Jari Puikkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jari Puikkonen
Henkilötiedot
Koko nimi Jari Markus Puikkonen
Syntynyt25. kesäkuuta 1959 (ikä 64)
Lahti, Suomi
Mäkihyppääjä
Seura Lahden Hiihtoseura
Maailmancup
Kaudet 1977–1991
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Calgary 1988 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Lake Placid 1980 suurmäki
Pronssia Pronssia Sarajevo 1984 normaalimäki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Engelberg 1984 joukkuemäki
Kultaa Kultaa Seefeld 1985 joukkuemäki
Kultaa Kultaa Lahti 1989 suurmäki
Kultaa Kultaa Lahti 1989 joukkuemäki
Hopeaa Hopeaa Oslo 1982 normaalimäki
Hopeaa Hopeaa Seefeld 1985 suurmäki
Pronssia Pronssia Oslo 1982 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Oberstdorf 1981

Jari Markus Puikkonen (s. 25. kesäkuuta 1959 Lahti) on suomalainen uransa lopettanut mäkihyppääjä, suurmäen ja lentomäen maailmanmestari henkilökohtaisissa kilpailuissa, olympiavoittaja ja kolminkertainen maailmanmestari joukkuemäessä. Puikkonen onkin yksi menestyneimpiä mäkihyppääjiä arvokisamitalien valossa. Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailussa hän sijoittui kaksi kertaa kolmanneksi ja maailmancupin kokonaispisteissä parhaimmillaan viidenneksi.

Seuratasolla Puikkonen on edustanut Lahden Hiihtoseuraa.

Vuonna 1999 Puikkonen oli ehdolla eduskuntaan kokoomuksen ehdokkaana.[1] Puikkonen toimii nykyisin Lahden kaupungin liikuntasihteerinä.[2]

Kansainvälisen uran alkuvuodet: olympiapronssi ja maailmanmestaruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puikkonen sijoittui nuorten MM-kilpailuissa 14:nneksi vuonna 1977.[3] Ensimmäisen esiintymisensä Keski-Euroopan mäkiviikolla hän teki kaudella 1977–1978, jolloin hän sijoittui Oberstdorfissa 17:nneksi, Garmisch-Partenkirchenissä 12:nneksi, Innsbruckissa seitsemänneksi ja Bischofshofenissa 11:nneksi.[4] Mäkiviikon kokonaistuloksissa hän sijoittui 11:nneksi.[5] Samana talvena Lahden MM-kilpailuissa hän sijoittui normaalimäessä 12:nneksi ja suurmäessä 39:nneksi sekä kuului Suomen joukkueeseen, joka sijoittui joukkuemäen epävirallisessa MM-kilpailussa toiseksi.[6] Kauden 1978–1979 mäkiviikolla Puikkonen sijoittui Obertstdorfissa kymmenenneksi mutta ei päässyt muissa osakilpailuissa 20 parhaan joukkoon[4] ja sijoittui kokonaispisteissä 20:nneksi.[7] SM-kilpailuissa hän voitti joukkuemäessä kultaa Lahden Hiihtoseuran joukkueessa ja saavutti normaalimäessä hopeaa.[7]

Kauden 1979–1980 mäkiviikolla Puikkonen epäonnistui pahasti Oberstdorfin osakilpailussa eikä päässyt mukaan kilpailun toiselle kierrokselle mutta sijoittui tämän jälkeen Garmisch-Partenkirchenissä toiseksi, Innsbruckissa neljänneksi ja Bischofshofenissa seitsemänneksi[4] ja oli viikon kokonaispisteissä 27:s.[8] Lake Placidin olympialaisissa hän sijoittui normaalimäessä 16:nneksi ja saavutti Jouko Törmäsen voittamassa suurmäen kilpailussa pronssia.[9] Maaliskuussa 1980 Puikkonen sijoittui toiseksi niin Ruotsin hiihtokisoissa Falunissa kuin Holmenkollenin kisoissakin.[10] Maailmancupin pisteissä hän oli parhaana suomalaisena kymmenes. SM-kilpailuissa Puikkonen voitti joukkuekilpailussa kultaa sekä saavutti normaalimäessä ja suurmäessä hopeaa.[8]

