Viidakkokissa
| Viidakkokissa | ||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||
| Felis chaus Schreber, 1777 |
||||||||||||||||||
| Viidakkokissan levinneisyys | ||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||
| |
Viidakkokissa[2] eli kaislikkokissa[2] eli ruovikkokissa[2] (Felis chaus) on pieni kissaeläin, jolla on pitkät jalat ja terävät korvat. Se elää Aasian eteläosissa ja Koillis-Afrikassa.[2] Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut lajille uutta nimeä suokissa.[3]
Sisällysluettelo |
Koko ja ulkonäkö [muokkaa]
Viidakkokissan pituus on täysikasvuisena noin 50–94 cm ja sen hännän pituus on 23–31 cm. Täysikasvuinen yksilö painaa 4–16 kg. Lajin turkki on väriltään hiekanvärinen tai ruskehtavan harmaa ja sen kuviointi on epäselvä. Lyhyehkössä hännässä on tummia renkaita.
Levinneisyys [muokkaa]
Viidakkokissan elinalue ulottuu lännessä Egyptiin ja idässä poikki Etelä-Aasian aina Indokiinaan ja Sri Lankaan asti. Levinneisyysalueen pohjoisraja kulkee Venäjällä, Volgan suistossa Kaspianmeren rannalla.
Lisääntyminen [muokkaa]
Viidakkokissauros ulvoo kiima-aikana äänekkäästi haukkumista muistuttavalla äänellä. Naaras parittelee usean uroksen kanssa. Vähän yli yhdeksän viikon kuluttua se vetäytyy pesäänsä ja synnyttää sinne vastasyntyneinä sokeat poikasensa. Emo imettää poikasia noin 2 kuukautta, jonka jälkeen se opettaa niille saalistustaitoja. Poikaset selviävät omillaan 2–3 kuukauden kuluttua, jolloin ne myös hakeutuvat omille elinalueilleen. Paikoin naaras voi synnyttää kaksikin poikuetta vuodessa.
Ravinto [muokkaa]
Viidakkokissa käyttää ravinnokseen pääasiassa kaniineja sekä hiiriä, rottia ja muita jyrsijöitä, joita se vaanii aluskasvillisuudessa. Laji voi toisinaan syödä myös liskoja, sammakoita ja käärmeitä.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Felis chaus IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ a b c d Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 45. Maailman eläimet -sarjan 1. osa. Suom. Nurminen, Matti. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (Vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 14.11.2010.
Sivulta puuttuu