Saaristomeri
Wikipedia
Saaristomeri on saarten rikkoma merialue Itämerellä, Suomessa. Alue rajoittuu idässä Hankoniemeen ja lännessä Ahvenanmaan mantereeseen. Etelärajan muodostaa Pohjois-Itämeri ja pohjoisrajan Selkämeri. Saaristomeren maisema-alue on kansallismaisema ja alueella sijaitsee Saaristomeren kansallispuisto.
Saaristomeri muodostuu noin 40 000 saaresta, pienistä kallioluodoista suuriin asuttuihin, suurista avomerenomaisista merenselistä ja jokisuistoja muistuttavista saarilabyrinteista. Suuria yli neliökilometrin laajuisia saaria on 257 kappaletta. Saaristomeren keskisyvyys on vain 23 metriä.[1] Joidenkin lähteiden mukaan Saaristomeri on maailman suurin saaristo saarten määrän mukaan laskettuna.
Saaristomeri jaetaan useissa yhteyksissä kolmeen osaan:
- Turunmaan saaristo johon lasketaan kuuluviksi eteläisen ja lounaisen saariston ruotsinkieliset kunnat.
- Pohjoinen saaristo, pohjoispuolen suomenkieliset kunnat.
- Ahvenanmaan saaristo, Ahvenanmaan itsehallintoalueeseen kuuluvat kunnat.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Ihminen asuttaa saaristoon
Varsinais-Suomen saaristo, on ollut asuttua myöhäisestä kivikaudesta (noin 2000–1300 eaa.) lähtien. Runsaat luonnonantimet houkuttelivat jääkauden jälkeen kivi- ja pronssikauden ihmisiä asumaan saaristoon. Tuolloin Itämeri oli suolaisempi ja se tarjosi runsaasti turskaa ja muita kaloja, sekä sadattuhannet hylkeet elivät alueella. Ihmiset käyttivät runsasta merilinnustoa ravintonaan, sekä keräsivät sen munia ja untuvia. Karjatalouden ja marginaalisen maanviljelyn edellytykset saattoivat tuolloin olla jopa nykyistä paremmat lämpimän ilmaston takia.[2] Saaristomerellä tapahtuvan maankohoamisen myötä merestä nousi asumiskelpoisia saaria jolle esihistoriallinen asutus levisi hiljalleen. kivi- ja pronssikaudella ulkosaariston luodot olivat nykyistä 20–25 metriä alempana. Ulkosaaristo oli nykyisten Nauvon, Korppoon ja Houtskarin pääsaarien paikkeilla. Esimerkiksi Dragsfjärdissä sijaitseva Bötesbergetin kivikautinen asuinpaikka vuodelta 6000 eaa. on nykyään korkealla metsäisellä ylängöllä 55 metriä merenpinnasta, kun tuolloin se oli yksinäinen saari ulapalla.[3]
Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueelta ei ole löydetty kivikautisia asuinpaikkoja, mutta nelisenkymmentä hautarauniota pronssi- ja rautakaudelta (500 eaa.–1150/1300 jaa.) tunnetaan. Saaristosta on kuitenkin löydetty kaksi esihistoriallisen ajan linnaluotoa, jotka voisivat mahdollisesti olla rautakauden aikaisia.[3]
Kalastuksen ja muiden saariston peruselinkeinojen lisäksi saaristolaiset harjoittivat kauppaa, käsitöitä ja merenkulkua jo varhain. Viimeistään tultaessa pronssikaudelle purjehteminen yleistyi koko Itämerellä. Jo pronssikaudella saaristomerelle levisi samanlaiset elinkeinot, hautaustavat ja metallinkäyttö kuin muuaallakin Itämeren kulttuuripiirissä.[2]
Tultaessa rautakaudelle (500 eaa.–1150) asutus levisi Saaristomeren kansallispuiston alueelle. Merkkinä tästä, yhteistoiminta-alueelta on löydetty useita rautakautisia muinaisjäännöksiä. Siitepölyanalyysillä on osoitettu, että rannikkolla on ollut maanviljelyä rautakaudelta lähtien.[2] Yleisimmät muinaisjäännökset sijoittuvat juuri rautakauden lopulta 1800-luvulle asti.[3]
