Erkki Salomaa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Erkki Salomaa (16. lokakuuta 1917 Jyväskylä11. marraskuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, tutkija ja ammattiyhdistysmies. Hän toimi Suomen kommunistisen puolueen varapuheenjohtajana 1966–1971 ja Rakennustyöläisten liiton puheenjohtajana 1966–.

Jyväskylässä "syntymässä käynyt" Salomaa muutti jo varhain Tampereelle, jossa hän asui − lyhyttä Kajaanissa vietettyä ajanjaksoa lukuun ottamatta − koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Erkki Salomaan äiti oli yksinhuoltaja, Haapamäen rautatieaseman asemaravintolan työntekijä Selma Augusta Salomaa s. Stolt (s. n. 1985 - 1986, k. 1969). Sekatyömies, ja torpan poika Heikki Salo, Erkki Salomaan isä, kuoli punakaartissa hieman ennen Tampereen valtausta 1918 ja äiti kasvatti pojan. Hän liittyi Tampereen sosialidemokraattiseen nuorisoseuraan 17-vuotiaana ja Suomen kommunistiseen puolueeseen (SKP) 1936. 1940 Salomaa oli Moskovan rauhan jälkeen perustamassa Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran Tampereen osastoa. Epäilyttävät aktiviteetit veivät talvisotaan osallistuneen veteraanin jatkosodan alettua vankileirille.

Jo 1930-luvun puolivälissä Salomaa nousi luottamustehtäviin Tampereen rakennustyöläisten keskuudessa. Vapauduttuaan vankilasta hän päätyi Rakennustyöläisten liiton leipiin valistussihteeriksi. Ura eteni tämän jälkeen ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisiin tehtäviin, joissa mies viihtyi vuoteen 1960. Vuonna 1966 Salomaa valittiin kommunistijohtoisen Rakennustyöläisten liiton puheenjohtajaksi Aarne Saarisen siirryttyä SKP:n puheenjohtajaksi.

Salomaa joutui konfliktiin SKP:n johdon kanssa jo vuoden 1949 lakkoliikkeen aikana ehdotettuaan yhdessä Arvo Hautalan kanssa uuden kommunistisen ammatillisen keskusjärjestön perustamista. Salomaan epäortodoksiset aatteelliset linjauksetkaan eivät parantaneet miehen mainetta SKP:n marxilais-leniniläistä puhdasoppisuutta vaalineiden mielissä. Vuonna 1956 kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä tapahtuneiden muutosten seurauksena Salomaasta tuli puolueensa johtavia stalinismin vastustajia. Hän ei pelännyt olemassa olleen sosialismin arvostelua ääneen.[1] Elokuussa 1968 Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettiläs Andrei Kovalev esitti SKP:n puheenjohtajalle Aarne Saariselle paheksuntansa siitä, että Salomaa oli julkisesti sanonut Neuvostoliiton miehittäneen Tšekkoslovakian. Vastauksessaan Kovaleville Saarinen ilmoitti yhtyvänsä täysin Salomaan kantaan. [2]

Vuonna 1960 Salomaa vaihtoi ay-uran sivistystehtäviin tultuaan valituksi Sirola-opiston rehtoriksi. Hän luki itsensä maisteriksi Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta 1953 ja oli tästä syystä kieltäytynyt, tapojen vastaisesti, jopa arvostetusta mahdollisuudesta opiskella Neuvostoliitossa. Hallintotehtävien ohella Salomaa luennoi Sirolassa ahkerasti ja harjoitti tutkimustyötä. Salomaan kirjallinen tuotanto oli laajaa. Hän aloitti ammattiyhdistysaiheisilla opuksilla siirtyen Sirola-vuosina myös suomalaisen työväenliikkeen historian pariin. Viimeiseksi teokseksi jäi Ammattiyhdistysliike tänään (1971).

Salomaan loppu tuli yllättäen. Tunnettu poliitikko löydettiin kotoaan Marjaniemestä hirttäytyneenä 11. marraskuuta 1971. Kasaantuneet paineet kävivät ylivoimaisiksi ja aiemmin alkoholiin hyvin pidättyvästi suhtautunut Erkki tarttui pulloon yhä useammin, kärsi unettomuudesta sekä käytti psyykenlääkkeitä.[1] Salomaan rooli SKP:n 1960-luvun uudistajien näkyvänä ja sanavalmiina keulahahmona ei ollut helppo. Puolueoppositio piti Salomaata yhtenä SKP:n pahimmista luopioista ja suhtautui tähän kuin luokkaviholliseen. SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen luonnehti Salomaata SKP:n kahtiajakautumisen näkyvimmäksi uhriksi.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ammattiyhdistystiedon kirja, osa 1. Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto 1947
  • Ammattiyhdistystiedon opiskelu : opintosuunnitelma. Työväen sivistysliitto 1947
  • Sosiaalinen huolto ja tuotantokomiteat. SAK 1947
  • Neuvostoliiton ammattiyhdistysliike. Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto 1948
  • Teollinen demokratia. Suomen ammattiyhdistysten keskusliitto 1948
  • Ammattiyhdistystiedon peruskirja. Kansankulttuuri 1952
  • Tie yhtenäisyyteen: ammattiyhdistysten III maailmankongressi Wienissä 1953. Helsingin ammatillinen paikallisjärjestö 1954
  • Työväenliike ja väkijuomakysymys. Kansan raittiustyön keskus 1954
  • Alkoholikysymys Neuvostoliitossa. Kansan raittiustyön keskus 1955
  • Luottamusmies. Suomen rakennustyöläisten liitto 1955
  • Muurarit ammattiyhdistysliikkeessä: Suomen muurarien liiton alkuvaiheet ja toiminta. Suomen muurarien liitto 1956
  • Helsingin maalarien osaston vaiheita 1888–1957. Helsingin maalarien osasto 1957
  • Yhtenäisyys polttopisteessä. Suomen elintarviketyöläisten liitto 1958
  • Rakentajat eilen ja tänään : 70 vuotta ammattiyhdistystoimintaa. Suomen rakennustyöläisten liitto 1959
  • Luottamusmies : työläisen käsikirja. Suomen rakennustyöläisten liitto 1960
  • Nokian rakentajat : 50 vuotta ammattiyhdistystoimintaa. Suomen rakennustyöläisten liitto, os 82 ry 1961
  • Suuri raha & Isänmaa Co. Savon sana, Kuopio 1961
  • Ammattiyhdistysoppi. Suomen rakennustyöläisten liitto 1962
  • Työväen raittiusliike tänään. Kansanraittiusliitto, Tampere 1962
  • Tavoitteena kansanvalta: Suomen työväenliikkeen vaiheita vuosina 1944–1960. Kansankulttuuri 1964
  • Alkoholikysymys Tanskassa. Kansan raittiusliiton Helsingin piiri 1965
  • Viaporin kapina: 60 tuntia vallankumousta. Kansankulttuuri 1965
  • Yrjö Sirola, sosialistinen humanisti. Kansankulttuuri 1966
  • Asenteita ja ihanteita. Suomen rakennustyöläisten liitto 1967
  • Työväenliike ja Suomen itsenäisyys. Kansankulttuuri 1967
  • Ammattiyhdistysliike tänään. Kansankulttuuri 1971

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oinonen, Teemu: Erkki Salomaa − edelläkävijä. Tammi 1988, Helsinki. ISBN 951-30-9077-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu. Suomen kommunistisen puolueen hajaannus 1966–1970 (Edita 1999), s. 163–164.
  2. Aarne Saarinen − Pentti Peltoniemi: Kivimies (Otava 1995), s. 158.