Rambo
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
![]() Sylvester Stallone John Rambona elokuvassa Rambo – taistelija. |
|
| Luoja(t) | David Morrell |
| Elokuva | Rambo – taistelija Rambo – taistelija 2 Rambo 3 Rambo |
| Elokuvasarja | Rambo |
| Ammatti | sotilas erakko |
| Näyttelijä(t) | Sylvester Stallone Neil Ross (animaatiosarjassa) |
Rambo eli John Rambo on fiktiivinen toimintasankari, jota on elokuvissa esittänyt Sylvester Stallone. Lihaksikas ja älykäs tappokone Rambo nousi 1980-luvulla toimintasankarin perikuvaksi. Rambo on seikkaillut elokuvissa Rambo – taistelija, Rambo – taistelija 2, Rambo 3 sekä Rambo 4:ssa. Elokuvat eivät saavuttaneet kriitikoiden suurta suosiota, mutta kylläkin kaupallista menestystä. Rambo-elokuvien väkivaltaisuus ja niiden heijastama kylmän sodan aikainen maailmankuva herättivät 1980-luvulla paljon keskustelua. Rambo-elokuvista ensimmäinen perustuu David Morrelin vuonna 1972 julkaisemaan kirjaan "First Blood" (suom. Ajojahti, 1974), mutta elokuvasarjan seuraavat osat perustuvat vain Morrelin luomiin hahmoihin.
Rambosta on tehty myös tv-sarja, Rambo ja vapauden voimat vuosina 1986-1987 kahden tuotantokauden verran. Sarja oli menestys ja siitä on tehty 2 tuotantokausiboksia dvd:lle.
Rambo-elokuvat ovat kuitenkin saaneet yhden Oscar-ehdokkuuden. Sen sai Rambo - taistelija 2 kategoriassa parhaat ääniefektit.
Viimeisin, eli neljäs sarjan elokuva, nimeltään vain Rambo, sai Suomen ensi-iltansa 22.2.2008. Elokuva oli taloudellinen menestys, jonka takia Stallone ilmoitti 2. helmikuuta 2009 Reutersille tekemässään haastattelussa tekevänsä vielä viidennen Rambon.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elokuvat
[muokkaa] Ensimmäinen elokuva (1982)
-
Pääartikkeli: Rambo – taistelija
Kun Rambo palasi Yhdysvaltoihin, alkoi hän viettää kulkurin elämää. Häntä kohdeltiin huonosti, kuten muitakin Vietnamin veteraaneja siihen aikaan. Eräänä päivänä hän tulee Hope-nimiseen pikkukaupunkiin. Kaupungin sheriffi Will Teasle (Brian Dennehy) ei kuitenkaan halua tällaista kulkuria kaupunkiinsa: eritoten hän sanoo, että Rambon armeijatakki ja varsinkin Yhdysvaltain lippu sen rinnassa ovat vaikeuksien kerjäämistä. Rambo haluisi päästä paikkaan jossa hän voisi syödä, joten Teasle kuljettaa hänet pois kaupungistaan, jotta Rambo pääsisi syömään johonkin maantieravintolaan.
Ramboa kuitenkin harmittaa Teaslen asenne häntä kohtaan ja hän rupeaa kävelemään takaisin Hopea kohti. Silloin Teasle pidättää hänet irtolaisuudesta ja teräaseen hallussapidosta. Rambo viedään putkaan, jossa häntä ryhdytään valmistelemaan oikeuskäsittelyä varten. Putkassa virkavalta huomaa, että Rambolla on selässä ja rintakehässä useita, veitsestä peräisin olevia viiltojälkiä. Putkan kalterit ja parranleikkaajan veitsi kuitenkin tuovat hänelle muistoja sotavankiajoista Vietkongin "tiikerihäkistä", eritoten kun häntä silloin viilleltiin veitsellä.
Rambo pakenee poliisiasemalta, rajua väkivaltaa käyttäen, läheiseen vuoristoon. Helikopteri löytää hänet ja esimiestäänkin sadistisempi apulaissheriffi alkaa ammuskella koneesta käsin kiväärillä Ramboa - kuitenkaan osumatta. Rambo hermostuu ja päättää vastata: hän teeskentelee saaneensa osuman korkealla rinteellä ja helikopteri tulee lähemmäs - jolloin Rambo viskaa helikopteria kivellä, joka osuu tuulilasiin, jonka seurauksena helikopteri alkaa kieppua ja turvavyönsä avannut apulaissheriffi putoaa korkealta maahan taittaen niskansa.