Näyttävimpinä esihistoriallisen ajan muinasjäännöksinä voidaan pitää hautaraunioita. Ne on rakenettu pronssi- ja rautakaudella latomalla kiviä. Raunioiden koko vaihtelee muutaman metrin läpimitasta kymmenien metrien levyisiin ja parin metrin korkuisiin hautaröykkiöihin. Prossikauden alkupuolella röykkiöihin haudattiin, mutta myöhemmin siirryttiin polttotuhkaukseen. Joistakin röykkiöistä on löydetty koruja ja aseita, niin kutsuttuja hauta-antimia. Osasta hauta-antimet ovat kadonneet tai niissä ei ole ollut niitä alunperinkään. Kansanomainen nimi hautaraunioille on hiidenkiuas.[3]
Hautaraunio löytöjä on tehty ympäri saaristoa, hyvin erikoisilta saarilta. Suurin osa haudoista on rakentamis aikanaan jo tehty isommille saarille, ja maankohoamisen myötä ne ovat kasvattaneet kokoaan. Hautapaikka on usein valikoitunut, maastosta erottuvalta paikalta, kuten kallionhupuilta ja lakialueilta, joilta on näjymä merelle. Kansallispuiston hautarauniot ovat matalia, melko pieniä, ja ne on rakennettu lähelle saaren korkeinta kohtaa. Osa haudoista on myös rannalla tai usein hautaröykkiön ryhmässä. Luultavasti kaikki Saaristomeren hautaröykkiöt ovat rautakaudelta. Kansallispuiston yhteistoiminta-alueella eniten hautoja löytyy Nötöstä ja Hiittisten suurimmilta saarilta. Jo tuolloin kyseiset alueet olivat tiheää saaristoa, josta oli lyhyt matka ulkosaaristoon kalaan ja hyljejäille. Alue on saattanut olla asuttu jo rautakaudella.[3]
[muokkaa] Ruotsalaisväestö kansoittaa saariston
Saaristomeren väkiluku alkoi kasvaa tuntuvasti 1200-luvun loppupuoliskolta alkaen kun ruotsalaisväestöä siirtyi sinne. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen nykyisistä kylistä noin puolet oli jo keskiajalla asutettuja.[2]
Saaristomeren asukasluku jatkoi nousuaan 1500-luvun puoliväliin asti, jonka jälkeen se alkoi vähetä nopeasti. Ihmismäärä oli käynyt liian suureksi ja sen aikaisilla menetelmillä ei pystynyt elättämään kaikkia. Olot saaristossa olivat käyneet karuiksi ja myös sodat sekä kulkutaudit vaivasivat yhteisöjä. Isoviha ja rutto toivat varjokuvia saaristolaisten elämään 1700-luvun alkupuolella.[2]
Suurin osa ulkosaariston arkeologia löydöistä liittyy kalastuselinkeinoon. Tälläisiä ovat muun muassa tilapäisasumuksena käytetyt tomtning-jäännökset, labyrintit, veneenvetopaikat, kiviuunit ja kallioon hakatut merkit. Tomtning-jäännökset ovat yöpymisuojia tai varastorakenuksia, joita kalastajat rakensivat väliaikaisille paikoilleen. Kalastusmatkat olivat usein pitkiä joten suoja oli elinehto saariston ankarissa säässä. Nykyaikaan näistä suojista on useimmiten säilynyt vaakasuora, raivattu lattia-ala ja sitä ympäröivä lohkareista ladottu muuri. Joskus myös kallionseinämiä on käytetty rakennuksen osana.[3]
Jurmon saarelta löytyvät muinaisjäännökset: niin kutsutut munkinkehät, ruotsiksi munkring ovat Saaristomeren tutkituimpia muinaisjäännöksiä. Munkinkehät ovat neljä pyöreää kivikehää joita on yritetty ratkaista jo 1700-luvulla, jolloin niitä epäiltiin kökarilaisten munkkien rakentamiksi. Tieto saatta pitää paikkansa, sillä tutkimukset ovat osoittaneet että keskiajalla franiskaaniveljiä asui Kökarissa 1300-luvun lopulta 1530-luvulle saakka. Yhden tulkinnan mukaan kehät saattaisivat olla munkkien kalastusmatkojen tilapäisasutuksiin littyviä tomtning-jäännöksiä.[3]
1800-luvun puolivälissä tekniset uudistukset helpottivat myös ulkosaaristolaisten elämää. Modernit kalastustavat, kuten koukku ja ajoverkot helpottivat kyläläisten työtaakka ja uusia välineitä pystyttiin käyttämään myös kylien ulkopuolellakin. Alueelle tuli uutta asutusta ja väkiluku kasvoi nopeasti.[2]
1900-luvun alussa ihmisiä muutti saaristosta kaupunkiin toimeentulon perässä. Ensimmäisenä autioituivat kaukaisimmat ja karuimmat torpat. Ulkosaaristo pysyi asutettuna aina 1950-luvulle saakka. 1970-luvulla mökkiläiset ihastuivat saaristomereen ja uusia asukkaita virtasi taas saaristoon.[2]
[muokkaa] Luonto
Saaristomerellä sijaitsee Saaristomeren kansallispuisto. Luonto on hyvin erikoista, karua ja samalla rehevää. Saaristomerta leimaavat rehevät saarnimetsiköt ja karut kallioluodot. Ensimmäisen Salpausselän jatkeena on alueen eteläosissa joukko soraharjun pätkiä eli hiekkasaaria. Suurin näistä on Länsi-Turunmaan, Korppoon Jurmo. Toisen Salpausselän jatkeena on muun muassa Kemiönsaaren, Dragsfjärdin Örö. Hiekkasaarten kasvillisuus ja eläimistö ovat tavallista rikkaampia ja poikkeavat kallioluotojen luonnosta.
[muokkaa] Ilmasto
Etenkin ulkosaariston ilmasto on hyvin leutoa Suomen oloissa. Utössä on mitattu Suomen korkein vuosikeskilämpötila asutulla alueella, 8,1 °C. Uloimmilla luodoilla ilmasto on jopa yhtä leutoa kuin Etelä-Ruotsissa, ja vuoden keskilämpötila on usein yli 7 °C. Kesät ovat kuitenkin viileämpiä kuin mantereella. Kesän ylimmät lämpötilat harvoin yltävät yli 25 °C, mutta toisaalta alimmat lämpötilat ovat varsin korkeita. Elokuu on usein lämpimin kuukausi, johtuen meren lämpenemisestä. Lämmin meri viivyttää ilmaston jäähtymistä, ja joillakin mittausasemilla terminen kesä on loppunut joinakin vuosina vasta marraskuun puolella, talven alkaessa normaalistikin hieman ennen vuodenvaihdetta. Talven alimmat lämpötilat putoavat harvoin alle -10 °C mikä myös osaltaan johtuu lämpimästä merivedestä.
Termisten vuodenaikojen alkaminen Utössä keskimäärin:
| Terminen vuodenaika | Alkaa | Alkoi 2008 |
|---|---|---|
| Kevät | 26. maaliskuuta | ei ollut talvea |
| Kesä | 2. kesäkuuta | 22. toukokuuta |
| Syksy | 29. syyskuuta | 22. lokakuuta |
| Talvi | 25. joulukuuta | 11. helmikuuta |
Saariston kesät ovat kuivempia kuin mantereella. Myös talvet ovat vähälumisempia.
[muokkaa] Kuvagalleria
 Tyypillinen pienen saaren satama Rosalassa |
 Kuva Hiittisistä |
 Loistokarin luoto Airistolla, Turun edustalla |
 Sandön saaren hiekkariutta on tyypillinen esimerkki Salpausselän jatkeesta |
 Jurmon saaren kylä |
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Pohjanmereltä Itämerelle: | (Skagerrak) · Kattegat · Tanskan salmet (Juutinrauma · Belttienmeri: Iso-Belt, Vähä-Belt, Kielinlahti, Mecklenburginlahti) |
| Varsinainen Itämeri: | Arkonan allas · Bornholmin allas · Gotlanninmeri (Gdańskinlahti · itäinen, läntinen ja pohjoinen Gotlannin allas) |
| Suuret lahdet: | Riianlahti · Suomenlahti · Pohjanlahti (Ahvenanmeri · Saaristomeri · Selkämeri · Merenkurkku · Perämeri) |
