Työpaikkakiusaaminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Työpaikkakiusaaminen tarkoittaa tilannetta, jossa yksi tai useampi työyhteisön jäsen joutuu toistuvasti järjestelmällisen kielteisen tai vihamielisen käyttäytymisen kohteeksi.[1]

Työpaikkakiusaamisen määrittelyä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytännöissä yllä mainittu määritelmä ei riitä, vaan on määriteltävä se alue, jolla puolustuskyvyttömäksi määritelty työntekijä kokee kiusaamista. Vähintään yksi seuraavista häiriöistä on silloin esillä:

  • Työskentelyssä tarvittavan tiedon välitykseen liittyvä eristäminen kyseenalaisin perustein.
  • Työskentelemisen fyysisen turvallisuuden horjuttaminen.
  • Työskentelypaikkaan, työvälineistöön, työn tekemiseen, palkkaan tai urakehitykseen kohdistuva häiritseminen.
  • Seksuaaliseen koskemattomuuteen, vammaisuuteen tai muuhun ihmisarvoon liittyvä loukkaus.

Puolustuskyvyttömän tarkka määrittely on vaikeaa, sillä vaikka erimielisyys on ahdistavaa, se ei tarkoita henkistä väkivaltaa. Työtilanteiden muuttuminen voi sinällään olla ahdistavaa ilman henkistä väkivaltaa ja kyseisiä häiriöitä voi syntyä myös vahingossa.

Jokaiseen lähtökohtatarkennuksen kohtaan liittyy toteuttamismuotoja, jotka jäsentyvät seuraaviin pääluokkiin:

  • Syrjintä jättämällä kuuntelematta, pannaan jokin päätösasiakirja etenemään ilman sovittua allekirjoitusta, näennäisesti tai näkymättömästi erilaisin hymähtelyin ja ilmein haitataan vuorovaikutusta tai muuta sellaista.
  • Työn kuvan yksipuolistaminen niin, että erimielisyystilanteessa käytetään kyseenalaisesti menetelmää "tämä ei sinulle kuulu", jätetään kertomatta olennainen, ohipuhutaan, sälytetään ammattitaitoa väheksyviä tehtäviä tai muuta sellaista.
  • Mustamaalaaminen vääristelemällä, puhumalla perättömästi, "savustamalla" tai muulla sellaisella tavalla.
  • Uhkailu suullisesti tai kirjallisesti, ovien läimäyttely tai muuta sellaista.
  • Töiden vähentäminen hylkäämällä kyseenalaisesti määrärahoja, vähennetään työssä onnistumisen mahdollisuuksia sälyttämällä liikaa töitä tai muuta sellaista.
  • Vallan väärinkäyttö, seksuaalinen häirintä, identiteetin tai uskonnonvapauden häirintä, viivyttely väärin perustein tai muuta sellaista.
  • Psyykkinen työkunnon, mielenterveyden tai lainkuuliaisuuden kyseenalaistaminen vähäisin perustein.

Toimenpiteitä vaativa työpaikkakiusaamisen määrittely vaatii vielä seuraavia tarkennuksia:

  • Kiusaaminen kestää yli puoli vuotta niin, että keskimäärin kerran viikossa ilmenee jokin kyseisenlainen kokemus.
  • Uhrina olemisen sellainen problematiikka, jossa häpeään joutuminen ja entistä pahemmaksi tulemisen pelko on otettu määrittelyssä huomioon. Myös sellaiset vaikeasti määriteltävät asiat kuten vainoharhaisuus, maanisuus, syntipukiksi leimautuminen ja poliittinen ajojahti kuuluvat tähän kohtaan.
  • Työpaikkakiusaaminen on työturvallisuuslain 18§ ja 28§ tarkoittamaa häirintää, joka kohteen on todistettava. Todisteiden kerääminen on kuitenkin usein kohteelle ylivoimaista väsymyksen tai työtovereiden arkuuden vuoksi. Jotenkin tämäkin on otettava huomioon.