Tästä alkaa huima takaa-ajo.
Muutamasta miehestä ja kolmesta koirasta ei ole Rambolle vastusta vuoristossa. Rambo pieksää heidät kaikki ja varoittaa lopuksi:
»Älkää ahdistelko minua - tai aloitan oikean sodan!»
Eihän tyhmänylpeä sheriffi usko varoitusta, ja paikalle kutsutaan kansalliskaarti. Tässä kohtaa kuvioon astuu eversti Samuel Trautman (Richard Crenna), joka on Rambolle kuin isä, koska toimi tämän komentajana Vietnamin sodassa. Trautman yrittää saada lopetettua yritykset napata Rambo, koska tietää, etteivät mahda Rambolle mitään 200 miehenkään voimin. Sheriffi ei usko, ennen kuin Trautman neuvoo varaamaan paikalle ruumissäkin jokaiselle miehelleen. Nyt eversti saa tilaisuutensa; hän yrittää radiopuhelussa taivutella Ramboa antautumaan, muttei onnistu.
Rambo pitää kansalliskaartin rapakuntoisia viikonloppusotilaita pilkkanaan, kunnes nämä onnistuvat saartamaan hänet hylättyyn kaivokseen ja sulkemaan pääsyaukon singon laukauksella. Rambo pääsee kuitenkin pakoon lievästi haavoittuneena; hän ompelee haavansa puukkonsa kahvassa olleella neulalla ja langalla, sekä etsii tiensä ulos kaivoksesta: nyt alkaisi se hänen varoittamansa todellinen sota!
Seuraavana päivänä Rambo karkaa vuoristosta. Hän nappaa kansalliskaartin ammusrekan ja lähtee tuhoamaan Hopen pikkukaupunkia. Hän saakin paljon tuhoa aikaan vartioimattomassa kaupungissa räjäyttäessään muutaman rakennuksen. Lopussa hän on jo tappamassa Teaslea, mutta Trautman ehtii väliin ja saa taivuteltua Rambon antautumaan.
Rambo lysähtää maahan ja tilittää Trautmanille katkerasti tunteitaan Vietnam-veteraanien törkeästä kohtelusta Yhdysvalloissa. Tämä katkeruus laittoi alulle koko seikkailun. Rambo viedään pois vangittuna.
[muokkaa] Toinen elokuva (1985)
-
Pääartikkeli: Rambo – taistelija 2
John Rambo on kärsimässä 10 vuoden vankilatuomiotaan kivilouhostyömaalla. Rambon Vietnamin-sodan aikainen komentaja Richard Crennan esittämä eversti Samuel Trautman kuitenkin tulee tarjoamaan hänelle tapaa lyhentää tuomiotaan. Vietnamissa on käynnistymässä salainen operaatio tietojen hankkimiseksi yhdysvaltalaisista sotavangeista.
Tehtävänä on mennä Vietkongin leirille ja ottaa valokuvia todisteeksi yhdysvaltalaisten sotavankien olemassaolosta. Rambo ottaa tehtävän vastaan. Tehtävän johdossa toimii Charles Napierin esittämä Marshall Murdock. Rambo lähtee Vietnamin viidakoihin, jossa hänen apunaan toimii Julia Nickson-Soulin esittämä agentti Co Bao. Rambo löytääkin yhdysvaltalaisia sotavankeja Vietkongin leiristä.
Hän ottaa heistä yhden mukaansa ja palaa Vietkongin joukot kintereillään sovittuun tapaamispaikkaan, jonne Trautman on lentämässä helikopterilla kahden apulaisen kanssa hakemaan Ramboa ja sotavankia. Kun Murdock saa kuulla, että Rambo on onnistunut tehtävässä yli odotusten, hän keskeyttää tehtävän. Trautmanin vastusteluista huolimatta helikopteri ei laskeudu hakemaan Ramboa vaan lentää takaisin tukikohtaan. Rambo joutuu vangiksi.
