Johannes Angelos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Johannes Angelos
Hänen päiväkirjansa Konstantinopolin valloituksesta v. 1453 Kristuksen maailmanajan päättyessä
Johannes Angeloksen 9. painoksen kansikuva vuodelta 2005.
Johannes Angeloksen 9. painoksen kansikuva vuodelta 2005.
Kirjailija Mika Waltari
Genre historiallinen romaani
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1952
Sivumäärä 453
ISBN 951-0-20745-4
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Johannes Angelos – Hänen päiväkirjansa Konstantinopolin valloituksesta v. 1453 Kristuksen maailmanajan päättyessä on Mika Waltarin vuonna 1952 julkaisema historiallinen romaani. Päiväkirjamuodossa esitetty tarina kuvaa Konstantinopolin piiritystä ja Bysantin valtakunnan viimeisiä kuukausia keväällä 1453.

Kirjan päähenkilö ja kertoja Johannes Angelos on tarinan alkaessa 40-vuotias, ja hänellä on takanaan seikkailujen täyttämä nuoruus. Hän rakastuu vielä ”vanhoilla päivillään”, ja kirjan yhtenä teemana on tämä romanssi. Laajemmin kirja kertoo islaminuskoisten turkkilaisten ja sulttaani Mehmed II:n hyökkäyksestä kristittyyn Konstantinopoliin. Kahden kristityn ryhmän, kreikkalaisten ja latinalaisten, välit olivat kireät yhteisestä vihollisesta huolimatta. Pienemmätkin kansat näyttelevät omaa osaansa kaupungin poliittisessa elämässä.

Johannes Angelos -teoksen luomis- ja julkaisuprosessi ei ollut tavanomainen. Tekijä hylkäsi ensimmäisen käsikirjoituksen huomattuaan, että ei yli 400 liuskaa kirjoitettuaan ollut päässyt aikomaansa tapahtumaan, Konstantinopolin valtaukseen. Waltari aloitti työn alusta päähenkilön päiväkirjan muodossa ja sijoitti tarinan lomaan tämän aiempaa kehitystä kuvaavan materiaalin muisteluina. Näin Waltari jätti jo 1951 kirjoittamansa Johanneksen varhaisempia vaiheita kuvaavan ensimmäisen käsikirjoituksen julkaisematta, koska se ei vastannut hänen vaatimuksiaan. Se ilmestyi postuumisti vuonna 1981 nimellä Nuori Johannes.

Johannes Angeloksessa on nähty pienoisromaanien harjaannuttaman tiiviin sanonnan ja iskevän keskityksen mahdollistama yhdistelmä. Se käsittelee kirkkopolitiikkaa, vallanhimon ja idealismin ristiriitaa sekä suurpolitiikkaa tavalla, jossa on nähty verhottuja viittauksia niin toiseen maailmansotaan kuin kylmään sotaankin.[1]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten kaikissa Waltarin historiallisissa romaaneissa, tässäkin keskeiseksi teemaksi nousee syvällinen pohdinta elämän tarkoituksesta ja Jumalan olemassaolosta. Varman häviön edessäkin Johannes Angelos on valmis kaatumaan "kristikunnan viimeisen etuvartion" edessä islaminuskoisia ottomaaneja vastaan. Angeloksen motiivit ovat jatkuvan epäilyksen kohteena sekä latinalaisten että kreikkalaisten kristittyjen puolella, koska sulttaani Muhammed (Mehmed II) on päästänyt Angeloksen vapaaehtoisesti pakenemaan sulttaanin leiristä ennen piirityksen alkua. Waltarin aiempia teoksia noudattaen myös Angelos kohtaa kohtalokkaan naisen, Konstantinopolin puolustuksesta vastaavaan megadux Lucas Notaraksen tyttären Anna Notaraksen. Johanneksen ja Annan välille sukeutuu romanttinen suhde, ja Johannes vaatii Annaa pakenemaan isänsä kanssa tuhoon tuomitun Konstantinopolin viime hetkien lyödessä. Anna kieltäytyy, ja kirjan traagisimpina hetkinä koetaan tilanne, kun Johannes saapuu sulttaanin armosta eloonjääneenä katsomaan muurilla kuolleita kreikkalaisia ja tunnistaa elämänsä rakkauden Annan haarniska yllään kuolleiden ja kärpästen peittämien ruumiiden joukosta.

Angelos paljastuu Bysantin syrjäytettyjen keisareiden jälkeläiseksi, jolla olisi oikeus keisariuden tunnuksiin, purppurasaappaisiin. Valtaa janoamaton Angelos joutuukin koko kirjan ajan selittämään motiivejaan, ja vasta Konstantinopolin viimeisten hetkien koittaessa ja sulttaanin uskollisten janitsaarien rynnätessä kaupunkiin Angeloksen idealismi käy toteen. Bysantin viimeinen keisari Konstantinos XI kuolee kaupungin valloitusta seuranneessa taistelussa, ja taisteluiden tauottua sulttaani teloituttaa Angeloksen kansan edessä antaen leikata tämän molempien jalkojen reisivaltimot, jotta Angelos ensimmäistä ja viimeistä kertaa olisi pukeutuneena hänellä kuuluviin keisariuden purppurasaappaisiin.

Tulkintoja juonesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Panu Rajalan mukaan teoksessa on useita viittauksia toisaalta kylmän sodan vastakkainasetteluun, mutta toisaalta myös Suomen toisen maailmansodan aikaiseen tilanteeseen. Muut Euroopan maat eivät auta Konstantinopolia sen puolustautuessa yksinään turkkilaisia vastaan. Maininta Konstantinopolin naapurikaupungin Peran puolueettomuudesta on Rajalan mukaan viittaus Ruotsin puolueettomuuteen Suomen käymien sotien aikana. Lukas Notaraksen johtama kolmenkymmenen bysanttilaisen ylimyksen ryhmä, joka aloittaa salaisen yhteistoiminnan Konstantinopolia piirittävien turkkilaisten kanssa, viittaa puolestaan Suomen rauhanoppositioon ja vuoden 1943 kolmenkymmenenkolmen kirjelmään. Lopussa valloittaja Muhammed II pettää lupauksensa ja teloituttaa yhteistoimintamiehet heti ensimmäisinä valattuaan kaupungin. Waltari itse oli työskennellyt jatkosodan aikana Suomen sotapolitiikkaa tukeneessa Valtion Tiedoituslaitoksessa. Johannes Angeloksen ruotsintaja Thomas Warburton pyysi Waltaria jättämään pois ainakin yhteistoimintamiesten lukumäärän kolmekymmentä, koska se oli avoin viittaus Suomen rauhanoppositioon, mutta Waltari kieltäytyi.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Envall, Markku: Kahdeksan syytä lukea Mika Waltaria. KirjaIN, 2008, nro 2, s. 45, 47.
  2. Panu Rajala: Unio Mystica, s. 718–723. WSOY 2008.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Komu, Eija: Armon tyhjiössä: Kristillinen eksistentialismi eräissä Mika Waltarin, Helvi Hämäläisen ja Paavo Rintalan 1950-luvun romaaneissa. Väitöskirja: Joensuun yliopisto. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1995. ISBN 951-717-889-1.