Varputädyke

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Varputädyke
Veronica fruticans2.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Lamiales
Heimo: Ratamokasvit Plantaginaceae
Suku: Tädykkeet Veronica
Laji: fruticans
Kaksiosainen nimi
Veronica fruticans
Jacq.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Varputädyke Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Varputädyke Commonsissa

Varputädyke (Veronica fruticans) on monivuotinen vuoristoissa ja tuntureilla tavattava kasvi. Suomessa laji on rauhoitettu ja sitä tavataan harvinaisena vain Käsivarren Lapissa.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varputädykkeen kohenevat varret kasvavat 5–10 cm pitkiksi. Varren tyvi on puutunut. Lehdet ovat lähes ruodittomia. Lehden lapa on kapean vastapuikea, sahalaitainen ja kalju tai lähes kalju. Kukinnon terttu on lyhyt. Tummansinisiä, 1–1,5 cm leveitä kukkia on yleensä 4–7, joskus jopa kymmenen kappaletta. Kukkaperä on tukilehteä pidempi. Varputädyke kukkii heinä-elokuussa.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varputädyke kasvaa vuoristo- ja tunturialuilla Euroopassa ja Grönlannissa. Euroopassa laji kasvaa muun muassa Pyreneillä, Alpeilla, Balkanin niemimaalla, Karpaateilla, Skotlannissa, Skandeilla, Färsaarilla ja Islannissa. Suomen lähialueilla sitä tavataan yleisenä Norjassa sekä harvinaisena Ruotsissa ja Venäjällä Kuolan niemimaalla.[3] Suomessa varputädykettä tavataan ainoastaan Enontekiöltä Kilpisjärven suurtuntureilta.[4]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varputädyke kasvaa tuntureiden kuivilla, aurinkoisilla somerikoilla ja kallioilla. Laji on kalkinsuosija.[2]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varputädykettä käytetään puutarhakasvina kivikkopuutarhoissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 2009. Levinneisyyskartat osoitteessa http://www.luomus.fi/kasviatlas.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]