Tukikohdassa Trautmanille selviää, että Murdock ei alun perinkään halunnut tehtävän onnistuvan. Olisi ollut julkisesti liian nöyryyttävää, jos olisi tullut ilmi, että yhdysvaltalaisia sotavankeja on vielä Vietnamissa. Sillä aikaa Vietkongin leiriin tulee myös venäläisiä joukkoja ja heilläkin on näppinsä pelissä. Venäläiset kuulustelevat Ramboa, jolloin hän onnistuu Co Baon avustuksella pakenemaan leiristä.
Karkumatkalla Co Bao, johon Rambo oli juuri rakastumassa, kuitenkin kuolee. Rambo päättää aloittaa yksin mittavan operaation. Rambo tappaa suuren määrän venäläisiä ja vietnamilaisia joukkoja, kaappaa venäläisten helikopterin, tulittaa helikopterilla Vietkongin leirin palasiksi ja kuljettaa sotavangit päämajaan helikopterilla.
Päämajassa Rambo lähes tappaa Murdockin, muttei kuitenkaan tee sitä. Hän vain käskee Murdockia etsimään loputkin sotavangit. Lopussa Rambo matkustaa Thaimaahan, jossa hän aloittaa uuden elämän.
[muokkaa] Kolmas elokuva (1988)
-
Pääartikkeli: Rambo 3
Eversti Trautman löytää Rambon Thaimaasta, jossa tämä ottelee rahasta pimeissä keppitappeluissa. Rambo yrittää aloittaa uuden elämän, mutta Trautman haluaisi Rambon suorittavan vielä viimeisen tehtävän hänen kanssaan. Heidän pitäisi kuljettaa aseita afganistanilaisille kapinallisille, jotka yrittävät puolustaa maataan neuvostoliittolaisia vastaan.
Rambo ei kuitenkaan suostu lähtemään, koska hän haluaa ensin löytää itsensä. Trautman lähtee suorittamaan tehtävää yksin ja jää neuvostoliittolaisten vangiksi. Häntä kidutetaan ja sadistinen venäläisupseeri yrittää saada hänet paljastamaan, ovatko yhdysvaltalaiset toimittaneet afganistanilaisille ohjuksia ja jos ovat, niin mihin ne on piilotettu.
Trautman ei kuitenkaan kerro mitään. Kun Thaimaassa luostaria rakentava Rambo saa kuulla tapahtuneesta, hän lähtee Afganistaniin pelastamaan ystäväänsä. Kapinallisten luona ollessaan hän joutuu taistelemaan Neuvostoliiton helikoptereita vastaan ja lopulta lähtemään kohti linnaketta, mukanaan ainoastaan eräs afganistanilaiskapinallinen ja pieni lapsisotilas, jota Rambo yrittää viimeiseen asti saada kääntymään takaisin.
He onnistuvat pääsemään linnakkeeseen ja Rambon onnistuu vapauttaa Trautman, mutta Neuvostoliittolaiset ovat edelleen perässä. Afganistanilaiset sotilaat kuitenkin hyökkäävät Neuvostoliiton joukkojen kimppuun. Rambo tappaa itse venäläisupseerin kohtauksessa, joka on saanut useat tosikot järkyttymään. Venäläisupseeri lentää helikopterillaan päin Rambon eteenpäin hyökkäävää tankkia ja seuraa räjähdys, jonka jälkeen Rambo kömpii lähes vahingoittumattomana ulos tankista.
[muokkaa] Neljäs elokuva (2008)
-
Pääartikkeli: Rambo (elokuva)
Aikaa on kulunut yli kaksikymmentä vuotta edellisestä Rambo -elokuvasta. Vietnamin sodan veteraani John Rambo on vetäytynyt eläkkeelle Thaimaahan, jossa hän työkseen pyydystää käärmeitä, kalastaa ja ajaa jokilaivaa Salweejoessa.
