Gabriel Suovanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gabriel Suovanen vuonna 2008.

Gabriel Eerikki Suovanen (s. 8. helmikuuta 1974 Tukholma, Ruotsi) on ruotsalainen oopperalaulaja. Hän syntyi suomalaisvanhempien esikoisena. Hän on äänialaltaan baritoni. Hän opiskeli laulua Sibelius-Akatemiassa vuosina 1993−1994, suoritti loppututkinnon Tukholman oopperakoulussa vuonna 1998 ja on menestynyt useissa laulukilpailuissa. Vuonna 1998 hän voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun ja vuotta myöhemmin hän sai kolmannen palkinnon kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Karita Mattila -palkinto. Kaudella 1997–1998 Suovanen oli Ruotsin Radion nimikkosolisti ja teki radiolle useita konsertti-, resitaali- ja studionauhoituksia.

Kesällä 2000 Suovanen lauloi nimiroolin Helsingin Olympiastadionilla kantaesitetyssä Tuomas Kantelisen Paavo Nurmi -oopperassa Paavo Suuri. Suuri juoksu. Suuri uni. Hän on vieraillut säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa.

Savonlinnan Oopperajuhlilla Suovanen on laulanut Valentinin roolin Gounod’n oopperassa Faust vuosina 1999−2000, Puccinin Turandotin Pingin roolin 2003−2005 ja Mozartin Taikahuilun Papagenon kesällä 2006. Muita hänen tärkeitä roolejaan ovat olleet muun muassa Andrej Kovrin Nordgrenin oopperassa Den svarte munken sekä nimiroolit Mozartin Don Giovannissa ja Aulis Sallisen Kullervossa. Hän on esiintynyt Georg Ots -konserteissa Sinfonia Lahden kanssa Sibeliustalossa Lahdessa (2005, 2008, 2010).

Kansallisoopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi Suovanen on vieraillut muun muassa Tukholman kuninkaallisessa oopperassa, Den Norske Operassa, Drottningholms Teaterissa Tukholmassa, Tanskan kuninkaallisessa oopperassa, Gran Teatre del Liceussa Barcelonassa sekä Vaasan ja Tampereen oopperoissa. Vuosina 2002–2005 hän oli kiinnitettynä Berliinin Komische Operin solistikuntaan. Suovanen on esiintynyt paljon myös orkestereiden solistina sekä pitänyt omia lied-konsertteja sekä Ruotsissa että Suomessa.

Suovanen on levyttänyt Ondine-yhtiölle pianistinaan Ilkka Paananen levyllä Sydämeni laulut (2000) ja Leevi Madetojan yksinlauluja pianistinaan Gustav Djupsjöbacka levyllä Complete Lieder Vol.1 (2002). Hän on mukana myös vuonna 2002 ilmestyneessä Einojuhani Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperan levytyksessä (nuori Aleksis). Hän on laulanut Kaija Saariahon teoksen Cinq reflets de l'Amour de loin (2004) ja Einojuhani Rautavaaran lauluja levyllä Songs of My Heart Orchestral Songs (2006). Suovanen laulaa The Sibelius Edition -sarjan BIS Records (2008) levypaketin vol. 7 -levyllä muun muassa Sibeliuksen laulun Koskenlaskijan morsiamet, Op. 33.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]