty. Kuzminych ajoittaa ne 700–500 eaa., mutta tätä ajoitusta on haluttu aikaistaa. Venäjällä on ollut käynnissä radiohiiliajoitusten synkronointia ja kalibrointia 2000-luvun aikana, koska ajoitusten on havaittu antavan liian nuoria tuloksia. Uudemmat tulokset olisivat Yushkovan mukaan 900–600 eaa.[13]

Mälarin kirveen alatyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evert Baudou: Fennoskandian ja Itä-Baltian löydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evert Baudou kokosi vuonna 1960 tiedot Skandinaviasta ja Baltiasta löydetyistä kirveistä ja jakoi ne eri tyylien mukaan ryhmiin B1 (Mälartyp) ja B2 (Skånska typ). Nämä ryhmät hän vielä erotteli alaryhmiin a–d. Hän sai tulokseksi seuraavanlaisen jakauman (maan nimen perässä senaikaiset lukumäärät) : [12]

  • B1a: Ruotsi 86, Norja 1, Suomi 5 ja Liettua 1,
  • B1b (Norska typ): Norja 10 ja Tanska 1,
  • B2a: Ruotsi 299, Norja 4 ja Tanska 9,
  • B2b: Ruotsi 24 ja Tanska 2,
  • B2c: Ruotsi 41 ja Tanska 3 sekä
  • B2d: Ruotsi 18.

Tanskalaiset kirveet kuuluivat ainakin osaksi Bornholmin 20 kirveen löytöihin.[3]

Norjassa Mälarin kirveillä on omanlainen ulkonäkö (ryhmä B1b). Niiden holkin kaula on pitempi kuin ruotsalaisilla kirveillä, silmukan kohdalla holkin ympäri kiertää kolme kohoharjaa ja kirveen pituussuunnassa kulkee vierekkäin kolme pitkittäistä kohoharjaa.[3]

Patrusjev & Kuzminych: venäläiset löydöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäläisistä kirveistä on myös tehty tyylianalyyseja, ja ne vaihtelevatkin enemmän kuin ruotsalaisten kirveiden tyylit. Täällä olevista kirvesmuodosta vain osa esiintyy Ruotsissa ja lopulle ei löydetä lännestä vastineita. Vuonna 1975 julkaisi V. S. Patrusjev tyylianalyysin, jonka mukaan hän jakoi kirveet viiteen erilaiseen ryhmään (I–V), joista hän erotteli vielä alaryhmiä. Ryhmillä I, II ja III kiersi useat koristeharjakkeet holkin ympäri varren silmukan kohdalla. Silmukan holkin yläpuolinen kaula oli pitempi kuin muilla ryhmillä. Holkin suusta alkaneet pitkittäiset harjakkeet levisivat terän sileää reunaa terän suuhun asti. Ryhmään I kuuluivat yli 10–13-senttimetriset kirveet, joissa terän sileä pinta ulottui holkin suuhun asti. Ryhmissä II ja III terän sileä pinta ulottui enää ympäri kiertävien koristeharjakkeiden kohdalle, mutta holkin suulta ulottui koristeellinen harjake koristeharjakkeiden yli. Ryhmässä III sijaitsi viimeksi mainittujen harjakkeiden molemmilla puolilla pistemäiset syvennykset. Tässä ryhmässä vain alatyypillä a on pitkä kaula, kun alaryhmillä b ja c se on lyhyempi. Ryhmissä IV ja V on kaula hävinnyt kokonaan. Patrusjevin mukaan ryhmän I kirveistä yhdelle löytyy vastine Ruotsissa, ryhmän II kirveistä viidelle ja ryhmän III kirveistä 43 löytyy vastineet Ruotsissa. Ryhmä V oli jäännösryhmä, jonka tuntomerkit eivät sisälly edellisiin ryhmiin.[13]

Vuonna 1983 julkaisi S. V. Kuzminych oman ryhmittelynsä, jossa ryhmät numeroitiin arabialaisilla numeroilla 1–26. Näistä ryhmistä ruotsalaisille kirveille ovat läheistä mallia ryhmät 4, 5, 22 ja 4/22. Kuzminychin mukaan ryhmät 4 ja 5 vastasivat ruotsalaisia kirveitä. Ryhmän 4 kirveet olivat muotoilultaan lähes samanlaiset, kuin ryhmien 22 ja 4/22 kirveet. Näitä on hänen mukaansa Venäjällä vain vähän. Kuzminychin mukaan Suomesta ja Karjalasta löytyy 10 samanlaista kirvestä, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Valko-Venäjältä ja Keski-Venäjältä yhteensä 11 samanlaista kirvestä.[13][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ojala, Karin: I bronsålderns gränsland – Uppland och frågan om östliga kontakter. sarjasta: Occasional Papers in Archaeology 61 (väitöskirja). Uppsala, Ruotsi: Uoppsalan yliopisto, 2016. ISBN 978-91-506-2613-1. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 7.6.2018). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g h Museovirasto: Suomalaiset Mälarin kirveslöydöt, viitattu 7.6.2018
  2. ↑ a b c d e Museovirasto: Venäjän pronssikausi, viitattu 7.6.2018
  3. ↑ a b c d e f g h Melheim, Lene: Late Bronze Age axe traffic from Volga-Kama to Scandinavia?, The riddle of the KAM axes revisited, kirjasta: Hauptmann, Andreas & Modarressi-Tehrani, Diana (toim.): Early mining and metallurgical innovation stages in Europe, s.193–203, ISBN 978-3-937203-74-4, Bochum, 2015, viitattu 8.6.2018
  4. ↑ Museovirasto: Putkikirveet, viitattu 7.6.2018
  5. ↑ Ojala, Karin: I bronsålderns gränsland, 2016, s.162–163
  6. ↑ a b c Vanpil, Malena M.:From Sweden to Russia: Staraya Ladoga and the role of Vikings in establishment of the Russian State, 11.4.2013, Uppsalan yliopisto, viitattu 7.6.2018
  7. ↑ a b Ojala, Karin: I bronsålderns gränsland, 2016, s.174–178
  8. ↑ Museovirasto: Metallurgia Suomessa, viitattu 7.6.2018
  9. ↑ Museovirasto: Vuolukivimuotit, viitattu 7.6.2018
  10. ↑ Museovirasto: Jepuan kirves, viitattu 7.6.2018
  11. ↑ Miettinen, Mirja: En bronsåldersyxa från Jeppo (Jepua), s. 21-34. julkaisussa Fennoscandia archaeologica I. Helsinki: Suomen arkeologinen seura ry., 1984. ISSN 0781-7126. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.6.2018). (ruotsiksi)
  12. ↑ a b Ojala, Karin: I bronsålderns gränsland, 2016, s.164–170
  13. ↑ a b c Ojala, Karin: I bronsålderns gränsland, 2016, s.170–173

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Engedal, Ørjan: The Bronze Age of Northwestern Scandinavia (PDF) (väitöskirja tohtorin arvoa varten) 5.1.2010. Bergen, Norja: University of Bergen. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi), 545 sivua
  • Baudou, Evert: De svenska holkyxorna under bronsåldern. Fornvännen, 1953, nro 48, s. 241-261. Tukholma: Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 15.9.2019. (ruotsiksi)
  • Sandell, Evelina: Att gjuta brons i Norr (pro gradu) Tukholman yliopisto, 2011 (ruotsiksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mälarin_kirves&oldid=20136899”