Thaimaa-Myanmarin rajan lähellä, maailman suurin sisällissota riehuu kuudettakymmenettä vuotta. Myanmarin (Burman) sotilashallituksen joukot sortavat kansalaisten oikeuksia, tappaen ihmisiä ja kaappaamalla nuoria poikia omaan sotajoukkoonsa. Rambo elää nykyään rauhallista elämää, pitäen neutraalin kannan sotaan. Kaikki muuttuu kun joukko pappeja ja ihmisoikeustyöskentelijöitä kertovat Rambolle, että Burman armeija on kylvänyt maamiinoja pitkin tietä, tehden siitä liian vaarallisen ylitettäväksi. He pyytävät Ramboa opastamaan heidät Salweejokea pitkin, jotta he voisivat kuljettaa lääkintätarvikkeita ja ruokaa Karen heimolle. Aluksi Rambo kieltäytyy mutta taipuu suostutteluihin ja lupautuu kuljettamaan heidät kohteeseensa vaarallista reittiä pitkin.
Kahden viikon kuluttua, pastori Arthur Marsh löytää Rambon ja kertoo tälle, että nuoret ihmisoikeustyöskentelijät eivät ole vieläkään palanneet ja heitä ei onnistuta paikantamaan. Marsh panttasi kotinsa ja keräsi rahaa palkatakseen palkkasotureita hakemaan nuoret työntekijät, joita pidetään sissien vankeina. Rambo suostuu opastamaan palkkasoturit jokea pitkin samaan paikkaan mihin hän jätti lähetyssaarnaajat, mutta haluaakin paikalle päästyään osallistua pelastukseen. Palkkasotilaat kieltäytyvät ja lähtevät omin neuvoin etenemään viidakossa, kohdaten teloitusryhmän, joka tappaa kyläläisiä pellolla. Rambo ottaa kuitenkin ohjat käsiinsä ja pelastaa kyläläiset ja sen jälkeen johtaa palkkasoturit kohti pelastusoperaatiota. Operaatio onnistuu, mutta burmalaiset soturit lähtevät ajamaan heitä takaa ja lopullinen välienselvittely tapahtuu joenrannassa, jonne Rambo teurastaa satoja burmalaisia.
[muokkaa] Viides elokuva (2009)
Viidennen Rambo-elokuvan ilmestyminen on vahvistettu.[1] Stallone ilmoitti 2. helmikuuta 2009 uutistoimisto Reutersille tekemässään haastattelussa, että viides Rambo tultaisiin tekemään, koska neljäs elokuva oli taloudellinen menestys. Elokuva on esituotannossa. Elokuvan tuottaja Avi Lerner on kertonut että elokuva tulee olemaan vähemmän väkivaltaisempi ja vähemmän julmempi kuin edeltäjänsä, alhaisempaan ikärajaan pyrkimisen takia. Alhaisen ikärajan tarkoituksena on saada elokuvalle enemmän katsojia, kuin sarjan neljännelle osalle, vaikka se olikin taloudellinen menestys.
[muokkaa] Videopelit
- Rambo (videopeli) – perustuu Rambo - taistelija 2 -elokuvaan. Alustat: NES ja MSX.
- Rambo: First Blood Part II (videopeli) - Alustat: Amstrad CPC, Apple II, Commodore 64, DOS, Master System ja ZX Spectrum.
- Rambo III – Alustat: Amiga, Amstrad CPC, kolikkopeli, Atari ST, Commodore 64, DOS, MSX, Master System, Sega Genesis ja ZX Spectrum.
- Rambo On Fire – Alustat: Matkapuhelin.
[muokkaa] Musiikki
Ensimmäiset sävellykset kolmeen ensimmäiseen elokuvaan sävelsi Jerry Goldsmith. Toisen elokuvam musiikin esitti National Philharmonic Orchestra ja kolmannen elokuvan musiikin Hungarian State Opera Orchestra. Goldsmithin Ramboon säveltämä pääteema toimi pohjana lopputekstikappaleelle "It's A Long Road", jonka esitti Dan Hill.
Musiikki ensimmäiseen elokuvaan on karkeampaa ja enemmän epäsointuisaa kuin jatko-osissa
Goldsmithin kuoleman jälkeen vuonna 2004 elokuvasäveltäjä Brian Tyler sävelsi neljännen elokuvan, mutta alussa tunnusmusiikki on Jerry Goldsmithin käsialaa.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Rambo 5 Internet Movie Databasessa (IMDb) Viitattu 22. toukokuuta 2009
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Elokuvat | |
|---|---|
| Näyttelijät | |
| Videopelit | |
| Muut |


