Wincapita
Wikipedia
Wincapita (aikaisemmalta nimeltään Winclub) oli sijoitus- ja verkostomarkkinointisivusto, jota epäillään pyramidihuijaukseksi. Se antoi itsestään kuvan sijoitusklubina, johon pääsi sisään kutsuttuna ja sijoittamalla jopa tuhansia euroja. Verkkosivut toimivat kolme vuotta kunnes 7.3.2008 palvelu sulkeutui. Wincapita lupasi jopa 400 prosentin tuottoja, jotka syntyisivät valuuttakaupoilla.[1] Tutkimuksissa vahvistui, ettei WinCapita -organisaatio ole tehnyt valuuttakauppaa, ja näin toiminta vahvistui puhtaasti rikolliseksi toiminnaksi.[2] Valuuttakauppa ja lupaukset suurista tuotoista toimivat vain houkuttimena sijoitusklubiin. Klubi maksoi alkuun "voittoja" joillekin jäsenilleen saadakseen jäsenistön uskomaan toiminnan tuloksellisuuteen. Todellisuudessa voitot on maksettu uusien jäsenien sijoituspääomilla.
Noin 10 000 henkilöä teki sijoituksia, joiden yhteismäärä nousi lähes sataan miljoonaan euroon[2]. Sijoitukset tehtiin vuosina 2005–2008. Toiminnan alkuvaiheessa tuotot maksettiin lupausten mukaisesti uusien jäsenien ja sijoituksien houkuttelemiseksi. Vahvimmat Wincapita-keskittymät olivat Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa.[3] Poliisille on tehty rikosilmoituksia eniten Uudeltamaalta (18 %), Pohjois-Savosta (17 %) sekä Pohjois-Pohjanmaalta (13 %).[4]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Wincapita aloitti toimintansa Giiclubina, joka tarjosi tavan tehdä voittoja vedonlyönnissä. Yritys rekisteröi 27.10.2003 verkkotunnuksen Floridassa. Tampereelta johdetun yrityksen ideana oli tarjota jopa 60 prosentin tuottoja vedonlyönnissä, mutta sisään pääsisi vain kutsusta sekä maksamalla rekisteröintimaksun. Vuonna 2005 Giiclub muuttui Winclubiksi, joka toimisi yksityisenä sijoitusklubina. Keväällä 2006 se oli kerännyt parituhatta jäsentä ja kesällä 2007 määrä kasvoi viiteentuhanteen.[5]
Syyskuussa 2007 tuli julki epäilyjä, että silloinen Winclub olisi pyramidihuijaus.[6] Kyse oli yhtiön salamyhkäisyydestä ja viranomaisten aloittamasta selvityksestä. Haastateltujen jäsenien uskoa ei horjuttanut edes se, että Winclubin johtohenkilöitä tai heidän yhteystietojaan oli äärimmäisen vaikea tavoittaa.[7] MTV3:n uutisen julkaisemisen jälkeen yhtiön verkkosivut olivat suljettuna useita tunteja.[8]
Poliisi-tv kertoi Winclub-kerhosta samalla viikolla, ja ohjelman haastattelemat asiantuntijat, kuten professori Vesa Puttonen, pitivät mahdottomana, että valuuttakaupasta voisi saada jatkuvasti 400 prosentin voittoja. Hänen mukaansa valuuttakauppa on nollasummapeliä, ja siinä voitolle pääseminen on yhtä todennäköistä kuin kolikonheitossa.[9] Tosiasiassa valuuttakauppa ja lupaukset suurista tuotoista ovat toimineet vain taitavana houkuttimena sijoitusklubiin, ja että klubi on maksanutkin "voittoja" joillekin jäsenilleen saadakseen jäsenistön uskomaan toiminnan tuloksellisuuteen. Todellisuudessa voitot on maksettu uusien jäsenien sijoituspääomilla. Keskusrikospoliisin mukaan Winclub lakkasi tulouttamasta varoja syyskuussa 2007. Myös tämän jälkeen Winclubiin tehtyjen sijoitusten määrä oli huomattava.[10] Marraskuussa toiminnan nimi muutettiin Wincapitaksi.