Kauden 1980–1981 mäkiviikolla Puikkonen sijoittui Oberstdorfissa toiseksi ja Garmisch-Partenkirchenissä kymmenenneksi, voitti Innsbruckin osakilpailun ja oli Bischofshofenissa yhdestoista.[4] Viikon yhteispisteissä hän sijoittui Itävallan Hubert Neuperin ja Armin Koglerin jälkeen kolmanneksi.[11] Helmi-maaliskuun vaihteessa Puikkonen voitti Oberstdorfissa ensimmäisenä suomalaisena lentomäen maailmanmestaruuden. Hän oli ensimmäisessä osakilpailussa paras 174 ja 169 metrin hypyillään ja voitti myös toisen osakilpailun. Kolmannessa osakilpailussa Puikkonen sijoittui toiseksi Armin Koglerin jälkeen mutta jätti hänet yhteistuloksissa hopealle yli 60 pisteen erolla.[12] Salpausselän Kisoissa Puikkonen voitti niin normaali- kuin suurmäenkin kilpailun.[13] Holmenkollenin normaalimäessä hän sijoittui kolmanneksi ja suurmäessä seitsemänneksi.[11]

Kauden 1980–1981 maailmancup päättyi Planicassa. Puikkonen voitti 21.3. käydyn ensimmäisen kilpailun mutta kaatui pahasti seuraavana päivänä 135 metriä kantaneen avauskierroksen hyppynsä. Nivelsiteet repeytyivät ja Puikkonen joutui liikkumaan jalka kipsattuna parin kuukauden ajan.[3][14] Maailmancupin loppupisteissä hän sijoittui parhaana suomalaisena viidenneksi.[11] SM-kilpailuissa hän ehti voittaa mestaruuden normaalimäessä ja joukkuemäessä.[13]

Vuodet 1982–1984: Lisää arvokisamitaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puikkonen palasi loukkaantumisensa jälkeen mäkikilpailuihin 19.12.1981 Paavo Nuotion muistokisoissa Lahdessa ja voitti kilpailun niukasti ennen Matti Nykästä.[15] Keski-Euroopan mäkiviikolla 1981–1982 hän sijoittui parhaimmillaan 15:nneksi Innsbruckin osakilpailussa[4] ja oli yhteispisteissä sijalla 21.[16] Oslon MM-kilpailujen normaalimäessä hän hyppäsi toisella kierroksella kilpailun pisimmän hypyn, 85,5 metriä, ja nousi yhdeksänneltä sijalta hopealle 0,8 pistettä Itävallan Armin Koglerille hävinneenä.[17][18] Joukkuemäen kilpailussa Suomi saavutti pronssia; Suomen joukkueeseen kuuluivat Puikkosen lisäksi Keijo Korhonen, Pentti Kokkonen ja Matti Nykänen. Suurmäen kilpailussa Puikkonen sijoittui 31:nneksi.[18] Salpausselän Kisoissa Puikkonen sijoittui toiseksi suurmäessä käydyssä pudotuskilpailussa ja kuului joukkuemäen voittajajoukkueeseen.[19] Kauden 1981–1982 maailmancupissa hän oli neljänneksi parhaana suomalaisena 26:s. Normaalimäessä hän saavutti SM-hopeaa ja joukkuemäessä SM-pronssia.[16]

