Kimalaisorho
Sivulta puuttuu | Kimalaisorho | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Ophrys insectifera L. |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Kimalaisorho Wikispeciesissä |
Kimalaisorho (Ophrys insectifera) on Euroopassa tavattava kämmekkälaji, joka tunnetaan parhaiten erikoisesta pölytystavastaan. Kimalaisorho on laajalti uhanalainen ja rauhoitettu myös Suomessa.[2] Se on suuren suvun ainoa laji Suomessa.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ulkonäkö ja koko
Kimalaisorhon lehdet ovat sen tyvellä tai varren alaosassa. Maan alla kasvilla on kaksi pyöreää versojuurimukulaa. Varsi on 15–30 cm korkea. Kimalaisorhon varressa on 3–14 pientä, kukalle laskeutunutta pistiäistä muistuttavaa kukkaa. Yksittäisen kukan huuli on tummanruskea, neliliuskainen, hieman hyönteisen ruumista ja siipiä muistuttava. Siinä on myös sinistä "peilimäistä" kuviointia. Huulen yläpuolella olevat lankamaiset kehälehdet ovat kapeat ja tumman ruskeat, kuin tuntosarvet. Muut kehälehdet ovat kokonaan vihreitä. Kukinta-aika on kesä-heinäkuussa.[3]
Kimalaisorhon kukat houkuttelevat ulkomuodollaan ja feromonimaisella tuoksullaan velhopistiäisten (Argogorytes mystaceus ja A. fargei) mustakeltaisia koiraita parittelemaan kukan kanssa. Kimalaisorhon kukinta alkaa pistiäiskoiraiden kuoriuduttua ja ennen pistiäisnaaraiden kuoriutumista. Tämä "valeparittelu" voi sitten seuraavassa kukassa tapahtuessaan johtaa kukan pölytykseen. [4][5]
[muokkaa] Levinneisyys
Orhot (Ophrys) ovat levinneet laajalti Euroopassa ja Välimeren ympäristössä. Monista muista lajeista poiketen kimalaisorho karttaa kuumimpia Välimeren alueita, ja se on myös pohjoisimpana kasvava orholaji.
Kimalaisorhon päälevinneisyysalue on Keski- ja Länsi-Euroopassa Britteinsaarilta ja Ranskasta Saksaan ja Kroatiaan ulottuvalla alueella. Tämän alueen ulkopuolella kimalaisorhoa tavataan mm. Espanjassa, Romaniassa, Baltiassa, Venäjällä ja Fennoskandiassa. Norjan rannikolla lajia tavataan peräti napapiirin pohjoispuolella. Itämerellä laji kasvaa etenkin suurilla saarilla, kuten Gotlannissa, Öölannissa ja Hiidenmaalla.[6] Suomessa kimalaisorhoa tavataan alkuperäisenä tai muinaistulokkaana pariltakymmeneltä paikalta Ahvenanmaalta. Varsinais-Suomessa Paraisten kalkkialueelta tunnetaan yksi elinvoimainen tulokasesiintymä.[4]
[muokkaa] Elinympäristö
Kimalaisorho on kalkinvaatija. Lajille tyypillisiä kasvupaikkoja ovat kosteat niityt ja metsät, lettosuot ja joskus kuivemmat, runsaskalkkiset paikat. Tällaisesta esiintymispaikasta esimerkki on Parainen, jossa laji kasvaa tuoreella mäntykankaalla. Kimalaisorhon esiintyminen on oikullista ja kasvi saattaa piileskellä sienijuurensa turvin maan alla vuosikausia. Lajia uhkaavat elinympäristöjen umpeenkasvu ja tuhoutuminen sekä keräily.[4]
[muokkaa] Lähteet
- Ranta, Pertti: Kimalaisorho. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 201.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Teräs, Ilkka: Kimalaisorho. Teoksessa Luonnossa. Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 195.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Ophrys insectifera IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 13.1.2010.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 504.
- ↑ a b c Ranta 1997, s. 201.
- ↑ Teräs 2008, s. 195.
- ↑ Den virtuella floran: Flugblomster (ruots.) Viitattu 13.1.2010.
