Saippua

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Käsintehty palasaippua

Saippua on pintajännitystä alentava pesuaine, jota käytetään lähinnä ihmisen, toisinaan myös pikkupyykin tms. pesemiseen. Länsimaissa synteettiset pesuaineet ovat syrjäyttäneet saippuapohjaiset pyykinpesuaineet.

Saippua on kemialliselta koostumukseltaan rasvahappojen natriumsuola, jota tehdään rasvoista tai öljyistä keittämällä niitä emästen (kuten natriumhydroksidin) kanssa 80–100 °C:n lämpötilassa. Vanhoina aikoina tarvittavana emäksenä käytettiin potaskaa, jota saatiin tuhkaamalla lehtipuita (Suomessa koivua) tai esimerkiksi saniaisten lehtiä.

Suopa on saippuan kaltaista, mutta on koostumukseltaan rasvahappojen kaliumsuola. Markkinoilla on myös erituoksuisia hajusaippuoita.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaisin säilynyt saippuanvalmistusohje on sumerilaisten 2500 eaa. savitaululle kirjoittama. Myös muinaiset egyptiläiset tunsivat saippuan, ja Niilin laakso tarjosikin runsaasti sen valmistusaineita. Muinaiset saippuat olivat kuitenkin nykyistä pehmeämpiä epäpuhtauksiensa johdosta.[1]

Eurooppaan saippuantekotaito levisi noin 600 eaa. foinikialaisten mukana. Etenkin roomalaiset ottivat saippuan monipuoliseen käyttöön sotaretkillään. Välimeren alueella oli runsaasti saippuan raaka-aineita, kuten oliiviöljyä, barilla-pensasta (jonka tuhkaa saippuaan käytettiin) ja luonnonsoodaa.[2]

Vielä 1500-luvulla saippua oli Euroopassa vain ylhäisön tuote. 1700-luvulla alkoi syntyä saippuan raaka-aineiden teollisen valmistuksen mahdollistavaa kemian teollisuutta. Ranskalainen kemisti Nicolas Leblanc kehitti soodan valmistusmenetelmän, joka oli käytössä sadan vuoden ajan, kunnes belgialainen Ernest Solvayn kehitti tehokkaamman ammoniakkisoodamenetelmän. 1800-luvun alussa ranskalainen Michel Eugéne Chevreul kehitti merkittävästi rasvojen ja öljyjen tutkimusta ja osoitti glyserolin ja emäksien kytkennät saippuan valmistuksessa. Vihdoin 1800-luvun lopulla saippuasta oli tullut yleisesti ihonhoitoon suositeltu massatuote, ja saatavilla oli lukemattomia erilaisia saippuoita.[3]

1920-luvulla hiusten pesuun tarkoitettua saippuaa alettiin kutsua shampooksi, ja 1940-luvulla shampoo alkoi kehittyä saippuasta poikkeavaksi. Toisen maailmansodan jälkeen alettiin kehittää synteettisiä tensidejä, jotka synnyttivät uudet synteettiset tekstiilipesuaineet. Vuonna 1955 tuli markkinoille kosteuttava palasaippua ja 1968 nestesaippua, jonka pesevinä ainesosina olivat synteettiset tensidit.[4]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Coutts, Cheryl & Warren, Ada: Hyvää oloa luonnosta: Tee itse saippuat, voiteet ja öljyt. (Natural bath & spa, 2004.) Suomennos: Veli-Pekka Ketola. Helsinki: Multikustannus, 2005. ISBN 952-468-058-0.
  • Kuha, Saara: Käsin tehtyä saippuaa. Helsinki: Art House, 2006. ISBN 951-884-412-7.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Utrio, Kaari & Nuotio, Una & Heikkilä, Taina: Rusoposkia, huulten purppuraa. Tekniikan museo, 1995. ISBN 951-95233-6-7.
  1. Nuotio, s. 46
  2. Nuotio, s. 46
  3. Nuotio, s. 47
  4. Nuotio, s. 50

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]