Laskuvarjohyppy

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pallovarjolla hyppäävä sotilas. Nykyään laskuvarjohyppyä harrastetaan yleensä liitovarjoilla eli patjavarjoilla

Laskuvarjohyppy on laskuvarjon kanssa tehtävä hyppy yleensä lentokoneesta. Leonardo da Vinci (1452-1519) piirsi luonnoksia laskuvarjosta, mutta keksintö lienee paljon vanhempi. Laskuvarjohyppyjä kokeiltiin kuumailmapalloista ennen ilmaa raskaamman lentokoneen syntyä. Ensimmäinen hyppy tapahtui 22. lokakuuta 1797 (katso André-Jacques Garnerin).

Laskuvarjohyppy tuli 1920-luvulla ilmailunäytösten suosikkiesitykseksi. Sen sotilaallinen käyttö alkoi 1930-luvulla.

1950-luvulta alkaen laskuvarjohyppy on kasvattanut suosiota harrastuksena.

Varsinaisena urheilulajina laskuvarjohyppy alkoi Suomessa vuonna 1960, kun Helsinkiin perustettiin ensimmäinen kerho, Suomen Laskuvarjokerho ry, joka aloittaessaan toimi Malmin lentokentällä. Vuonna 2005 toimivia laskuvarjokerhoja oli Suomessa 16 ja niissä hypättiin yhteensä 44 723 laskuvarjohyppyä.

Laskuvarjohyppääminen on eräs Suomen Ilmailuliitto ry:n (SIL ry) harrasteilmailulaji, ja hyppääviä SIL ry:n jäseniä oli vuonna 2005 2 381 kappaletta. Voimassa olevia itsenäisen hyppääjän kelpoisuuksia (C- tai D-luokka) oli vuoden lopussa 738 kappaletta.

Nykyään Suomessa hyppytoimintaa harjoitetaan myös kaupallisesti Helsingin Malmilla.

Koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppilaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppilaaksi voidaan kelpuuttaa koulutusorganisaation koulutuspäällikön, apulaiskoulutuspäällikön tai hyppymestarin hyväksymä henkilö, joka on osoittanut koulutusorganisaatiolle terveydentilavakuutuksella tai, mikäli koulutusorganisaatio sitä vaatii, lääkärintodistuksella, että hän täyttää laskuvarjohyppytoimintaan riittävät terveydelliset vaatimukset. 60 vuotta täyttäneeltä henkilöltä vaaditaan terveydentilavakuutuksen yhteydessä lääkärintodistus.

Oppilaiden hyppytoiminta tapahtuu hyppymestarin valvonnassa. Koulutuksessa käytetään SIL ry:n hyväksymiä koulutusohjeita.

Oppilaiden kelpoisuusvaatimukset ja luokittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppilas on alkeis-, perus- tai jatkokoulutuksessa oleva henkilö.

Oppilaan on oltava vähintään 15-vuotias ennen koulutuksen aloittamista. Alle 18-vuotiaalla on oltava huoltajan kirjallinen suostumus osallistua laskuvarjohyppytoimintaan.

Oppilas on oikeutettu suorittamaan laskuvarjohyppyjä kouluttajan valvonnassa. Jatkokoulutuksessa olevalla oppilaalla on oikeus toimia koneessa ilman kouluttajaa tämän valvoessa suoritusta maasta tai ilmasta. Oppilaalla on oikeus pakata laskuvarjoja A-, B-, C- tai D-lisenssin kelpoisuuden omaavan laskuvarjohyppääjän vastuulla ja valvonnassa.

A-, B-, C- ja D-lisenssin laskuvarjohyppääjän on kelpoisuutta hakiessaan osoitettava koulutusorganisaatiolle terveydentilavakuutuksella tai mikäli koulutusorganisaatio tai hyppääjän ikä (60v.) sitä vaatii lääkärintodistuksella, jonka mukaan hän täyttää laskuvarjohyppytoimintaan riittävät terveydelliset vaatimukset.

Nova-alkeiskurssit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on myös mahdollista aloittaa laskuvarjohyppykoulutus nova-alkeiskurssilla (nova = nopeutettu vapaapudotus). Tällöin pakkolaukaisuhyppyjä ei ole lainkaan, ja oppilas hyppää alusta alkaen itseaukaisuhyppyjä yleensä 4 000:n metrin korkeudesta ensin kahden ja pian vain yhden kouluttajan (novahyppymestarin) kanssa. Nova-alkeiskoulutus jakautuu seitsemään hyppyyn eli tasoon. Tasohypyillä oppilas oppii kaikki vapaan pudotuksen perustaidot (varjon avaamisen, käännökset, voltit, liukumisen ja toisen ihmisen kanssa hyppäämisen alkeet) sekä varjon käsittelyn.

Lisenssivaatimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-lisenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laskuvarjohyppääjän A-lisenssin myöntää SIL ry, kun henkilöllä on esittää koulutustodistus. Lisenssi on voimassa, kun henkilöllä on esittää SIL ry:n myöntämä todistus. Ennen kuin laskuvarjohyppääjä voi itsenäisesti suorittaa laskuvarjohyppyjä, on hänen täytettävä seuraavassa mainitut vaatimukset.

Tieto-, taito- ja kokemusvaatimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöllä pitää olla SIL ry:n koulutusohjeessa määritellyt tiedot ja taidot, jotka tulee osoittaa määritellyillä kokeilla, sekä hänen tulee olla suorittanut koulutusohjeessa määrätyt hypyt hyväksytysti. Kokemusvaatimus on vähintään 25 hyväksyttyä, koulutusohjelman mukaista vapaapudotushyppyä.

Voimassaolo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SIL ry:n myöntämä A-lisenssi on voimassa toistaiseksi. Itsenäinen hyppytoiminta edellyttää, että hyppääjä on viimeisen 12 kuukauden aikana hypännyt vähintään 10 itseaukaisuhyppyä. Puuttuvat hypyt on suoritettava oppilaana hyppymestarin valvonnassa.

Oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

A-lisenssin kelpoisuuden haltija on oikeutettu suorittamaan itsenäisesti laskuvarjohyppyjä ja pakkaamaan sen tyyppisiä laskuvarjoja, joihin hän on saanut koulutuksen. Hän on lisäksi oikeutettu valvomaan ja tarkastamaan oppilaan päävarjon pakkauksen.

B-lisenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikä-, tieto- ja taitovaatimukset ovat samat kuin A-lisenssiä varten. Kokemusvaatimus on vähintään 50 vapaapudotushyppyä ja 30minuuttia vapaata pudotusta. Laskuvarjohyppääjän B-lisenssin täyttymisen toteaa kyseisen koulutusorganisaation koulutuspäällikkö, apulaiskoulutuspäällikkö tai hyppymestari, jotka antavat koulutustodistuksen. B-lisenssin myöntää SIL ry. Se on voimassa samoin edellytyksin kuin A-lisenssi. B-lisenssin haltijalla on samat oikeudet kuin A-lisenssin omaavalla hyppääjällä. 100 hyppyä hypännyt B-lisenssin haltija saa lisäksi toimia apukouluttajana koulutuspäällikön hyväksynnällä.

C-lisenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ikä-, tieto- ja taitovaatimukset ovat samat kuin B-lisenssiä varten. Kokemusvaatimus on vähintään 200 vapaapudotushyppyä ja 1 tunti vapaata pudotusta. C-lisenssin haltijalla on samat oikeudet kuin B-lisenssin omaavalla hyppääjällä ja hän saa lisäksi hypätä näytös- ja yöhyppyjä. Hän saa myös hypätä liitopukuhyppyjä, mikäli hänellä on liitopukuvalmistajan hyväksymän liitopukukouluttajan antama koulutus. C-lisenssin haltija saa myös käyttää kameraa hypyillään.[1]

D-lisenssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokemusvaatimus on vähintään 500 vapaapudotushyppyä ja 3 tuntia vapaata pudotusta. D-lisenssin haltijalla on samat oikeudet kuin C-lisenssin omaavalla hyppääjällä. Lisäksi D-lisenssin hyppääjä saa olla käyttämättä suojapäähinettä hypyn aikana. Hän saa käyttää hypyn aikana sellaisia varusteita (esimerkiksi skysurf-lautaa tai liitopukua), jotka saattavat oleellisesti vaikuttaa suoritukseen vapaapudotuksessa ja varjon varassa.

Sotilashyppääminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Maahanlaskujoukot

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Saksa otti käyttöön lentäjien laskuvarjot, koska sen koneet yleensä pudotettiin sen omalle alueelle. Miehistö oli rajallinen resurssi, joka kannatti yrittää säästää koneen tuhoutuessa. Britannia ei ottanut laskuvarjoja käyttöön, koska niiden käytön arveltiin heikentävän sotilaslentäjien taistelumoraalia.

1920-luvun Yhdysvaltain kiertävissä ilmasirkuksissa oli laskuvarjohyppyesityksiä.

