Anita & Alexandra Hofmann

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Alexandra Geiger)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Geschwister Hofmann 2008

Anita & Alexandra Hofmann, aiemmin Geschwister Hofmann on saksalainen lauluduo, jonka muodostavat sisarukset Alexandra Geiger (omaa sukua Hofmann; 11. helmikuuta 1974 Sigmaringen) ja Anita Hofmann (13. huhtikuuta 1977 Sigmaringen). Kaksikon musiikki koostuu lähinnä iskelmistä ja kansanmusiikista. Hofmannin sisarukset ovat asuneet vuodesta 1988 pienessä Meßkirchin kaupungissa Baden-Württembergin osavaltiossa Lounais-Saksassa. Alexandra Geiger on vaaleahiuksinen ja Anita Hofmann puolestaan tummahiuksinen. Saksassa toimi 1950-luvulla lauluduo, jonka nimi oli niin ikään Geschwister Hofmann. Sen muodostivat Elisabeth Deuringer (omaa sukua Hofmann; 5. joulukuuta 19138. toukokuuta 1988) sekä Gretel Wünsch.

Ura

Hofmannin sisarukset esiintyivät julkisesti jo kuuden ja yhdeksän vuoden ikäisinä. Ensimmäisen oman lavashownsa, kaksituntisen musiikillisen show’n, he antoivat 19. toukokuuta 1988 isänsä Josef (Sepp) Hofmannin 40-vuotispäivänä. Anita lauloi Elvis Presleyä ja Alexandra soitti keyboardilla. Samana vuonna sisarukset esiintyivät Göggingerin olutfestivaaleilla. Esiintymiset jatkuivat vuonna 1989 monipuolisella musiikillisella kattauksella; mukana oli rockmusiikkia, kansanmusiikkia, iskelmää ja popmusiikkia. Esitykset radioitiin ja Hofmannin sisarusten maine levisi Baden-Württembergin alueella. Debyyttilevyn ja ensimmäisen televisioesiintymisen aika oli vuonna 1990. Ensimmäisen oman kiertueensa Grenzenlos duo teki nimellä Geschwister Hofmann vuonna 2005. Mukana olivat MDR-televisiobalettiryhmä ja Edelweiß Express. Kiertueesta on julkaistu DVD-tallenne, jolla on myös televisio-ohjelmat Wunderland (2000) ja Treffpunkt (2001). 12. tammikuuta 2008 sai ensi-iltansa duon kaksikymmenvuotisjuhlakiertue 20 Jahre Geschwister Hofmann, joka ulottuu lähes 70:n saksalaiskaupungin lisäksi Itävaltaan, Belgiaan ja Ranskaan.

Hofmannin sisarukset -duo on menestynyt useissa musiikkialan kilpailuissa, kuten Grand Prix der Volksmusik -festivaaleilla. Vuonna 2003 sisarukset saivat ensimmäisen kultalevynsä (raja 250 000 myytyä äänitettä). Heistä tuli samana vuonna kotikaupunkinsa Meßkirchin kunniakansalaisia. Geschwister Hofmann voitti Krone der Volksmusik -palkinnon 2004 ja 2006 sekä Goldene Stimmgabel -palkinnon 2003 ja 2005.

Soittimet

Anita Hofmannin soittamia instrumentteja ovat muun muassa trumpetti, alppitorvi, torvi ja ksylofoni, Alexandra Geigerin puolestaan piano, ksylofoni, harmonikka, kitara, harppu, dulcimer (Hackbrett) ja lyyra sekä saksofoni ja huilu.

Yksityiselämä

Vuonna 2001 Alexandra avioitui Dietmar Geigerin kanssa kotikaupungissaan Meßkirchissa. ARD-kanava selosti hääshown suorana lähetyksenä. Pariskunnalla on yksi poika, Daniel, joka syntyi 18. kesäkuuta 2007 Sigmaringenissa. Samana vuonna julkaistiin Danielille omistettu sävelmä Herzlich willkommen, kleines Wunder.

Menestyssävelmiä

  • Alle Farben dieser Erde (1993)
  • Wenn die Kraniche zieh´n (1993)
  • Der Junge von San Angelo (1995)
  • Das Glück der Erde (1996)
  • Es war einmal ein Traum (1997)
  • Die Insel Romantica (1998)
  • Ein Fels in der Brandung (2000)
  • Ramba Zamba und Tequila (2001)
  • Die Macht der Gefühle (2003)
  • Grenzenlos (Zauberland Musik) (2004)
  • Entführ´ mich zu den Sternen (2005)
  • Träume, die wie Feuer sind (2005)
  • Wehrlos (2005)
  • Schuld war nur der Sirtaki (2006)
  • Im Feuer der Nacht (2006/2007)
  • Herzlich willkommen, kleines Wunder (2007)
  • Schwerelos (2009)
  • Und wir fliegen (2011)

Diskografia

  • Heimat Hits (1990)
  • Aus heiterem Himmel (1991)
  • Verschenke ein Lächeln (1992)
  • Alle Farben dieser Erde (1993)
  • Der Junge von San Angelo (1995)
  • Das Glück der Erde (1997)
  • Aber lustig muss er sein (1997)
  • Die Insel Romantica (1998)
  • Frieden in allen Herzen (1999)
  • Verschenke ein Lächeln (2000)
  • Wunderland (2000)
  • Liebe braucht keine Worte (2001)
  • Ihre erfolgreichsten Lieder-Super 20 (2002)
  • Die Macht der Gefühle (2003)
  • Die Welt singt Hallelujah (2003)
  • Grenzenlos (2004)
  • Magische Momente - Ihre schönsten Liebeslieder (2005)
  • Immer wenn ich Tanz mit dir (2006)
  • Im Feuer der Nacht (2006)
  • Herzbeben - Das Jubiläums-Album (2007)
  • Ein Herz und eine Seele (2008)
  • Gestern, morgen und für immer (2009)
  • Fantasie (2010)
  • Wir fliegen (2011)
  • Sommernacht (2012)
  • Wir (2013)
  • Kuschelmomente (2014)
  • 100.000 Volt (2015)
  • Hautkontakt (2017)
  • Wahnsinn – 30 Jahre Leidenschaft (2018)
  • Wilde Zeiten (2020)

Kirjallisuutta

  • Schmid, Jochen; Haug, Gunter (Red.): Geschwister Hofmann. Bilderbuch einer musikalischen Karriere. Gmeiner, Meßkirch 2003, ISBN 3-89977-502-3
  • Dieterle-Jöchle, Manfred: Premiere zur Solo-Tour „20 Jahre Geschwister Hofmann“ in der Meßkircher Stadthalle. 15 Instrumente und Modenschau. In: Südkurier vom 12. Januar 2008.

Aiheesta muualla