Punainen lippu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Punainen lippu

Punainen lippu tuli 1800-luvulla tunnetuksi vallankumouksen vertauskuvaksi. Alkujaan punainen lippu esiintyi Pariisissa Mars-aukiolla.

Ranskan kuningas Ludvig XVI perheineen oli yrittänyt paeta Ranskasta Saksaan heinäkuussa 1791 esiintymällä tavallisena henkilönä, mutta jäänyt tasavaltalaisten vangiksi. Kun kuningasta tuotiin takaisin Pariisiin, esitettiin tasavaltalaisvetoomus, mitä kansalaiset kerääntyivät allekirjoittamaan kuninkaasta luopumiseksi.

17. heinäkuuta 1791 kansankokous muuttui väkivaltaisuuksiksi. Pariisin pormestari Bailly määräsi nostamaan punaisen lipun sen merkiksi, että kansalliskaarti voi hajottaa rauhanhäiritsijöiden joukon. Osa yleisöstä otti punaisia lippuja itselleen osoittaakseen, että valta kuuluu kansalle. Kansalliskaarti ampui varoituksetta ja noin 50 mielenosoittajaa kuoli. Hallinnon käyttämästä punaisesta varoituslipusta tulikin vastarinnan tunnus.

Näitä kaatuneita pidettiin vakaumuksensa puolesta kaatuneina tasavaltalaisina ja punaisesta lipusta tuli heidän vuodattamansa veren vertauskuva. Ranskan suuressa vallankumouksessa oli kyse liberaalin porvariston vallankumouksesta aristokratian ja feodalismin jäänteitä vastaan.

Myöhemmin useissa yhteyksissä punaista lippua käytettiin kapinan tai vallankumousyrityksen vertauskuvana, mistä lippu periytyi vähitellen työväenliikkeeseen sosialistien ja myöhemmin kommunistien vertauskuvaksi.

Marxilaisen teorian mukaan yhteiskunta kehittyy vaiheittain ja ennen kuin työväestö, proletariaatti, tekee sosialistisen vallankumouksen, tarvitaan porvariston feodalismia vastaan tekemä porvarillinen vallankumous, jonka selkeä esimerkki esimerkiksi bolševikeille oli juuri Ranskan suuri vallankumous.

Ensimmäisen sosialistisen valtion, Neuvosto-Venäjän ja sittemmin siitä muodostoneen Neuvostoliiton lipun värit olivat punaiset. Myös Kiinan kansantasavallan lipun väri on punainen. Molempiin lisättiin myöhemmin kyseisen valtion aatteita symboloivat erikoismerkit: Neuvostoliiton keltainen sirppi ja vasara sekä keltaisella rajattu punainen tähti, Kiinalla yksi iso ja sen sivulla neljä pientä keltaista tähteä.

Punaista lippua on käytetty ajoittain myös merirosvolippuna; silloin se yleensä oli kokopunainen viiri ilman vaakunakenttää.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran työväenliike marssi punaisen lipun alla Helsingissä 7. kesäkuuta 1897 työväenyhdistyksen järjestämällä perinteisellä "työväen kävelyretkellä".[1] Punaisella värillä järjestöt halusivat korostaa olevansa sosialisteja. Väri siis ilmensi työväenliikkeen itsenäistymistä ja erottumista muista.

Suomen senaatin ja itsenäiseksi julistautuneen Suomen valtion lippu 28. toukokuuta 1918 saakka

Itsenäiseksi julistautuneen Suomen ensimmäinen valtiolippu oli pohjaväriltään punainen. Suomen sisällissodan jälkeen lippuväreistä tuli sinivalkoiset.

Suojeluskuntalaiset repivät punaiset liput alas Tampereen työväentalon katolta SDP:n pitäessä talossa puoluekokoustaan 25. toukokuuta 1933. Tapauksen seurauksena Kivimäen hallitus kielsi toistaiseksi punaisten lippujen käytön. Seuraavana vuonna säädettiin, etteivät poliittiset järjestöt ja yhdistykset saaneet ilman sisäministeriön lupaa käyttää tilaisuuksissaan muita kuin Suomen lippua. Tämä määräys kumottiin jatkosodan päätyttyä. Vielä nykyään puoluekokousten yhteydessä puolueet liputtavat Suomen lipulla samanaikaisesti oman järjestölippunsa kanssa valtiollisuutensa tunnustaen.

Moottoriurheilussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratamoottoriurheilussa punainen lippu tarkoittaa session välitöntä keskeyttämistä. Sitä käytetään, kun on liian vaarallista jatkaa kilpailua tai vakavan onnettomuuden tapahduttua.

Britanniassa oli 1800-luvun lopulla voimassa laki, jonka mukaan jokaisen auton edellä tuli turvallisuussyistä kulkea jalkaisin punaista lippua heiluttava henkilö.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kansan Arkisto; Punalipun perinne; viitattu 29. elokuuta 2007