Rakenteellinen ja organisatorinen henkinen väkivalta ovat syytekijöitä. Ne eivät kuulu henkisen väkivallan määritelmään. On myös otettava huomioon, että organisaatioille on myönnetty niin sanottuja esivallan oikeuksia tuottaa henkistä väkivaltaa huomautusten ja kurinpitorangaistusten muodossa.

Työpaikkakiusaamisen syyt ovat sidoksissa koko työyhteisön ilmapiiriin. Työpaikoilla vallitseva kiire, johtamisen epäjohdonmukaisuus, palautteen annon puutteellisuus sekä selkeitten tavoitteiden puuttuminen ovat merkittäviä työpaikkakiusaamiselle altistavia tekijöitä. Työpaikkakiusaamisen katsotaan aiheuttavan vuosittain myös kansantaloudellisia menetyksiä sairauspoissaolojen ja varhaiseläkkeelle jäämisten muodossa. Ulkopuolinen apu tilanteiden selvittämiseen on usein suositeltava vaihtoehto, koska liian usein työpaikan sisäiset selvitykset ovat puolueellisia.

Työpaikkakiusaaminen etenee harvoin poliisille. Esimerkiksi Etelä-Suomen aluehallintovirastoon otettiin vuonna 2011 yhteyttä yli kolmestasadasta mahdollisesta häirinnästä ja haitallisesta henkisestä kuormituksesta. Virasto vei poliisille vain neljä tapausta.[2]

Työpaikkakiusaamisen seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työpaikkakiusaamisesta on seurauksia, jotka ilmenevät niin fyysisenä kuin psyykkisenäkin oireiluna. Sen jatkuessa pitkään vaarana on uhrin henkisen ja fyysisen terveyden murtuminen, sosiaalinen eristäytyminen ja pahimmillaan itsemurha. Vaikutukset myös leviävät laajalle työyhteisöön ja myrkyttävät työskentelyilmapiirin, jolloin sairastumiset ja poissaolot lisääntyvät.[1] Työpaikkakiusaamisen on todettu aiheuttavan myös tilannetta sivusta seuraavissa työntekijöissä samoja haitallisia seurauksia, joita tavataan itse kiusatuilla, esimerkiksi masentuneisuutta, hermostuneisuutta, väsymystä ja uniongelmia.[3]

Työpaikkakiusaaminen Suomessa ja Euroopassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työpaikkakiusaaminen on Suomessa kaksi kertaa yleisempää kuin keskimäärin muualla Euroopassa. Viidesosaa suomalaisista on kiusattu työpaikalla. Ruotsissa työpaikkakiusaamisen lukemat ovat vain neljänneksen Suomen lukemista.[4] Asiaa tutkinut professori Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa: ”Ennen kuin kiusaaminen voi tapahtua, pitää olla se suuri joukko, joka taputtaa käsiään tai vähintään kääntää päänsä ja antaa kiusaamisen tapahtua.”[5]

European Foundation eli Euroopan työ- ja elinolojen kehittämissäätiö toteutti vuonna 2010 uusimman työolotutkimuksen, jossa todettiin, että EU-27-maissa keskimäärin 4,1 % työssä käyvistä oli kokenut työpaikkakiusaamista viimeksi kuluneen vuoden aikana. Tätä parempi vertailuryhmä eli Länsi-Euroopan EU-15-maat antoivat tulokseksi, että kiusaamista oli kokenut 4,7 % tutkituista. Useimmin kiusaamista oli koettu Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Itävallassa. Suomessa kiusaamista oli kokenut 6,2 %, mikä vastaa hyvin Työterveyslaitoksen vuoden 2009 Työ ja terveys Suomessa -tutkimuksen tulosta.

Työpaikkakiusaamisen taktiikoista on tehty yleisyystutkimuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Workplace Bullying Instituten tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaisessa kulttuurissa esiintyvän työpaikan henkisen väkivallan taktiikoista 25 yleisintä ovat:[6]