Wincapitan verkkosivuilla oli useita katkoksia yrityksen toiminnan aikana. 7. maaliskuuta 2008 yrityksen verkkosivut lakkasivat toimimasta.[1] Jäsenille sivuston sulkemisesta ei tiedotettu, ja epätietoiset jäsenet tarttuivat erilaisiin huhuihin. Esimerkiksi nettikeskusteluissa arvioitiin sivujen avautuvan uudelleen 16. maaliskuuta. Wincapitan toiminnan päättymisen toi julki Aamulehti, ja seurauksena asia sai laajaa julkisuutta.[1] Luxemburgilaisen internet-palveluntarjoaja Root eSolutionsin mukaan Wincapita tyhjensi verkkosivujen sisällön maaliskuun alussa ja jätti laskut maksamatta helmikuusta lähtien.[11]
[muokkaa] Toiminta
Yhtiön esitteen mukaan tuotteita kehitti ja markkinoi Worlwide Investment Company Corp., joka oli Panamaan rekisteröity offshore-yhtiö. Wincapitan "sijoitusklubiin" pääsi jäseneksi toisen jäsenen suosittelemana. Jokaisella jäsenellä oli oma sijoitustili Wincapitan verkkopalvelussa ja rahansiirrot tapahtuivat Moneybookersin kautta.[12][13] Jäseneksi pääsi 3 000 euron sijoituksella. Rahalla sai peruslisenssin, valuuttasijoituksen arvon sekä suositteluoikeuden uusien jäsenien hankkimiseksi.[13]
[muokkaa] Sponsorit
Wincapita kutsui uusien jäsenien houkuttelijoita sponsoreiksi. He saivat jokaisesta houkuttelemastaan uudesta jäsenestä sponsorointi- ja suosittelupalkkioita. Sponsorin osuus oli 20 prosentia houkuttelemansa jäsenen sijoitustuotoista. Vähimmäissijoitusaika oli kuusi kuukautta.[13] Rikostutkimuksissa on selvinnyt, että osa sponsoreiden välittämistä rahoista ei päätynyt Wincapita-järjestelmään vaan järjestelmän pyörittäjät olivat pidättäneet rahat suoraan itselleen.[14]
Keskusrikospoliisin esitutkinnan mukaan suosittelija tuli usein sijoittajan lähipiiristä ja sijoituspäätökseen vaikutti Wincapitan verkkosivujen väitteet suurista tuotoista. Monesti suosittelijat mainitsivat nimeltä henkilön, joka oli jo saanut voittoja. Toiminnasta annettiin houkutteleva, mutta totuudenvastainen kuva.[2]
[muokkaa] Taustahenkilöt
Wincapitassa oli mukana ihmisiä, joilla on kytköksiä aiempiin verkostoyrityksiin.[15] Johtohenkilöistä yksi on tuomittu törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta. Toinen johtohenkilö on tuomittu kahden lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.[16] Wincapitassa vaurastui henkilöitä, jotka oli aikaisemmin todettu ulosotossa varattomiksi henkilöiksi. MTV3:n mukaan toimintaan oli sekoittunut osittain myös huumekaupan rahanpesua.[17] Poliisi epäilee törkeästä petoksesta muutaman kymmentä henkeä.[18]
Oulun käräjäoikeus asetti kahden päätekijän omaisuuden vakuustakavarikkoon 2,1 miljoonan euron arvosta. Kumpikin on vangittu poissaolevana 26. toukokuuta 2008. Oikeuden pöytäkirjojen mukaan päätekijät, Timo Martiskainen ja Risto Hentunen, oleskelevat Thaimaassa.[19] Martiskainen vangittiin 17.5.12.2008 Helsinki-Vantaan lentoasemalla hänen palatessaan Thaimaasta.[20][21] Myös vyölaukkumiehenä tunnettu Martiskainen esiintyi netissä julkaistulla videolla, jossa hän mainosti Wincapitan toimintaa Tampereella vuonna 2008.
