Pumppuvoimalaitos

Wikipedia
Ohjattu sivulta Pumppuvoimala
Loikkaa: valikkoon, hakuun
424 MW:n pumppuvoimalaitos lähellä Gilroyta Kaliforniassa. Taustalla näkyy San Luis -pato, jonka muodostamaan tekojärveen mahtuu noin 2,5 km3 vettä.

Pumppuvoimalaitos on sähköverkon säätötarpeisiin tai taloudellisen tuloksen maksimointiin rakennettu vesivoimalaitos, jossa vettä pumpataan alhaisen sähköntarpeen tai muuten halvan sähkön aikana, yleensä öisin, voimalaitoksen yläpuolella sijaitseviin altaisiin. Vettä lasketaan sitten suurimman säätövoiman tarpeen tai korkean sähkönhinnan aikana, yleensä päivisin, voimalaitoksen läpi.

Pumppuvoimalaitoksia on maailmassa on käytössä noin 90 GW, joka vastaa noin 3 %:a maailman sähköntuotantokapasiteetista.[1] Maailman suurimmat pumppuvoimalaitokset olivat vuonna 2013 tuotantoteholtaan 3 GW luokkaa.[2] Euroopassa yli 1 GW:n pumppuvoimalaitos löytyy esimerkiksi Moskovan alueelta (Zagorskin pumppuvoimalaitos, 1 200 MW + 840 MW).[3]

Ruotsissa on käytössä Juktan-niminen laitos Uumajanjoella.[4] Suomessa pumppuvoimalaitoksia on suunniteltu Korpilahden Vaarunvuoreen, ydinsähkön säätötarpeisiin, mutta suunnitelmista on luovuttu ja alueesta on tehty luonnonsuojelualue[5]. Pyhäsalmen kaivoksesta kaavaillaan mahdollisesti pumppuvoimalaitosta, kun malmi ehtyy, näillä näkymin vuonna 2019. [6] Myös Enontekiössä on selvitetty pumppuvoimalan rakentamismahdollisuuksia tuulienergian säätövoimaksi. [7]

Pumppuvoimalaitos voidaan rakentaa myös ydinvoimalaitoksen yhteyteen. Esimerkiksi Ukrainan Južnoukrajinskissa sijaitsevan Etelä-Ukrainan ydinvoimalan tarpeisiin rakennettuun tekojärveen pumpataan vettä Tašlykin voimalaitoksen pumpuilla viereisestä Etelä-Bug -joesta tavallisesti öisin, kun ydinsähköllä on pienempi kysyntä. Kun sähköä taas päivällä tarvitaan enemmän, saadaan sitä tuotetua myös vesivoimalla. [8][9]

Pumppulaitokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Usein vesijärjestelmiin liittyy pumppulaitoksia, joilla vettä siirretään alemmasta vesistöstä ylempään. Järjestelyllä kasvatetaan nostettavasta vesimassasta saatavan sähköenergian nettomäärää. Ensimmäiset pumppulaitokset on otettu käyttöön Sveitsissä ja Italiassa 1890-luvulla.[1] Suomessa on käytössä pumppujärjestelmä Kemijoen vesistössä, jossa vettä nostetaan Sallan Isojärvestä Posion Ala-Suolijärveen noin 20 metriä Jumiskon voimalaitoksen yläpuolelle [10].

Historiallisesti veden pumppaaminen yläjuoksulle ei ole uusi ajatus, vaan se olisi eräs Thomas Newcomenin 1700-luvulla kehittämän höyrykoneen ensimmäisistä sovelluksista. Tehtaat tuohon aikaan toimivat vesirattailla. Vedenmäärässä oli vaihtelua vuodenajasta riippuen, jolloin tehtaiden toimintamahdollisuudet vähäisen veden aikaan alettiin turvata pumppaamalla vettä yläjuoksulle.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Electricity Storage Association
  2. Bath County Pumped Storage Station (Maailman suurimpiin kuuluvan, 3 003 MW:n Bathin piirikunnan pumppuvoimalaitoksen sivusto) Dominion, dom.com. Viitattu 2013-05-27. (englanniksi)
  3. JSC RusHydro Annual Financical Report 2012 (pdf) (Venäjän suurimman vesivoimayhtiön taloudellinen vuosikertomus mainitsee mm. sivuilla 23-24 myös, että pumppuvoimalaitoksen 2. vaihe (Zagorskaja PSPP-2, 840 MW) valmistui osin jo 2012. Uuden voimalan käyttöönottoa on kuitenkin jouduttu viivyttämään kantaverkon uusimisen keskeneräisyyden takia.) RusHydro, rushydro.ru. Viitattu 2013-05-27. (englanniksi)
  4. Juktanin pumppuvoimalaitos
  5. Vaarunvuoren suojelualue
  6. US 5.8.2013: Tälle paikalle syntyy Suomen ensimmäinen ”jättimäinen” sähkövarasto?
  7. Enontekiö selvittää pumppuvoimalaitoksen rakentamisen 2014-03-12. Lapin Kansa. Viitattu 2014-03-24.
  8. South-Ukraine NPP (Etelä-Ukrainan ydinvoimalaitoksen sivu tuotantoyhtiön sivustolla) Energoatom, atom.gov.ua. Viitattu 5.4.2014. (englanniksi)
  9. Tashlyk Pumped Storage Plant (Etelä-Ukrainan ydinvoimalaitoksen tekojärveen liittyvän Tašlykin vesivoimalasta ja sen pumppausasemasta) Energoatom, atom.gov.ua. Viitattu 5.4.2014. (englanniksi)
  10. Ylen uutinen pumppuasemaremontista
  11. Schivelbusch, Wolfgang: ”Käyttövoiman koneellistuminen”, Junamatkan historiaa, s. 8. Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-768-010-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]