Juolavehnä
Sivulta puuttuu | Juolavehnä | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 |
||||||||||||||||||||
| Juolavehnä rantakivikossa. Kuva: Miika Silfverberg, 2009. | ||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Elymus repens (L.) Gould |
||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Juolavehnä Wikispeciesissä |
Juolavehnä (Elymus repens, synonyymi Agropyron repens, Elytrigia repens) on yleinen, heinäkasvien heimoon kuuluva tuulipölytteinen villivehnälaji. Juolavehnä on myös hankala viljelysten rikkakasvi.
Suomessa lajilla on ollut useita kansanomaisia nimiä, kuten valkojuuri, juolaheinä, juolas ja juoliainen. Elias Lönnrot kustui kasvia nimellä ruparuoho.[1][2]
Sisällysluettelo |
Ulkonäkö ja koko[muokkaa]
Juolavehnän korsi kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Koko kasvi on väriltään yleensä vihreä, joskus sinertävän- tai harmaanvihreä. Lehdet ovat varressa vuorottain. Lehtien kannat ympäröivät vartta tuppena, jotka vaihtelevat kaljuista karvaisiin. Lehtituppien korvakkeet ovat pitkiä ja käyriä. Lehtilapa on litteä, 5–12 mm leveä, pitkasuippuinen, päältä kalju tai harvakarvainen ja sileäsuoninen. Kukinto on 6–16 cm pitkä, kokonaisena säilyvä, hoikka kerrannaistähkä. Tähkylät ovat 10–15 mm pitkiä ja 5–9-kukkaisia. Ne sijaitsevat leveä sivu tähkärankaa vasten yläviistoon osoittaen, vuorotellen rangan eri puolilla. Ulkohelpeen vihne on korkeintaan 0,8 mm pitkä. Kukan heteen ponsi on yli puolet ulkohelpeen pituudesta. Suomessa juolavehnä kukkii kesä-heinäkuussa.[3][4] Tähkään kehittyy noin 50 jyvää, joiden itävyys säilyy kymmenisen vuotta.[2]
Juolavenhän juurakko on suikerteleva, pitkähaarainen ja valkoinen. Maavartensa avulla kasvi leviää nopeasti laajalle alueelle. Laji on monivuotinen.[4][5]
Suomessa kasvaa juolavehnän kotoperäisen alalajin lisäksi muualta Euroopasta levinneitä alalajeja. Alalajit eroavat hieman toisistaan lähinnä koon, värin, lehtien muodon sekä kasvin karvaisuuden osalta. Suomessa kotoperäisenä tavataan matalakasvuista ja tavallisesti sinertävänsävyistä rantajuolavehnää (E. repens ssp. arenosus). Tulokkaana tavataan monirotuista, kookaskasvuista ja vihertävänsävyistä rikkajuolavehnää (E. repens ssp. repens).[6]
Juolavehnä voi risteytyä lähisukulaisensa merivehnän (E. farctus) kanssa.[7]
Levinneisyys[muokkaa]
Juolavehnää tavataan koko Euroopassa arktisimpia alueita lukuun ottamatta, Pohjois-Afrikasta, Lähi-idästä, Keski-Aasiasta sekä Etelä- ja Keski-Siperiassa aina Tyynelle valtamerelle saakka. Juolavehnä on levinnyt viljansiemenen mukana myös suurimpaan osaan Pohjois-Amerikkaa Alaskaa ja Kanadan arktisia alueita lukuun ottamatta. Lajia tavataan myös Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.[8]
Suomessa juolavehnää tavataan koko maassa Lapin pohjoisimpia erämaa-alueita lukuun ottamatta. Laji on erittäin yleinen tai yleinen Oulun korkeudelle saakka.[9] Alalajeista rantajuolavehnää tavataan koko rannikkoalueella itäiseltä Suomenlahdelta Pohjanlahden perukoille saakka. Rikkajuolavehnä on levinnyt koko maahan.[5][6] Juolavehnän ja merivehnän risteymää (E. farctus x repens) on tavattu Suomessa ainoastaan Hankoniemellä.[7]
Elinympäristö[muokkaa]
Rikkajuolavehnä on hyötynyt suuresti ihmisen toiminnasta ja se suosii runsastyppisiä maita.[2] Rikkajuolavehnää tavataan pelloilla, puutarhoissa, pientareilla, joutomailla ja kylä- ja venerannoilla. Kotoperäinen rantajuolavehnä on merenrantojen laji, jossa sitä kasvaa usein laajoina yhteinäisinä kasvustoina rantasoraikoilla.[6]