Keski-Euroopan mäkiviikolla 1982–1983 Puikkosen osakilpailusijoitukset olivat 12:s, neljäs, yhdeksäs ja 23:s.[4] Lentomäen MM-kilpailuissa 1983 hän sijoittui 26:nneksi. Kauden 1982–1983 maailmancupissa hän oli kolmanneksi parhaana suomalaisena yhteispisteissä yhdeksäs.[20] SM-kilpailuissa Puikkonen saavutti joukkuemäessä pronssia.[21] Suurmäen SM-kilpailun aikaan hän oli kilpailemassa Sveitsin mäkiviikolla, jossa hän tasaisten esitysten jälkeen sijoittui kokonaispisteissä kolmanneksi Norjan Per Bergerudin ja maanmiehensä Pentti Kokkosen jälkeen.[4][22]

Olympiatalvena 1983–1984 Puikkonen saavutti Keski-Euroopan mäkiviikon osakilpailuissa sijat 19, 6, 3 ja 8 ja sijoittui kokonaispisteissä neljänneksi kahden itäsaksalaisen ja Matti Nykäsen jälkeen.[4][23] Sarajevon olympialaisten normaalimäen kilpailussa Puikkonen nousi ensimmäisen kierroksen 21. sijalta pronssille toisen kierroksen 91,5-metrisellä hypyllään. Edelle jäivät Itä-Saksan Jens Weißflog ja Suomen Matti Nykänen. Suurmäessä Nykänen voitti kultaa ja Puikkonen sijoittui viidenneksi.[24] Joukkuemäen maailmanmestaruudesta kilpailtiin erikseen Engelbergissä ja Suomi voitti kultaa ylivoimaisesti joukkueella Markku Pusenius, Pentti Kokkonen, Jari Puikkonen ja Matti Nykänen.[23] Salpausselän Kisoissa Puikkonen sijoittui Nykäsen takana toiseksi niin normaali- kuin suurmäenkin maailmancupin kilpailussa. Maailmancupin kokonaispisteissä Puikkonen oli toiseksi parhaana suomalaisena yhdeksäs. Hän voitti Suomen-mestaruuden joukkuemäessä ja suurmäessä sekä saavutti SM-pronssia normaalimäessä.[25]

Vuodet 1985–1988: Olympiavoittajaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kauden 1984–1985 maailmancupin ensimmäisissä osakilpailuissa Thunder Bayssä ja Lake Placidissä Puikkonen sijoittui kahdesti toiseksi ja kahdesti neljänneksi.[4][26] Mäkiviikon ensimmäisessä osakilpailussa Oberstdorfissa hän jäi 51:nneksi ja seuraavien kisojen sijat 2, 11 ja 9 riittivät nostamaan hänet viikon yhteistuloksissa vain sijalle 24.[4][27] Seefeldin MM-kilpailujen suurmäessä Puikkonen saavutti hopeaa 1,2 pistettä Norjan Per Bergerudille hävinneenä. Puikkonen sai paremmat tyylipisteet kuin ensimmäisellä kierroksella yhtä pitkälle ja toisella kierroksella puoli metriä pidemmälle hypännyt ja pronssisijalle päätynyt Matti Nykänen.[28][29] Joukkuekilpailussa Suomi voitti kultaa. Suomen joukkueen viimeisenä hypännyt Puikkonen teki 100 ja 99 metrin hypyt, ja koko kilpailussa molemmilla hypyillään yli sadan metrin pääsi vain kolme hyppääjää, heistä yhtenä Suomen vahvin lenkki Matti Nykänen. Muut suomalaiset olivat Tuomo Ylipulli ja Pentti Kokkonen.[28][30] Normaalimäessä Puikkonen sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi.[28][31] Salpausselän Kisoissa Puikkonen oli suurmäessä kolmas.[32] Maailmancupin loppupisteissä hän sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena kuudenneksi. Puikkonen voitti vuonna 1985 Suomen-mestaruuden joukkuemäessä ja saavutti SM-hopeaa suurmäessä Matti Nykäsen takana.[27]

