Rohtosuopayrtti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rohtosuopayrtti
Saponaria officinalis-cv-fleurs-doubles vallee-de-grace-amiens 80 21072007 4.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Suopayrtit Saponaria
Laji: officinalis
Kaksiosainen nimi
Saponaria officinalis
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Rohtosuopayrtti Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Rohtosuopayrtti Commonsissa

Rohtosuopayrtti eli suopayrtti (Saponaria officinalis) on valkoisin tai hennon vaaleanpunaisin kukin kukkiva kohokkikasvi. Se on myös perinteinen monivuotinen koristekasvi eli perenna, jota on käytetty myös rohtona ja pesuaineena.

Sekä lajin tieteellinen sekä suomenkielinen nimi viittaavat kasvin käyttöön saippuana.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanakkavartinen rohtosuopayrtti kasvaa 30–90 cm korkeaksi. Kasvi on pysty ja kalju- tai hienokarvainen. Kolmisuoniset lehdet ovat pareittain vastakkain pitkin vartta, ja ne vaihtelevat muodoltaan soikeista soikean puikeisiin. Pituudeltaan ne ovat 5–10 cm. Latvassa oleva kukinto on tiheä, kaksipuoleinen viuhkosto. Kukan verhiö on violetinsävyinen ja 18–24 mm pitkä. Ulkoverhiö puuttuu. Teriö on 2,5–3,5 cm leveä, yksinkertainen tai kerrottu. Väriltään teriö on vaaleanpunainen tai valkoinen. Terälehdet ovat kynnellisiä ja ehyitä tai lantto- tai risakärkisiä. Emiö on kaksivartaloinen. Hedelmä on neliliuskaisesti aukeava kota.[2][3]

Rohtosuopayrtti kukkii Suomessa heinä-elokuussa.[2] Kukissa on hieno, neilikkamainen tuoksu. Ne tuoksuvat varsinkin hämärän aikaan, jolloin ne houkuttelevat tehokkaasti luokseen yöperhosia.[1]

Rohtosuopayrtti Prahan kasvitieteellisessä puutarhassa.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rohtosuopayrtti on alun perin eurooppalainen laji. Sitä kasvaa koko Euroopassa Islantia sekä Fennoskandian ja Venäjän pohjoisosia lukuun ottamatta. Alkuperäiskasvina rohtosuopayrtti kasvaa Keski- ja Etelä-Euroopassa, pohjoisempana se on vanha ja vakiintunut tulokaslaji. Euroopan ulkopuolella sitä kasvaa paikoin Turkissa sekä Siperian länsiosissa. Ihmisen mukana laji on levinnyt paikoin myös Etelä-Amerikkaan sekä erityisesti Pohjois-Amerikkaan, jossa se on laajalti vakiintunut laji.[4] Suomessa rohtosuopayrtti on vakiintunut uustulokas, jota tavataan Oulun korkeudelle saakka. Etelä-Suomessa laji on paikoitellen yleinen.[2]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Euroopassa rohtosuopayrtti on pääasiassa viljelyjäänne tai villiintynyt puutarhakarkulainen, mutta sitä on tavattu myös laivojen painolastien mukana tulleena tulokkaana. Nykyään lajia tapaa esimerkiksi vanhoilla talonpaikoilla, puutarhoissa, pientareilla, joutomailla ja kaatopaikoilla. Maavartensa avulla rohtosuopayrtti saattaa muodostaa laajoja kasvustoja.[3][5] Maavarret takaavat lajille myös tehokkaan leviämistavan uusille kasvupaikoille esimerkiksi siirtomaan mukana, sillä se versoaa pienistäkin juurakonpalasista.[1] Laji viihtyy hyvin kuivissakin kasvupaikoissa ja kestää kohtalaisesti myös tallaamista ja niittämistä.[5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään rohtosuopayrttiä kasvatetaan koristekasvina, mutta alun perin se oli tärkeä hyötykasvi. Suomessa lajia ryhdyttiin laajemmin viljelemään 1700-luvulla.[5] Koko kasvi ja varsinkin sen juurakko sisältää runsaasti saponiineja, jotka veteen liuetessaan muodostavat saippuamaista vaahtoa. Tämän takia sitä käytettiin aikaisemmin erityisesti pesuaineena. Teolliset puhdistusaineet syrjäyttivät yleistyessään rohtosuopayrtin laajasta käytöstä.[1] Parhaimmillaan kasvin on todettu sisältävän jopa 20 % sapoiineja, eli noin 5 % enemmän kuin nykyään kaupallisestikin käytetyt pesupähkinät.[6]

Antiikin aikaan suopayrttiä on käytetty yleisesti villan puhdistamiseen.[7] Pohjois-Amerikassa kasvin kukinnoilla on värjätty vihreää ja keltaista.

Rohtosuopayrtti on myös vanha lääkekasvi. Sillä on hoidettu muun muassa paiseita, yskää ja ummetusta. Kasvin sisältämät saponiinit ovat myrkyllisiä, joten rohtokäyttöä ei nykyään suositella.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Hiltunen, Raimo & Holm, Yvonne: Farmakognosia: Farmaseuttinen biologia. Yliopistopaino, Helsinki 2000. ISBN 951-570-452-9.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982. ISBN 951-9078-87-8
  • Suuri Pohjolan kasvio. Toim. Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2005 (2003).

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Helsingin kasvit 1998, s. 94.
  2. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 123.
  3. a b Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 153.
  4. Arne Anderberg: Den virtuella floran: Såpnejlika (myös levinneisyyskartat) Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 13.9.2012. (ruotsiksi)
  5. a b c Oulun kasvit 2005, s. 434.
  6. Hiltunen & Holm 2000.
  7. a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 252.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]