Työpaikkakiusaaminen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Työpaikkakiusaaminen on tilanne, jossa yksi tai useampi työyhteisön jäsen joutuu toistuvasti järjestelmällisen kielteisen tai vihamielisen käyttäytymisen kohteeksi.[1] Se on henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta ilmenee muun muassa syrjimisenä, nimittelynä ja vähättelynä.

Kiusaamisesta voi olla uhrille tuntuvia ja hyvin syvälle käyviä seurauksia, jotka ilmenevät niin fyysisenä kuin psyykkisenäkin oireiluna. Sen jatkuessa pitkään riskinä voi olla uhrin henkisen ja fyysisen terveyden murtuminen ja sosiaalisen eristäytyminen ja pahimmillaan itsemurhariski. Vaikutukset leviävät laajalle työyhteisöön ja myrkyttävät työskentelyilmapiirin, ja työyhteisön sairastumiset ja poissaolot lisääntyvät.[1] Työpaikkakiusaamisen on todettu aiheuttavan myös tilannetta sivusta seuraavissa työntekijöissä samoja haitallisia seurauksia, joita tavataan itse kiusatuilla (mm. tavallista enemmän masentuneisuutta, hermostuneisuutta, väsymystä, uniongelmia).[2]

Työpaikkakiusaaminen on Suomessa kaksi kertaa yleisempää kuin keskimäärin muualla Euroopassa. Viidesosaa suomalaisista on kiusattu työpaikalla. Ruotsissa työpaikkakiusaamisen lukemat ovat vain neljänneksen Suomen lukemista.[3] Asiaa tutkinut professori Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa: ”Ennen kuin kiusaaminen voi tapahtua, pitää olla se suuri joukko, joka taputtaa käsiään tai vähintään kääntää päänsä ja antaa kiusaamisen tapahtua.”[4]

European Foundation eli Euroopan työ- ja elinolojen kehittämissäätiö toteutti vuonna 2010 uusimman työolotutkimuksen, jossa todettiin, että kaikkineen keskimäärin EU-27 maissa 4.1 % työssä käyvistä oli kokenut työpaikkakiusaamista viimeksi kuluneen vuoden aikana. Useimmin kiusaamista oli koettu Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa ja Itävallassa. Suomessa kiusaamista oli kokenut 6,2 %, mikä vastaa hyvin Työterveyslaitoksen vuoden 2009 Työ ja terveys Suomessa tutkimuksen tulosta. EU-15 maissa, mikä ehkä on vielä parempi vertailukohta kuin EU-27 kiusaamista oli kokenut 4.7 % tutkituista.

Työpaikkakiusaaminen on työturvallisuuslain 18§ ja 28§ tarkoittamaa häirintää. Kiusaamisen todistaminen on havaittu vaikeaksi, koska lain mukaan kohteen on todistettava kiusaaminen. Usein kohde on henkisesti niin väsynyt tilanteeseen, että todisteiden kerääminen osoittautuu ylivoimaiseksi tehtäväksi. Hyvin harvat työtoverit suostuvat todistamaan kiusaamisesta, koska he pelkäävät oman työpaikkansa puolesta.

Työpaikkakiusaamisen syyt ovat sidoksissa koko työyhteisön ilmapiiriin. Työpaikoilla vallitseva kiire, johtamisen epäjohdonmukaisuus, palautteen annon puutteellisuus sekä selkeitten tavoitteiden puuttuminen ovat joitakin työpaikkakiusaamiselle altistavia tekijöitä. Työpaikkakiusaamisen katsotaan aiheuttavan vuosittain merkittäviä kansantaloudellisia menetyksiä sairauspoissaolojen ja varhaiseläkkeelle jäämisten muodossa. Ulkopuolinen apu tilanteiden selvittämiseen on suositeltava vaihtoehto, koska liian usein työpaikan sisäiset selvitykset ovat puolueellisia.

