Pulskaneilikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pulskaneilikka
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Kohokkikasvit Caryophyllaceae
Suku: Neilikat Dianthus
Laji: superbus
Kaksiosainen nimi

Dianthus superbus
L.

Katso myös

  Pulskaneilikka Wikispeciesissä
  Pulskaneilikka Commonsissa

Pulskaneilikka (Dianthus superbus) on laajalla alueella Euroopan ja Aasian havumetsävyöhykkeellä kasvava monivuotinen, vaaleansinipunakukkainen kohokkikasvi. Laji on Suomessa rauhoitettu Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien eteläpuolella[1].

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pulskaneilikan kukka
Pulskaneilikan hedelmiä ja siemeniä

Pulskaneilikka kasvaa 25–60 cm korkeaksi. Kasvi on löyhästi mätästävä ja tyvestä koheneva, väriltään puhtaanvihreä ja kalju. Lehdet ovat kapeita ja tasasoukan suikeita, ja kasvavat tyvestä yhdiskasvuisesti tupeksi. Vaaleansinipunaiset, hyväntuoksuiset kukat ovat pitkäperäisiä ja halkaisijaltaan noin viisi senttimetriä. Kukan verhiö ja teriö ovat viisilehtisiä. Verhiö on torvimainen ja ulkoverhiöllinen. Terälehdet ovat kapealiuskaisia ja lisäteriöttömiä. Pulskaneilikka kukkii Suomessa heinä-elokuussa. Hedelmä on neliliuskaisesti aukeava kota.[2]

Pulskaneilikka muistuttaa hietaneilikkaa (D. arenarius), mutta kasvaa tätä isommaksi, sen lehdet ovat pehmeämmät ja se mätästää löyhemmin.[3] Pulskaneilikka muistuttaa myös hieman käenkukkaa (Lychnis flos-cuculi), jonka kukkien väri kuitenkin on vaaleampi ja verhiö lyhyempi.[4]

Pulskaneilikka voi risteytyä ketoneilikan (D. deltoides) kanssa lajien yhteisillä kasvupaikoilla.[5]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulskaneilikkaa tavataan laajalla alueella koko Keski- ja Itä-Euroopan alueella Ranskasta ja Pohjois-Italiasta Romaniaan, Ukrainaan ja Keski- ja Pohjois-Venäjälle Uralille saakka. Lajia tavataan myös hajanaisemmin Uralin itäpuolella Keski-Siperiassa aina Tyynellemerelle saakka, josta levinneisyysalue jatkuu etelään päin Kiinaan ja Japaniin.[5]

Suomessa pulskaneilikan levinneisyysalue on jatkoa Venäjän esiintymille. Laji on levittäytynyt Suomeen laaksoja ja jokivarsia pitkin jo myöhäisjääkaudella mannerjäätikön sulaessa.[6] Voimakkaimmillaan kanta on Keski-Lapissa, Kainuussa sekä Oulun seudulla. Etelämpää lajista on satunnaisia havaintoja, mutta se on kadonnut lähes kaikilta näiltä kasvupaikoilta.[7] Pohjois-Savossa Kaavilla kasvaa pulskaneilikan harvinainen serpentiinirotu, joka on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.[8] Alueella kasvaa alle 1 500 pulskaneilikkamätästä, mutta niistä vain osa edustaa uhanalaista serpentiinirotua.[9] Pulskaneilikka on yleisesti ottaen luokiteltu vuoden 2010 uhanalaisuusarvioinnista lähtien Suomessa elinvoimaiseksi. Vuoden 2000 uhanalaisuusluokituksessa se oli äärimmäisen uhanalainen.[10] Pulskaneilikan Kaavin serpentiinirotu on kuitenkin luokiteltu vuonna 2019 vaarantuneeksi.[11]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisiä elinympäristöjä pulskaneilikalle ovat jokien hiekka- ja sorarannat, rantaniityt ja kallionpenkereet. Se hyötyy ihmistoiminnasta ja leviää helposti myös kedoille ja tienvarsille.[2] Pohjois-Savossa Kaavilla tavattava harvinainen pulskaneilikan rotu kasvaa emäksisillä serpentiinikivillä.[12] Esiintymisalueen laajuus on nykyisin vain noin yksi neliökilometri.[6]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pulskaneilikkaa myydään puutarhakasvina.[13] Se sopii myös leikkokukaksi.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kuopion katoava kasvimaailma. Toim. Renvall, Pertti & Fagerstén, Reino & Knuutinen, Jorma & Vainio, Outi. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 6. Kuopio 2002.
  • Laine, Unto: Hietaneilikka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 132–133.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Vainio, Outi: Pulskaneilikan Kaavin serpentiinirotu. Teoksessa Suomen uhanalaiset kasvit. Toim. Ryttäri, Terhi & Kalliovirta, Mika & Lampinen, Taina. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 2012, s. 145–147. ISBN 978-951-31-6593-2.
  • Väre, Henry: Suomen kasvi- ja sienilajiston uhanalaisuus: Koskematon erämaa on vain illuusio. Teoksessa Luonnossa. Kasvit III. Toim. Piirainen, Mikko. Weilin+Göös Oy, Porvoo 2009, s. 244–249.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa (160/1997) (pdf) (s. 7) Ympäristöministeriö. Viitattu 5.2.2022.
  2. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 123.
  3. ↑ Laine 1997, s. 132.
  4. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 117, 123.
  5. ↑ a b Den virtuella floran: Praktnejlika (Dianthus superbus) (myös levinneisyyskartat) Den virtuella floran. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 19.9.2012. (ruotsiksi)
  6. ↑ a b Vainio 2012, s. 146.
  7. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2018: Pulskaneilikka (Dianthus superbus) Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 5.2.2022.
  8. ↑ Kuopion katoava kasvimaailma 2002, s. 190.
  9. ↑ Vainio 2012, s. 147.
  10. ↑ Pulskaneilikka – Dianthus superbus Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 5.2.2022.
  11. ↑ Hyvärinen, E., Juslén, A. Kemppainen, E., Uddström, A. & Liukko, U.-M. (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2019, s. 192. Helsinki: Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4974-0
  12. ↑ Väre 2009, s. 248.
  13. ↑ Pulskaneilikka suomenniittysiemen.fi. Arkistoitu 20.11.2010. Viitattu 19.9.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taksonitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pulskaneilikka&oldid=21413020”