Suomalaiset taruolennot

Suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa esiintyy paljon erilaisia taruolentoja ja uskomusolentoja. Mahtavimpia näistä olivat jumalat ja jumalan kaltaiset olennot. Näiden lisäksi oli suurimpia jumalia huomattavasti pienempiä ja vähäpätöisempiä henkiolentoja. Oli myös ruumiillisia olentoja, monet näistä ihmishahmoisia, sekä erilaisia hirviöitä. Usein on vaikea erottaa jumalaa taruolennosta. Monella olennolla oli sekä jumalan, että taruolennon piirteitä. Esimerkiksi metsän kuningasta Tapiota palvottiin riistan toivossa, kuten jumalaa, mutta siitä kuitenkin kerrottiin myös tarinoita, kuten taruolennoista. Usein kristillisyyden voimistuessa entiset jumaluudet muuttuivat vähäisemmiksi olennoiksi, ja jotkut leimattiin pahoiksi olennoiksi.

Jotkut olennot olivat "ihmishaltijoita", jotka asuivat ihmisten lähipiirissä ja suojelivat ihmisten omaisuutta tai terveyttä tai toivat näille onnea. Nämä olivat omistajalleen hyviä, jos niitä vain kohteli hyvin, esimerkiksi muisti uhrata. Ne olivat kuitenkin usein muille ihmisille tai yhteisöille tai näiden haltijoille vihamielisiä.

Luonnossa, ihmisten alueen ulkopuolella, uskottiin myös asuvan avuliaita olentoja. Esimerkiksi riistan- ja kalanhaltijat sekä säänhaltijat auttoivat ihmisiä, kun niille uhrasi, luki loitsuja ja käyttäytyi niiden valtapiirillä kunnioittavasti. Lisäksi oli pahoja tai tuntemattomia olentoja ja hirviöitä, jotka edustivat ulkopuolisia ja vieraita asioita ja ilmiöitä.

Haltijoiden suurta joukkoa kutsuttiin väeksi. Väellä oli erityinen merkitys myös taikavoimana ja taikavoiman aiheuttamana sairautena.

Ihmisten seuralaisolennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskottiin, että kodissa ja pihapiirissä asuu eri olentoja. Näitä olivat esimerkiksi rakennusten haltijat, omaisuuden haltijat ja hedelmällisyyden jumalat. Monet näistä olennoista olivat ihmisten kumppaneita. Ne auttoivat ihmisiä, ja ihminen vuorostaan uhrasi niille. Tällaisten haltijoiden tehtävä oli usein vartioida ja hoitaa perhettä, taloa, satoa, karjaa ja pihapiiriä. Joskus ne myös taistelivat muiden talojen haltijoiden kanssa tai ryöväsivät ruokaa tai liikuttelivat rajapyykkejä oman talonsa eduksi. Olennot vaativat vastapalveluksia, esimerkiksi ruokauhrin joinakin juhlapäivinä. Ollessaan tyytyväisiä nämä haltijat auttoivat ihmisiä, mutta jos ne vihastuivat, saattoi käydä kamalia, esimerkiksi karja saattoi sairastua.

Maan haltija ja tonttu ovat tällaisia haltija-olentoja. Para oli pelottavan näköinen omaisuuden haltija, joka oli erikoistunut ryöstämään muiden perheiden ja talojen omaisuutta. Varsinkin noidilla uskottiin olevan paroja.

Jotkut olennot asuivat jopa ihmisessä. Näitä olivat sieluolennot, kuten itse ja henki ja toisinaan suojelushaltija luonto. Myös pahoja ja vieraita olentoja saattoi tulla ihmisten pihapiiriin, rakennuksiin tai jopa ihmiseen.

Jotkut haltijat tai jumalat olivat erikoistuneet lisäämään viljelyksien hedelmällisyyttä, esimerkiksi Pellonpekko, Runkoteivas, Osmo, Vento, Äkräs ja Köndös. Monien näistä arvellaan olevan peräisin katolisista pyhimyksistä.

Riistan- ja kalanhaltijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri ympäristöjä ja eläimiä hallitsevia luonnonhenkiä pyydettiin avuksi muun muassa riistaa ja kalaa pyydettäessä. Näistä ainakin osaa voidaan pitää myös jumalina.