  • Syytetään henkilöä valheellisesti ”virheistä”, joita ei oikeasti ole tehty (71 prosenttia).
  • Tuijottaminen, uhkaava käytös ja vihamielisyyden selvä osoittaminen henkilölle (68 prosenttia).
  • Mitätöidään henkilön ajatuksia tai tunteita (”Voi, että on typerää”) kokouksissa ja työyhteisössä (64 prosenttia).
  • Käytetään ”mykkäkoulua” ja ”jätetään pois” ja eristetään henkilö muista (64 prosenttia).
  • Esitetään kohteen hallitsemattomia mielialan vaihteluita ryhmän edessä ja tahallisesti ärsyttämällä henkilöä (61 prosenttia).
  • Tehdään omat säännöt jotenkin lennossa henkilölle, vaikka ei itse niitä noudateta (61 prosenttia).
  • Huomiota kiinnitetään häirikön oman työn tai oman erinomaisuuden kehumiseen, vaikka näyttöä ei ole (58 prosenttia).
  • Ankaraa ja jatkuvaa kritisointia esitetään henkilöstä, joilla on eri tavoite (57 prosenttia).
  • Levitetään perättömiä huhuja tai juoruja henkilöstä (56 prosenttia).
  • Kannustetaan ihmisiä kääntymään sitä henkilöä vastaan, jota on kiusattu (55 prosenttia).
  • Eristetään henkilö työtovereista, joko sosiaalisesti tai fyysisesti (54 prosenttia).
  • Julkisesti valehdellaan henkilön työtuloksista tai mitätöidään niitä (53 prosenttia).
  • Huudetaan, vähätellään tai tehdään henkilö naurunalaiseksi toisten edessä (53 prosenttia).
  • Varastetaan kunnia muiden tekemästä työstä (plagiointi) (47 prosenttia).
  • Valehdellaan henkilön työsuorituksista (46 prosenttia).
  • Valehdellaan henkilön olevan ”tottelematon”, kun ei ole noudattanut häirikön mielivaltaisia komentoja (46 prosenttia).
  • Luottamuksellisia tietoja levitellään tahallaan henkilön nöyryytämiseksi yksityisesti tai julkisesti (45 prosenttia).
  • Kostetaan henkilölle kiusaamisesta tehty valitus (45 prosenttia).
  • Herjataan henkilöä sanallisesti sukupuoleen, etniseen taustaan, puheeseen, ikään tai kieleen, vammaisuuteen vedoten (44 prosenttia).
  • Määrätään toisarvoisia toitä henkilölle jonkinlaisena rangaistuksena (44 prosenttia).
  • Tehdään epärealistisia vaatimuksia henkilölle (työmäärä, määräajat, vastuut) (44 prosenttia).
  • Aloitetaan perätön kampanja henkilön savustamiseksi ulos työyhteisöstä eikä työnantaja puutu asiaan (43 prosenttia).
  • Uhkaillaan tai muuten painostetaan lopettamaan tai hakemaan siirtoa (43 prosenttia).
  • Sabotoidaan henkilön työpanos tai tiimin tavoite (41 prosenttia).
  • Varmistetaan henkilön epäonnistuminen esim. projektissa, jättämällä tarvittavat työt tahallisesti tekemättä (40 prosenttia).

Työpaikkakiusaajan tiedostaminen siitä, että on kiusaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työpaikkakiusaajista yllättävän harva tunnistaa itsensä kiusaajaksi. Näin on haastattelututkimuksissa todettu. [6]

Tunnettuja työpaikkakiusaamistapauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2013 alkoi suurta julkisuutta saanut kiusaamisoikeudenkäynti, jossa syytettynä oli Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n entinen johtaja Timo Räty. Oikeudenkäynnissä tutkittiin jopa kuusi vuotta (vuosina 2006-2012) jatkunutta työpaikkakiusaamista, joka sai oikeudessa nimikkeen pahoinpitely. [6]

Taiteen alalla valitettavasti koetaan työpaikalla kiusaaminen edelleen romantisoidun luonnollisena osana "tulisten taiteilijasielujen" temmellystä (vrt. esim. Jouko Turkan opetus- ja ohjaamismenetelmät). [6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heiska, J. (2003) Mitä on työelämän henkinen väkivalta. Psykologi 1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saarikoski, Helena: Kateus, juoru, kiusaaminen: Esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta. Helsinki: Nemo, 2006. ISBN 952-5613-29-1.
  • Jokinen, Brita: Kiusaaja keskellämme. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 951-0333-69-7.