Pasi Klemettinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pasi Klemettinen (s. 1963 Imatra) on suomalainen perinteentutkija ja tietokirjailija.

Pasi Klemettinen haltiapuun äärellä vuonna 2022

Klemettinen valmistui ylioppilaaksi 1983 Kaustisen musiikkilukiosta. Hänen pääinstrumenttinsa oli alttoviulu, jota hän soitti jo lukiota edeltävänä aikana Imatran kaupunginorkesterissa. Ennen akateemista urapolkua hän suoritti Joutsenon opiston kulttuurisihteerilinjan 1984–1986.[1]

Klemettinen opiskeli Joensuun yliopistossa, josta hän valmistui filosofian maisteriksi 1992, lisensiaatiksi 1995 ja tohtoriksi 1997. Hänen oppiaineitaan olivat perinteentutkimus, kulttuuriantropologia ja musiikkitiede. Väitöskirjaa hän valmisteli professori Anna-Leena Siikalan johtamassa Uralilainen mytologia -hankkeessa, jonka rahoitti Suomen Akatemia. Väitöskirja käsittelee kansanomaisia paholais- ja noituuskäsityksiä Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä.[2]

Klemettinen työskenteli 1990-luvulla eri työtehtävissä Joensuun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Joensuun perinnearkiston erikoistutkijana hän järjesti kilpakirjoituksen karhunkaatajille ja haastatteli heitä eri paikkakunnilla Pohjois-Karjalassa. Joensuun laulujuhlilla hän esiintyi Kontiolahdella järjestetyissä rituaalisissa karhunpeijaisissa vuosina 1996–1997. Lisäksi hän käsikirjoitti ja suunnitteli karhuperinteiden ympärille kietoutuvan näyttelyn ja multimedian.[1]

Vuosina 2000–2021 Klemettinen työskenteli eri tehtävissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Helsingissä. Arkistossa hän paneutui erityisesti vanhojen perinnekokoelmien digitointiin, kuvailuun tietojärjestelmiin ja käytettävyyden edistämiseen yhteistyöhankkeissa.[3]  

Klemettinen siirtyi syksyllä 2021 vapaaksi tietokirjailijaksi, joka hyödyntää teoksissaan laajaa tietämystään suomalaisesta kansanperinteestä. Hänen kiinnostuksen kohteita ovat muun muassa kansanusko, uskomustarinat, mytologiat, myytit, rituaalit ja pahat uskomusolennot.[3]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mellastavat pirut – Tutkimus kansanomaisista paholais- ja noituuskäsityksistä Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997 (väitöskirja). ISBN 951-746-012-0 (painettu).
  • Karjalan räyhähenget. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018 / 2022. ISBN 978-952-222-963-2 (painettu kovakantinen). ISBN 978-951-858-464-6 (painettu pehmeäkantinen).
  • Hätäkös tässä matalassa kaivossa – Sutkauksia ja sananparsia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. ISBN 978-951-858-050-1 (painettu).
  • Kansanuskon yöpuoli – Hiidet, manalaiset ja muut demonit. SKS Kirjat, 2022. ISBN 978-951-858-107-2 (painettu). ISBN 978-951-858-370-0 (e-kirja).
  • Karhu – Pohjoisten kansojen myyttejä. SKS Kirjat, 2023. ISBN 978-951-858-345-8 (painettu). ISBN 978-951-858-495-0 (äänikirja). ISBN 978-951-858-531-5 (e-kirja).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Saari, Anni (toimittaja): Kaustisen musiikkilukio jättää jäljet. Musiikkilukion Tuki ry. Viitattu 2.12.2023.
  2. Saari, Anni (toimittaja): Kaustisen musiikkilukio jättää jäljet Musiikkilukion Tuki ry. Viitattu 2.12.2023.
  3. a b Pasi Klemettinen - Suomen tietokirjailijat ry www.suomentietokirjailijat.fi. Viitattu 5.12.2023.