Ford Transit (1978)
Toisen sukupolven Ford Transitia valmistettiin vuosina 1978–1986.
Ford Transit II (1978–1986)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Ford Transit II | |
|---|---|
.jpg){kind=spacer} |
|
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Alankomaat Australia Belgia Etelä-Afrikka Iso-Britannia Israel Malesia Portugali Senegal Singapore Thaimaa Trinidad ja Tobago Turkki Uusi-Seelanti |
| Valmistaja | Ford |
| Konserni | Ford Motor Company |
| Valmistusvuodet | 1978–1986 |
| Korimalli |
pakettiauto pikkubussi lava-auto |
| Edeltäjä | Ford Transit I |
| Seuraaja | Ford Transit III |
| Iskutilavuus | 1,6–4,1 l |
| Polttoaine |
bensiini diesel |
| Vetotapa |
takaveto neliveto |
| Vaihteisto |
4-vaihteinen manuaali 3-vaihteinen automaatti |
| Mitat | |
| Akseliväli | 2 692–2 997 mm |
Koska ensimmäisen sukupolven Transitia myytiin edelleen yli kymmenen vuoden ikään ehtineenä erinomaiseen tahtiin, Ford päätyi lopputulokseen, että täysin uuden mallin sijaan tässä vaiheessa riittäisi perusteellinen kasvojenkohotus. Uudistunut Transit esiteltiin yleisölle maaliskuussa 1978. Suurimmat ulkonäölliset muutokset kohdistuivat keulaan, joka oli suunniteltu siten, että kaikki moottorit mahtuisivat sen sisään, eikä pidennettyä keulaa enää tarvittaisi osassa malleista. Etupuskuri ja -pelti olivat myös irrotettavissa huoltotöiden helpottamiseksi. Sisällä kojelauta oli aikaisempaa huomattavasti henkilöautomaisempi – siksikin että mittaristo ja muutama muu osa oli lainattu Ford Cortinasta. Perusrakenne pysyi muuttumattomana pyöräntuentoja myöten.[1]
Moottorit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Moottoriosastolla nelisylinteriset V-moottorit jäivät historiaan. Tarjolla oli nyt York-diesel sekä kannen yläpuolisella nokka-akselilla varustettuja bensiinimoottoreita. Englantilaisten V6-moottorien valmistukseen käytettävät koneet ja työkalut siirrettiin Etelä-Afrikan tehtaalle, joka hyödynsi niitä vielä useiden vuosien ajan. Yhdysvalloissa uudet nelisylinteriset bensiinirivimoottorit tunnettiin nimellä Pinto, mutta Euroopassa niistä käytettiin koodimerkintää T88. Transitiin Pinto-moottoreita oli tarjolla kaksi: 1,6-litrainen (65 hv) ja 2,0-litrainen (75 hv). Pintot osoittautuivat alkuvaiheessa epäluotettaviksi, minkä vuoksi Ford käytti paljon aikaa ongelmien ratkaisemiseen. York-dieselmoottoreita jatkokehitettiin kylmäkäynnistystä silmällä pitäen, ottamalla käyttöön tehokkaat hehkutulpat. Valmistajan mukaan moottori käynnistyisi vaivatta 20 asteen pakkasessakin.[2]
Vuonna 1979 maailmaa koetteli toinen öljykriisi, joka sai autonvalmistajat kehittelemään taloudellisempia moottoreita. Ford käynnisti useita suunnitteluprojekteja, joista yksi merkittävin oli polttoaineen suorasuihkutus dieselmoottoreissa. Kahdentoista vuoden ikään ehtineet York-dieselit siis korvattiin uusilla suorasuihkutteisilla dieselmoottoreilla vuonna 1984. Uusissa moottoreissa hehkutulpat voitiin jättää pois, sillä suorasuihkutusdiesel käynnistyy luotettavasti kylmällä ilman hehkutustakin. Uusi diesel oli 2,5-litrainen ja tuotti 68 hevosvoimaa.[3]
Kasvojenkohotus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samaan aikaan suorasuihkutusdieselin esittelyn yhteydessä tehtiin myös pieniä ulkonäöllisiä muutoksia. Etusäleikkö vaihtui harmaaseen muoviseen, johon ajovalot oli integroitu. Takana vilkut sekä peruutus- ja sumuvalot siirtyivät takavalojen yhteyteen.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Robson, Graham: TRANSIT – Ford Transitin 40 menestyksen vuotta. Suomentanut Esko Mauno. Alfamer Kustannus Oy, 2005. ISBN 952-472-030-2.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ford Transit (1978) Wikimedia Commonsissa