Maailmancupin 1985–1986 avauksessa Thunder Bayssä ja Lake Placidissä Puikkonen sijoittui parhaimmillaan kuudenneksi. Suomalaisia kohahdutti eniten se, että Matti Nykänen lähetettiin kesken kiertueen kotiin, koska hänen ei katsottu sopeutuneen joukkueen sisäisiin sääntöihin.[33] Mäkiviikolla Puikkonen oli Nykäsen poissaollessa paras suomalainen. Hän sijoittui Oberstdorfissa Pekka Suorsan voittamassa kilpailussa 11:nneksi ja Garmisch-Partenkirchenissä 12:nneksi, voitti Innsbruckin osakilpailun Anssi Niemisen täydentäessä suomalaismenestystä kolmannella sijallaan sekä sijoittui Bischofshofenissa 13:nneksi.[4] Viikon yhteispisteissä hän oli kolmas Itävallan Ernst Vettorin ja Franz Neuländtnerin jälkeen.[34] Salpausselällä Puikkonen sijoittui normaalimäessä Nykäsen jälkeen toiseksi. Maailmancupin kokonaiskilpailussa Puikkonen sijoittui 14:nneksi – Nykänen voitti cupin. SM-kilpailuissa Puikkonen saavutti hopeaa Nykäsen takana niin normaali-, suur- kuin joukkuemäessäkin.[35]

Keski-Euroopan mäkiviikolla 1986–1987 Puikkonen saavutti sijat 10, 21, 28 ja 28.[4] Yhteispisteissä hän oli Tuomo Ylipullin jälkeen toiseksi parhaana suomalaisena viidestoista vaimonsa kanssa matkassa olleen Matti Nykäsen tultua jälleen erotetuksi joukkueesta kesken mäkiviikon.[36][37][38] Oberstdorfin MM-kilpailuihin Nykänen valittiin lopulta mukaan ja Puikkonen lähti kesken kisojen kotiin jäätyään valitsematta suurmäen kilpailuun.[39] Ennen MM-kilpailuja Puikkonen saavutti suurmäessä SM-hopeaa Ari-Pekka Nikkolan jälkeen.[40]

Kauteen 1987–1988 Puikkonen valmistautui Suomen Hiihtoliiton valmennusryhmien ulkopuolella.[41] Mäkiviikolla hän sijoittui Oberstdorfissa viidenneksi ja saavutti muissa osakilpailuissa sijat 11, 33 ja 20.[4] Viikon kokonaispisteissä hän oli kolmanneksi parhaana suomalaisena kymmenes.[42] Sveitsin mäkiviikon osakilpailuissa Puikkonen sijoittui parhaimmillaan neljänneksi.[4]

Calgaryn olympialaisissa 1988 Puikkonen sijoittui normaalimäessä seitsemänneksi ja suurmäessä 11:nneksi. Hän oli molemmissa kilpailuissa toiseksi paras suomalainen kultaa voittaneen Matti Nykäsen jälkeen. Joukkuekilpailussa Suomen miehistö Nykänen, Puikkonen, Ari-Pekka Nikkola ja Tuomo Ylipulli voitti kultaa 8,9 pisteen erolla Jugoslaviaan. Puikkosesta tuli Norjan Birger Ruudin ohella toinen mäkihyppääjä, joka on saavuttanut olympiamitalin kolmissa olympialaisissa.[43]

Maailmancupissa 1987–1988 Puikkonen oli kolmanneksi parhaana suomalaisena kahdeskymmenes. SM-kilpailuissa hän saavutti joukkuemäessä hopeaa.[44]

Maailmanmestaruus Lahdessa 1989[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmancupkauden 1988–1989 ensimmäisissä kilpailuissa joulukuussa 1988 Puikkonen sijoittui parhaimmillaan neljänneksi Lake Placidissä. Keski-Euroopan mäkiviikolla hänen osakilpailusijoituksensa olivat yhdeksäs, 48:s, seitsemäs ja 27:s.[4] Viikon yhteispisteissä hän oli Risto Laakkosen ja Matti Nykäsen jälkeen kolmanneksi parhaana suomalaisena kahdestoista.[44]

