Kyhmyjoutsen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kyhmyjoutsen
Cygnus olor 2 (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Sorsalinnut Anseriformes
Heimo: Sorsat Anatidae
Suku: Joutsenet Cygnus
Laji: olor
Kaksiosainen nimi
Cygnus olor
(Gmelin, 1789)
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kyhmyjoutsen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kyhmyjoutsen Commonsissa
Kyhmyjoutsenperhe syömässä vesikasveja. Aikuiset linnut kurottavat veden alle jolloin vain takaruumis jää veden pinnalle. Pienet poikaset syövät veden pinnalle nousevan ravinnon.

Kyhmyjoutsen (Cygnus olor) on suuri valkoinen sorsalintu. Sen nokka on punertava ja siinä on musta kyhmy, josta se on saanut suomenkielisen nimensäkin.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyhmyjoutsen on 145–160 cm pitkä ja sen siipien kärkiväli 210–240 cm. Seisovan linnun pää ulottuu 1,2 m:n korkeuteen. Koiras on suurempi kuin naaras. Kyhmyjoutsen on yksi suurimmista lentävistä linnuista, se voi painaa yli 15 kg.[2]

Kyhmyjoutsenen höyhenpeite on hohtavan valkoinen. Eri joutsenlajit voi erottaa toisistaan nokan perusteella; kyhmyjoutsenen nokka on punertavan oranssi ja kyhmy musta. Koiras on hieman isompi kuin naaras, ja sen kyhmy on myös suhteessa isompi, muuten sukupuolet muistuttavat toisiaan. Nuoren linnun höyhenet ovat harmahtavat ja nokka tummanharmaa, eikä siinä ole samanlaista kyhmyä kuin aikuisilla linnuilla.[2] Kyhmyjoutsen pitää pitkää kaulaansa tavallisesti S-mutkalla, kun taas muut Suomessa tavattavat joutsenlajit pitävät kaulaansa suorana.lähde? Lentävän kyhmyjoutsenen siivistä kuuluu voimakas suhiseva ääni, muuten linnun ääntely rajoittuu sihinään ja murahteluun.[2]

Vanhin suomalainen rengastettu kyhmyjoutsen on ollut 18 vuotta 29 päivää vanha.[3] Euroopan vanhin oli vähintään 28 vuotta 7 kuukautta vanha saksalainen lintu.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyhmyjoutsen on peräisin Länsi-Aasian arovesistöistä, josta se on luontaisesti levinnyt Euroopan lauhkeille alueille. Lajin levittäytymishistoriaa on kuitenkin vaikea tutkia, sillä sitä on koristeellisen ulkomuodon ja maukkaan lihan vuoksi pidetty kasvattina jo varsin pitkään. Perinteisesti sitä on pidetty Eurooppaan tuotuna vieraslajina, mutta vuonna 2010 julkaistun tutkimuksen mukaan Britteinsaarilta ja Alankomaista on löydetty fossiileja ja subfossiileja, jotka osoittavat lajin eläneen kyseisillä alueilla yhtäjaksoisesti koko jääkauden jälkeisen ajan, eli noin 11 000 vuotta.[4] Itämeren alueelta löytöjä on vähemmän, mutta niiden perusteella tiedetään kuitenkin kyhmyjoutsenen eläneen Tanskassa, Ruotsissa ja Puolassa jo kivikaudella.[4]

Suomessa kyhmyjoutsenta tavataan rannikkoalueilla koko Suomenlahdella, kaukana Perämerellä ja useilla sisävesillä. Kanta Suomessa on varsin nuori, eikä esihistoriallisia löytöjä tunneta[4]. Ensimmäiset kyhmyjoutsenet tuotiin Ahvenanmaalle puistolinnuiksi, mutta linnut siirtyivät myös vapauteen ja ensimmäinen pesintä todettiin Ahvenanmaalla vuonna 1934.[5][6] Laji on levittäytynyt Suomessa varsin nopeasti, ja sen pesimäkannan kooksi on 2000-luvulla arvioitu noin 6 000–10 000 paria.[7] Britteinsaarten kanta on noin 50 000, Venäjän 7 000–9 500 ja Turkin 11–40 paria.

Kyhmyjoutsen ei ole varsinainen muuttolintu, mutta vesistöjen jäätyminen pakottaa osan populaatioista siirtymään sulan veden alueille.[8] Ulkonäkönsä takia kyhmyjoutsenta on istutettu muun muassa Yhdysvaltoihin, missä se on levinnyt ja lisääntyy nyt villinä. Paikoin, kuten Chesapeakenlahdella, se on jo uhkana luontaisille lajeille.[9] Sitä on istutettu myös Uuteen Seelantiin, Australiaan ja Etelä-Afrikkaan.[2]

Elinympäristö ja ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyhmyjoutsenen tärkeimpiä pesimäalueita ovat lammet, järvet ja merenlahtien sekä saariston matalat rantavedet. Laulujoutsenten kannan edelleen kasvaessa Suomessa kilpailussa heikompi kyhmyjoutsen joutuu todennäköisesti luopumaan osasta pesimäpaikoistaan. Elinpaikoillaan kyhmyjoutsenet syövät lähinnä vesikasveja.[10] Poikaset syövät ensimmäisen kuukauden ajan vedessä eläviä selkärangattomia.[11].

