Mikael (arkkienkeli)

Wikipedia
Ohjattu sivulta Arkkienkeli Mikael
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fra Angelico, Saint Michael, 1424–1425.

Mikael (hepreaksi מיכאל "Kuka on kuin Jumala?", latinaksi Michael) on enkeli, joka Danielin kirjan ja ilmestyskirjan mukaan toimii taivaallisen sotajoukon komentajana taistelussa langenneita enkeleitä vastaan. Sekä juutalaiset että kristityt pitävät häntä ylimpänä seitsemästä arkkienkelistä. Hepreankielinen nimi tarkoittaa ”Kuka on Jumalan kaltainen?”. Mikaelin tehtävänä on perinteen mukaan välittää ihmisten pyynnöt Jumalalle ja johdattaa sielut taivaaseen. Näistä syistä Jeesusta pidetään joskus Mikaelin inkarnaationa. Suomen kolmanneksi suurin uskontokunta, Jehovan todistajat, vetoaa Raamatun kirjoituksiin opettaessaan Mikaelin olevan Jeesus, mutta he eivät esitä Mikaelin toimivan rukousten välittäjänä tai sielujen johdattajana taivaaseen. Ilmestyksen 12:7–12 sanoo, että Mikael ja hänen enkelinsä kävisivät sotaa Saatanaa vastaan ja heittäisivät hänet ja hänen pahat enkelinsä taivaasta samassa yhteydessä, kun Kristukselle annetaan kuninkaallinen valta. Jeesuksen kuvaillaan myöhemmin johtavan taivaan armeijoita sodassa maailman kansakuntia vastaan (Ilm. 19:11–16). Näistä ja muista Raamatussa esiintyvistä yhtäläisyyksistä johtuen Jehovan todistajat perustelevat Mikaelin olevan Jeesus taivaallisena henkiolentona. Valtavirran kristinuskossa tätä pidetään harhaoppina. Myöhempien aikojen pyhien liike puolestaan katsoo Mikaelin olevan ihmissuvun kantaisä, Aadam.

Suomen kaupunki Mikkeli on saanut nimensä Mikaelista.

400-luvulta lähtien on kristillisessä kirkossa vietetty ylienkeli Mikaelille pyhitettyä mikkelinpäivää 29.9. tai seuraavana sunnuntaina. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mikael (arkkienkeli).
Tämä uskontoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä