Pikku Pietarin piha (vuoden 1961 elokuva)
|
|
|
|---|---|
Pikku Pietari (näyttelijä Tuukka Tanner) |
|
| Ohjaaja | Jack Witikka |
| Käsikirjoittaja | Jack Witikka |
| Perustuu | Simo Puupposen romaaniin Pikku Pietarin piha (1958) |
| Tuottaja | Risto Orko |
| Pääosat | Elsa Turakainen Leevi Kuuranne Tuukka Tanner Tea Ista |
|
|
|
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomi-Filmi |
| Ensi-ilta | 1. joulukuuta 1961 |
| Kesto | 73 min |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
Pikku Pietarin piha on suomalainen elokuva vuodelta 1961. Elokuva perustuu Simo Puupposen eli Aapelin romaaniin Pikku Pietarin piha (1958). Tarinan keskushenkilöitä ovat torikauppias Jormalainen, hänen Pietari-poikansa ja heidän sydämellinen taloudenhoitajansa Karoliina. Pikku Pietarin pihassa eletään 1920-lukua. Talonmies Harakka jahtaa rottia, lapset puuhailevat kadulla, ja mukana on myös muita henkilöitä nuorista rakastavaisista aina vaimonsa ja anoppinsa syrjimään juoppoon kellomestariin.
Elokuva jäi ohjaaja Jack Witikan samoin kuin näyttelijä Reino Valkaman viimeiseksi elokuvaksi. Pietarin osaan löydettiin 12-vuotias Tuukka Tanner Espoon Tapiolasta. Pietarin isää esitti Leevi Kuuranne, ja Karoliinan roolissa oli Elsa Turakainen. Leo Jokela esiintyy elokuvassa sivuosassa pellehyppääjä Vennu Harakkana. Elokuvan materiaalia hyödynnettiin myöhemmin Rauni Mollbergin elokuvassa Aika hyvä ihmiseksi (1977), jossa Pietaria esitti Ossi Aronen.
Alkuperäisen romaanin kirjoittaja Simo Puupponen esiintyy elokuvassa Jumalan äänenä, kun Pietari juttelee katolla Jumalan kanssa.[1]
Kritiikissä elokuvaa pidetään eheänä ja kantavana kokonaisuutena.[2]
Näyttelijät [muokkaa]
| Näyttelijä | ... Rooli |
| Elsa Turakainen | ... Karoliina |
| Leevi Kuuranne | ... Jormalainen |
| Tea Ista | ... Vetterantin Klory |
| Leo Jokela | ... Vennu Harakka |
| Tuukka Tanner | ... Pietari "Pietu" Jormalainen |
| Saara Ranin | ... Vetteranska |
| Hannes Häyrinen | ... johtaja Palkeinen |
| Pentti Irjala | ... talonmies Harakka |
| Kaarlo Halttunen | ... kellomestari |
| Pia Hattara | ... Vetterantin Torodea |
| Heikki Savolainen | ... valokuvaaja V. Toivakka |
| Henny Waljus | ... kellomestarin anoppi |
| Irma Seikkula | ... kellomestarin vaimo |
| Heimo Lepistö | ... tattari, hallikauppias |
| Irja Kuusla | ... tattarin vaimo |
| Paavo Jännes | ... apteekkari |
| Eila Pehkonen | ... Hilma, parturineiti |
| Leo Riuttu | ... Friman, "Riimanni" |
| Reino Valkama | ... kangaskauppias |
| Nisse Rainne | ... talonmies Kuikka |
| Raili Helander | ... Liisi |
| Pia Aaltonen | ... pikkutyttö |
| Outi Hytönen | ... pikkutyttö |
| Eero Siljamäki | ... Immu |
| Pekka Pentti | ... Henry |
| Jouko Rikalainen | ... Osku |
| Olavi Suhonen | ... Aksel |
| Leif Aaltonen | ... Hati |
| Ilkka Hytönen | ... pikkupoika |
| Ilkka Liikanen | ... Suli |
| Eija Hämäläinen | ... Kaisa |
| Pehr-Olof Sirén | ... eversti |
| Annikki Linnoila | ... pihalainen |
| Simo Puupponen | ... Jumalan ääni |