[muokkaa] Päätekijä
Wincapitan päätekijä on Hannu Kalevi Kailajärvi.[4][22] Hän myönsi poliisikuulusteluissa, että Wincapita ei saanut tuottoja valuuttakaupasta, vaan sen tulot muodostuivat jäsenten rahasuorituksista.[23]
Kailajärvi syntyi 21. marraskuuta 1962 Pirkkalassa.[22] Hän valmistui Raision ammatillisen kurssikeskuksen tietojenkäsittelylinjalta, ja vuonna 1989 hän perusti yhdessä avovaimonsa kanssa ensimmäisen yrityksensä, joka meni neljä vuotta myöhemmin konkurssiin. Vuonna 1993 Kailajärvi perusti Tampereelle musiikkibaarin, jonka muutti myöhemmin erotiikkaravintolaksi. Vuonna 1997 hän perusti verkostomarkkinointiin perustuvan matkapuhelinpalvelun, joka ilmoitti välittävänsä puhelut puolet halvemmalla kuin Tele tai Radiolinja. Vuonna 2000 erotiikkaravintola oli pysyvästi maksukyvytön ja vuonna 2002 konkurssi raukesi varojen puutteeseen.[24]
Vuonna 2003 Kailajärvi alkoi kerätä internetin keskustelupalstoilta urheiluvedonlyönnistä kiinnostuneita. Hän keräsi suurenevia potteja pelaajilta ja sijoitti ne brittiläiseen vedonlyöntipörssi Betfairiin. Aluksi kimppakassa maksettiin Kailajärven tilille, mutta myöhemmin käytettin Moneybookers-rahansiirtopalvelua. Samana vuonna Kailajärvi muutti systeemin järjestelmälliseksi ja perusti Giiclub-vedonlyöntipalvelun. Keväällä 2004 se ryhtyi markkinoimaan palveluitaan Tampereella järjestetyissä tilaisuuksissa ja jo saman vuoden kesällä palvelua alettiin keskustelupalstoilla epäillä pyramidihuijaukseksi.[24][25]
Vuonna 2004 Giiclub muutti nimensä Winclubiksi ja samalla perustettiin taustayhtiö Worlwide Investment Company. Rekisteröinti suoritettiin aluksi Yhdysvaltoihin, mutta myöhemmin se siirrettiin Panamaan. Syynä tähän oli maan yrityslainsäädäntö: Panamassa yhtiön todellista omistajaa ei saa selville ilman tuomioistuimen päätöstä. Winclub avasi tilin sveitsiläiseen Credit Suisse -pankkiin. Maaliskuussa 2006 käräjäoikeus tuomitsi Kailajärven törkeästä velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen, minkä tuomion myöhemmin myös hovioikeus piti voimassa. Kailajärvi muutti Aurinkorannikolle. Winclubin verkkosivut toimivat aluksi Espoossa ja myöhemmin luxemburgilaisella Root eSolutionsin internetpalvelimella. Kailajärven ulosottovelka oli lähes 300 000 euroa. Kailajärvi oli kateissa maaliskuusta 2008, kunnes hänet pidätettiin joulukuussa 2008 Ruotsissa.[24][25][26]
[muokkaa] Kumotut huhut
Poliisi on kumonnut vääräksi kaksi Wincapitan toiminnasta liikkunutta huhua. Ensimmäisen mukaan sijoitusklubin toiminnan keskeytys johtui siitä, että poliisi aloitti sijoitusklubin tutkinnan ja klubin rahaliikenne keskeytettiin sen seurauksena. Toisen mukaan klubin johto olisi itse pyytänyt klubin tutkintaa rahanpesuepäilyjen vuoksi.[27]
[muokkaa] Rikostutkinta
Poliisi tutkii Wincapitan toimintaa törkeänä petoksena ja rahankeräysrikoksena. Wincapita-tutkinnasta on tulossa yksi Suomen laajimmista rikostutkimuksista. Mukana on parikymmentä taloustutkijaa ja kolme syyttäjää. Tutkinnan yleisjohtaja Leila Melanderin mukaan 97 miljoonan rahavaroista 89 miljoonaa euroa maksettiin sijoittajille ja loput on kateissa. Toukokuussa ilmoitettiin, että kuusi miljoonaa euroa on jäädytetty tileille Britanniaan ja Espanjaan.[18]