Työpaikkakiusaaminen etenee harvoin poliisille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Suomen aluehallintovirastoon otettiin viime vuonna (2011) yhteyttä yli kolmestasadasta mahdollisesta häirinnästä ja haitallisesta henkisestä kuormituksesta. Virasto vei poliisille neljä tapausta.[5]

Työpaikkakiusaamisen taktiikoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Workplace Bullying Instituten tutkimuksen mukaan seuraavat keinot ovat 25 yleisintä taktiikkaa henkiseen väkivaltaan työpaikalla.[6]

  • Syytetään henkilöä valheellisesti ”virheistä” joita ei oikeasti tehdä (71 prosenttia).
  • Tuijottaminen, uhkaava käytös ja vihamielisyyden selvä osoittaminen henkilölle (68 prosenttia).
  • Mitätöidään henkilön ajatuksia tai tunteita (”Voi, että on typerää”) kokouksissa ja työyhteisössä (64 prosenttia).
  • Käytetään ”mykkäkoulua” ja ”jätetään pois” ja eristetään henkilö muista (64 prosenttia).
  • Esitetään kohteen hallitsemattomia mielialan vaihteluita ryhmän edessä, tahallisesti ärsyttämällä henkilöä (61 prosenttia).
  • Tehdään omat säännöt lennossa henkilölle, vaikka ei itse niitä noudateta (61 prosenttia).
  • Huomio häirikön omaan työhön tai oman erinomaisuuden kehumista, vaikka näyttöä ei ole (58 prosenttia).
  • Ankaraa ja jatkuvaa kritisointia henkilöistä, joilla on eri tavoite (57 prosenttia).
  • Aloittaa perättömiä huhuja tai juoruja henkilöstä (56 prosenttia).
  • Kannustetaan ihmisiä kääntymään sitä henkilöä vastaan, jota on kiusattu (55 prosenttia).
  • Eristetään henkilö työtovereista, joko sosiaalisesti tai fyysisesti (54 prosenttia).
  • Julkisesti valehdellaan henkilön tuloksista tai mitätöidään niitä (53 prosenttia).
  • Huutaminen, vähättely tai tehdään henkilö naurunalaiseksi toisten edessä (53 prosenttia).
  • Varastetaan kunnia muiden tekemästä työstä (plagiointi) (47 prosenttia).
  • Valehdellaan henkilön työsuorituksista (46 prosenttia).
  • Valehdellaan henkilön olevan ”tottelematon”, kun ei ole noudattanut häirikön mielivaltaisia komentoja (46 prosenttia).
  • Luottamuksellisia tietoja levitellään tahallaan henkilön nöyryytämiseksi yksityisesti tai julkisesti (45 prosenttia).
  • Kostetaan henkilölle kiusaamisesta tehty valitus (45 prosenttia).
  • Herjataan henkilöä sanallisesti sukupuoleen, etniseen taustaan, puheeseen, ikään tai kieleen, vammaisuuteen vedoten (44 prosenttia).
  • Määrätään toisarvoisia toitä henkilölle rangaistuksena (44 prosenttia).
  • Tehdään epärealistisia vaatimuksia henkilölle (työmäärä, määräajat, vastuut) (44 prosenttia).
  • Aloitetaan perätön kampanja henkilön savustamiseksi ulos työyhteisöstä, työnantaja ei puutu asiaan (43 prosenttia).
  • Uhkaillaan henkilö lopettamaan tai hakemaan siirtoa (43 prosenttia).
  • Sabotoidaan henkilön työpanos tai tiimin tavoite (41 prosenttia).
  • Varmistetaan henkilön epäonnistuminen esim. projektissa, jättämällä tarvittavat työt tahallisesti tekemättä (40 prosenttia).

Työpaikkakiusaaja ei tiedä itse olevansa kiusaaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työpaikkakiusaajista harva tunnistaa itsensä kiusaajaksi. [6]

Tunnettuja työpaikkakiusaamistapauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2013 alkoi suurta julkisuutta saanut kiusaamisoikeudenkäynti, jossa syytettynä oli Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton AKT:n entinen johtaja Timo Räty. Oikeudenkäynnissä tutkittiin jopa kuusi vuotta (vuosina 2006-2012) jatkunutta työpaikkakiusaamista, joka sai oikeudessa nimikkeen pahoinpitely. [6]

Taiteen alalla valitettavasti koetaan työpaikalla kiusaaminen edelleen romantisoidun luonnollisena osana "tulisten taiteilijasielujen" temmellystä (vrt. esim. Jouko Turkan opetus- ja ohjaamismenetelmät). [6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Saarikoski, Helena: Kateus, juoru, kiusaaminen: Esseitä henkisestä yhteisöväkivallasta. Helsinki: Nemo, 2006. ISBN 952-5613-29-1.
  • Jokinen, Brita: Kiusaaja keskellämme. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 951-0333-69-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]