Lahden MM-kilpailujen suurmäen kilpailuun Puikkonen valittiin Suomen neljäntenä hyppääjänä vasta viimeisten harjoitusten perusteella. Tuulen vuoksi kilpailu siirrettiin sunnuntailta maanantain iltapäiväksi. Toisessa arvontaryhmässä numerolla 23 hypännyt Puikkonen oli ensimmäisen kierroksen toiseksi paras 113,5 pisteellä, vain pisteen itäsaksalaista Jens Weißflogia jäljessä. Puikkosen hypyn pituus oli 113,5 metriä sekä tyylipisteet 18,5 – 18,5 – 18,0 – 17,5 – 17,5. Toisella kierroksella Puikkonen hyppäsi alennetulta lähtölavalta 107,0 metriä ja sai tyylipisteet 18,0 – 17,5 – 17,5 – 17,0 – 17,0. Ennen viimeistä hyppääjää Suomella oli kolmoisjohto järjestyksessä Puikkonen, Nykänen ja Nikkola. Weißflogin toinen hyppy kantoi 103,0 metriä, millä hän hävisi Puikkoselle kuusi pistettä mutta pääsi hopealle.[45]

Lahden MM-kisojen joukkuemäen kilpailu käytiin kaksi päivää suurmäen kilpailun jälkeen. Puikkonen ei onnistunut ensimmäisellä kierroksella vaan hänen hyppynsä jäi 95,5 metrin mittaiseksi eikä sitä laskettu mukaan joukkueen pisteisiin. Toisella kierroksella Puikkonen hyppäsi 105-metrisen hypyn ja Ari-Pekka Nikkolan ja Risto Laakkosen onnistumisten kanssa se riitti tuomaan Suomelle kultaa vaikka toisella kierroksella oli Matti Nykäsen vuoro hieman epäonnistua. Suomi jätti Norjan hopealle 19,0 pisteen erolla.[46] Normaalimäen kilpailua tuuli häiritsi pahasti: se keskeytettiin jo 11 kilpailijan hypättyä ja uuden aloituksen jälkeen pystyttiin hyppäämään tuulen edelleen häiritessä vain yksi kierros. Puikkonen hyppäsi 83 metriä ja oli sijalla 13. Toinen kierros oli tarkoitus hypätä seuraavana päivänä mutta tuulen edelleen jatkuessa kovana ensimmäisen kierroksen tulokset julistettiin lopputuloksiksi.[47]

Maailmancupissa 1988–1989 Puikkonen oli neljänneksi parhaana suomalaisena sijalla 18. Hän saavutti SM-hopeaa joukkuemäessä tammikuussa 1989.[48]

Viimeiset kilpailuvuodet 1990–1991[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keski-Euroopan mäkiviikolla 1989–1990 Puikkosen paras osakilpailusijoitus oli 23. sija Innsbruckissa.[4] Mäkiviikon kokonaispisteissä hän oli 27:s.[49] Salpausselän normaalimäen kilpailussa Puikkonen sijoittui kuudenneksi ja viikkoa myöhemmin Sollefteån normaalimäen kilpailussa kymmenenneksi.[4]

Keski-Euroopan mäkiviikolle 1990–1991 Puikkonen matkusti viime tipassa poisjäännistään ilmoittaneen Matti Nykäsen tilalle.[50] Oberstdorfin kilpailuun Puikkonen ei vielä ehtinyt ja saavutti muissa osakilpailuissa sijat 26, 20 ja 37 sekä kokonaispisteissä 34. sijan.[4][50][51] Joukkuemäen SM-kilpailussa Puikkonen saavutti pronssia joukkueessa, johon kuului myös Lahden Hiihtoseuraan siirtynyt Matti Nykänen.[52] Val di Fiemmen MM-kilpailuissa Puikkosella oli hallitsevana maailmanmestarina ylimääräinen paikka suurmäen kilpailussa ja hän sijoittui tässä viimeisessä arvokisasuorituksessaan 34:nneksi.[53] Viimeisen maailmancupkilpailunsa hän hyppäsi kotikaupungissaan Lahdessa 3.3.1991 ja sijoittui suurmäen kilpailussa 47:nneksi, yhden sijan edelle 15-vuotiasta, ensimmäisen maailmancupin kilpailunsa hypännyttä Toni Niemistä.[4]

Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • olympiakultaa Calgary 1988 (mäkihyppy, joukkuemäki)
  • olympiapronssia Lake Placid 1980 (suurmäki) ja Sarajevo 1984 (normaalimäki)
  • MM-kultaa Obersdorf 1981 (lentomäki), Engelberg 1984 (joukkuemäki), Seefeld 1985 (joukkuemäki) ja Lahti 1989 (suurmäki ja joukkuemäki)
  • MM-hopeaa Oslo 1982 (normaalimäki) ja Seefeld 1985 (suurmäki)
  • MM-pronssia Oslo 1982 (joukkuemäki)
  • Keski-Euroopan mäkiviikolla kolmas 1981 ja 1986
  • 2 SM-kultaa henkilökohtaisissa kilpailuissa ja 5 SM-kultaa joukkuekilpailussa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Julkkikset politiikassa. City-lehti, 1999, nro 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.10.2010.
  2. ↑ Liikuntatoimen henkilöstö Lahden kaupunki. Arkistoitu 4.1.2015. Viitattu 4.1.2015.
  3. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 3: 1980–81, s. 11. Oy Scandia Kirjat Ab, 1981. ISBN 951-9466-28-2.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s FIS:n tietokanta
  5. ↑ Kojo, Pauli (päätoim.): Mitä Missä Milloin 1979, s. 433. Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
  6. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 1: 1978–79, s. 14. Oy Scandia Kirjat Ab, 1979. ISBN 951-9466-17-7.
  7. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 1: 1978–79, s. 173. Oy Scandia Kirjat Ab, 1979. ISBN 951-9466-17-7.
  8. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 2: 1979–80, s. 239. Oy Scandia Kirjat Ab, 1980. ISBN 951-9466-25-8.
  9. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 2: 1979–80, s. 46. Oy Scandia Kirjat Ab, 1980. ISBN 951-9466-25-8.
  10. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 2: 1979–80, s. 240. Oy Scandia Kirjat Ab, 1980. ISBN 951-9466-25-8.
  11. ↑ a b c Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 3: 1980–81, s. 229. Oy Scandia Kirjat Ab, 1981. ISBN 951-9466-28-2.
  12. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 3: 1980–81, s. 94–95, 229. Oy Scandia Kirjat Ab, 1981. ISBN 951-9466-28-2.
  13. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 3: 1980–81, s. 230. Oy Scandia Kirjat Ab, 1981. ISBN 951-9466-28-2.
  14. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 3: 1980–81, s. 100. Oy Scandia Kirjat Ab, 1981. ISBN 951-9466-28-2.
  15. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 103. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0.
  16. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 236. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0.
  17. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 32. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0.
  18. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 36. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0.
  19. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 4: 1981–82, s. 237. Oy Scandia Kirjat Ab, 1982. ISBN 951-9466-32-0.
  20. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 5, s. 292. Oy Scandia Kirjat Ab, 1983. ISBN 951-9466-36-3.
  21. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 5, s. 293. Oy Scandia Kirjat Ab, 1983. ISBN 951-9466-36-3.
  22. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 5, s. 162. Oy Scandia Kirjat Ab, 1983. ISBN 951-9466-36-3.
  23. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 274. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  24. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 36, 52. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  25. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 275–276. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  26. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 189–190. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  27. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 7, s. 222. Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2759-3.
  28. ↑ a b c Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 227. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  29. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 212–213. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  30. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 215. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  31. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 6, s. 216–217. Oy Scandia Kirjat Ab, 1985. ISBN 951-9466-41-X.
  32. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 7, s. 222–223. Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2759-3.
  33. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 7, s. 162–163, 165. Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2759-3.
  34. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 7, s. 223. Gummerus, 1986. ISBN 951-20-2759-3.
  35. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 8, s. 234–235. Gummerus, 1987. ISBN 978-951-20-2930-3.
  36. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 8, s. 235. Gummerus, 1987. ISBN 978-951-20-2930-3.
  37. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 8, s. 189. Gummerus, 1987. ISBN 978-951-20-2930-3.
  38. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 93. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  39. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 97–98, 101. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  40. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 235. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  41. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 164. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  42. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 236. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  43. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 9, s. 174–176, 182–183. Sporttikustannus Oy, 1988. ISBN 951-8920-00-1.
  44. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 10, s. 260. Sporttikustannus Oy, 1989. ISBN 951-8920-07-9.
  45. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 10, s. 139–142, 159–160. Sporttikustannus Oy, 1989. ISBN 951-8920-07-9.
  46. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 10, s. 142–143, 160. Sporttikustannus Oy, 1989. ISBN 951-8920-07-9.
  47. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 10, s. 146–147, 158–159. Sporttikustannus Oy, 1989. ISBN 951-8920-07-9.
  48. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 11, s. 254–255. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-10-9.
  49. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 11, s. 255. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-10-9.
  50. ↑ a b Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 12, s. 152. Spartakus Oy, 1991. ISBN 951-96269-0-5.
  51. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 12, s. 238. Spartakus Oy, 1991. ISBN 951-96269-0-5.
  52. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 13, s. 250. Spartakus Oy, 1992. ISBN 951-96269-2-1.
  53. ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Urheilun vuosikirja 12, s. 172, 183–184. Spartakus Oy, 1991. ISBN 951-96269-0-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkihypyn suurmäen maailmanmestarit

