Severin Freund

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Severin Freund
Severin Freund
Maa: Saksan lippu Saksa
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sotši 2014 joukkuemäki
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Val di Fiemme 2013 joukkuemäki
Pronssia Pronssia Oslo 2011 normaalimäen joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Val di Fiemme 2013 sekajoukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Harrachov 2014 henkilökohtainen kilpailu
Hopeaa Hopeaa Vikersund 2012 joukkuekilpailu

Severin Freund (s. 11. toukokuuta 1988 Freyung) on saksalainen mäkihyppääjä, joka asuu nykyään Waldkirchenissä.[1]

Ensimmäisen kerran Freund kilpaili mäkihypyn maailmancupissa kaudella 2007–2008 Engelbergissa. Ensimmäisen kerran hän pääsi maailmancupin pisteille kolmannessa maailmancupin kilpailussaan, oltuaan Oberstdorfissa 30:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kahdeksas Engelbergin kilpailussa kaudella 2010–2011. Ensimmäisen maailmancupin palkintosijansa, ja samalla voittonsa hän otti samalla kaudella Sapporon ensimmäisessä osakilpailussa, ja oli toinen seuraavana päivänä. Seuraavana viikonloppuna hän oli kolmas Zakopanen ensimmäisessä kilpailussa. Toisen maailmancupin voittonsa Freund otti Willingenin kisassa. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli seitsemäs.[1]

Kaudella 2011–2012 hän oli toinen Lillehammerin suurmäen kilpailussa, Val di Fiemmen ensimmäisessä kilpailussa sekä Oslon kilpailussa ja kolmas Harrachovin toisessa kilpailussa. Maailmancupin kokonaispisteissä hän sijoittui kahdeksanneksi. Kaudella 2012–2013 hän voitti Lillehammerin normaalimäen kilpailun sekä Kuusamon ja Falunin kilpailut. Sotšin normaalimäen kilpailussa hän tuli toiseksi ja Oberstdorfissa, Lahdessa sekä Kuopiossa kolmanneksi. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli neljäs.[1]

Oslon MM-kilpailuissa 2011 Freund oli normaalimäessä seitsemäs, suurmäessä kahdestoista ja Saksan joukkueen mukana normaalimäen joukkuekilpailussa pronssilla ja suurmäen joukkuekilpailussa neljäs. Vikersundin lentomäen MM-kilpailuissa 2012 hän oli henkilökohtaisen kilpailun neljäs ja joukkuekilpailussa hopealla. Val di Fiemmen MM-kilpailuissa 2013 hän sijoittui normaalimäessä neljänneksi ja suurmäessä yhdeksänneksi. Joukkuemäestä hän voitti hopeaa ja sekajoukkuemäestä pronssia yhdessä Saksan joukkueen kanssa.[1]

Kaudella 2013–2014 Freund voitti Lillehammerin suurmäen kilpailun ja oli toinen Willingenin molemmissa kilpailuissa. Sotšin olympialaisissa 2014 hän oli mukana Saksan kultaa voittaneessa joukkueessa ja oli suurmäessä neljäs. Olympialaisten jälkeen hän voitti Falunissa ja Lahden ensimmäisen osakilpailun ja sijoittui jälkimmäisessä kilpailussa toiseksi. Kuopion osakilpailussa hän oli toinen ja voitti Oslossa. Harrachovissa hän voitti kahden kierroksen mittaiseksi jääneissä lentomäen MM-kilpailuissa kultaa. Planicassa hän voitti ensimmäisen osakilpailun ja oli jälkimmäisessä toinen. Cupin loppupisteissä hän oli kolmas.

Kaudella 2014–2015 Freund voitti Nižni Tagilin jälkimmäisen osakilpailun ja oli kolmas Kuusamon jälkimmäisessä sekä Nižni Tagilin ensimmäisessä osakilpailussa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]