Kimalaisorho
Wikipedia
| Kimalaisorho | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Ophrys insectifera L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
Kimalaisorho (Ophrys insectifera) on suuren suvun ainoa laji Suomessa. Tämä kämmekkä tunnetaan parhaiten erikoisesta pölytystavastaan. Kimalaisorho on laajalti uhanalainen ja rauhoitettu Suomessa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö ja koko
Kimalaisorhon lehdet ovat sen tyvellä tai varren alaosassa. Maan alla kasvilla on kaksi pyöreää versojuurimukulaa. Varsi on 15–30 cm korkea. Kimalaisorhon varressa on 3–14 pientä, kukalle laskeutunutta pistiäistä muistuttavaa kukkaa. Yksittäisen kukan huuli on tummanruskea, neliliuskainen, hieman hyönteisen ruumista ja siipiä muistuttava. Siinä on myös sinistä "peilimäistä" kuviointia. Huulen yläpuolella olevat lankamaiset kehälehdet ovat kapeat ja tumman ruskeat, kuin tuntosarvet. Muut kehälehdet ovat kokonaan vihreitä. Kukinta-aika on kesä-heinäkuussa.[1]
Kimalaisorhon kukat houkuttelevat ulkomuodollaan ja feromonimaisella tuoksullaan velhopistiäisten (Argogorytes mystaceus ja A. fargei) mustakeltaisia koiraita parittelemaan kukan kanssa. Kimalaisorhon kukinta alkaa pistiäiskoiraiden kuoriuduttua ja ennen pistiäisnaaraiden kuoriutumsta. Tämä "valeparittelu" voi sitten seuraavassa kukassa tapahtuessaan johtaa kukan pölytykseen. [2][3]
[muokkaa] Levinneisyys
Orhot (Ophrys) ovat levinneet laajalti Euroopassa ja Välimeren ympäristössä. Monista muista lajeista poiketen kimalaisorho karttaa kuumimpia Välimeren alueita, ja se on myös pohjoisimpana kasvava orholaji.
Kimalaisorhon päälevinneisyysalue on Keski- ja Länsi-Euroopassa. Tämän alueen ulkopuolella kimalaisorhoa tavataan mm. Baltiassa ja Pohjoissaissa. Norjan rannikolla lajia tavataan peräti napapiirin pohjoispuollella. Itämerellä laji kasvaa etenkin suurilla saarilla, kuten Gotlannissa, Öölannissa ja Hiidenmaalla. Suomessa kimalaisorhoa tavataan alkuperäisenä tai muinaistulokkaana parillakymmeneltä paikalta Ahvenanmaalta. Varsinais-Suomessa Paraisten kalkkialueelta tunnetaan yksi elinvoimainen tulokasesiintymä.[2]
[muokkaa] Elinympäristö
Kimalaisorho on kalkinvaatija. Lajille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kosteat niityt ja metsät, lettosuot ja joskus kuivemmat, runsaskalkkiset paikat. Tällaisesta esiintymispaikasta esimerkki on Parainen, jossa laji kasvaa tuoreella mäntykankaalla. Kimalaisorhon esiintyminen on oikullista ja kasvi saattaa piileskellä sienijuurensa turvin maan alla vuosikausia. Lajia uhkaavat elinympäristöjen umpeenkasvu ja tuhoutuminen sekä keräisly.[2]
[muokkaa] Lähteet
- Ranta, Pertti: Kimalaisorho. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 201.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Teräs, Ilkka: Kimalaisorho. Teoksessa Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 195.
