VTOL

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
AV-8B Harrier II
Hawker P. 1127
Boeing-Vertol VZ-2 (Model 76) VTOL-koekone
MV-22 Osprey

VTOL on lyhenne sanoista ”Vertical Take-Off and Landing”. VTOL-lentokone on kiinteäsiipinen ilma-alus, joka kykenee nousemaan ja laskeutumaan pystysuoraan.

VTOL-koneen tarve ja toteutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman ensimmäinen VTOL-lentokone oli Saksan Luftwaffen Bachem Natter, jolla suoritettiin koelentoja vuonna 1945. Tämän rakettilentokoneen toimintaperiaate oli lentää nopeasti Yhdysvaltain maavoimien ilmavoimien niin kutsuttujen raskaiden pommikoneiden lentokorkeudella ja ampua lentokoneita kohti kymmeniä ohjaamattomia raketteja. Ohjaaja ja uudelleenkäytettävä osa lentokoneesta palaisi maahan laskuvarjoilla. Tässä vaiheessa sotaa Yhdysvaltain hävittäjälentokoneet partioivat Saksan lentokenttien päällä ja laskeutuminen niille oli epävarmaa. Saksalaiset tekivät esisuunnittelua myös muista VTOL-koneista aikana (esimerkiksi Focke-Achgeris Fa-269), jolloin lentokonesuunnitteluryhmien motivaatio lienee ollut se, ettei lentokonesuunnittelijoita viedä rintamalle jalkaväkisotilaina.

Sodan voittajat ottivat suunnitelmat tutkinnan kohteeksi. Etenkin Yhdysvaltain laivasto kiinnostui VTOL-konetyypistä. Yhdysvaltain laivasto pohti sekä työntö- että vetopotkurista VTOL-konetta – suunnittelijoina olivat Lockheed sekä Convair ja Lockheed yhdessä. Koneista tehtiin vain yksi prototyyppi ja kehittely päättyi pitkäksi aikaa.

Ranska kehitti hyvin eksentrisiä prototyyppejä. Dassault kehitti yhden VTOL-hävittäjän.

Englanti tuli läpimurron tekeväksi maaksi. VTOL-ominaisuudesta on hyötyä pienillä lentotukialuksilla ja sillanpääasemien väliaikaisilla lentokentillä, joissa ei ole tilaa pitkiä kiitoteitä varten. Tukialuskäytössä VTOL-kone poistaa tarpeen katapulttiin, jolla lentokoneen kiihdytys aikaansaadaan, ja pitkähköön kiitotiehen. Täten laiva voi olla merkittävästi pienempi ja halvempi. Tämä on ollut Yhdistyneen kuningaskunnan motivaatio Sea Harrier -koneisiin.[1]

Tällaisen lentokoneen polttoaineenkulutus on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin tavanomaisesti lentoonlähtevien koneiden. Siksikin niiden toimintasäde on lyhyt ja asekuorma pienempi kuin vastaavankokoisella perinteisellä hävittäjäpommittajalla. Koneessa kääntyvä propulsiojärjestelmä on itsessään lisämassa vaakalennossa. Ylisoonisia tai hyvän liikehtimiskyvyn VTOL-koneita ei ole pystytty toteuttamaan, vaan ne ovat joko rynnäkkökoneita tai kuljetuskoneita. Siviililennossa VTOL-lentokone on likimain mahdottomuus ja Fairey Rotodyne onkin hybridilentokone – se on oleellisesti enemmän helikopteri kuin kiinteäsiipinen ilma-alus.

Tunnetuin VTOL-kone on brittiläinen alun perin 1960-luvun puolivälissä Hawker-yhtiön kehittämä, sittemmin British Aerospacen rakentama Harrier-hävittäjä.[2] Uuden polven Harrier II -koneet ovat McDonnell-Douglasin ja sittemmin Boeingin valmistamia. Tätä konetyyppiä ja sen eri muunnoksia käyttävät muun muassa Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimat, Ison-Britannian merivoimat ja Yhdysvaltain merijalkaväki.

Neuvostoliitto kehitti pystysuoraan nousevia lentokoneita 1960-luvun alusta alkaen. Vasta Neuvostoliiton laivaston saadessa 1970-luvun lopussa poliittisen tuen kahden lentotukialuksen rakentamisella, tuli Jakovlev-hävittäjä tuotantoon 1980-luvulla.

Dornier kehitti 1960-luvun alussa pystysuoraan nousevaa Dornier 31 -liikennelentokonetta. Bölkow ja EFW tekivät useita tutkielmia ja EFW kehitti ylisoonista VTOL-hävittäjää prototyyppiasteelle 1960-luvulla, jolloin Länsi-Saksan lentokoneteollisuus oli vaikeassa tilanteessa: se oli kasvanut melko suureksi, mutta sillä ei ollut mitään tuotetta, joka pärjäisi vientimarkkinoilla. VTOL-lentokoneen kehitys antoi mahdollisuuden valtion subventioille perusteena niche-markkinan synnyttäminen.

VTOL-lentokoneisiin ei aina lasketa suurella kääntyvällä roottorilla (tilt rotor) varustettuja ilma-aluksia kuten Boeing Osprey, vaan toisinaan ne luokitellaan helikoptereiksi. Osprey on kuitenkin toistaiseksi ainoa VTOL-sotilaskuljetuskone. Sen kehitys oli hyvin vaivalloista ja kuolemaan johtaneita onnettomuuksia on sattunut myös sarjatuotannon ja operatiivisen käytön aikana.

Ainoa siviilikone on Fairey Rotodyne, joka kehitettiin Englannissa. Ensilento tapahtui vuonna 1957. Kone toimi kaupallisessa liikenteessä, muttei minkään lentoyhtiön toimesta vaan Fairey-tehdas toimi itse operaattorina. Lennon menivät Lontoosta kanaalin yli tai Lontoon suurilta kentiltä eri puolille Englantia. Koneen kantama oli noin 600 kilometriä ja lentonopeus yli 300 km/h. Ensimmäinen onnettomuus, jossa vain miehistö vammautui, lopetti koneen käytön.

Luettelo VTOL-lentokoneista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Augusta-Westland Erica
  • BA609
  • Bell Eagle Eye
  • Bell X-14
  • Bell XV-15
  • Bell/Agusta BA609
  • Boeing-Vertol VZ-2
  • Boeing X-50
  • Canadair CL-84 Dynavert
  • CarterCopter
  • Convair XFY-1 Pogostick
  • Dassault Mirage IIIV
  • F-35 Joint Strike Fighter (B-malli)
  • Fairey Rotodyne
  • Focke-Wulf Triebfluegeljaeger
  • Harrier
  • Hiller X-18
  • Hiller-Vought XC-142A
  • Jakolev Jak-141
  • Jakolev Jak-36
  • Jakolev Jak-38
  • Junkers EF 009
  • Kamov Ka-22
  • LLRV
  • Lockheed XFV-1 Pogo
  • Moller Skycar
  • Rolls-Royce Thrust Measuring Rig
  • Sikorsky X-Wing
  • SoloTrek XFV
  • Springtail Exoskeleton Flying Vehicle
  • Trek Aerospace Dragonfly
  • V-22 Osprey
  • Williams X-Jet
  • X-13 Vertijet

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dick, Ron & Patterson, Dan: 50 lentokonetta jotka muuttivat maailmaa, s. 174-177. Gummerus, 2010. ISBN 978-951-20-8307-7. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dick & Patterson 2010, 177
  2. Dick & Patterson 2010, 177

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]