Kesäkuussa tutkinnan yhteydessä suoritettiin ensimmäiset pidätykset, mutta ketään ei ole vielä vangittu. Kiinniotetut eivät kuuluneet ylimpään johtoon. Marraskuussa ilmoitettiin, että vakuustakavarikossa, hukkaamiskiellossa tai väliaikaistoimenpitein takavarikoituna on noin 15 miljoonaa euroa. Wincapitan toiminnasta oli tehty yli tuhat rikosilmoitusta, joissa vahingot olivat yhteensä noin 13,3 miljoonaa euroa.[4] Keskusrikospoliisilla on hallussa asiakirja, jossa pääepäilty kertoo Wincapitan olevan petollista toimintaa. Samaten esitutkinnassa kuulustellut henkilöt kertoivat saaneensa tiedon toiminnan petollisuudesta pääepäillyltä.[2]Päätekijäksi epäilty Hannu Kailajärvi otettiin kiinni Ruotsissa Suomen keskusrikospoliisin ja Ruotsin poliisin yhteistyön ansiosta. Keskusrikospoliisin mukaan Kailajärvi on kuulusteluissa myöntänyt, että WinCapita ei ole saanut tuottoja valuuttakaupoista, vaan sen varat ovat muodostuneet ainoastaan jäsenten rahasuorituksista.[28] Kailajärvi on tuomittu aikaisemminkin vastaavanlaisista rikoksista.[29]
Keskusrikospoliisi arvioi, että tutkinta kestää vuoteen 2010 asti, johtuen jutun laajuudesta ja kansainvälisyydestä.[2]
Kailajärven lainopillinen avustaja oikeudessa oli Kari Uoti.[30]
[muokkaa] Pyramidihuijauksen periaate
-
Pääartikkeli: Pyramidihuijaus
Pyramidihuijauksessa keksitään kohde ja toimintatapa, joka houkuttelee jäseniä. Kohteen todellinen arvo on vain murto-osa väitetystä, tai kohde on täysin keksitty. Pyramidihuijauksessa uudet jäsenet maksavat vanhojen jäsenten tuotot. Toiminta loppuu siinä vaiheessa, kun uusille jäsenille maksettavat varat lähestyvät vanhoille jäsenille maksettuja varoja.[7] Asiantuntijoiden mukaan pyramidipeleissä tienaa vain alle prosentti osallistujista.[8]
[muokkaa] Katso myös
- Luettelo huijauksista
- Ponzi-huijaus
- Valuuttamarkkinahuijaus
- Smart Profit Club
- Global Pension Plan
- Järjetön innostuneisuus
[muokkaa] Viitteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Wincapita -sijoitusklubi katosi - ja sijoitusrahat myös toimintaa 17.3.2008. Aamulehti.
- ↑ 2,0 2,1 2,2 2,3 2,4 WinCapitan tutkinta etenee 11.9.2008. Keskusrikospoliisi.
- ↑ Matti Pietiläinen: Kymmeniä tai satoja pelaajia Sisä-Savossa 13.7.2008. Savon Sanomat. Viitattu 15.5.7.2008.
- ↑ 4,0 4,1 4,2 WinCapitasta tehty yli 1 000 rikosilmoitusta 13.5.11.2008. Keskusrikospoliisi.
- ↑ Anu Nousiainen ja Ritva Liisa Snellman: Wincapitan viemää. Helsingin Sanomat, 20.4.2008, s. D1–D5.
- ↑ Salla Vuorikoski: Pyramidihuijausepäily viranomaisten tutkintaan 23.9.2007. MTV3. Viitattu 20.5.3.2008.
- ↑ 7,0 7,1 Salla Vuorikoski: Sijoituskerhon jäsenet kiistävät pyramidipeliepäilyn 25.9.2007. MTV3. Viitattu 20.5.3.2008.
- ↑ 8,0 8,1 Salla Vuorikoski: Pyramidihuijaukseksi epäilty sijoituskerho sulki sivustonsa 25.9.2007. MTV3. Viitattu 20.5.3.2008.
