Nikolai Samokiš
Nikolai Semjonovitš Samokiš (ven. Николай Семёнович Самокиш, ukr. Микола Семенович Самокиш, Mykola Semenovytš Samokyš, 25. lokakuuta 1860 Nižyn – 18. tammikuuta 1944 Simferopol) oli kasakkasukuinen venäläinen ja neuvostoliittolainen maalari ja kuvittaja, joka erikoistui armeijataiteeseen ja eläinmaalaukseen. Samokiš oli ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän suosituimpiin patrioottisiin lehtiin kuuluneen Solntse Rossiin kirjeenvaihtaja. Samokiš sai Stalin-palkinnon vuonna 1941. Hänet tunnetaan myös vaimonsa, kirjakuvittaja Jelena Sudkovskajan kanssa tekemästään yhteistyöstä.
Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samokiš syntyi Nižynissä, pohjoisessa Ukrainassa vuonna 1860. Hänen isänsä oli postimies. Samokiš kasvoi Nosivkassa Ukrainassa äidinpuoleisen isoisänsä, joka kuului kasakoihin, perheen kanssa. Myöhemmin Samokiš valmistui Nižynin Prinssi Bezborodkon lyseosta. Hän ei päässyt ensimmäisellä yrityksellään Pietarin taideakatemiaan, mutta pääsi sisään myöhemmin ja opiskeli Pietarissa vuodet 1879–1885 voittaen useita palkintoja. Samokiš saavutti nopeasti menestystä: vuonna 1881 hän sai kultamitalin maalauksesta Joukkojen kotiinpaluu. Vuonna 1883 Samokiš palkittiin maalauksestaan Vuokraisännät markkinoilla.
Samokiš opiskeli Pariisissa Pietarin taideakatemian jälkeen vuosina 1885–1888. Palatessaan takaisin Venäjän keisarikuntaan, hän ja Franz Roubaud matkustivat Kaukasukselle kerätäkseen materiaalia Tbilisin sotahistoriallisen museon tilaamiin maalauksiin. Samokiš maalasi kolme teosta: Aviaran taistelu, Jori-joen taistelu ja Naur-kylän suojelu, jotka nostivat hänet maineeseen maalarina. Georgiassa Samokiš avioitui tunnetun kirjakuvittaja Jelena Sudkovskajan kanssa. Samokiš ja Sudkovskaja kuvittivat yhdessä esimerkiksi teoksen Kuolleet sielut ja tekivät muraaleja Tsarskoje Selon juna-asemalle. Vuonna 1890 Samokiš nimettiin akateemikoksi. Vuodet 1894–1918 hän opetti Pietarin taideakatemiassa ja sai professorin viran vuonna 1913. Samokiš matkusti Venäjän–Japanin sodan aikana rintamalle vuonna 1904 ja tuotti maalausalbumin. Vuonna 1915 Samokiš, mukanaan akatemian opiskelijoita, matkusti itärintamalle tekemään piirroksia. Venäjän vallankumouksen aikaan Samokiš ja Sudkovskaja erosivat. Sudkovskaja meni eron jälkeen Pariisiin. Vuonna 1918 taideakatemian lakkautuksen jälkeen Samokiš muutti Jaltalle silloisen Etelä-Venäjän armeijan kanssa. Jaltalta Samokiš muutti Simferopoliin vuonna 1922, jossa hän tuki taiteellisesti lahjakkaita nuoria ja järjesti kansallista huomiota herättävän taidekoulun. Vuonna 1934 Samokiš sai laajimman tilauksensa ollen konsultti valtavaan Perekopin piirityksen panoraamassa. Vuoden 1936 jälkeen Samokiš työskenteli taideinstituutissa Harkovassa Itä-Ukrainassa. Joidenkin lähteiden mukaan Samokiš oli ennen kuolemaansa pidätyksen uhassa, sillä Krimin saksalaismiehityksen aikaan vuosina 1941–1944 Samokiš myi maalauksia varsinkin saksalaisille ja romanialaisille virkamiehille ja tämä tulkittiin petokseksi. Samokiš kuoli ennen vankilaan joutumistaan vuonna 1944 Simferopolissa Neuvostoliitossa.
Lisätietoa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuhansien kuvitusten joukosta tunnetuimpia ovat kuvitukset Ivan Netšui-Levytskyn teokseen Mykola Džerja, Nikolai Gogolin teokseen Taras Bulba ja Nikolai Kutepovin Imperial Hunting in Russia. Samokišin töissä toistuvat usein hevoset, sillä Samokiš oli mielestään hyvä hevoset ja taistelu -teemaisissa piirroksissa. Samokiš kirjoitti myös monia kirjoja Ukrainan Zaporižžjan kasakoista. Toisen maailmansodan jälkeen Harkovassa pidettiin suuri Samokišin varhaisten teosten näyttely. Samokišistä on myös tehty dokumentti vuonna 1996.
Maalauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- https://arthive.com/artists/1869~Nikolay_Semenovich_Samokish
- https://vsdn.ru/museum/catalogue/category70559.htm
- http://www.maslovka.org/modules.php?name=Content&pa=showpage&pid=2402
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