Juolavehnä rikkakasvina[muokkaa]
Rikkakasvina juolavehnä on hankala laji. Maan muokkausen yhteydessä juurakot ja maavarret silpoutuvat, mikä edistää lajin leviämistä. Hävittäminen on hankalaa, koska maavarret leviävät laajalle alueella ja multavassa maassa myös syvälle. Erityisen hankala rikkakasvi laji on perunamailla, joissa osa palstoista jää kesanolle ja siten lajin helposti valtaamaksi.[2] Juolavehnää voi torjua kemiallisesti.[10]
Luonnonmukainen torjunta[muokkaa]
Luonnonmukaisessa viljelyssä juolavehnää torjutaan usein maanmuokkausmenetelmillä, jotka nostavat juurakon pintaan kuivumaan. Myös viljelytoimien oikea ajoittaminen auttaa.[11] Toinen myrkytön torjuntatapa tapahtuu tulen avulla. Liekitys tehdään tyynellä säällä, tuulen ollessa alle 2 m/s. Käsikäyttöinen liekitin muistuttaa kasvinsuojeluruiskua. Ammattitiloilla käytetään traktorikäyttöisiä liekitimiä.[12]
Käyttö[muokkaa]
Juolavehnä on erinomainen rehukasvi, sillä sen ravintoarvo on korkea. Juurakkoa on käytetty sikojen ravintona.[13] Runsaasti hiilihydraatteja sisältävänä juurakkoa on käytetty myös siirapin ja viinan valmistuksessa. Pula-aikoina jauhettua juurakkoa on lisätty leipätaikinoihin ja paahdettuna sitä on käytetty kahvin korvikkeena.[14]
Juolavehnä on myös vanha rohdoskasvi, jota on myyty apteekeissa. Sitä on käytetty muun muassa edistämään ruoansulatusta, lisäämään virtsaneritystä, ulostuslääkkeenä ja irrottamaan limaa. Kansanlääkinnässä kasvia on käytetty hyvin moniin vaivoihin, muun muassa reumaan, kihtiin ja veren puhdistamiseen.[14]
Lähteet[muokkaa]
- Hämet-Ahti, Leena, Kurtto & Arto, Lampinen, Raino & Piirainen, Mikko & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti & Väre, Henry. Lisäyksiä ja korjauksia Retkeilykasvion neljänteen painokseen. Lutukka 21/2005, s. 41–85.
- Laine, Lasse J.: Suomen luonto-opas. WSOY, 2000. ISBN 951-0-23942-9.
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Helsinki 1982.
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Yrttitarha: Juolavehnä, kansaperinne Viitattu 5.5.2013.
- ↑ a b c d Oulun kasvit 2005, s. 318.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 576, 598–599.
- ↑ a b Laine 2000, s. 108.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 599.
- ↑ a b c Lutukka 21/2005, s. 82.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 600.
- ↑ Den virtuella floran: Kvickrot (myös levinneisyyskartat) Viitattu 5.5.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Juolavehnän levinneisyys Suomessa Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 5.5.2013.
- ↑ K-maatalous: Juolavehnä Viitattu 5.5.2013.
- ↑ Esa Partanen: Viljelysuunnitelma – juolavehnän torjuntasuunnitelma Maatilan Pellervo. Viitattu 5.5.2013.
- ↑ Liekitys Marjaosaamiskeskus. Viitattu 5.5.2013.
- ↑ Yrttitarha: Juolavehnä Viitattu 5.5.2013.
- ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 106.
Aiheesta muualla[muokkaa]
- Kasviatlas 2011: Juolavehnän levinneisyys Suomessa]
- Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Juolavehnä (Elymus repens)
- Nettikasvio: Juolavehnä (Elymus repens)
- Takapihan yrttikasvit: juolavehnä
- Den virtuella floran: Juolavehnä (Elytrigia repens) (ruotsiksi)
- ITIS: Elymus repens taksonomia (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Elymus repens (englanniksi)
- Flora of China: Elytrigia repens (englanniksi)