1962: Helmut Recknagel | 1964: Toralf Engan | 1966: Bjørn Wirkola | 1968: Vladimir Belousov | 1970: Gari Napalkov | 1972: Wojciech Fortuna | 1974: Hans-Georg Aschenbach | 1976: Karl Schnabl | 1978: Tapio Räisänen | 1980: Jouko Törmänen | 1982: Matti Nykänen | 1985: Per Bergerud | 1987: Andreas Felder | 1989: Jari Puikkonen | 1991: Franci Petek | 1993: Espen Bredesen | 1995: Tommy Ingebrigtsen | 1997: Masahiko Harada | 1999: Martin Schmitt | 2001: Martin Schmitt | 2003: Adam Małysz | 2005: Janne Ahonen | 2007: Simon Ammann | 2009: Andreas Küttel | 2011: Gregor Schlierenzauer | 2013: Kamil Stoch | 2015: Severin Freund | 2017: Stefan Kraft | 2019: Markus Eisenbichler | 2021: Stefan Kraft | 2023: Timi Zajc

Lentomäen maailmanmestarit

1972: Walter Steiner | 1973: Hans-Georg Aschenbach | 1975: Karel Kodejška | 1977: Walter Steiner | 1979: Armin Kogler | 1981: Jari Puikkonen | 1983: Klaus Ostwald | 1985: Matti Nykänen | 1986: Andreas Felder | 1988: Ole Gunnar Fidjestøl | 1990: Dieter Thoma | 1992: Noriaki Kasai | 1994: Jaroslav Sakala | 1996: Andreas Goldberger | 1998: Kazuyoshi Funaki | 2000: Sven Hannawald | 2002: Sven Hannawald | 2004: Roar Ljøkelsøy | 2006: Roar Ljøkelsøy | 2008: Gregor Schlierenzauer | 2010: Simon Ammann | 2012: Robert Kranjec | 2014: Severin Freund | 2016: Peter Prevc | 2018: Daniel-André Tande | 2020: Karl Geiger | 2022: Marius Lindvik

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jari_Puikkonen&oldid=21171237”