Tulevaisuuden tiellä
| Tulevaisuuden tiellä | |
|---|---|
| Kirjoittaja | Mika Waltari |
| Kirjoitettu | 1941 |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aihe | porvariperheen pojan ja työläisperheen tyttären suhde, talvisodan vaikutus luokkarajoihin |
| Tapahtumapaikka ja -aika | keskikokoinen maaseutukaupunki Luovutetussa Karjalassa, lokakuusta 1939 maaliskuuhun 1940 |
| Kantaesitys | 8. maaliskuuta 1941 |
| Kantaesityspaikka | Helsingin Työväenteatteri |
Tulevaisuuden tiellä on Mika Waltarin kirjoittama näytelmä vuodelta 1941. Waltari osallistui sillä Suomen Näytelmäkirjailijaliiton kilpailun A-sarjaan, mutta ei saanut palkintoa. Sarjan voitti Maria Jotunin Klaus, Louhikon herra.[1] Tulevaisuuden tiellä ilmestyi 1941 WSOY:n näytelmäsarjassa, samana vuonna ja samassa sarjassa kuin Waltarin toinen näytelmä Maa on ikuinen.[2][3]
Teatterin esitystietokannan mukaan näytelmää on esitetty kuudessa eri ammattiteatterissa vuosina 1941–1942. Kantaesityksensä se sai Helsingin Työväenteatterissa 8. maaliskuuta 1941.[4]
Teemat ja tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tulevaisuuden tiellä on Maaria Koskiluoman mukaan näytelmä, jolla on ollut aikanaan sosiaalinen tilaus. Se haluaa sovittaa ristiriidat työväestön ja porvarien välillä ja osoittaa, että kummatkin ovat samoja suomalaisia.[5] Panu Rajala nimittää sitä ”sovinnaiseksi tendenssinäytelmäksi”, joka kuvaa talvisodan aikaista yksimielisyyttä.[1] Juri Nummelinin mukaan näytelmä käsittelee sotaa ja sen vaikutusta suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan, ”talvisodan henkeä”.[3]
Näytelmä on sijoitettu keskikokoiseen maaseutukaupunkiin Luovutetussa Karjalassa, ja sen aiheena on porvariperheen pojan Kauko Äyrämön ja työläisperheen tyttären Airi Kaitapään suhde. Ensimmäinen näytös tapahtuu lokakuussa 1939 YH:n aikaan ja viimeinen talvisodan päätyttyä maaliskuussa 1940.
Kaukon isä Arvid Äyrämö on varatuomari ja säästöpankin johtaja, ja Kauko itse on ylioppilas ja reservin vänrikki. Perheen isä kuvataan vallastaan tietoiseksi, ja äiti on ahdaskatseinen ja ennakkoluuloinen. Airi on talonmiehen tytär ja työväenlehden toimittaja, ja hän on kirjoittanut monia häväistyshenkisiä juttuja Arvid Äyrämöstä. Äyrämön perhe vastustaa Airin ja Kaukon suhdetta voimakkaasti mutta hyväksyy sen lopulta sen jälkeen, kun Airi tulee raskaaksi ja Kauko, jonka luullaan kaatuneen, palaakin sodasta hengissä. Näytelmän lopussa henkilöt lähtevät yhdessä ”uuteen Suomenmaahan” kotikaupungistaan, joka jää uuden rajan taakse.
Rajala vertaa Tulevaisuuden tiellä –näytelmää Waltarin toiseen teokseen, Ihmeelliseen Joosefiin, jossa sukupuoliroolit esitettiin toisinpäin. Porvariperheen äiti kuvataan kummassakin näytelmässä typeräksi. Näytelmästä käy ilmi Waltarin myötätunto työväkeä kohtaan, sillä Airi kuvataan näytelmässä myönteisesti ja hänestä kasvaa sen sankaritar.[1] Nummelinin mukaan Waltarin tuotannossa on tyypillistä, että uudet sukupolvet hakevat uusia aatteellisia sisältöjä, jotta elämä ja yhteiskunta kehittyisivät.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Koskiluoma, Maaria: Mika Waltarin näytelmät. Teoksessa Mika Waltari – mielikuvituksen jättiläinen s. 93-140. Helsinki: WSOY, 1982. ISBN 951-0-11565-7.
- Launonen, Hannu (toim.): Suomen kirjailijat 1917−1944. SKST 365. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1981. ISBN 951-717-238-9.
- Nummelin, Juri: Unohdettu Waltari. Helsinki: BTJ Kustannus, 2008. ISBN 978-951-692-712-4.
- Rajala, Panu: Noita palaa näyttämölle. Mika Waltari parrasvaloissa. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.