- ↑ Winclub - lottovoitto vai pyramidihuijaus? 27.9.2007. YLE Poliisi-tv. Viitattu 30.5.3.2008.
- ↑ KRP: Wincapitaan "sijoitettu" ainakin 69 miljoonaa 10.4.2008. YLE Uutiset.
- ↑ Wincapitan ip-osoite jo uudella omistajalla - serveri tyhjennetty 8.4.2008. Aamulehti. Viitattu 9.4.2008.
- ↑ Winclub: Winclub - Sijoitusklubi valuuttakaupasta kiinnostuneille (pdf) Savon Sanomat Viitattu 25.5.3.2008.
- ↑ 13,0 13,1 13,2 Winclub: 3.1 FxTraderSignals (Valuuttakaupan signaalijärjestelmä) (pdf) Savon Sanomat Viitattu 25.5.3.2008.
- ↑ Etelä-Suomen Sanomat: Osa sponsoreista pistänyt Wincapita-rahoja omiin taskuihinsa Savon Sanomat. 20.5.2008. Viitattu 1.6.2008.
- ↑ Salla Vuorikoski: Sijoitushuijauksissa kiinnijäämisriski lähes olematon 17.5.3.2008. MTV3. Viitattu 20.3. 2008.
- ↑ Salla Vuorikoski, Jussi Eronen, Outi Airola, Ari Kettunen: Wincapitan johdolla talousrikoksia ja pedofiliaa 2.4.2008. MTV3. Viitattu 2.4.2008.
- ↑ Salla Vuorikoski ja Jussi Eronen: Wincapitassa huumerahan pesua 11.4.2008. MTV3. Viitattu 12.4.2008.
- ↑ 18,0 18,1 Wincapitasta tulossa maan laajimpia rikostutkintoja 15.5.2008. YLE Uutiset. Viitattu 16.5.2008.
- ↑ Vesa Kärkkäinen: Wincapitassa miljoonien takavarikko 23.10.2008. Savon Sanomat.
- ↑ Salla Vuorikoski: WinCapitan videoesiintyjä kiinni lentokentällä 19.12. 2008. MTV3.
- ↑ Karri Lehtiö: Pelko toi WinCapitan kakkosmiehen Suomeen 22.12.2008. Iltalehti.
- ↑ 22,0 22,1 Interpolin etsintäkuulutus
- ↑ Antti Tiainen & Minna Passi: Pääepäilty: WinCapita ei ole käynyt valuuttakauppaa Helsingin Sanomat. 21.1.2009.
- ↑ 24,0 24,1 24,2 Anu Nousiainen: Herra Wincapita. Helsingin Sanomat, 14.9.2008, s. D1–D2. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ 25,0 25,1 Anu Nousiainen: Karismaattinen tamperelainen liikemies on WinCapitan pääepäilty Helsingin Sanomat. 14.9.2008.
- ↑ Wincapitan päätekijä pidätettiin Ruotsissa. Helsingin Sanomat, 12.12.2008, s. D1–D2. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ JR Leskinen: Wincapitan värvärit pettivät tuttaviaan 28.5.3.2008. Kauppalehti. Viitattu 31.5.3.2008.
- ↑ WinCapita ei saanut tuottoja valuuttakaupasta 21.5.12.2009. www.poliisi.fi: Suomen Keskusrikospoliisi. Viitattu 21.1.2009.
- ↑ Yle uutiset: Kailajarvi otettu kiinni 12.5.12.2008. Yle.
- ↑ Iltalehti 21.1.2009. MTV3: Kari Uoti avustaa WinCapita-Kailajärveä. viitattu 22.1.2009.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Poliisin WinCapita-sivu
- Läpimurto: Wincapitan pääepäilty kiinni Ruotsissa
- Aamulehden Wincapita-artikkelit
- Kriittistä perustietoa Wincapitasta
- Verkostomarkkinointi-blogi, jossa kriittistä analyysia Wincapitan toiminnasta
- Poliisi-tv:ssä juttu silloisesta Winclubista 27.9.2007
- Winclubin esittelyvideo vuodelta 2007
- YLE Elävä arkisto: WinCapita - Suomen laajin rikosjuttu