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyhmyjoutsen aloittaa lisääntymisen noin neljävuotiaana. Ne ovat pariuskollisia ja usein myös pesäpaikkauskollisia. Saaristomerellä tavataan pieniä muutaman parin yhdyskuntia samalla luodolla. Kyhmyjoutsenen pesä on korkea keko, jonka ne rakentavat tavallisesti ruovikon reunaan tai meren luodolle. Munia munitaan parin päivän välein keskimäärin neljä kappaletta. Usein joutsenilla tavataan nykyisin suuriakin pesueita joissa voi olla jopa yli 10 poikasta. Naaras hautoo munia noin 36 päivää, ja poikaset ovat lentokykyisiä 120–150 päivän iässä. Pitkä lentokyvyttömyysaika rajoittaa kyhmyjoutsenen leviämistä Suomessa, koska poikasten täytyy olla lentokykyisiä ennen kuin vesistöt jäätyvät.[8] Molemmat vanhemmat hoitavat pesää ja suojelevat poikasia, ja perheiden näkee usein idyllisesti ruokailevan yhdessä.

Käyttäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten laulujoutsenkin, on kyhmyjoutsen aggressiivinen muita lintuja kohtaan. Pesää ja poikasiaan kyhmyjoutsenet suojelevat sähisemällä ja käyttäytyen uhkailevasti, mihin liittyy myös siipien pullistaminen "purjeeksi". Kyhmyjoutsenen aggressiivinen käytös muita lintuja kohtaan ja pesimäkannan nopea kasvu on herättänyt keskustelua sen metsästämisen sallimisesta.[12] Joutsenkantaa kuitenkin säätelevät luontaisesti ankarat jäätalvet, ja pesivä kyhmyjoutsenpariskunta tarjoaa aggressiivisuudellaan suojaa myös muille linnuille.

Kyhmyjoutsen kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Joutsenet kulttuurissa

Eurooppalaisen myytin mukaan yleensä hiljainen kyhmyjoutsen laulaa todella kauniisti juuri ennen kuolemaansa. Tätä kutsutaan joutsenlauluksi. Vertauskuvallisesti myös joidenkin ihmisten on arveltu laulavan ”joutsenlaulunsa” eli tekevän viimeisen työnsä paremmin kuin aiemmat.

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Cygnus olor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 6.6.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Factsheet ARKive. Viitattu 7.10.2013.
  3. Rengastajatoimikunta 2008: Rengastajan vuosikirja 2008. Helsingin yliopiston eläinmuseon rengastustoimisto.
  4. a b c Mannermaa, Kristiina: Kyhmyjoutsen alkuperäinen laji. Suomen Luonto, 2010, nro 9, s. 12. Suomen luonnonsuojeluliitto.
  5. Hautala, H. & Suominen, T.: Laulujoutsen, s. 26. Otava, 1991. ISBN 951-1-11576-6.
  6. Nummi, Petri: Suomeen istutetut riistaeläimet, s. 5. Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos. Helsinki: Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos, 1988. ISBN 951-45-4760-8.
  7. Kyhmyjoutsen Lintuatlas. Viitattu 5.6.2014.
  8. a b Kyhmyjoutsen Luontoportti. Viitattu 8.10.2013.
  9. Mute Swans Spark Loud Debate in Chesapeake Bay 2003. National Geographic. Viitattu 8.10.2013.
  10. Frequently Asked Questions About Mute Swans Michigan State DNR. Viitattu 8.10.2013.
  11. Mute Swans Save the beaches. Viitattu 8.10.2013.
  12. Luonnonsuojeluliitto Korkeaojalle: Kyhmyjoutsenenkaan metsästys ei ole oikein 2004. Luonnonsuojeluliitto. Viitattu 8.10.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1987: Knölsvanens expansion i Österbotten fortsätter. - Lintumies 4.1987 s. 265. LYL.
  • Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1987: The Mute Swan Cygnus olor in Ostrobothnia in 1970-1986. - ornis Fennica 64:27-29.
  • Hästbacka, Hans & Ulfvens, Johan 1991: Fortsatt framgång för knölsvanen i Kvarken. - Lintumies 3.1991 s. 138-139. LYL.
  • Tenovuo, Rauno 1961: Knölsvanen (Cygnus olor) invandrar till sydvästra Finland. - Nordenskiöld-Samfundets tidskrift 26-37.
  • Tenovuo, Rauno 1975: Kyhmyjoutsen Lounais-Suomen asukkaana. - Suomen Riista 26:5-13.
  • Tenovuo, Rauno 1976: The Mute Swan (Cygnus olor) in Finland. - Ornis Fennica 53:147-159.
  • Ulfvens, Johan 1993: Breeding habitat characteristics in a newly established population of the Mute Swan Cygnus olor on the Finnish west coast. - Ornis Fennica 70:106-109.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]