Alppitorvi

Alppitorven soittajia, Dießen am Ammersee, Baijeri.

Alppitorvi on puhallinsoitin, jota käytetään erityisesti Sveitsin vuoristoseuduilla. Sen varsi on hyvin pitkä eikä siinä ole sivuaukkoja. Soitossa käytettävän puhallustekniikan vuoksi alppitorvi kuuluu vaskipuhaltimiin, vaikka se valmistetaan puusta. Alppitorven ääni voi maastosta riippuen kuulua 5–10 kilometrin päähän.

Alppitorvi kaiverretaan tavallisesti kuusesta, joskus myös männystä. Suukappale tehdään erikseen kovemmasta puulajista. Aiemmin alppitorven valmistaja etsi sopivasti torven muotoon taipuneen puun. Vastaavia pitkiä puutorvia on käytetty muillakin vuoriseuduilla kuten Tiibetissä ja Pyreneillä.

Alkujaan torvia käytettiin vuoristossa merkinantoon ja paimenten apuvälineenä. Ensimmäinen tunnettu kirjallinen maininta alppitorvesta on vuodelta 1527. 1700-luvulla alppitorvi jäi melkein unohduksiin. Kansanperinne elpyi kuitenkin 1800-luvulla muun muassa matkailun vaikutuksesta. Nykyään alppitorvi on Sveitsissä linkkuveisten, juuston, suklaan ja alppitähden (Edelweiß) ohella kansallissymboli. Schweizer Jodlerverband on laskenut Sveitsissä olevan 1 800 järjestäytynyttä alppitorven soittajaa.

Musiikkia alppitorvelle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alppitorvelle on sävelletty vain vähän musiikkia. Tunnetuin sävellys lienee Leopold Mozartin Sinfonia pastorella alppitorvelle ja jousiorkesterille, G-duuri. Myös sveitsiläinen Jean Daetwyler on käyttänyt alppitorvea musiikissaan, esimerkiksi teoksessa Konsertto alppitorvelle ja orkesterille.

Useat säveltäjät ovat käyttäneet perinteisiä alppitorvisävelmiä hyväksi musiikissaan. Esimerkiksi Gioacchino Rossini käytti oopperassaan Wilhelm Tell sveitsiläistä alppitorvisävelmää Ranz des Vaches. Samoin Brahms sai innoitusta ensimmäiseen sinfoniaansa Sveitsissä kuulemastaan alppitorvisävelmästä.