1930-luvulla Neuvostoliitto otti käyttöön laskuvarjojoukot. Sieltä käyttö laajeni ensin Saksaan, joka Weimarin tasavallan aikana koulutti sotilaitaan, etenkin lentäjiä Neuvostoliitossa. Toisen maailmansodan aikana etenkin Saksan laskuvarjojoukot tulivat kautta maailman kuuluisiksi hyökkäyksissä Belgiaan (Eben Emalin tukikohdan vyörytys), Norjaan ja Kreetalle. Saksan laskuvarjojoukot menettivät kuitenkin pääosan vahvuudestaan Kreetan taistelussa vuonna 1941 eivätkä koskaan palanneet samalle tasolle.lähde?

Normandian maihinnousussa laskuvarjojoukkoja käytettiin avainkohteiden, kuten kylien ja siltojen, valtaamiseen ja esimerkiksi varmistamaan laskeutumisalueita liitokoneilla (kuten Airspeed Horsa-koneilla) saapuville maihinlaskujoukoille.[2]

Suomen maavoimien laskuvarjojääkärien edelläkävijät olivat toisen maailmansodan aikaiset kaukopartiojoukot, joita aika-ajoin kuljetettiin lentokoneilla (vesikoneita tai suksin varustettuja koneita). Sodan aikana Suomi pudotti noin tusinan laskuvarjomiestä linjojen taakse, mutta neuvostotiedustelun onnistuneen operaation vuoksi suurin osa laskuvarjomiehistä sai surmansa ennen tehtäviensä suorittamista.

Toisen maailmansodan jälkeen etenkin Yhdysvaltain maavoimien keskuudessa uskottiin laskuvarjojoukkojen määräänsä suurempaan vaikutukseen. Vihreät baretit -yksikkö luotiin Baijerissa, tästä johtui baretin värikin; baretit lainattiin Britannian merijalkaväeltä.lähde? Koulutusta antoivat saksalaiset laskuvarjojääkärit, sittemmin suomalaiset kaukopartiomiehet.lähde? Usko laskuvarjojoukkojen jalkaväkeä paljon suurempaan tehoon näkyi esimerkiksi Vietnamin konfliktissa ja viimeksi Afganistanin valloittamisessa vuonna 2003.

MPK:n ja Kaitseliitin yhteistyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) ja Viron Kaitseliit solmivat yhteistyösopimuksen vuoden 2008 lopulla. Sopimus sisältää koulutusyhteistyön periaatteet ja vuosittain toteutettavat koulutustilaisuudet sekä Suomessa että Virossa.

Vuoden 2009 alussa tämä yhteistyö käynnistyi konkreettisesti. MPK ja Viron Kaitseliit perustivat ensimmäisen kurssin. Kurssi tunnetaan nimellä "Laskuvarjohyppykurssi sotilaiden tapaan".lähde? Kurssilla virolaiset kouluttavat miehet hyppäämään sotilaslaskuvarjolla ja viiden onnistuneen hypyn jälkeen miehelle myönnetään Viron armeijan hyppysiivet.

Tandemhypyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulta lähtien laskuvarjohyppy on voinut olla myös ns. tandemhyppy, jossa hyppääjä hyppää yhdessä kouluttajan eli tandemhyppymestarin kanssa samoissa valjaissa. Hyppykorkeus on tällöin 3 500–4 000m ja varjo avataan vasta noin 1 500:n metrin korkeudessa.

Hyppääminen kilpailulajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Laskuvarjourheilu

Laskuvarjohypyssä on harrastus- ja kilpailutoimintaa. Kilpailulajeina on mm. tarkkuus- ja muodostelmahyppy.

Ennätys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

14. lokakuuta 2012 itävaltalainen Felix Baumgartner hyppäsi 39 kilometrin korkeudesta stratosfääristä kaikkien aikojen korkeimmalta suoritetun laskuvarjohypyn.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen ilmailuliitto: Laskuvarjohyppääjien toiminnalliset ohjeet ja kelpoisuusvaatimukset
  2. Beevor, Antony: Normandia 1944: Maihinnoususta Pariisin vapauttamiseen, s. 79-80. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35306-6. (suomeksi)
  3. Itävaltalainen uskalikko syöksyi alas 39 kilometrin korkeudesta Yle Uutiset. Viitattu 14.10.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta laskuvarjohyppy.

Suomalaiset laskuvarjokerhot / -yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat yhdistykset/yritykset järjestävät tai ovat järjestäneet laskuvarjohyppykoulutusta: