F-35 Lightning II

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
F-35 Lightning II
X-35.jpg
Tyyppi Hävittäjä
Valmistaja Lockheed Martin Aeronautics
Northrop Grumman
BAE Systems
Miehistö 1
Valmistumisvuosi 2003
Ensilento 15. joulukuuta 2006
Käyttöönottovuosi 2016 (suunniteltu)
Mitat
Pituus 15,37 m
Kärkiväli 10,65 m
Korkeus 5,28 m
Siipipinta-ala 42,7 m²
Nopeus 1 931 km/h
Lentomatka 2 220 km
Tyhjäpaino A; 13,170 kg B; 14,588 kg C; 14 547 kg
Voimanlähde
Koneisto Pratt & Whitney F135 -suihkumoottori jälkipolttimella
Teho 111 kN, jälkipolttimella 178+ kN
Aseistus
Aseistus Tykki:1 × 25 mm GAU-22/A-kanuuna, 180 panosta - F-35B:ssä ja F-35C:ssä 220:n panoksen lisävyö
Ohjukset: Sisäisesti; 4 ilmasta-ilmaan-ohjusta tai 2 ilmasta-ilmaan-ohjusta, ja 2 meritorjuntaohjusta Ulkoisesti; 6 ilmasta-ilmaan-ohjusta tai 4 ilmasta-maahan-ohjusta ja 2 meritorjuntaohjusta
Kiinnityspisteet: 6, yhteiskuorma 6 800 kg

F-35 Lightning II on Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan yhdessä suunnittelema viidennen sukupolven hävittäjälentokone, jonka on tarkoitus tulla palveluskäyttöön 2010-luvulla. Koneen nimi vahvistettiin 7. heinäkuuta 2006. Sitä ennen se tunnettiin nimellä Joint Strike Fighter (JSF). Konetta aiotaan valmistaa vuoteen 2035 saakka. [1]

Kevyeksi ja edulliseksi hävittäjäksi suunniteltu F-35 on lisäksi tarkoitettu sekä rynnäkköhävittäjäksi lähi-ilmatukeen että taktisiin pommituksiin. Yhdysvaltain asevoimat aikoo hankkia koneita noin 1700 kappaletta eri malleja. Sen on tarkoitus korvata etupäässä Yhdysvaltain ilmavoimien F-16 Fighting Falcon, Yhdysvaltain merijalkaväen ja Britannian laivaston Harrier II:t (AV-8 ja GR7/9 Sea Harrier) VTOL-koneet, Yhdysvaltain ilmavoimien panssarintorjuntaan erikoistunut maataistelukone A-10 Thunderbolt II ja Yhdysvaltain laivaston ja merijalkaväen käytössä olevat F/A-18 Hornet-koneet lukuun ottamatta uudempia F/A-18E "Super Hornet" -malleja. Konetta markkinoidaan korvaamaan Euroopan maiden F-16-koneet ja vanhemmat hävittäjät, kuten esimerkiksi F-4 ja Tornado.

Lockheed Martinin mukaan F-35 korvaa kolmella tyypillään 13 lentokonetyyppiä 11 valtiossa. [2]

Yhdysvaltain raskaaksi ilmaherruushävittäjäksi ja F-15:n korvaajaksi on taas tarkoitettu jo käyttöön otettu F-22 Raptor, jonka tuotantosarjat ovat pieniä, eikä sille ole annettu myyntilupaa ulkomaille.

Kehitysohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lockheed Martin X-35C ilmassa
F-35A: n ja F-35C: n aseistusta

Koneen kehitystyö alkoi 1990-luvun alussa. Vuonna 1996 Lockheed Martin ja Boeing saivat tehtäväkseen rakentaa kumpikin kaksi prototyyppiä, joista Lockheed Martin X-35 voitti 2001 kehityssopimuksen. F-35-hävittäjää kehittävät yhdysvaltalaiset Lockheed Martin, Northrop Grumman ja brittiläinen BAE Systems. Koneet valmistetaan Lockheed Martinin Fort Worthin osastolla Texasissa. Suunnitteluvaiheessa Lockheed-Martin konsultoi venäläistä Jakolevin suunnittelutoimistoa prototyypiksi jääneen, laivastolle tarkoitetun Jak 144 (NATO koodi "Freestyle") VTOL - koneen ratkaisuista.[3]. Samankaltaisia ratkaisuja ovat moottorin sijoittaminen puomien väliin kääntyvän suihkusuuttimen sijoittamiseksi sekä erillinen moottori tai puhallin pystysuoraa laskua varten.

Hävittäjästä on suunniteltu kolme eri versiota: F-35A Usan Ilmavoimille, F-35B STOL, lyhyen nousumatkan malli Yhdysvaltain merijalkaväelle, RAF:lle sekä Royal Navylle ja lentotukialuskäyttöön F-35C Yhdysvaltain laivastolle. Kone hyödyntää täysimittaisesti häiveominaisuuksia ja elektroniikkaa. Se ei kuitenkaan pysty lentämään yliääninopeudella ilman jälkipoltinta eli ns. supercruise - lentoon.

Yhdistynyt kuningaskunta maksaa koneen kehitystyöstä yli kaksi miljardia Yhdysvaltain dollaria. Lisäksi koneen kehitystyössä ovat mukana Italia yhdellä miljardilla ja Alankomaat 800 miljoonalla dollarilla. Muita kehitysohjelmaan kuuluvia rahoittajia ovat Turkki (175 miljoonaa dollaria), Australia (144 miljoonaa dollaria), Norja (122 miljoonaa dollaria), Tanska (110 miljoonaa dollaria) ja Kanada (100 miljoonaa dollaria). Israel ja Singapore ovat yhteistyökumppaneita.

Brittiläinen BAe on protestoinut sitä, etteivät yhdysvaltalaiset anna briteille pääsyä koneen tietokonejärjestelmän lähdekoodiin. Yhteistyökumppanuus ei merkitse velvollisuutta ostaa konetta, ja Yhdysvallat on vihjannut ainakin Norjalle sen ostamatta jättämisen saattavan "heikentää kykyä toimia Yhdysvaltain kanssa."[4]

Vuoteen 2004 kehitysbudjetti oli ylittynyt 23 prosentilla kaikkiaan 244 miljardiin dollariin. F-35A-mallin peruuttamisesta spekuloitiin vuonna 2005 - tällöin panostus riittäisi kalliimpien ja monimutkaisempien F-35B- ja F-35C-mallien valmiiksi saattamiseen. Tällöin Yhdysvaltain ilmavoimat joutuisi kuitenkin karsimaan haluamansa tuhannen koneen lukumäärästä, koska B- ja C-mallit ovat kalliimpia rakentaa.

Kehitysohjelman suurimpia epävarmuuksia ovat aikataulu, kyky toimia kaikissa suunnitelluissa rooleissa sekä kohoava yksikköhinta. Vuonna 2001 perusmallin hinnaksi arvioitiin 37 miljoonaa dollaria, joka saavutettaisiin ison voluumin myötä.[5] Vuonna 2008 Yhdysvaltain Government Accountability Office arvioi hinnaksi n. 100 miljoonaa dollaria. Israelilainen sotilaslähde arvioi hinnan kohoavan tämänkin yli.[6]

Marraskuussa 2011 julkisuuteen tuli raportti, jossa yksilöitiin kehitystyössä esiin tulleita ongelmia. Näitä olivat suurten nopeuksien ennustettua suurempi värinä, huonosti toimiva kypäränäyttö ja epävarma varavoimajärjestelmä ohjaamoa ja avioniikkaa varten. Koneen rungosta on löydetty halkeamia ja ennenaikaista väsymistä. Ongelmien ratkaisua ei pidetty ylivoimaisina, mutta ne nostavat kehitystyön ja siten kokonaishintaa.[7]

Ongelmien lähtökohtana pidetään kolmen eri aselajin vaatimien versioiden kompromissia. Suunnittelussa on uhrattu aerodynaamista suorituskykyä häiveen eduksi, mutta F-22:n tasoa häivekyvyssä ei ole saavutettu. Koneen kiihtyvyys ja kaarto-ominaisuuksien tavoite-spesifikaatioista on jouduttu tinkimään koelentojen tulosten perusteella. Koneen käyttöiäksi on suunniteltu 8000 tuntia.[8]

Alkuvuoteen 2013 mennessä testilento-ohjelmasta oli suoritettuna n. 35-40%. Kesäkuussa 2013 Michael Gilmoren raportti varoitti kehitysohjelman edelleen viivästymisestä, joka on seurausta lukuisista teknisistä ongelmista ja ohjelmistokehityksen hitaudesta.[9]

Joulukuussa 2013 julkistetussa Congressional Research Service raportissa halvimman F-35A-mallin kappalehinta vuodelle 2014 on n. 180 miljoonaa dollaria.[10] Tammikuussa 2014 Michael Gilmoren raportoi teknisistä luotettavuusongelmista, ennakoitua suuremmasta huollon tarpeesta, ALIS-diagnostiikkatyökalun toimimattomuudesta, sekä ongelmista sensorien ja asejärjestelmien ohjelmiston integroinnissa, joka on aiheuttamassa vuoden viivästymisen käyttöönotossa. Koneen paino on lähellä maksimirajaa.[11] Aerodynaamisia ongelmia ei ole kyetty ratkaisemaan ja uusia murtumia havaittiin rakenteissa. Koneella ei edelleenkään saa lentää pilvien läpi tai yliääninopeudella.[12]

F-35A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmataisteluohjukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneeseen mahtuu kaksi noin 450 kilon painoista ilmasta-ilmaan-ohjusta (tutkaohjus AIM-120 AMRAAM tai infrapunaohjus AIM-132 ASRAAM) tai vaihtoehtoisesti ilman niitä kaksi ilmasta-maahan-pommia (BRU-68).

Konetykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen F-35A-prototyyppi valmistui 19. helmikuuta 2006. Ensimmäinen sarjatuotantomalli valmistui testattavaksi 18. joulukuuta 2007.[13] Sen tykkiaseistuksena on 25 mm:n GAU-12 Equalizer, joka upotetaan runkoon ja johon mahtuu näin sijoitettuna 180 ammusta.

F-35B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: F-35B

F-35B Lightning II on STOVL-lentokone (nykyaikainen VTOL-lentokone), joka on ensisijaisesti tarkoitettu Yhdysvaltain merijalkaväen käyttöön. Sen tarkoituksena on korvata myös Kuninkaallisten merivoimien Harrier-hävittäjät ja muuta kalustoa. Yhdysvaltain merijalkaväki suunnittelee hankkivansa 609 kappaletta F-35B-hävittäjälentokonetta. Budjettileikkaukset kuitenkin voivat vähentää merijalkaväen ja laivaston hankkimien koneiden määrää 1089:stä 680:een, jolloin tukevan ilmavoiman koneiden määrä vähenee. Yhdysvaltain merijalkaväki voi vähentää ostosuunnitelmaansa 259 lentokoneella ja laivasto 50:llä, jolloin niiden suunnittelemaksi hankkimien F-35B-koneiden määrä voi jäädä 350:een.[14]

Rungon sisäiset ohjukset ja pommit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmataisteluohjuksiksi F-35B:hen voidaan laittaa rungon sisään kaksi AIM-120 AMRAAM-tutkaohjusta tai kaksi AIM-132 ASRAAM-infrapunaohjusta tai vaihtoehtoisesti kaksi ilmasta-maahan-pommia BRU-67.

Tykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F-35B:n tykkiaseistuksena on 25 mm:n GAU-12 Equalizer, joka asennetaan rungon ulkopuolelle telineeseen ja johon mahtuu näin sijoitettuna 220 ammusta, 40 enemän kuin F-35A:han, jossa tykki asennetaan rungon sisäpuolelle. Rungon ulkopuolelle sijoitetulla telineellä sanotaan olevan häiveominaisuuksia.

F-35C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmataisteluohjukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koneeseen mahtuu kaksi noin 450 kilon painoista ilmasta-ilmaan-ohjusta (tutkaohjus AIM-120 AMRAAM tai infrapunaohjus AIM-132 ASRAAM) tai vaihtoehtoisesti ilman niitä kaksi ilmasta maahan pommia (BRU-68].

Tykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

F-35C:n tykkiaseistuksena on 25 mm:n GAU-12 Equalizer, joka asennetaan rungon ulkopuolelle telineeseen ja johon mahtuu näin sijoitettuna 220 ammusta, 40 enemmän kuin F-35A:han, jossa tykki asennetaan rungon sisäpuolelle. Rungon ulkopuolelle sijoitetulla telineellä sanotaan olevan häiveominaisuuksia.

Kilpailijoita markkinoilla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun alussa käytiin NATOn puitteissa suuri standardihävittäjän tarjouskilpa. Sen voitti F-16. Nyt sekä F-16, A-10, Tornado että Harrierit halutaan vaihtaa uuteen hävittäjämalliin.

F-35:n kanssa kilpailevia koneita ovat Eurofighter Typhoon, JAS 39 Gripen ja Dassault Rafale.

Menestys simulaatioharjoituksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

PACAF harjoituksessa 25.9.2008 kävi ilmi että Yhdysvaltojen häivekonetyyppeihin perustuva ilmaherruus on pelkkää fantasiaa. Harjoitus koostui punaisesta tiimistä jolla oli sata Su-27SM, neljä Su-30 ja kaksi Su-35 tyyppisiä koneita, heitä vastassa oli sininen tiimi jolla 100kpl F-35, 187kpl F-22 ja 400kpl F/A-18E/F tyyppisiä koneita. Harjoitus näytti toteen että huolimatta sinisen tiimin suuremmasta konemäärästä oli se puolta huonompi. Punainen tiimi ampui satoja sinisen tiimin koneita alas ensimmäisen 20minuutin aikana, toisaalta vain 12 punaisen tiimin konetta ammuttiin alas. Harjoituksen tulokset salattu huonolla menestyksellä.[15]

Harjoituksen seuraamuksena F-22 projekti lopetettiin ja F-35 projektilta lopetettiin rahoitus.

Menestyksen puute johtuu asiantuntijoiden mukaan siitä ettei hävittäjän alas ampuminen ohjuksella kaukaa ole käytännön todellisuutta, vaan on pakko antautua kaartotaisteluun. Toisaalta häivekonetyyppien kaartotaisteluominaisuudet ovat jopa edeltäjiään huonommat. F-35 tapauksessa kaartotaisteluominaisuudet on uhrattu, häive ja monitoimikone ominaisuuksien lisäksi, A B C versioiden osien yhteensopivuusvaatimuksille.[16]


Toiset sanovat että jos JSF ikinä menee taisteluun tulee se kohtaamaan vielä suurempia ongelmia kuin vialliset ohjelmistonsa. Eläkkeellä oleva ilmavoimien komentaja Chris Mills on entinen ilmasodankäynnin strategisti Australian puolustusvoimissa.

Tietokonesimulaatiota käyttäen hän esittelee kuinka F-35 pärjäisi todennäköisimpiä vastuksiaan, venäläisvalmisteisia Sukhoi-koneita vastaan, jotka tunnetaan myös nimellä Flanker. Tässä on esimerkki simulaation lopusta jossa JSF koneilta on ammukset loppu, polttoaine loppu, he ovat matkalla kotiin, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin paljastaa peräpäänsä Flankereille. Flankerit pystyvät näkemään ne infrapunalla, he pystyvät näkemään ne tutkalla, heillä on polttoainetta, heillä on ammuksia, joten he vain ajavat takaa ja ampuvat koneita alas.

Nykyään Chris Mills konsultoi yksitysyrittäjänä ilmasimulaatioita mutta sanoo loppupäätelmien tästä huolimatta olevan riippumattomia.

Seuraavassa skenaariossa Mills esittelee kiinalaisten Sukhoi versiota vastaan USA. Vain yksi JSF kahdestakymmenestäneljästä selviää. Samassa skenaariossa menetetään kaksi AWACS konetta ja kaikki kuusi ilmatankkauskonetta. Kiinalaisten tappiot ovat kuusi SU-35 konetta. Mills on simuloinut saman ilmataistelun useita kertoja ja joka kerta lopputulos on ollut vastaava. Simulaatioissa kymmenelle taistelulennolle osallistuneesta 240kpl JSF-koneesta vain 35kpl palaa kotiin.

Vastustajat väittävät ettei Mills omaa kokonaiskuvaa tilanteesta.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta F-35 Joint Strike Fighter.