Tapio oli metsän kuningas, jolta pyydettiin riistaa
Mielikki oli metsän emäntä
Nyyrikki oli metsänhaltija
Ahti oli ainakin Mikael Agricolan mukaan vedenhaltija, jolta pyydettiin kalaa. Myöhemmin tämä on kyseenalaistettu.
Emuu tarkoitti eläinsuvun kantavanhempaa, joka oikein kohdeltuna antoi jälkeläisiään ihmisille saaliiksi

Pahat tai ilkikuriset taruolennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa pahoista taruolennoista on ollut alun perin jumalia tai hyviä olentoja, mutta ne on muokattu pahoiksi kristillisessä maailmankuvassa. Hirviöt toimivat usein sankarien vastustajina seikkailukertomuksissa.

hiisi oli alun perin pyhä paikka esim. pyhä lehto, mutta muuttui kristinuskon myötä pahaksi olennoksi
rahko, tervasi Kuun piiloon
piru
peikko
vuoripeikko
jättiläiset. Jättiläisiä olivat muun muassa kalevanpojat ja jatulit.
maahinen oli yleensä ilkeä, maan alta peräisin oleva olento
Kapeet olivat voimakkaita taivaalla asuvia olentoja
Iku-Turso, Vetehinen, Näkki ja Vesihiisi olivat vesihirviöitä
Kokko eli vaakalintu oli Kalevalan hirveä jättiläiskotka, mutta toisinaan myös avulias
suomuhauki, marras ja muut jättiläiskalat. Hauen kitaan tai suoleen saatettiin manata vihollisia.
hiiden hirvi
Iso monipäinen käärme vartioi reittiä Pohjolaan
virvatuli tai aarnivalkea oli pimeässä havaittu valoilmiö, joka selitettiin usein myös olennoksi. Virvatuli saattoi eksyttää metsässä kulkijan, mutta toisinaan se myös näytti missä aarre on.

Maastoa muokanneet taruolennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Myyttiset alkuasuttajat

Maastonmuotojen kerrottiin syntyneen tai kivien kerrottiin tulleen paikoilleen joskus menneisyydessä jonkun olennon vaikutuksesta. Olennot olivat myös istuttaneet metsät. Nämä olennot olivat yleensä isokokoisia. Joidenkin taruolentojen kerrottiin asuttaneen maata ennen suomalaisia, jotka kuitenkin karkottivat olennot.

Kääpiöt, pikkuväki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pienistä ihmisenkaltaisista olennoista, kääpiöistä, tunnetaan niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa paljon tarinoita ja myyttejä. Suomalaisessa tarustossa ja mytologiassa on monta eri lajia näitä olentoja. Näitä olivat esimerkiksi

tontut, parat tai haltijat, jotka vartioivat ihmisiä, rakennuksia tai pihapiiriä. Nämä saattoivat toisinaan näyttäytyä isokokoisinakin.
maahiset, jotka asuivat maan alla olevassa toisessa maailmassa
metsähiset, metsän väki. Osa metsän taruolennoista oli kuitenkin isoja
veden väkeä nousi joskus vedestä pienen miehen hahmossa
hiidet olivat pieniä ilkeitä olentoja. Jotkut hiidet tosin kerrottiin jättiläismäisiksi.
pirut olivat pieniä pahoja olentoja. Piru tarkoitti myös kristinuskon paholaista
menninkäiset olivat useimmiten pieniä taruolentoja, alun perin ehkä vainajia
peikot olivat joskus pieniä, usein kuitenkin isoja
lintukotolaiset olivat pieniä olentoja, jotka asuivat Lintukodossa, kaukana etelässä

Vainajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskottiin, että jotkut vainajat eivät päässeet kuolleiden kotiin Tuonelaan, tai tulivat sieltä jostain syystä takaisin ihmisten ilmoille. Osa vainajista oli arvostettuja esivanhempien henkiä, joita pyydettiin avuksi ja palvottiin (katso myös: vainajien palvonta). Osa kuitenkin oli kammottavia olentoja, jotka saattoivat jopa vahingoittaa eläviä, tai takertua näihin aiheuttaen sairauksia. Voimakas velho saattoi kuitenkin hallita näitäkin, ja käyttää omiin tarkoituksiinsa.