Ketoneilikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ketoneilikka
Dianthus deltoides 060805b.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Neilikat Dianthus
Laji: deltoides
Kaksiosainen nimi
Dianthus deltoides
L.[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ketoneilikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ketoneilikka Commonsissa

Ketoneilikka (Dianthus deltoides) on kohokkikasvien heimoon kuuluva monivuotinen ruoho. Ketoneilikka on luokiteltu Suomessa silmälläpidettäväksi lajiksi.[2] Lajin tieteellinen nimi tarkoittaa "kolmiomaista jumalten kukkaa".[3]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketoneilikkakasvsto.

Monivuotinen ketoneilikka kasvaa 10–30 cm korkeaksi ja muodostaa löyhästi mätästäviä, kohenevia kasvustoja. Väriltään kasvi on vihreä tai sinivihreä. Varsi on lyhytkarvainen. Vastakkain olevat varsilehdet ovat kapeita ja tasasoukkia tai tasasoukan suikeita. Lehdet kasvavat tyvestä yhdiskasvuiseksi tupeksi. Kukat ovat pitkäperäisiä ja sijaitsevat varren päissä yksittäin tai vähäkukkaisina viuhkoina. Säteittäisen kukan halkaisija on vajaat kaksi senttiä, ja sekä sen verhiö että teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on torvimainen ja ulkoverhiöllinen. Lisäteriö puuttuu. Terälehdet ovat kärjestä hammaskärkisiä ja väriltään purppuranpunaisia, joskus harvoin myös vaalenapunaisia tai valkoisia. Tarkkaan katsoen kukissa näkyy hivenen tomusokerimaista valkoista väriä. Emin vartaloita on kaksi kappaletta. Suomessa ketoneilikka kukkii kesä-elokuussa. Hedelmä on neliliuskaisesti aukeava kota.[4][5]

Ketoneilikka voi risteytyä mykeröneilikan (D. armeria) ja pulskaneilikan kanssa.[6]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa ketoneilikka on levinnyt lähes koko maanosaan Pyreneiltä Keski-Venäjälle. Se puuttuu kuitenkin mantereen pohjoisimmista ja eteläisimmistä osista, Irlannista, Skotlannista, Färsaarilta, Islannista ja Huippuvuorilta, sekä suurimmasta osasta Pyreneiden niemimaata, Romaniaa, Bulgariaa ja Kreikkaa. Aasian puolella lajia tavataan paikoitellen Etelä-Siperiassa. Ihmisen mukana laji on levinnyt Pohjois-Amerikkaan, jossa sitä tavataan harvnaisena tulokkaana.[6]

Suomessa ketoneilikkaa tavataan Keski-Lappia myöten. Yleisin laji on Etelä- ja Itä-Suomessa. Yhtenäinen esiintymisalue ulottuu Vaasan korkeudelle asti, muualla esiintymisalue on hajanaisempi.[7] Oulun korkeudelle saakka laji on muinaistulokas, pohjoisempana uustulokas.[8]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketoneilikka on kuivien kasvupaikkojen luonteenomainen laji. Se viihtyy kivisillä mäenrinteillä, rinneniityillä, tienvarsilla ja pientareilla sekä kedoilla.[8] Suomessa laji on taantunut paikoin rajusti viime vuosikymmeninä ketojen umpeenkasvun seurauksena.[9][10]

Ketoneilikan kukissa on Suomen oloihin harvinaisen kirkas punainen väri. Kukat houkuttelevat värillään ja tuoksullaan pölyttäjiä, joina yleensä toimivat perhoset.[5]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ketoneilikkaa viljellään puutarhojen koristekasvina, jolloin kukat ovat yleensä luonnonkantoja tummenpia. Lajia käytetään myös ketosiemensekoituksissa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yliopistopaino, Helsinki 1998.
  • Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopion luonnontieteellinen museo, Kuopio 2002.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ITIS: Dianthus deltoides Viitattu 19.9.2012.
  2. a b Oulun kasvit 2005, s. 272.
  3. Helsingin kasvit 1998, s. 150.
  4. Retkeilykasvio 1998, s. 123–124.
  5. a b Lasse J. Laine: Kauneutta pienoiskoossa. Helsingin Sanomat 26.7.2011, s. B 8.
  6. a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Backnejlika (myös levinneisyyskartta) 1998-2009. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 19.9.2012. (ruotsiksi)
  7. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Ketoneilikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattuu 19.9.2012.
  8. a b Retkeilykasvio 1998, s. 124.
  9. Oulun kasvit 2005, s. 271.
  10. Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 169.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]